26. toukokuuta

Kahdesti sanottu kielto

Psalmi 115 alkaa kahdesti toistetulla kiellolla. »Älä meille, Herra, älä meille, vaan omalle nimellesi anna kunnia armosi ja totuutesi tähden.» Toisto ei ole runollinen koriste, vaan sydämen vakavuus. Laulaja tietää, kuinka helposti ihminen kääntää Jumalan teot omaksi kunniakseen. Hän torjuu sen ennen kuin se ehtii alkaa.

Psalmi syntyi todennäköisesti tilanteessa, jossa Israel oli ahdistettuna pakanakansojen keskellä. Ympärillä naurettiin: »Missä on heidän Jumalansa?» Laulaja ei pyydä pelastusta sen vuoksi, että kansa ansaitsisi sen, vaan sen vuoksi, että Herran nimi tulisi kunnioitetuksi. Pelastuksen syy ei ole pelastettavissa, vaan Pelastajassa.

Tämä on hengellisen kypsyyden tuntomerkki. Lapsi rukoilee saadakseen, kypsynyt rukoilee, että Jumala saisi sen, mikä Hänelle kuuluu. Pyynnön perusta siirtyy itsestä Jumalaan, omasta tarpeesta Hänen nimeensä.

Nimen tähden

Asaf rukoili samasta perustasta Psalmissa 79:9: »Auta meitä sinä, pelastuksemme Jumala, nimesi kunnian tähden, pelasta meidät ja anna meidän syntimme anteeksi nimesi tähden.» Huomaa, kuinka kahdesti toistuu sama syy. Apu pyydetään nimen tähden, anteeksiantamus pyydetään nimen tähden. Asaf ei vetoa kansan ansioihin, sillä syntien anteeksiantamusta ei ansiolla pyydetä. Hän vetoaa siihen, kuka Jumala itse on.

Tämä avaa armon syvimmän luonteen. Jumala antaa anteeksi oman nimensä tähden, ei meidän ansiomme tähden. Risti seisoo tämän totuuden korkeimpana ilmaisuna. Jeesus Kristus kärsi, jotta Isän nimi tulisi kirkastetuksi armon ja totuuden täyteytenä. Pelastus ei perustu meidän kelpoisuuteemme, vaan Hänen luonteeseensa, joka pysyy.

Jesaja kuuli Herran itse julistavan tämän saman: »Itseni, itseni tähden minä sen teen; sillä kuinka onkaan minun nimeäni häväisty! Kunniaani en minä toiselle anna.» (Jes. 48:11) Tässä ei ole itsekkyyttä, vaan oikeudenmukaisuutta. Jumala on ainoa, jolle kunnia kuuluu, sillä Hän yksin on Jumala. Kunnian antaminen toiselle olisi valhetta koko todellisuuden perustuksesta.

Armo paljastaa, häpeä parantaa

Hesekielin kautta Herra puhuu samaa kieltä karkotetulle kansalleen: »Mutta minä tein, minkä tein, oman nimeni tähden, ettei se tulisi häväistyksi pakanain silmissä.» (Hes. 20:14) Israel oli rikkonut, ansainnut tuomionsa, silti Herra säästi heitä oman nimensä tähden. Heidän kelvottomuutensa ei poistanut Hänen uskollisuuttaan.

Tämä armo ei kuitenkaan jätä ihmistä ennalleen. Saman luvun jatkossa Herra sanoo: »En minä teidän tähtenne sitä tee, sanoo Herra, Herra: se olkoon teille tiettävä. Hävetkää ja tuntekaa häpeätä vaelluksenne tähden, te Israelin heimo.» (Hes. 36:32) Armo, joka tulee yksin Jumalan nimen tähden, synnyttää vastaanottajassa terveen häpeän, ei lamauttavaa, vaan parantavaa. Se on häpeä, joka tuottaa nöyryyttä, joka kääntää sydämen pois itsestä.

Kun ihminen ymmärtää, ettei häntä armahdettu hänen omasta erinomaisuudestaan, vaan Pelastajan nimen tähden, ylpeys saa kuolinhaavan. Se on hyvä haava. Sen kautta avautuu paikka, jossa ihminen voi alkaa elää totuudessa siitä, kuka hän on ja kuka Jumala on.

Antakaa Herralle hänen nimensä kunnia

Psalmi 96:8 kääntää kutsun toisinpäin: »Antakaa Herralle hänen nimensä kunnia, tuokaa lahjoja, tulkaa hänen esikartanoihinsa.» Kunnian antaminen on toimintaa. Se ei ole vain ajatus, jonka sydämessä pidämme, vaan elämä, jonka eteemme tuomme. Kunnian antaminen on lahjojen tuomista, askelten ottamista esikartanoihin, koko olemuksen kääntämistä Hänen puoleensa.

Jokainen päivä tarjoaa tilaisuuden tähän valintaan. Onnistumisen hetkellä voimme ottaa kunnian itsellemme tai antaa sen Hänelle. Vastoinkäymisen hetkellä voimme moittia Häntä tai luottaa Hänen nimensä uskollisuuteen. Pelastuksen hetkellä voimme ihmetellä omaa viisauttamme tai langeta Hänen jalkainsa juureen.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Tutki rukouksesi perustaa. Kun pyydät jotakin Herralta, kysy itseltäsi, miksi pyydät. Onko taustalla pelkkä oma tarpeesi, vai sykähteleekö sydämessäsi halu nähdä Hänen nimensä kirkastuvan? Molempia saa pyytää, lapsi saa pyytää leipää, tarvitseva saa pyytää apua. Syvin lepo löytyy silti rukouksesta, jossa oma etu väistyy ja Hänen kunniansa nousee perustaksi.

Ota armo vastaan oikeasta lähteestä. Sinua ei ole pelastettu sen vuoksi, että olisit ollut kelvollinen. Sinua on pelastettu sen vuoksi, että Jumala on uskollinen omalle nimelleen, omalle armolleen, omalle totuudelleen. Tämä vapauttaa sinut sekä ylpeydestä että lamaannuksesta. Et voi kerskua, et myöskään tarvitse vajota, sillä perusta ei ole sinussa.

Anna Hänelle se, mikä Hänelle kuuluu. Kunnia kuuluu Herralle. Älä varasta sitä Häneltä omiin saavutuksiisi, omiin kykyihisi, omiin uskonnollisiin suorituksiisi. Kun joku kiittää sinua, käännä kiitos eteenpäin. Kun joku kysyy menestyksestäsi, kerro Antajasta. Näin elämästäsi tulee psalmin jatkoa, kahdesti toistettua kieltoa: ei meille, vaan Hänen nimelleen.

Herra, älä meille, älä meille, vaan omalle nimellesi anna kunnia. Sinä olet armahtanut meidät oman nimesi tähden, sinä olet pelastanut meidät oman uskollisuutesi tähden. Puhdista sydämemme jokaisesta varkaudesta, jossa otamme itsellemme sitä, mikä sinulle kuuluu. Anna meidän elää siten, että nimesi tulee kirkastetuksi armosi ja totuutesi tähden. Jeesuksen Kristuksen, ainoan Vapahtajan, nimessä.

Aamen.