21. elokuuta

Korintin pelto

Korintin seurakunta oli jakautunut. Toiset sanoivat olevansa Paavalin, toiset Apolloksen, toiset Keefaan, toiset Kristuksen. Henkilökulttien ympärille oli kasvanut leirejä, jotka mittasivat uskoa sen mukaan, kenen alaisuudessa kukin oli kastettu, ketä kuunneltiin, kenen puheenparsi oli vakuuttavin. Paavali kirjoittaa heille kuin lapsille, jotka eivät vielä kestä vahvaa ruokaa.

Tähän tilanteeseen syntyy päivän jae: »Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa.» Paavali käyttää maanviljelijän kuvaa. Hän itse oli istuttanut Korintin seurakunnan, Apollos oli tullut sen jälkeen kastelemaan. Molempia tarvittiin, kumpikaan ei ollut turha. Silti kumpikaan ei ollut mitään verrattuna siihen, joka työn varsinaisen ihmeen teki.

Pellossa ei kasva mitään pelkän istuttajan vuoksi. Siemen voi olla mullassa, vesi voi olla riittävää, työ voi olla huolellista. Jos elämä ei nouse siemenestä, se on pelkkää maata ja vettä. Elämä tulee toisaalta, sen lähde on Jumalassa itsessään.

Ilman minua ette voi mitään

Jeesus oli sanonut saman omilla sanoillaan opetuslapsilleen viimeisenä iltana: »Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.» Tämä on oksan ja rungon välinen suhde. Oksa voi näyttää itsenäiseltä, sillä on omat lehtensä, omat hedelmänsä. Todellisuudessa kaikki nesteet, ravinto, voima virtaavat rungosta.

Paavali tunsi tämän totuuden henkilökohtaisesti. Hän kirjoitti Korinttiin myöhemmin: »Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.» Hän oli oppinut, että oma kyvykkyys ei ole se, mihin Jumalan voima tarttuu. Päinvastoin, oma heikkous on se paikka, jossa Jumalan voima saa tilaa asua. Istuttaja, joka tuntee itsensä, tietää olevansa pelkkä työntekijä pellolla, joka kuuluu toiselle.

Jos joku luulee jotakin olevansa

Paavali kirjoittaa galatalaisille terävän muistutuksen: »Sillä jos joku luulee jotakin olevansa, vaikka ei ole mitään, niin hän pettää itsensä.» Itsepetos on hengellisen työn vaarallisin sairaus. Se hiipii sisään huomaamatta. Saarna meni hyvin, joku tuli uskoon kuulemansa kautta, palvelutehtävä kantoi näkyvää hedelmää. Sydän kääntyy katsomaan itseään, vaikka sen pitäisi kääntyä katsomaan Jumalaa.

Korintin ongelma ei ollut työntekijöissä, vaan kuulijoissa, jotka rakensivat työntekijöiden ympärille leirejä. Sama vaara käy molempiin suuntiin. Työntekijä voi alkaa uskoa olevansa jotakin, kuulija voi alkaa palvoa työntekijää. Molemmissa tapauksissa Jumalan kunnia siirretään ihmiselle, jolle se ei kuulu.

Tämä koskee jokaista palvelutehtävää, ei vain saarnaajan. Äiti, joka kasvattaa lastaan, ei voi pakottaa lapsen sydäntä taipumaan Jumalan puoleen. Ystävä, joka todistaa naapurilleen, ei voi avata toisen silmiä. Esirukoilija, joka rukoilee vuosia samaa nimeä, ei voi tehdä ihmettä. Istuttaminen ja kasteleminen ovat ihmisen osa. Kasvun antaminen on Jumalan osa.

Älä meille, vaan omalle nimellesi

Psalminkirjoittaja oli löytänyt sanat, jotka kantavat koko jakeen sydämen: »Älä meille, Herra, älä meille, vaan omalle nimellesi anna kunnia armosi ja totuutesi tähden.» Tämä on rukous, joka vapauttaa palvelijan kantamasta sellaista painoa, jota hänen ei kuulu kantaa. Kun kunnia kuuluu Herralle, palvelija saa olla pelkkä työntekijä. Hän voi istuttaa, kastella, hikoilla pellolla, eikä hänen tarvitse murehtia siitä, kantaako työ hedelmää, sillä hedelmä on toisen käsissä.

Tämä on syvä lepo. Se vapauttaa kahdesta kuormasta yhtä aikaa. Ensiksi se vapauttaa ylpeydestä, sillä mikään hedelmä ei ole minun ansiotani. Toiseksi se vapauttaa epätoivosta, sillä mikään hedelmättömyys ei ole minun syytäni siinä mielessä, että se romahduttaisi Jumalan työn. Hän antaa kasvun ajallaan, siellä missä Hän tahtoo, niin paljon kuin Hän tahtoo.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Tee oma osasi uskollisesti. Istuttaminen ja kasteleminen eivät ole turhia tehtäviä, vaikka eivät olekaan kasvun antamista. Jumala on valinnut käyttää ihmisiä työssään. Sinun istuttamisesi on tärkeää, sinun kastelemisesi on tärkeää. Älä jätä tekemättä sitä, mikä sinulle kuuluu, sillä verukkeella, että kasvu kuuluu Jumalalle.

Jätä kasvu Jumalalle. Älä mittaa palveluasi näkyvän hedelmän kautta. Älä lannistu, jos pelto näyttää hiljaiselta. Älä myöskään ylpisty, jos pelto kantaa runsaasti. Sinä et ole se, joka kasvua antaa. Pysy oksana viinipuussa, niin runko kantaa hedelmän sinun kauttasi ajallaan.

Anna kunnia Hänelle, jolle se kuuluu. Kun näet hedelmää omassa elämässäsi tai toisten elämässä, käännä katseesi heti Herraan. Älä pysähdy katsomaan välineitä, joiden kautta Hän työtään teki. Hän on viinipuu, sinä olet oksa. Hän on istuttaja, joka kasvun antaa. Sinun nimesi ei tarvitse loistaa, jotta Hänen nimensä loistaisi.

Herra, kiitos siitä, että kasvu on sinun kädessäsi. Vapauta meidät kantamasta sellaista painoa, jota emme ole tarkoitetut kantamaan. Anna meidän tehdä uskollisesti se osa, jonka olet meille uskonut, jättää sinun käsiisi se, mikä kuuluu yksin sinulle. Älä meille, Herra, vaan omalle nimellesi anna kunnia. Jeesuksen Kristuksen, ainoan Vapahtajan, nimessä.

Aamen.