23. elokuuta

Risteyksessä seisova kansa

Jeremia puhuu kansalle, joka on kulkenut kauas alkuperäiseltä tieltään. Jerusalem on yhä paikallaan, temppeli toimittaa palvelustaan, kauppa käy. Sisäisesti kansa on jo eksynyt. Herra pysäyttää heidät keskelle elämän risteystä yhdellä lauseella: »Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne».

Kutsu on neliosainen. Astu tielle, katso, kysy, vaella. Jokainen vaihe vaatii pysähtymisen. Astua tarkoittaa lopettaa juokseminen. Katsoa tarkoittaa avata silmänsä. Kysyä tarkoittaa tunnustaa, ettei itse tiedä. Vaeltaa tarkoittaa lähteä liikkeelle uudessa suunnassa. Vasta tämän neljännen askeleen jälkeen tulee lupaus levosta.

Jakeen loppu murskaa kuulijan. »Mutta he vastasivat: ’Emme vaella’.» Kansa kuuli kutsun, tunnisti sen sisällön, hylkäsi sen sanoilla, jotka eivät kierrelleet mitään. Herran tarjous ei kaatunut ymmärtämättömyyteen, se kaatui tahtoon.

Muinaiset polut

Muinaiset polut eivät tarkoita menneisyyden romantisointia. Ne tarkoittavat sitä tietä, jonka Herra itse on alusta asti osoittanut kansalleen. Mooses opetti tämän jo erämaassa: »Muistele muinaisia päiviä, ajattele menneiden sukupolvien vuosia. Kysy isältäsi, niin hän sen sinulle ilmoittaa, vanhimmiltasi, niin he sen sinulle sanovat.» Tie ei ole keksittävä uudelleen jokaisessa sukupolvessa. Se on löydettävä, kuljettava, opetettava eteenpäin.

Jeremia palaa samaan teemaan luvussa 18, kun hän kuvaa kansansa harhautumista: »Mutta minun kansani on unhottanut minut, he polttavat uhreja turhille jumalille. Nämä ovat saaneet heidät kompastumaan teillänsä, ikivanhoilla poluilla, niin että he ovat joutuneet kulkemaan syrjäpolkuja, raivaamatonta tietä.» Ikivanhojen polkujen hylkääminen ei johda vapauteen, se johtaa raivaamattomille syrjäpoluille, joilla jalka loukkaantuu.

Herra oli antanut kansalleen yksinkertaisen ohjeen: »Kuulkaa minun ääntäni, niin minä olen teidän Jumalanne ja te olette minun kansani, ja vaeltakaa aina sitä tietä, jota minä käsken teidän vaeltaa, että menestyisitte.» (Jer. 7:23) Hyvä tie on aina ollut kuuliaisuuden tie, ei oman näkemyksen tie. Jesaja kuvaa Herran tapaa ohjata kulkijaa: »Sinun korvasi kuulevat takaasi tämän sanan, milloin poikkeatte oikealle tai vasemmalle: ’Tässä on tie, sitä käykää’.»

Levon lupaus

Jeremian jakeen sydän on lupauksessa »niin te löydätte levon sieluillenne». Tätä lupausta Herra ei ole peruuttanut. Jeesus nostaa sen esiin uuden liiton kynnyksellä, sanasta sanaan samalla rakenteella: »Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä, niin te löydätte levon sielullenne.»

Vanhan testamentin hyvä tie ja Uuden testamentin Jeesus ovat sama tie. Hän on muinainen polku, joka oli olemassa ennen maailman perustamista. Hän on hyvä tie, jolla sielu löytää levon. Jeesus ei keksinyt uutta uskontoa, Hän avasi alkuperäisen polun jälleen kuljettavaksi. Pietarille Paavali kirjoittaa kolossalaisille: »Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä.»

Lepo ei ole tässä toimettomuutta. Se on sielun sisäinen tila silloin, kun ihminen vaeltaa siinä suunnassa, johon hänet on luotu. Levon vastakohta ei ole työ, vaan oman tien raivaaminen Herran tien sijaan. Mitä enemmän ihminen yrittää löytää lepoa omien suunnitelmiensa kautta, sitä levottomammaksi sielu käy.

Emme vaella

Jakeen loppu kertoo synnin syvimmästä luonteesta. Synti ei ole ensisijaisesti tietämättömyyttä, se on tahdon kapinaa. Jeremian aikalaiset tiesivät, mikä oli hyvä tie. He kieltäytyivät vaeltamasta sitä. Jeremia kuulee saman vastauksen toistuvan: »Mutta he vastaavat: ’Se on turhaa, sillä me vaellamme omien neuvojemme mukaan, ja me teemme kukin oman pahan sydämensä paatumuksen mukaan’.»

Tämä paatumus ei synny hetkessä. Herra muistuttaa siitä Jeremian kautta: »Minä puhuin sinulle onnesi päivinä. Sinä vastasit: ’En tahdo kuulla’. Tämä on ollut sinun tapasi nuoruudestasi asti: et ole kuullut minun ääntäni.» (Jer. 22:21) Pakkosiirtolaisuudessakin sama linja jatkuu: »Mitä sinä olet Herran nimessä meille puhunut, siinä me emme sinua tottele.»

Jeesus avaa saman vakavuuden uuden liiton aikana: »Vielä vähän aikaa valkeus on teidän keskuudessanne. Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka pimeässä vaeltaa, se ei tiedä, mihin hän menee.» Valkeudessa vaeltamisen aika on rajallinen. Jokainen kieltäytyminen vie sielun syvemmälle siihen pimeyteen, jossa suunta katoaa.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Pysähdy risteykseen. Herran kutsu alkaa pysähtymisestä. Et löydä muinaisia polkuja kiireessä, et kuule hyvän tien suuntaa juostessasi. Astu tielle, katso ympärillesi, kysy, mikä on hyvä tie. Tämä kysymys saa olla rehellinen. Jumala ei vihastu siitä, että ihminen kysyy, Hän vihastuu siitä, että ihminen ei välitä.

Älä tyydy syrjäpolkuihin. Aikamme tarjoaa lukemattomia oikoteitä lepoon. Sielun lepo löytyy vain hyvältä tieltä, joka on Kristus itse. Jesajan sanoin: »Jaakobin heimo, tulkaa, vaeltakaamme Herran valkeudessa.» Valkeudessa vaeltaminen ei ole tunne, se on suunta.

Älä sano emme vaella. Kaikkein vaarallisin sana hengellisessä elämässä on ei. Herra ei pakota ketään tielleen, Hän kutsuu. Kutsun hylkääminen ei jätä ihmistä paikoilleen, se vie hänet syvemmälle siihen suuntaan, jonka hän on jo valinnut. Jos kuulet kutsun tänään, vastaa siihen tänään.

Herra, pysäytä minut risteykseen, jossa seison. Avaa silmäni näkemään muinaiset polut, joita olet kansallesi viitoittanut. Anna sydämeni tunnistaa, että hyvä tie on Jeesus Kristus itse. Vahvista tahtoni vaeltamaan Hänessä silloinkin, kun lihani sanoo emme vaella. Anna sieluni löytää sinussa se lepo, jonka olet jo valmistanut. Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Aamen.