20. kesäkuuta

Lystran kaduilla

Paavali ja Barnabas seisoivat Lystran kaupungissa keskellä hämmentynyttä väkijoukkoa. Ramman miehen parantuminen oli saanut kansan hurmokseen, väki oli nimennyt heidät Hermeeksi ja Zeukseksi, papit toivat seppeleitä ja härkiä uhrattaviksi. Apostolit repivät vaatteensa ja syöksyivät joukkoon huutaen, että hekin olivat vain ihmisiä, samanlaisia kuin nämä, lihaa ja verta.

Tästä tilanteesta nousi puhe, jossa ei viitattu Mooseksen kirjoituksiin, ei profeettoihin, ei Israelin historiaan. Pakanat eivät tunteneet niitä. Paavali tarttui siihen, mitä jokainen lystralainen tunsi omasta arjestaan: sateeseen, satoon, leipään pöydällä, ilon hetkiin sydämessä. »Ja kuitenkaan hän ei ole ollut antamatta todistusta itsestään, sillä hän on tehnyt teille hyvää, antaen teille taivaasta sateita ja hedelmällisiä aikoja ja raviten teidän sydämenne ruualla ja ilolla.»

Tämä jae on yksi Raamatun lempeimpiä todistuksia siitä, ettei kukaan ihminen jää Jumalan hiljaisuuden alle. Vaikka Lystran asukkaat eivät olleet saaneet kirjoitettua lakia, taivas oli puhunut heille joka aamu sadepilvissä, joka syksy korjuussa, joka ilta yhteisessä ateriassa.

Todistus, joka on kaikkialla

Paavali avaa saman totuuden laajemmin Roomalaiskirjeen alussa. »Sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.» (Room. 1:19) Hän jatkaa: »Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä.»

Luomakunta on Jumalan ensimmäinen saarna. Se on saarna, joka kuuluu jokaisella kielellä, jokaisella mantereella, jokaisena aikakautena. Aurinko nousee yhtä uskollisesti sekä uskovan että uskosta kaukana olevan ikkunaan. Sade kastelee pellot ihmisestä riippumatta. Tämä ei ole sattumaa, se on Hänen hyvyytensä todistus, jätetty kaikkien silmien eteen.

Jobille puhuttiin samasta: »Joka antaa sateen maan päälle ja lähettää vettä vainioille.» (Job 5:10) Sade ei ole vain meteorologiaa. Se on muistutus siitä, että joku ylhäällä muistaa alhaalla olevia. Joku, joka ei ole velkaa antamastaan, antaa silti.

Syyssade ja kevätsade

Mooseksen kautta Herra lupasi kansalleen: »Niin minä annan teidän maallenne sateen ajallansa, syyssateen ja kevätsateen, ja sinä saat korjata viljasi ja viinisi ja öljysi.» (5. Moos. 11:14) Israelin maassa sade tuli kahdessa jaksossa. Syyssade pehmensi maan kylvöä varten, kevätsade kypsytti sadon. Ilman kumpaakin pelto olisi tyhjä.

Joel toistaa lupauksen ilon sävyssä: »Ja te, Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrassa, teidän Jumalassanne, sillä hän antaa teille syyssateen, vanhurskauden mukaan, vuodattaa teille sateen, syyssateen ja kevätsateen, niinkuin entisaikaan.» Sade ei ole pelkkä luonnonilmiö, se on liittosuhteen merkki, Jumalan uskollisuuden konkreettinen muoto.

Jesaja varoittaa vastakkaisesta, sateen poisottamisesta tuomion merkkinä: »Minä hävitän sen: ei sitä enää vesota eikä kuokita, vaan se on kasvava ohdaketta ja orjantappuraa, ja minä kiellän pilvet sille vettä satamasta.» (Jes. 5:6) Jokainen pisara, joka tänään putoaa maahan, on armoa, ei velvollisuutta. Se voitaisiin pidättää, sitä ei pidätetä.

Ruoka ja ilo

Paavali ei pysähtynyt sateeseen ja satoon. Hän jatkoi: »raviten teidän sydämenne ruualla ja ilolla». Ilo on Jumalan lahja siinä missä leipäkin. Se ei ole pelkästään hengellisten ihmisten erikoisoikeus, vaan annetaan jokaiselle ihmiselle armon merkkinä. Lapsen nauru, ystävän halaus, aterian tuoksu, työn jälkeinen lepo, kaikki nämä ovat taivaasta tulevia todistuksia.

Tämä on hellyttävää teologiaa. Jumala ei vain pidä ihmistä hengissä, Hän raivaa hänelle iloa. Sydän, joka on raukenemaisillaan, saa virkistystä, ei vain ravintoa. Tämä on Isän käsiala kaikkialla luomakunnassa: Hän antaa sen, mikä elättää, sekä sen, mikä elävöittää.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Älä kävele ohi Hänen todistustensa. Tämän päivän sade, tämän päivän leipä, tämän päivän pieni ilon häivähdys, kaikki ovat ääniä, jotka sanovat saman asian: Hän on, Hän muistaa, Hän on hyvä. Pysähdy hetkeksi. Anna luomakunnan saarnata sinulle sitä, mistä se on saarnannut Lystran kaduilta saakka.

Kiitollisuus on todistuksen oikea vastaanotto. Lystralaiset olivat saaneet sateet ja sadot, mutta kunnia oli mennyt muille jumalille. Älä anna sydämesi unohtaa, kenen kädestä ravinto tulee. Joka aterialla on lähettäjänsä. Joka ilolla on antajansa.

Kerro Hänestä niillä sanoilla, jotka toinen ymmärtää. Paavali ei vaatinut Lystran kuulijoilta heprean tuntemusta. Hän puhui sateesta ja sadosta, ilosta ja ruuasta. Ihminen, jonka rinnalla tänään kuljet, ei ehkä tunne Raamatun sanastoa. Hän tuntee silti sateen ihollaan ja ilon sydämessään. Aloita siitä, mistä Jumala on jo aloittanut hänen kohdallaan.

Herra, kiitos siitä, ettet ole jättänyt itseäsi ilman todistusta yhdellekään ihmiselle. Kiitos sateesta, joka kastelee maan, sadosta, joka täyttää pöydän, ilosta, joka virkistää sydämen. Avaa silmämme näkemään hyvyytesi siellä, missä olemme tottuneet kävelemään ohi. Anna meidän kertoa sinusta niille, jotka eivät vielä tunne sinua, sanoilla, jotka heidän sydämensä voi tavoittaa. Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Aamen.