1. heinäkuuta

Paimen, joka tietää tien

Daavid kirjoitti psalmin 23 paimenen sydämellä. Hän oli itse paimentanut isänsä lampaita Beetlehemin kukkuloilla, hän tunsi vetten tien, hän tiesi missä laitumet vihertävät ja missä maa on kovaa kiveä. Tästä elävästä kokemuksesta nousee yksi koko Raamatun rakastetuimmista jakeista: »Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden.»

Daavid ei sano »jos Herra olisi paimeneni». Hän sanoo Herra on minun paimeneni. Tämä ei ole runollinen vertaus, vaan suhde, jonka varassa hän elää. Paimen tuntee laumansa. Lammas ei tiedä, missä viheriäiset niityt ovat, paimen tietää. Lammas ei osaa löytää virvoittavien vetten lähdettä, paimen osaa. Tämä on koko jakeen perusta. Lepo ei synny lampaan kyvystä, vaan paimenen tiedosta.

Vie lepäämään

Heprean ilmaisu kantaa erityistä sävyä. Paimen ei aja lammasta laitumelle, hän vie sen sinne. Pakottaminen kuuluu peloon, johdattaminen rakkauteen. Hesekielin profetia avaa saman kuvan laajemmin: »Hyvillä ruokamailla minä niitä kaitsen, ja Israelin korkeilla vuorilla on niillä oleva laitumensa. Siellä ne saavat levätä hyvällä laitumella, ja lihava ruokamaa niillä on oleva Israelin vuorilla.» (Hes. 34:14)

Lammas voi levätä vasta silloin, kun se luottaa paimeneensa. Pelokas lammas ei makaa, vaikka ruoho olisi kuinka vihreää. Lepo on luottamuksen merkki. Kun Paimen vie sinut viheriäisille niityille, Hän ei vie sinne suorituksen vaan levon paikkaan. Tämä on jakeen kutsu sille, joka on uupunut omasta vaelluksestaan.

Hän virvoittaa minun sieluni

Sielun virvoittaminen on Paimenen erityinen työ. Lammas voi eksyä, kompastua, uupua, paimen nostaa sen ylös ja palauttaa lauman keskelle. Psalmi 19:7 sanoo saman lain kielellä: »Herran laki on täydellinen; se virvoittaa sielun.» Sana, jonka Herra puhuu, ei murskaa väsynyttä, vaan virvoittaa hänet.

Daavid tunsi sielun nääntymisen omakohtaisesti. Synnin jälkeen hän rukoili: »Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki.» (Ps. 51:10) Heti perään: »Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue minua alttiuden hengellä.» (Ps. 51:12) Sielun virvoittuminen ei ole jotain, jonka ihminen tekee itselleen. Se on Jumalan työ ihmisessä, joka asettuu Hänen eteensä.

Ilmestyskirja kantaa saman lupauksen taivaalliseen täyttymykseen: »Sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä.» (Ilm. 7:17) Sama Paimen, joka tänään virvoittaa sielusi, johdattaa sinut viimein elämän vetten lähteille. Virvoittavat vedet ovat ennakkomaku elämän veden virrasta, joka juoksee Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.

Oikealle tielle nimensä tähden

Jakeen viimeinen virke avaa johdatuksen perustan. Paimen ei ohjaa lammasta oikealle tielle siksi, että lammas olisi ansainnut sen, vaan nimensä tähden. Tässä on koko evankeliumin sydän tiivistettynä yhteen lauseeseen. Johdatus ei lepää sinun arvollisuutesi päällä, se lepää Hänen nimensä päällä.

Daavid toisti tämän totuuden myös toisessa psalmissa: »Sillä sinä olet minun kallioni ja linnani, ja nimesi tähden sinä minua johdat ja talutat.» (Ps. 31:3) Jesaja avasi saman vielä syvemmälle: »Minä johdatan sokeat tietä, jota he eivät tunne; polkuja, joita he eivät tunne, minä kuljetan heidät. Minä muutan pimeyden heidän edellään valkeudeksi ja koleikot tasangoksi.» (Jes. 42:16)

Sokea ei voi kävellä itseään tielle, jota ei tunne. Hänen on tartuttava käteen, joka tien tuntee. Paavalin sanoin uskovat vaeltavat uskossa, eivät näkemisessä. Tämä ei tarkoita epävarmuutta, vaan toisenlaista varmuutta. Et näe tien jokaista mutkaa, näet Paimenen, joka tien tuntee. Tämä riittää.

Daavidin rukous psalmissa 143 kuuluu jokaisen vaeltajan suuhun: »Suo minun varhain kuulla sinun armoasi, sillä sinuun minä turvaan. Osoita minulle tie, jota minun tulee käydä, sillä sinun tykösi minä ylennän sieluni.» Hieman myöhemmin hän jatkaa: »Sinun hyvä Henkesi johdattakoon minua tasaista maata.» (Ps. 143:10) Pyhä Henki on tänään se ääni, joka kuiskaa lampaan korvaan, kun valinta on edessä.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Älä juokse Paimenen edellä. Lammas, joka juoksee paimenen edellä, eksyy niiltä laitumilta, joille paimen olisi sen vienyt. Useimmiten sielu uupuu siksi, että ihminen on ottanut paimenen tehtävän omille hartioilleen. Pysähdy. Anna Hänen viedä sinut viheriäisille niityille, älä yritä raahata itseäsi sinne.

Ota vastaan sielun virvoittuminen. Joskus uupumus on niin syvä, että ihminen ei jaksa edes rukoilla pitkiä sanoja. Tämän päivän jae kertoo, että sielun virvoittaminen on Paimenen työ, ei lampaan suoritus. Asetu Hänen eteensä sellaisena kuin olet. Anna Hänen tehdä työnsä sinussa.

Luota nimen tähden. Et kulje tätä päivää oman ansiosi varassa. Kuljet Hänen nimensä tähden. Tämä on lepo, jota maailma ei voi antaa eikä viedä pois. Paimen on hyvä, vedet ovat virvoittavat, tie on oikea, sillä Hänen nimensä on luvattu sen takaajaksi.

Herra, sinä olet minun paimeneni. Vie minut tänään viheriäisille niityille, sinne missä sielu saa hengittää. Johdata minut virvoittavien vetten tykö, kun olen janoinen. Virvoita uupunut sieluni ja ohjaa askeleeni oikealle tielle nimesi tähden. Tahdon kulkea sinun rinnallasi, en sinun edelläsi. Jeesuksen Kristuksen, hyvän Paimenen, nimessä.

Aamen.