22. kesäkuuta

Profeetallisen ajan viimeinen sana

Malakian kirja on Vanhan testamentin viimeinen ääni. Sen jälkeen tulee neljäsataa vuoden hiljaisuus, jonka aikana taivas ei puhu profeettojen kautta. Kansa elää odotuksessa, monet vaipuvat välinpitämättömyyteen, jotkut pitävät Herraa pelossaan ja kuiskaavat toisilleen tulevasta. Juuri näille Malakia jättää viimeisen lupauksensa.

Päivän jae on tämä lupaus: »Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat.» Sana »mutta» erottaa kaksi joukkoa. Jakeita aiemmin Malakia on puhunut tuomion päivästä, joka polttaa ylpeät kuin oljen. Tähän sanaan »mutta» kätkeytyy seurakunnan koko toivo.

Herraa pelkäävien yhteinen tuntomerkki on jo edellisessä luvussa: »Silloin myös Herraa pelkääväiset puhuvat toinen toisensa kanssa, ja Herra tarkkaa ja kuulee; ja muistokirja kirjoitetaan hänen edessänsä niiden hyväksi, jotka Herraa pelkäävät ja hänen nimensä kunniassa pitävät.» (Mal. 3:16) Tämä joukko on pieni, hiljainen, kätketty. Sille lupaus annetaan.

Vanhurskauden aurinko

Aurinko on Raamatussa elämän, lämmön, valon ja oikeuden kuva. Daavid sai kuolinvuoteellaan näyn, joka kuvasi vanhurskasta hallitsijaa: »Hän on niinkuin huomenhohde auringon noustessa pilvettömänä aamuna, kun maa kirkkaassa valossa vihannoi sateen jälkeen.» (2. Sam. 23:4) Aurinko ei ole vain valoa, se on elämää, joka panee maan vihannoimaan.

Tämä aurinko on persoona, ei luonnonilmiö. Sakarias profetoi pojastaan Johanneksesta ja näki Vapahtajan tulon näin: »Meidän Jumalamme sydämellisen laupeuden tähden, jonka kautta meidän puoleemme katsoo aamun koitto korkeudesta.» (Luuk. 1:78) Aamun koitto korkeudesta on sama kuin Malakian vanhurskauden aurinko. Hän on Jeesus Kristus.

Jeesus itse vahvisti tämän nimen: »Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus.» (Joh. 8:12) Johannes avasi evankeliuminsa samalla totuudella: »Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.» (Joh. 1:4) Ilmestyskirjan viimeisillä sivuilla Hän sanoo: »Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti.» (Ilm. 22:16)

Pietari kuvaa samaa toivoa uskovan sydämessä: »Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne.» (2. Piet. 1:19) Aurinko nousee ulkona luomakunnan ylle, samalla se nousee sisällä uskovan sydämeen.

Parantuminen siipien alla

Itämaisessa kuvakielessä auringolla oli siivet, kun sen säteet kurottuivat kuin linnun siivet maan ylle. Malakia yhdistää tähän kuvaan parantumisen. Sieltä, missä vanhurskauden aurinko paistaa, virtaa parantava voima. Tämä ei ole runollinen ilmaisu, vaan profeetallinen lupaus.

Jesaja oli nähnyt saman lupauksen jo aiemmin: »sinä päivänä, jona Herra sitoo kansansa vammat ja parantaa siihen isketyt haavat.» (Jes. 30:26) Jeremia kuuli sen omassa palvelustehtävässään: »Katso, minä kasvatan umpeen ja lääkitsen sen haavat, ja minä parannan heidät ja avaan heille rauhan ja totuuden runsauden.» (Jer. 33:6)

Parantumisen hinta paljastuu Jesajan 53. luvussa: »Mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.» (Jes. 53:5) Vanhurskauden aurinko parantaa, koska Hänet itse haavoitettiin. Hänen haavansa ovat meidän parantumisemme.

Sama parantava virta jatkuu Ilmestyskirjan loppuun saakka: »puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.» (Ilm. 22:2) Mikä alkoi profeettojen lupauksena, jatkuu seurakunnan elämässä, päättyy uuden Jerusalemin kaduille. Vanhurskauden aurinko paistaa siellä ikuisesti, eikä yötä enää tule.

Ulos ja hyppimään

Jakeen lopussa on yllättävä kuva. Pelastetut käyvät ulos navetasta kuin syöttövasikat, jotka on pitkään pidetty kytkettyinä. Vasikan ensimmäinen hyppy aurinkoon on hallitsematon, riemukas, fyysinen. Malakia ei kuvaa hillittyä hartautta vaan vapautuneen elämän liikettä. Pimeästä valoon päässyt ei pysy paikallaan.

Psalmista lauloi: »Sillä Herra Jumala on aurinko ja kilpi; Herra antaa armon ja kunnian, ei hän kiellä hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat.» (Ps. 84:11) Aurinko, kilpi, armo, kunnia, hyvä, kaikki kuuluvat samaan lahjaan. Ne kuuluvat niille, jotka pelkäävät Hänen nimeänsä.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Tunne, kenelle lupaus on annettu. Malakia ei lupaa parantumista kaikille, vaan niille, jotka Hänen nimeänsä pelkäävät. Herran pelko ei ole pelkäämistä Hänen edessään, vaan kunnioittavaa lepoa Hänen suuruutensa alla. Jos sinun sydämessäsi asuu rakkaus Jeesuksen nimeen, tämä jae on kirjoitettu sinulle.

Astu siipien alle. Parantuminen ei tapahdu kaukana auringosta, vaan sen siipien alla. Tämä tarkoittaa Kristuksen läheisyyttä, Hänen sanansa kuulemista, Hänen kasvojensa edessä viipymistä. Älä etsi parantumista lahjana, jonka voisit kantaa pois, etsi sitä Lahjoittajan luona viipymisestä.

Anna ilon nousta esiin. Vapautettu elämä saa näkyä. Syöttövasikan hyppy ei ole esitys, se on luonnollinen seuraus siitä, että kytkyt ovat poissa. Jos Kristus on tehnyt sinut vapaaksi, sinun ei tarvitse jäljitellä iloa. Anna sen virrata sieltä, missä aurinko on sinun ylläsi noussut.

Herra Jeesus Kristus, sinä olet vanhurskauden aurinko, joka olet noussut pimeyteemme. Kiitos, että haavojesi kautta me olemme paratut, kiitos, että siipiesi alla on lepo. Nosta meidät tänään ulos pelosta ja sidoksista, anna sydämemme hypätä sinun valossasi kuin lapsi, joka on päässyt vapaaksi. Sinun nimessäsi.

Aamen.