2. heinäkuuta

Kutsu, joka ei pakota

Jeesus seisoo Galileassa ihmisjoukon edessä. Edellisissä jakeissa Hän on huokaissut niiden kaupunkien ylitse, jotka eivät tehneet parannusta, ylistänyt Isää siitä, että nämä asiat on salattu viisailta ja ilmoitettu lapsille. Sitten Hän kääntyy uupuneiden puoleen ja lausuu sanat, jotka kantavat läpi vuosisatojen: »Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.»

Ies oli juutalaiselle kuulijalle tuttu kuva. Se oli puinen, härkäparin niskoille asetettu kappale, joka liitti kaksi eläintä yhteen vetämään samaa kuormaa. Rabbit puhuivat lain ikeestä, käskyjen kantamisesta. Jeesus ei kiellä iestä, Hän tarjoaa toisen ikeen, oman ikeensä. Tämä ies ei ole vapaus kuormasta, se on vapaus väärästä kuormasta.

Muinaiset polut

Jeesuksen lupaus levosta sielulle ei tule tyhjästä. Profeetta Jeremia oli huutanut samaa kutsua kansalleen vuosisatoja aiemmin: »Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne. Mutta he vastasivat: Emme vaella.» Jeremian aikana levon tarjous torjuttiin. Kansa valitsi omat tiensä, omat ikeensä.

Jeesus toistaa Jeremian sanat lähes kirjaimellisesti, mutta nyt Hän itse on se hyvä tie, jota pitkin lepo löytyy. Muinainen polku ei ole muinainen ohje, se on Hänen oma persoonansa. Levon löytäminen ei tapahdu kaukaa etsimällä, vaan lähelle tulemalla, ottamalla iken siltä, joka kantaa sen kanssamme.

Hiljainen ja nöyrä sydämeltä

Jeesus paljastaa itsestään harvinaisen asian. Hän ei sano olevansa kaikkivaltias, vaikka on, eikä korkein, vaikka on. Hän sanoo olevansa hiljainen ja nöyrä sydämeltä. Tämä on se, mistä meidän tulee oppia. Tämä on se ies, jonka Hän kantaa rinnallamme.

Paavali kuvaa tämän nöyryyden syvyyden Filippiläiskirjeessä: »Vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.» Tämä ei ole esitettyä nöyryyttä, vaan luonteen nöyryyttä, joka kestää ristin asti.

Pietari muistuttaa, mitä tämä luonne tarkoitti käytännössä: »Joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee.» Hiljaisuus ei ollut heikkoutta, se oli sitä, että sydän lepäsi Isässä silloinkin, kun ympärillä raivosi epäoikeudenmukaisuus. Tämän luonteen oppimisesta Jeesus puhuu.

Oppikaa minusta

Jeesus ei sano »oppikaa minulta», vaan »oppikaa minusta». Ero on syvä. Oppilas ei kerää tiedonpalasia opettajan suusta, hän muotoutuu opettajan kaltaiseksi. Pietari sanoo saman: »Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä.»

Johannes kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään saman opetuksen lyhyesti: »Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.» Jeesuksen oppilaaksi tuleminen on Hänen jalanjälkiinsä astumista, Hänen sydämensä omaksumista. Tähän kuuluu kuuliaisuus, jonka Jeesus itse asetti rakkauden mitaksi: »Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.»

Vuorisaarnan lopussa Jeesus piirsi kahden rakentajan kuvan. Luukas tallensi sen näin: »Hän on miehen kaltainen, joka huonetta rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle; kun sitten tulva tuli, syöksähti virta sitä huonetta vastaan, mutta ei voinut sitä horjuttaa, sillä se oli hyvästi rakennettu.» Lepo sielulle ei ole tunne, joka tulee ja menee. Se on rakennelma, joka kestää, kun rakentaja on kuullut Sanan ja toiminut sen mukaan.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Älä etsi lepoa ikeen poistamisesta, vaan ikeen vaihtamisesta. Olemme tottuneet ajattelemaan, että lepo löytyy silloin, kun kaikki kuormat tipahtavat hartioiltamme. Jeesus puhuu toisin. Hän tarjoaa iken, joka on sopivasti tehty, joka jakautuu Hänen kanssaan, joka kuljettaa kohti päämäärää. Lepo löytyy Hänen rinnallaan kulkemisesta, ei yksinäisestä levähtämisestä.

Anna sydämesi muotoutua hiljaiseksi ja nöyräksi. Tämä ei tapahdu yhdessä yössä. Se on oppimisen tie, joka kestää eliniän. Hiljaisuus opitaan silloin, kun on kiusaus huutaa. Nöyryys opitaan silloin, kun on tilaisuus puolustaa itseään. Jokainen tällainen hetki on luokkahuone, jossa Mestari opettaa Hänen luokseen tulleita.

Älä jää kuulemaan ilman tekemistä. Jeesus kysyi suoraan: »Miksi te huudatte minulle: Herra, Herra! ettekä tee, mitä minä sanon?» Ikeen ottaminen päälle ei ole vain tunnustamista, se on vaeltamista. Lepo sielulle annetaan niille, jotka todella astuvat Hänen rinnalleen ja kantavat Hänen kanssaan sitä, mihin Hän kutsuu.

Herra Jeesus, kiitos siitä, että et jättänyt meitä kantamaan kuormaamme yksin. Kiitos, että tarjoat meille oman ikeesi, joka on sovitettu juuri meille. Opeta meitä sydämesi hiljaisuuteen ja nöyryyteen, että vaeltaisimme niinkuin sinä vaelsit. Anna sielullemme se lepo, jonka olet luvannut niille, jotka tulevat luoksesi. Sinun pyhässä nimessäsi.

Aamen.