9. kesäkuuta

Kysymys tähtitaivaan alla

Daavid katsoi yön taivasta. Hän näki kuun ja tähdet, joiden ääressä paimenpojan sydän hiljeni. Juuri tästä hiljaisuudesta nousee kysymys, joka kantaa läpi koko Raamatun: »Niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen?» Kysymys ei ole vähättelevä, vaan ihmettelevä. Ihminen on pieni, kosmos on suuri, silti Luoja kumartuu juuri pienen puoleen.

Sama ihmettely toistuu Daavidin viimeisessä psalmissa: »Herra, mikä on ihminen, että hänestä lukua pidät, mikä ihmislapsi, että häntä ajattelet!» (Ps. 144:3) Job kysyy saman keskellä kärsimystään: »Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi.» (Job 7:17) Kolme miestä, kolme tilannetta, yksi sama hämmästys.

Kysymys ei odota loogista vastausta. Se odottaa lukijaa pysähtymään. Ihminen on pieni, kuitenkin Jumala muistaa. Ihminen on katoava, kuitenkin Jumala pitää huolen. Tämä ei ole logiikan kysymys, vaan armon.

Lähes jumal'olento

Daavid antaa vastauksen, joka olisi rohkea kenen tahansa muun kuin Pyhän Hengen sanelemana: »Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal'olennon, sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella.» Ihminen ei ole sattuma, ei tomupilvi tuulessa. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi.

Luomiskertomus avaa saman totuuden alkulähteellä. »Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme.» (1. Moos. 1:26) »Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.» (1. Moos. 1:27) Ihminen kantaa Luojansa kuvaa, vaikka peili olisi syntiinlankeemuksen tähden rikki, kuva ei ole kokonaan kadonnut.

Kunnia ja kirkkaus eivät ole ihmisen omasta voimasta. Ne ovat seppele, jonka Jumala on asettanut hänen päähänsä. Job, joka muistaa myös ihmisen langenneen tilan, sanoo toisaalla: »Saati sitten ihminen, tuo mato, ja ihmislapsi, tuo toukka!» (Job 25:6) Molemmat ovat tosia. Ihminen on samanaikaisesti tomun lapsi, taivaan kruunattava.

Toinen Aadam

Heprealaiskirje ottaa tämän psalmin käteensä, lukee sen uudestaan, näkee siinä jotain mihin Daavid itse ei vielä yltänyt. »Vaan joku on jossakin paikassa todistanut, sanoen: 'Mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmisen poika, että pidät hänestä huolen?'» (Hepr. 2:6) Kirjoittaja jatkaa: »Sinä teit hänet vähäksi aikaa enkeleitä halvemmaksi, kirkkaudella ja kunnialla sinä hänet seppelöitsit, ja sinä panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja.» (Hepr. 2:7)

Psalmi puhuu ihmisestä, Heprealaiskirje näkee siinä Ihmisen Pojan. Jeesus astui omaan luomakuntaansa, otti yllensä saman halpuuden, jota Daavidkin kantoi. Hän, jolla on kaikki, sanoi itsestään: »Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin hän päänsä kallistaisi.» (Matt. 8:20)

Tämä halpuus oli tie kunniaan, ei sen kieltäminen. »Mutta hänet, joka vähäksi aikaa oli tehty enkeleitä halvemmaksi, Jeesuksen, me näemme hänen kuolemansa kärsimyksen tähden kirkkaudella ja kunnialla seppelöidyksi, että hän Jumalan armosta olisi kaikkien edestä joutunut maistamaan kuolemaa.» (Hepr. 2:9) Daavidin kysymys saa lopullisen vastauksensa ristin juurella. Mikä on ihminen? Niin paljon, että Poika tuli ihmiseksi ja kuoli ihmisen puolesta.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Älä mittaa arvoasi suorituksesi mukaan. Sinun arvosi ei lepää siinä, mitä saat aikaan tänään, vaan siinä, että Luoja muistaa sinua. Tähtitaivas ei ole Häntä kiinnostavin, vaan sinä, joka tähtien alla seisot. Sakarias lauloi: »Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, sillä hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen.» (Luuk. 1:68) Jumala katsoo sinun puoleesi tänään yhtä todellisesti.

Älä myöskään korota itseäsi enempää kuin Jumala on sinut korottanut. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, ei Jumalaksi. Psalmin sanoma on, että kunnia on lainaa, seppele on lahja. Psalmi 146:3 muistuttaa: »Älkää luottako ruhtinaihin älkääkä ihmislapseen, sillä ei hän voi auttaa.» Ihminen kantaa kuvaa, ihminen ei korvaa Luojaa. Salomo huudahti temppelin vihkimispäivänä: »Mutta asuuko todella Jumala maan päällä ihmisten seassa?» (2. Aikak. 6:18) Vastaus tuli Beetlehemin tallissa.

Katso Jeesukseen, kun ihmisen kysymys ahdistaa sinua. Kun tunnet itsesi pieneksi tähtitaivaan alla, muista, että Hän, joka tähdet ripusti paikoilleen, tuli pieneksi sinun rinnallesi. Hän muistaa sinua. Hän pitää sinusta huolen. Hän on seppelöity kunnialla, että sinäkin voisit Hänessä kantaa saman seppeleen.

Herra, minä olen pieni, sinä olet suuri, kuitenkin sinä muistat minua. Kiitos siitä, että olet luonut minut kuvaksesi, kiitos siitä, että Poikasi tuli ihmiseksi pelastaakseen minut. Anna minun tänään elää tämän kaksinkertaisen totuuden alla, että olen tomua ja kuitenkin seppelöity sinun armollasi. Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Aamen.