10. elokuuta

Ruoka ja liitto samassa jakeessa

Psalmi 111 on ylistyslaulu, jossa laulaja käy läpi Jumalan tekoja kansansa keskellä. Keskellä tätä psalmia nousee jae, jossa kaksi asiaa asetetaan rinnakkain tavalla, joka pysäyttää lukijan: »Hän antaa ruuan pelkääväisillensä, hän muistaa liittonsa iankaikkisesti.» Ruoka, arkinen tarve. Liitto, iankaikkinen lupaus. Sama Jumala kantaa molempia.

Ihmismieli erottelee nämä usein toisistaan. Hengelliset asiat ovat yhdellä puolella, käytännön elämä toisella. Psalmin laulaja ei tee tätä jakoa. Hän näkee, että se Jumala, joka antaa leivän aamupöytään, on sama Jumala, joka muistaa lupauksensa polvesta polveen. Toinen ei ole pyhempi kuin toinen, molemmat virtaavat saman uskollisuuden lähteestä.

Pelkääväisillensä

Jakeessa on tarkka rajaus. Ruoka on luvattu niille, jotka Häntä pelkäävät. Tämä ei tarkoita pelon vallassa elämistä, vaan Jumalan kunnioittamista, Hänen tahtonsa edessä taipumista, Hänen edessään nöyrästi kulkemista. Herran pelko on alku, ei loppu. Siitä lähtee uskovan elämä, siihen se palaa joka aamu.

Lupaus ei ole yleinen tae siitä, että jokainen ihminen saa kaiken haluamansa. Se on liittolupaus, joka kuuluu niille, jotka kulkevat Herran kanssa. Sama psalmi vahvistaa jakeessa 10: »Herran pelko on viisauden alku.» Pelko ja ruoka kulkevat siis yhdessä. Joka pelkää Herraa, saa elatuksensa Hänen kädestään, ei oman kätensä voiman varassa.

Tämä on lepoa, ei laiskuutta. Pelkääväinen tekee työnsä, kylvää peltonsa, lähtee aamulla toimiinsa. Hän vain tietää, kenen kädestä leipä lopulta tulee. Ahertaja, joka ei pelkää Herraa, syö murheen leipää. Pelkääväinen syö saman leivän kiitoksella.

Hän muistaa liittonsa

Jakeen jälkimmäinen puoli kantaa koko psalmin painopistettä. Heprean sana zakhar, muistaa, ei tarkoita pelkkää mielessä pitämistä. Se tarkoittaa toimimista muistin pohjalta. Kun Jumala muistaa, Hän tekee. Nooan päivinä sanottiin, että Jumala muisti Nooaa, ja vedet alkoivat laskea. Jumalan muisti on aina liikkeessä olevaa muistia.

Psalmi 105:8 toistaa saman totuuden lähes samoin sanoin: »Hän muistaa liittonsa iankaikkisesti, säätämänsä sanan hamaan tuhansiin polviin.» Liitto ei vanhene. Se ei haalistu sukupolvien myötä. Se kantaa yhtä tuoreena tuhanteen polveen, kuin se kantoi sen päivän, jolloin se solmittiin.

Liitto Abrahamin kanssa, liitto Mooseksen välityksellä, liitto Daavidin huoneelle, kaikki nämä huipentuvat Kristuksessa, uuden liiton Välimiehessä. Hänen verensä on liiton veri, joka vuodatettiin syntien anteeksi antamiseksi. Tämä liitto pysyy iankaikkisesti, sillä se lepää Hänen uhrinsa varassa, ei meidän uskollisuutemme varassa.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Pyydä rohkeasti tämän päivän leipää. Jeesus opetti seurakuntaansa rukoilemaan: anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. Tämä rukous ei ole liian pieni Jumalalle. Hän antaa ruoan pelkääväisillensä. Älä häpeä viedä Hänen eteensä arkisia tarpeitasi, Hän on ne sinne kutsunut.

Lepää liiton uskollisuuden päällä. Sinun tunteesi vaihtelevat, voimasi väsähtävät, muistisi pettää. Hänen muistinsa ei petä. Hän muistaa liittonsa silloinkin, kun sinä unohdat sen. Tämä on uskovan turva: liitto ei seiso minun pitokyvyssäni, vaan Hänen uskollisuudessaan.

Anna arkiruoan muistuttaa iankaikkisesta liitosta. Joka aterialla on kaksi lahjaa läsnä. Toinen on pöydällä, toinen sydämessä. Sama käsi, joka antoi leivän, antoi Kristuksen. Sama uskollisuus, joka kantaa elatuksesi tänään, kantaa pelastuksesi iankaikkisuuteen. Kiittäkäämme siis molemmista, niin pienin kuin suurin lahja on saman Antajan kädestä.

Herra, kiitos siitä, että muistat liittosi iankaikkisesti. Kiitos jokapäiväisestä leivästä, jonka annat pelkääväisillesi. Opeta meitä elämään sinun pelossasi, lepäämään uskollisuutesi päällä, ottamaan vastaan sekä arjen että iankaikkisuuden lahjat samasta kädestä. Jeesuksen Kristuksen, uuden liiton Välimiehen nimessä.

Aamen.