2. kesäkuuta

Sanoma, joka kuultiin

Johannes oli vanha mies, kun hän kirjoitti tämän kirjeen. Hän oli nähnyt Jeesuksen kasvoista kasvoihin, kuullut Hänen äänensä, nojannut päänsä Hänen rintaansa vasten viimeisellä aterialla. Vuosikymmenien jälkeen, kun moni muu apostoli oli jo nukkunut pois, Johannes kirjoittaa seurakunnalle ja kertoo, mikä oli se sanoma, jonka hän oli Mestariltaan kuullut.

Sanoma ei ole monisanainen. Se on tiivistetty yhteen lauseeseen: »Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.» Tämä ei ole Johanneksen mielipide eikä teologinen rakennelma. Tämä on se, mitä hän on kuullut Herralta itseltään. Sen tähden hän painaa lauseen niin painokkaaksi: se on ensin kuultu, sitten julistettu.

Johanneksen evankeliumin avauksessa kuuluu sama sävel: »Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.» Valo ja elämä kulkevat yhdessä. Pimeys on niiden poissaoloa, ei oma voimansa. Tämä on tärkeä ymmärtää, ennen kuin lukija menee pidemmälle. Pimeys ei ole Jumalan vastavoima vaan Hänen valonsa puuttuminen.

Ei mitään pimeyttä

Johannes ei sano vain, että Jumala on valkeus. Hän lisää: »ettei hänessä ole mitään pimeyttä.» Tämä on äärimmäinen lause. Ei pientä varjoa, ei hämärää nurkkaa, ei sekoittunutta sävyä. Jumalassa ei ole sitä piilotettua puolta, jota Hänen lapsensa eivät vielä uskaltaisi katsoa.

Jaakob kirjoittaa saman asian toisin sanoin: »Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa.» Aurinko vaihtaa paikkaa taivaalla, sen valo himmenee illalla, sen säteet katoavat yön ajaksi. Valkeuksien Isällä ei ole tällaista vaihtelua. Hänen valonsa ei himmene, ei käänny, ei pakene.

Tämä on Sanoman lohdutus. Kun ihminen lähestyy Jumalaa, hän lähestyy puhdasta valkeutta. Hänen ei tarvitse pelätä, että Jumalan luonteessa olisi jokin yllättävä varjo, joka paljastuisi vasta myöhemmin. Se, mitä Hän on tänään, Hän on huomenna, ja sen Hän on iankaikkisesti.

Maailman valkeus

Jeesus sanoi itsestään: »Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus.» Tämä on lause, joka avaa Isän luonteen Pojassa. Jos Isä on valkeus, niin Poika on tuon valkeuden ilmestyminen ihmisten keskellä. Jeesuksen seuraaminen tarkoittaa valossa kulkemista.

Jeesus puhui niille, jotka kulkivat Hänen rinnallaan: »Vielä vähän aikaa valkeus on teidän keskuudessanne. Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa.» Pimeys saa vallan siellä, missä valoon ei tartuta. Valon tarjoaminen ei ole lupaus siitä, että ihminen ottaa sen vastaan. Vastaanottaminen on osa kutsua.

Saman luvun jatko on yhtä kaunis: »Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa valkeuteen, että te valkeuden lapsiksi tulisitte.» Valon lapseus ei tarkoita täydellisyyttä, se tarkoittaa suuntaa. Valon lapsi kulkee valoa kohti, vaikka kompastuisi. Pimeyden lapsi pakenee valoa, jottei se paljastaisi häntä.

Valkeudessa me näemme valkeuden

Daavid tiivistää saman totuuden kauniisti: »Sillä sinun tykönäsi on elämän lähde; sinun valkeudessasi me näemme valkeuden.» Ihminen ei näe Jumalan valoa omilla silmillään. Hän näkee sen silloin, kun astuu itse Jumalan valoon. Valo paljastuu valossa, ei pimeydessä mietittynä.

Tämän tähden Daavid uskaltaa laulaa: »Herra on minun valkeuteni ja autuuteni: ketä minä pelkään! Herra on minun elämäni turva: ketä minä vapisen!» Kun Herra itse on ihmisen valkeus, ei ole enää pimeää nurkkaa, joka voisi yllättää. Kaikki on jo paljastettu Hänen edessään, eikä se, mikä on paljastettu ja annettu armon alle, voi enää uhata sydäntä.

Jesaja näki tämän jo kauan ennen Karitsan tuloa: »Ei ole enää aurinko sinun valonasi päivällä, eikä valaise sinua kuun kumotus, vaan Herra on sinun iankaikkinen valkeutesi, ja sinun Jumalasi sinun kirkkautesi.» Ilmestyskirja vahvistaa lopulta saman näyn: »Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa.»

Mitä tämä puhuu meille tänään

Älä pelkää tulla Jumalan valoon. Pimeydessä ihminen kuvittelee, että Jumalan valo paljastaa hänet syyllisyyteen. Tämä ei ole totta. Hänen valonsa paljastaa ensin Hänen oman luonteensa, joka on puhdas, eikä Hänessä ole mitään pimeyttä. Vasta sitten valo paljastaa myös meidät, eikä Hän paljasta meitä tuhotakseen, vaan parantaakseen.

Käyttäydy valon lapsena, vaikket aina tuntisi olevasi sellainen. Valon lapseus ei perustu sinun tunteeseesi, vaan siihen, kenen valossa kuljet. Jos olet kääntynyt Kristuksen puoleen, kuljet valossa, vaikka askel olisi epävarma. Älä jää hämärään odottamaan, että tunne paranisi. Astu valoon, niin näet.

Lepää siinä, että Jumala ei muutu. Jaakobin sana valkeuksien Isästä on lääkettä levottomalle sydämelle. Hänen tykönään ei ole vaihteen varjoa. Eilen Hän rakasti sinua, tänään Hän rakastaa sinua, huomenna Hän rakastaa sinua. Hänen valonsa ei sammu sinun yösi ajaksi. Se odottaa siellä, missä se on aina ollut, kutsuen sinua kohti.

Herra, kiitos, että sinä olet valkeus, eikä sinussa ole mitään pimeyttä. Anna minun tulla valoosi, näin kuin olen, älä anna minun jäädä pimeyteen pelosta. Avaa silmäni näkemään sinun valkeudessasi sinun valkeutesi, ja anna minun kulkea valon lapsena tämä päivä loppuun asti. Jeesuksen Kristuksen, maailman valkeuden, nimessä.

Aamen.