29. elokuuta

Tien suunta

Sananlaskujen kirja kerää viisautta, joka on hiottu sukupolvien elämässä. Sen keskellä seisoo jae, joka on kantanut vanhempien sydäntä tuhansia vuosia: »Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea.» Lauseessa on yksi sana, joka kantaa koko opetuksen painon. Se on suunta.

Heprean teksti ei puhu pakottamisesta vaan totuttamisesta. Lapsi totutetaan kulkemaan tietä, joka on hänelle tarkoitettu, tietä, joka avautuu Herran edessä. Tämä ei ole tien viitoittamista lapsen halujen mukaan, eikä se ole vanhemman tahdon painamista lapsen ylle. Se on lapsen ohjaamista siihen suuntaan, jossa Jumala on hänet luonut kulkemaan.

Jakeen lupaus kantaa pitkälle. »Hän ei vanhanakaan siitä poikkea.» Tämä ei ole automaattinen takuu, vaan kuvaus siitä, miten syvälle varhainen suunta painuu ihmisen elämään. Se, mihin lapsi totutetaan nuoruudessaan, jää häneen siemenenä, joka itää aikanaan, vaikka välissä kulkisi pitkäkin erämaa.

Teroita lastesi mieleen

Mooses antoi Israelille saman opetuksen ennen luvattuun maahan astumista. »Teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi.» (5. Moos. 6:7) Sanan teroittaminen ei tapahdu yhdellä luennolla, vaan elämän rytmissä. Aamulla, illalla, ruokapöydässä, matkalla.

Mooses jatkaa toisaalla: »Ole vain varuillasi ja ota itsestäsi tarkka vaari, ettet unhota, mitä omin silmin olet nähnyt, ja ettei se lähde sinun sydämestäsi koko elinaikanasi, vaan että ilmoitat sen lapsillesi ja lastesi lapsille.» (5. Moos. 4:9) Vanhemman tehtävä on muistaa itse, ennen kuin hän voi opettaa toista. Sammunut sydän ei sytytä toista.

Aasaf laulaa psalmissa saman vastuun seurakunnan elämässä: »Mitä olemme kuulleet, minkä olemme saaneet tietää ja mitä isämme ovat meille kertoneet, että jälkipolvi saisi ne tietää, saisivat tietää vastedes syntyvät lapset, ja nekin nousisivat ja kertoisivat niistä lapsillensa.» (Ps. 78:3,6) Usko kulkee polvelta polvelle vain silloin, kun joku rohkenee puhua siitä, mitä on itse Herrasta nähnyt.

Aabrahamin koti

Herra itse sanoi Aabrahamista: »Minä olen valinnut hänet, että hän käskisi lapsiansa ja perhettänsä, joka jää hänen jälkeensä, noudattamaan Herran tietä ja tekemään sitä, mikä vanhurskaus ja oikeus on.» (1. Moos. 18:19) Aabraham ei ollut täydellinen isä, hänen perheessään oli kipua ja epäuskoa, silti Herra valitsi hänet juuri tämän tehtävän tähden.

Tämä antaa rohkaisua jokaiselle vanhemmalle. Sinun ei tarvitse olla virheetön, jotta voisit ohjata lapsesi Herran tielle. Sinun tarvitsee itse kulkea sitä tietä, kompastella siinä, nousta, jatkaa. Lapsi näkee enemmän siitä, miten elät, kuin siitä, mitä puhut. Aabrahamin tielle riitti, että hän uskoi Jumalaa, vaikka ei kaikkea ymmärtänyt.

Hanna ja Samuel

Hanna oli rukoillut Samuelin Herralta. Kun lapsi syntyi, hän sanoi: »Sentähden myös minä suostun antamaan hänet Herralle: kaikiksi elinpäiviksensä hän olkoon Herralle annettu.» (1. Sam. 1:28) Tämä on äidin sydän, joka ymmärtää, että lapsi ei kuulu ensisijaisesti vanhemmalle, vaan Herralle. Vanhempi on saanut hänet hetkeksi hoivaansa, ohjattavakseen.

Samuel kasvoi tämän rukouksen alla. »Mutta poikanen Samuel kasvoi kasvamistaan ja oli sekä Herralle että ihmisille otollinen.» (1. Sam. 2:26) Vanhana hän saattoi seisoa Israelin edessä puhtaalla omallatunnolla: »Tässä minä olen; todistakaa minua vastaan Herran ja hänen voideltunsa edessä.» (1. Sam. 12:3) Lapsuudessa totutettu suunta kantoi koko elinkaaren läpi.

Kasvattakaa Herran kurissa

Paavali kirjoittaa Efeson seurakunnalle isille: »Älkää kiihoittako lapsianne vihaan, vaan kasvattakaa heitä Herran kurissa ja nuhteessa.» (Ef. 6:4) Tien suuntaan totuttaminen ei tapahdu pelolla, ei kovuudella, ei nöyryyttämisellä. Se tapahtuu Herran kurissa, joka on rakkauden ohjaamaa lujuutta, lempeyttä, joka ei kuitenkaan vesity.

Timoteuksesta Paavali sanoo: »Koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.» (2. Tim. 3:15) Timoteuksen isoäiti Looide, hänen äitinsä Eunike, olivat istuttaneet Sanan hänen sydämeensä jo silloin, kun hän oli vielä pieni. Hedelmä näkyi miehen palvelutyössä.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Suunta on tärkeämpää kuin täydellisyys. Vanhempi ei voi taata lapsensa elämän jokaista käännettä, ei voi suojata häntä kaikilta kompastuksilta. Vanhempi voi totuttaa lapsensa siihen suuntaan, jossa Herra on. Lapsi voi vaeltaa kauas, hän voi eksyä omille teilleen, sisimmässä elää kuitenkin tieto siitä, mistä koti löytyy.

Elämä opettaa enemmän kuin sanat. Lapsi katsoo, miten kohtelet puolisoasi, miten puhut naapuristasi, miten käyttäydyt rahan kanssa, miten rukoilet hädän hetkellä. Jos sanasi ja elämäsi ovat ristiriidassa, lapsi oppii elämästäsi. Tämän tähden tien suuntaan totuttaminen alkaa aina vanhemman omasta tiestä.

Älä lannistu, jos hedelmä viipyy. Jakeen lupaus puhuu vanhuudesta, ei välittömästä tottelevaisuudesta. Jotkut lapset kulkevat Herran tietä koko ikänsä, toiset eksyvät vuosikymmeniksi ja palaavat vasta myöhään. Älä mittaa omaa työtäsi yhden hetken mukaan. Kylvettyä siementä Herra kastelee silloinkin, kun sinä nukut.

Herra, kiitos jokaisesta lapsesta, jonka olet kätkenyt ihmisen hoiviin. Anna vanhemmille viisautta totuttaa lapset sinun tiesi suuntaan, ei pakolla, vaan rakkaudella. Pidä huolta heistä, jotka kulkevat tällä hetkellä kaukana. Tuo heidät takaisin kotiin, vaikka tie olisi pitkä. Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Aamen.