23. kesäkuuta

Valo kylvetään

Psalmi 97 on kuninkuuden laulu. Se alkaa julistuksella: »Herra on kuningas! Riemuitkoon maa.» Sen keskellä kuvataan Herran tulemuksen voimaa, pilviä ja pimeyttä Hänen ympärillään, salamoita, jotka valaisevat maanpiirin. Maailma järisee Hänen edessään. Juuri tämän valtavan kuvaston jälkeen psalmi laskeutuu hiljaiseen lupaukseen, joka koskettaa yhden ihmisen sydäntä: »Vanhurskaalle koittaa valkeus ja oikeamielisille ilo.»

Heprean alkutekstissä käytetään verbiä, joka tarkoittaa kylvämistä. Valkeus on kylvetty vanhurskaalle. Tämä on tärkeä havainto. Valo ei aina ole heti näkyvillä. Se on maan alla, siemenenä, odottamassa hetkeään. Vanhurskas elää usein juuri tässä välitilassa, jossa siemen on jo kylvetty, hedelmää ei vielä näy. Psalmi lupaa, että koittaminen tulee. Se on yhtä varmaa kuin aamu yön jälkeen.

Vanhurskasten polku

Sananlaskut avaavat samaa salaisuutta kauniilla kielikuvalla: »Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka.» (Sananl. 4:18) Vanhurskaan elämä ei ala täydessä valossa. Se alkaa hämärässä, ensimmäisenä punertavana viiruna idässä. Valo kasvaa askel askeleelta. Tämä on tärkeä lohdutus niille, jotka tuntevat olevansa vasta alussa, joiden usko on vielä hapuilevaa, joiden ymmärrys vielä vähäistä.

Polku ei kirkastu kerralla, polku kirkastuu kirkastumistaan. Sama Herra, joka antoi ensimmäisen valonsäteen, kantaa askeleen toisensa jälkeen kohti sydänpäivää. Psalmi 112:4 vahvistaa lupauksen niitä varten, jotka kulkevat pimeässä juuri nyt: »Oikeamielisille koittaa pimeydessä valkeus, armollinen, laupias ja vanhurskas.» Valo koittaa nimenomaan pimeydessä, ei pimeyden jälkeen. Herra ei odota, että pimeys hälvenee omin voimin. Hän tulee itse valkeudeksi sinne, missä on pimeintä.

Hän, joka on valkeus

Psalmin lupaus kantaa läpi koko Vanhan testamentin, kunnes se saa kasvot Jeesuksessa Kristuksessa. Hän itse sanoi: »Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.» (Joh. 12:46) Vanhurskaalle koittava valkeus ei ole jokin tunnetila tai onnellinen olosuhde. Se on Persoona. Se on Kristus, joka tulee uskovan elämään ja täyttää sen omalla läsnäolollaan.

Jesaja oli ennustanut tämän tulemisen sanoilla, jotka kantavat yhä: »Nouse, ole kirkas, sillä sinun valkeutesi tulee, ja Herran kunnia koittaa sinun ylitsesi. Sillä katso, pimeys peittää maan ja synkeys kansat, mutta sinun ylitsesi koittaa Herra, ja sinun ylläsi näkyy hänen kunniansa.» (Jes. 60:1-2) Pimeys peittää maan, tämä on todellisuus, jota ei sovi vähätellä. Saman todellisuuden keskelle koittaa Herra niiden ylle, jotka Hänen ovat.

Kyynelin kylvävät

Iloa edeltää usein itku. Tämä on psalmien rehellinen totuus. »Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten leikkaavat. He menevät itkien, kun kylvösiemenen vievät; he palajavat riemuiten, kun lyhteensä tuovat.» (Ps. 126:5-6) Kylväjä, joka kantaa siemenpussiaan kyynelten läpi, ei näe vielä satoa. Hän näkee mullan, hikensä, kalliin siemenen, joka katoaa maahan. Häneltä vaaditaan uskoa siihen, mitä silmä ei vielä todista.

Paavali muistuttaa, mihin kylvämme: »Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää.» (Gal. 6:8) Henkeen kylväminen näyttää usein vähäiseltä juuri sillä hetkellä, kun siementä lasketaan maahan. Rukous, joka ei tunnu kantavan. Anteeksianto, joka maksaa enemmän kuin uskaltaa myöntää. Hiljainen palvelu, jota kukaan ei näe. Nämä ovat siemeniä, joiden satoa Herra itse korjaa aikanaan.

Kärsivällisyys odottaa satoa

Jaakob ottaa saman kuvan ja antaa sille nimen: kärsivällisyys. »Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen.» (Jaak. 5:7) Peltomies ei kiidätä satoa kasvuunsa. Hän odottaa. Sateet tulevat omalla ajallaan, sato kypsyy omalla ajallaan. Vanhurskaalla on lupa odottaa, sillä hänelle on jo kylvetty valo. Se koittaa.

Jaakob jatkaa lupauksella, joka kantaa kaiken odotuksen läpi: »Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen.» (Jaak. 5:11) Loppu on Herran kädessä. Se loppu on aina laupias, aina armahtavainen, sillä sellainen on Hänen luontonsa. Jobin elämän loppu oli kirkkaampi kuin alku. Esterin ja juutalaisten kohdalla pelastus käänsi murheen iloksi: »Juutalaisille oli tullut onni, ilo, riemu ja kunnia.» (Est. 8:16) Sama Herra elää tänään.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Älä mittaa elämääsi tämän hetken valomäärän mukaan. Valkeus on kylvetty. Se on jo lähtenyt liikkeelle, vaikka näkyvä todellisuus puhuisi toista. Vanhurskaan elämä ei ole heti sydänpäivää, se on aamuruskoa, joka kirkastuu vähitellen. Salli Herran kuljettaa sinua omassa tahdissaan. Sama Hän, joka sytytti ensimmäisen valonsäteen, kantaa sinut sydänpäivään.

Kylvä rohkeasti, vaikka kyynelin. Jokainen rukous, jokainen anteeksianto, jokainen pieni uskollisuus on siemen, joka on laskettu maahan Herran edessä. Sinä et näe sadon hetkeä etukäteen. Herra näkee. Hän muistaa jokaisen kyynelen, jokaisen siemenen, jokaisen askeleen, jonka olet ottanut Hänen valossaan. Sato tulee, sillä Hän on uskollinen.

Pidä silmäsi Kristuksessa, valkeudessa itsessään. Vanhurskaalle koittava valkeus ei ole asia, vaan Persoona. Hän on tullut maailmaan, ettei yksikään Häneen uskova jäisi pimeyteen. Käännä sydämesi tänä päivänä Hänen puoleensa. Pimeys voi peittää maan, sinun ylitsesi koittaa Herra, sinun ylläsi näkyy Hänen kunniansa.

Herra Jeesus, sinä olet maailman valkeus. Kiitos siitä, että valkeus on kylvetty vanhurskaalle, vaikka silmämme eivät sitä aina näe. Anna meille kärsivällisyyttä odottaa sinun aikaasi, rohkeutta kylvää kyynelten läpi, luottamusta siihen, että sinun loppusi on aina laupias. Kirkasta polkuamme aamuruskosta sydänpäivään saakka, sinun nimessäsi.

Aamen.