27. toukokuuta

Itse rauhan Jumala

Paavali päättää ensimmäisen Tessalonikalaiskirjeensä siunaukseen, joka kantaa koko kirjeen sanoman yhteen lauseeseen: »Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen.» Jakeen ensimmäiset sanat ovat avain kaikkeen mitä seuraa. Ennen kuin puhutaan pyhityksestä, puhutaan siitä, kuka pyhittää.

Paavali ei sano »pyhittäkää itse itsenne», hän sanoo »itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät». Sanapari itse rauhan Jumala on painava. Se kohdistaa katseen pois ihmisen omasta ponnistelusta ja kiinnittää sen Jumalan persoonaan. Pyhityksen lähde ei ole uskovan sisäisessä lujuudessa, vaan rauhan Jumalan luonteessa.

Tämä on tessalonikalaisille tärkeä sana. He elivät vainojen keskellä, odottivat Herran tulemista, kantoivat kysymyksiä nukkuneista omaisistaan. Heidän sydämensä oli levoton. Paavali ei jätä heitä levottomuuteen, vaan asettaa heidät rauhan Jumalan käsiin. Rauha tulee Hänestä, ei olosuhteista.

Kokonansa, henki, sielu ja ruumis

Sana kokonansa on tämän jakeen ydin. Pyhitys ei kosketa vain hengellistä puolta ihmisessä, se ulottuu koko ihmiseen. Paavali nimeää kolme: hengen, sielun ja ruumiin. Heprealaiskirje puhuu samasta kokonaisuudesta: »Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija.»

Jumalan työ ihmisessä ei pysähdy pintaan. Se tunkeutuu syvälle, sinne missä ajatukset syntyvät, missä motiivit muodostuvat, missä ruumiilliset tottumukset asettuvat. Henki, sielu ja ruumis kuuluvat yhteen. Pyhitys, joka koskettaa vain yhtä osaa ihmisestä, jättää muut osat eheytymättä.

Paavali rukoilee, että koko ihminen säilyisi nuhteettomana. Sana ei tarkoita virheettömyyttä siinä mielessä, että uskova ei koskaan kompastuisi. Se tarkoittaa, että elämän kokonaisuus on Herran kädessä, että mitään osaa ei jätetä pyhityksen ulkopuolelle, ei salattuja kammioita eikä unohdettuja nurkkia.

Hänelle, joka voi varjella

Tessalonikalaiskirjeen rukous kaikuu yhteen Juudaksen kirjeen ylistyksen kanssa: »Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen.» Tämä on sama lupaus eri sanoin. Hän, joka aloitti työn, varjelee työnsä loppuun saakka.

Paavali sanoo saman korinttilaisille: »Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti, niin että te olette nuhteettomat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä. Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, yhteyteen.» Vahvistuksen perustana on Jumalan uskollisuus, ei uskovan vakaus.

Filippiläiskirjeessä sama varmuus saa muodon: »Varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.» Pyhitys ei ole projekti, jonka uskova käynnistää ja jonka loppuun saattaminen jää hänen vastuulleen. Se on Jumalan työ, joka alkaa Hänestä, etenee Hänen voimassaan, päättyy Hänen kunniakseen.

Sanan kautta puhdistettu

Pyhityksellä on välineensä. Efesolaiskirjeessä Paavali kuvaa Kristuksen rakkautta seurakuntaa kohtaan: »Että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.»

Sana pesee. Tämä on hiljainen, jatkuva työ, joka tapahtuu silloin kun uskova avaa Raamatun, kuulee saarnaa, ottaa vastaan Hengen kuiskauksen omantunnon kautta. Pietari muistuttaa, että pyhitys tapahtuu »Hengen pyhittämisen kautta», ja että Isän edeltätietämys, Hengen työ, Pojan veri toimivat yhdessä uskovan elämässä.

Pietari rohkaisee kärsivää seurakuntaa: »Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava.» Kärsimyksellä on osansa pyhityksessä. Se ei ole rangaistus, vaan väline, jonka kautta rauhan Jumala muovaa lastaan.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Anna Jumalan koskettaa kokonaista ihmistä. Älä pidä mitään osaa elämästäsi pyhityksen ulottumattomissa. Henki, sielu, ruumis, kaikki on Hänen edessään, kaikki saa Hänen kosketuksensa. Ajatukset, tunteet, tottumukset, ruumiin käyttö, ihmissuhteet, työ, lepo, kaikki kuuluu siihen pyhitykseen, jonka rauhan Jumala tekee.

Luota siihen, joka aloitti työn. Sinun ei tarvitse kantaa pyhityksen kuormaa omilla hartioillasi. Hän, joka on aloittanut hyvän työn sinussa, vie sen päätökseen. Filippiläiskirje 2:15 puhuu siitä, miten uskovat saavat olla »tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä», loistaen niin kuin tähdet maailmassa. Tämä loiste ei ole oma, se on Hänestä, joka on valoa.

Rauhan Jumala, pyhitä meidät kokonansa. Kosketa henkemme, sielumme, ruumiimme. Älä jätä mitään osaa elämästämme työsi ulkopuolelle. Vahvista meitä loppuun asti, säilytä meidät nuhteettomina Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen. Sinä olet uskollinen, sinä teet sen. Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Aamen.