15. heinäkuuta

Laulu, jota maa ei voi vaieta

Psalmi 65 on Daavidin kiitoslaulu siitä Jumalasta, joka kuulee rukouksen, sovittaa synnit, hallitsee meret, ja viimein laskeutuu omaan maahansa siunaten sen runsaudella. Laulun loppukuva on kuin maalaus, joka avautuu silmien edessä: »Erämaan laitumet tiukkuvat, ja kukkulat vyöttäytyvät riemuun. Kedot verhoutuvat lammaslaumoihin, ja vilja peittää laaksot. Riemuitaan ja lauletaan!»

Tämä ei ole pelkkää maaseudun kuvausta. Daavid näkee jotakin syvempää. Hän näkee luomakunnan, joka vastaa Luojansa hyvyyteen ainoalla tavalla, jonka se osaa, riemulla. Kukkulat vyöttäytyvät kuin morsian valmistautuessaan juhlaan. Kedot pukeutuvat lampaisiin niin kuin ihminen pukeutuu juhlavaatteisiin. Laaksot peittyvät viljaan kuin pöytä, joka katetaan vieraille.

Koko maisema on kutsu kiittämään. Se ei ole hiljainen. Se laulaa, vaikka ihminen olisi vaiti.

Erämaa, joka oppii iloitsemaan

Psalmin alku puhuu erämaan laitumista. Tämä on huomionarvoista. Erämaa on Raamatussa hedelmättömyyden, yksinäisyyden, koettelemuksen paikka. Sinne Israel vaelsi neljäkymmentä vuotta, sinne Jeesus johdettiin koetukseen, sinne profeetat pakenivat. Erämaa ei tavallisesti ole laulamisen paikka.

Silti Jumalan kosketus muuttaa senkin. Jesaja näki saman ihmeen ja kirjoitti: »Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja. Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.» (Jes. 35:1-2)

Job kuuli saman äänen Jumalan omasta suusta, kun Herra puhutteli häntä myrskystä: »Niin että sataa maahan, joka on asumaton, erämaahan, jossa ei ihmistä ole, niin että autio erämaa saa kylläksensä ja maa kasvaa vihannan ruohon?» (Job 38:26-27) Jumala sataa siellä, missä yksikään ihminen ei ole näkemässä. Hän ei kasta maata kiitoksen vuoksi, vaan luonteensa vuoksi. Hyvyys virtaa Hänestä silloinkin, kun kukaan ei ole muistamassa kiittää.

Todistus, joka kuuluu jokaiselle

Paavali sanoi Lystran asukkaille jotakin, joka avaa tämän psalmin ytimen Uuden testamentin valossa: »Ja kuitenkaan hän ei ole ollut antamatta todistusta itsestään, sillä hän on tehnyt teille hyvää, antaen teille taivaasta sateita ja hedelmällisiä aikoja ja raviten teidän sydämenne ruualla ja ilolla.» (Apt. 14:17)

Sade, sato, ravinto, ilo. Nämä ovat Paavalin mukaan Jumalan todistus itsestään niille, jotka eivät vielä tunne Häntä nimeltä. Luomakunta on saarna, jota Herra pitää lakkaamatta. Kukkulan riemu, kedon lammaslauma, viljaa kantava laakso, kaikki nämä kertovat siitä, että Antaja on hyvä.

Jesaja kuvasi saman todistuksen toisesta suunnasta: »Sillä iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä saatetaan; vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä.» (Jes. 55:12) Kun Jumalan kansa kulkee, luomakunta yhtyy mukaan. Vuoret laulavat, puut taputtavat. Se on outo kuva, kunnes muistat, että koko luomakunta on tehty ylistämään.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Pysähdy katsomaan. Heinäkuu on Suomessa keskellä kasvun aikaa. Pellot kantavat, niityt kukkivat, järvet heijastavat taivasta. Tämä päivä on kutsu nostaa katse irti omasta kiireestä ja nähdä, miten luomakunta puhuu Luojastaan. Daavid näki sen, Jesaja näki sen, Paavali muistutti siitä pakanoita. Sinä saat nähdä sen tänään.

Anna luomakunnan opettaa iloa. Kukkulat eivät riemuitse siksi, että niiden olosuhteet olisivat aina suotuisat. Ne riemuitsevat siksi, että Jumala on. Sinun ilosi ei tarvitse odottaa täydellisiä olosuhteita. Se saa nousta siitä, että Antaja on hyvä, vaikka et juuri nyt näkisi koko satoa.

Yhdy lauluun. Psalmin viimeinen lause on lyhyt, kahta sanaa: »Riemuitaan ja lauletaan!» Tämä on kutsu, ei kuvaus. Koko luomakunta on jo täydessä laulussa. Kysymys on, lopulta, vain siitä, yhdytkö sinä mukaan. Sinun kiitoksesi ei lisää Jumalan kunniaa, mutta se asettaa sinut oikealle paikalle suuressa kuorossa, jossa kaikella elävällä on osansa.

Herra, kiitos siitä, että et ole jättänyt itseäsi todistamatta. Kiitos sateesta, sadosta, kasvun ajasta. Kiitos siitä, että kukkulat ja kedot puhuvat sinusta, vaikka ihmiset vaikenisivat. Avaa minun silmäni näkemään hyvyytesi tämän päivän maisemassa, avaa sydämeni yhtymään siihen ylistykseen, jota luomakuntasi sinulle kantaa. Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Aamen.