9. heinäkuuta

Sadon laulu

Psalmi 67 on lyhyt laulu, joka avautuu Aaronin siunauksen sävelin. Se alkaa pyynnöllä Jumalan armosta meitä kohtaan, etenee toiveeseen, että koko maailma oppisi tuntemaan Hänen tiensä, ja huipentuu jakeisiin, joissa luonto itse todistaa Jumalan hyvyydestä. »Maa on satonsa antanut. Siunatkoon meitä Jumala, meidän Jumalamme. Siunatkoon meitä Jumala, ja peljätkööt häntä kaikki maan ääret.»

Sadonkorjuun aika oli Israelissa siunauksen näkyvä todistus. Pellot kantoivat, viinitarhat olivat täynnä, leipä riitti pöytään. Tämä ei ollut maanviljelijän ansiota vaan Jumalan uskollisuuden hedelmä. Israelin sydän kohotettiin niin, ettei se jäisi katselemaan jyviä, vaan katsoisi sen ohitse Häneen, joka jyvät kasvattaa.

Sateen ajallansa

Lupaus sadosta lepää syvällä Mooseksen kirjoissa. Jumala oli sanonut kansalleen jo Siinaissa: »Annan minä teille sateen ajallansa, niin että maa antaa satonsa ja kedon puut kantavat hedelmänsä.» (3. Moos. 26:4) Sade ei ollut sattuma, sato ei ollut tuurin tulos. Jokaisen jyvän takana oli Hänen sanansa, joka oli annettu liittona.

Profeetta Jesaja maalasi saman lupauksen yhä rikkaammaksi: »Niin hän antaa sateen sinun siemenellesi, jonka maahan kylvät, ja maan sadosta leivän, joka on oleva mehevä ja lihava, ja sinun karjasi on sinä päivänä käyvä laajalla laitumella.» (Jes. 30:23) Jumala ei lupaa niukkuutta vaan runsautta, ei selviytymistä vaan kylläisyyttä. Hänen kätensä ei aukea puoliksi.

Hoosea kuvaa saman todellisuuden ketjuna, jossa taivas, maa ja sato vastaavat toisilleen kuin äänet kuorossa: »Sinä päivänä minä kuulen, sanoo Herra, minä kuulen taivasta, ja se kuulee maata, ja maa kuulee jyviä, viiniä ja öljyä.» (Hoos. 2:21-22) Koko luomakunta on virittäytynyt Luojansa ääntä kuulemaan. Sato on vastaus siihen kuuloon.

Siunatkoon meitä Jumala

Psalmin keskellä toistuu kahdesti sama pyyntö: »Siunatkoon meitä Jumala.» Tämä ei ole ahneuden huokaus vaan liiton lapsen luonnollinen rukous. Israel sai pyytää siunausta, koska Jumala oli sitoutunut siunaamaan. Hän oli sanonut Aabrahamille: »minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun jälkeläistesi Jumala.» (1. Moos. 17:7)

Siunaus ei ole irrallista hyvänolontunnetta, se on liiton hedelmä. Mooses kuuli saman nimen ääreltä palavan pensaan: »Herra, teidän isienne Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala, lähetti minut teidän luoksenne; tämä on minun nimeni iankaikkisesti.» (2. Moos. 3:15) Sama nimi, sama liitto, sama siunaus.

Uusi liitto ei murra tätä, se vie sen sydämeen asti. Jeremia profetoi: »Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.» (Jer. 31:33) Ulkoinen sato kantoi profeetallista kuvaa siitä, mitä Jumala itse haluaa kasvattaa ihmisessä, sisäistä satoa, joka kestää iankaikkisuuteen.

Kaikki maan ääret

Psalmi ei pysähdy Israelin pellonpientareelle. Se kurottaa heti maailman reunoille: »peljätkööt häntä kaikki maan ääret.» Tämä on samaa kieltä, jolla profeetat puhuivat pakanoiden kääntymisestä. Jesaja huusi: »Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole.» (Jes. 45:22)

Daavid näki saman jo psalmissaan: »Kaikki maan ääret muistavat tämän ja palajavat Herran tykö; kaikki pakanain sukukunnat kumartavat häntä.» (Ps. 22:27) Yhden kansan sato on kutsu kaikille kansoille. Kun Israel kiittää leivästään, se ei kiitä yksin, se kiittää koko maailman puolesta, kunnes koko maailma tulee mukaan kiittämään.

Apostoli Paavali julisti Antiokian synagogassa, että tämä ulottuvuus oli nyt tullut esiin Kristuksessa: »Miehet, veljet, te Aabrahamin suvun lapset, ja te, jotka Jumalaa pelkäätte, meille on tämän pelastuksen sana lähetetty.» (Apt. 13:26) Maan äärten pelko Herraa kohtaan ei ole orjan kauhua, se on lapsen kunnioitusta Isää kohtaan, joka on pelastanut hänet.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Ensimmäinen on kiitollisuuden silmä. Sato sinun elämässäsi voi olla pellon antia, työn palkkaa, terveen päivän lahja, leipää pöydässä. Älä katso sitä irrallisena onnistumisena. Katso sen läpi siihen, joka sateen lähetti ja jyvän kasvatti. Psalmin 85:9 sanoin: »Totisesti, hänen apunsa on lähellä niitä, jotka häntä pelkäävät, ja niin meidän maassamme kunnia asuu.»

Toinen on liiton lepo. Sinun ei tarvitse ansaita siunausta. Saat pyytää sitä, koska Jeesuksessa Kristuksessa olet astunut iankaikkiseen liittoon, joka kantaa polvesta polveen. Pyydä rohkeasti, ota vastaan nöyrästi, kanna eteenpäin avoimin käsin. Liiton lapsi ei pelkää tyhjentyvänsä, sillä Antaja on uupumaton.

Kolmas on lähetyksen sydän. Sinun saamasi siunaus ei ole sinun yksityisomaisuutesi. Se on annettu, jotta maan ääret oppisivat tuntemaan Hänet, joka sen antoi. Elä siten, että elämäsi sato osoittaa Häneen, ei sinuun. Anna kiitoksesi kuulua, anna leipäsi jakautua, anna Kristuksen tuntemisen levitä sinun kauttasi sinne, missä Hänen nimensä on yhä tuntematon.

Herra, meidän Jumalamme, kiitos sadosta, jonka olet antanut, näkyvästä ja näkymättömästä. Siunaa meitä siunauksellasi, ei meidän tähtemme vaan sen tähden, että maan ääret oppisivat tuntemaan sinut. Kirjoita lakisi sydämeemme, kasvata meissä Hengen hedelmää, käytä elämäämme nimesi kunniaksi. Jeesuksen Kristuksen, ainoan Vapahtajan, nimessä.

Aamen.