21. toukokuuta

Jae jonka Paavali kirjoitti kahleista

Tämä jae on yksi koko Uuden testamentin lohdullisimmista lauseista, ja sen lohdullisuus syvenee, kun muistetaan missä olosuhteissa se kirjoitettiin. Paavali ei istunut levollisesti kabinetissaan kun hän laittoi nämä sanat paperille. Hän oli vankilassa, kahleissa, odottamassa oikeudenkäyntiään, jonka lopputulos saattoi olla teloitus. Roomalaisten vartijoiden kuuluessa hän ei nähnyt selvästi miten oma elämänsä päättyisi, mutta hänen sydämensä oli täynnä luottamusta Jumalan työn jatkumiseen niissä, jotka olivat hänen sydämellään.

Heprean ja kreikan ilmaisut tekevät tästä jakeesta erityisen voimakkaan. Kreikan verbi »varmasti luottaen» on pepoithōs, joka on perfektiyhdistelmä sanasta peithō, »vakuuttaa». Sana ei tarkoita ohimenevää tunnetilaa vaan vakaata, kerran saavutettua varmuutta, joka jatkuu nykyhetkessä. Paavali ei kirjoittanut: »Toivon että hän vie työnsä päätökseen.» Hän kirjoitti: »Olen vakuuttunut, ja tämä vakuuttuneisuus pysyy minussa.»

Sana »alkanut» (kreikan enarxamenos) ja »täyttävä» (epiteleseei) muodostavat parin. Niitä käytettiin yhdessä antiikin maailmassa erityisesti uhritoimituksissa. Pappi »aloitti» uhrin tietyllä rituaalisella tavalla ja »täytti» sen toisella tavalla. Aloitus ja täyttymys kuuluivat yhteen. Niitä ei voinut erottaa toisistaan. Mitään ei aloitettu, mitä ei aiottu täyttää.

Paavali sanoi siis: Jumala aloitti teissä työn, ja tämä työ kuuluu samaan kokonaisuuteen kuin sen täyttyminen. Aloittaminen ei ole irrallaan täyttymyksestä. Aloitukseen sisältyy lupaus täyttymisestä. Sentähden uskovan ei tarvitse pelätä, että Jumalan työ olisi jäänyt kesken.

Otetaan tämä jae vastaan rauhassa, ja katsotaan miten sen ristiinviittausten verkosto avaa sen koko syvyyden.

Konteksti: Paavalin sydän Filippin seurakunnasta

Filippiläiskirje on yksi Paavalin kirjeistä, jonka kantava sävel on ilo. Sana »iloita» esiintyy siinä useammin kuin missään muussa hänen kirjeessään. Tämä ilo ei perustu olosuhteisiin. Paavali oli kärsinyt enemmän kuin useimmat kristityt koskaan kärsivät. Hän oli ruoskittu, kivitetty, haaksirikkoutunut, vangittu, hylätty. Silti hän iloitsee. Filippiläiskirje on todistus siitä, että ilo voi virrata olosuhteiden tuolta puolen.

Paavalin suhde Filippin seurakuntaan oli erityinen. Se oli ensimmäinen seurakunta jonka hän perusti Euroopan mantereelle, ja se oli aina lähinnä hänen sydäntään. Filippiläiset olivat tukeneet häntä taloudellisesti, lähettäneet hänelle apua moneen otteeseen, jopa silloinkin kun muut seurakunnat eivät niin tehneet. Kun Paavali muisteli heitä, hänen sydämensä täyttyi kiitollisuudesta.

Apostolien teot 16 kertoo Filippin seurakunnan synnystä. Paavali oli näkynsä ohjaamana ylittänyt Vähän-Aasian rajan ja saapunut Makedoniaan. Filippin sapatti-päivänä hän meni joelle, missä rukoili pieni joukko jumalaapelkääväisiä naisia. Apostolien tekojen 16:14 sanoo: »Eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.»

Tämä yksi jae sisältää koko Filippiläiskirjeen 1:6 teologian. Kuka avasi Lyydian sydämen? Herra. Ei Paavali, vaikka hän puhui. Ei Lyydia itse, vaikka hän oli avoinna kuulemaan. Herra avasi hänen sydämensä. Hän aloitti työn. Sama Herra, joka aloitti, vei sen myös päätökseen Lyydian elämässä. Tämä Lyydia toimi Paavalin oppaana, kun seurakunta alkoi kasvaa Filippiläin kaupungissa.

Samassa luvussa kerrotaan vanginvartijan kääntymyksestä. Hän oli ammatiltaan rooman valtion työntekijä, joka ei alun perin tehnyt mitään hengellistä etsintää. Sitten tapahtui maanjäristys keskellä yötä, vankien kahleet putosivat, ja hän aikoi tappaa itsensä luullen vankien karanneen. Paavali huusi: »Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me olemme kaikki täällä.» Vanginvartija polvistui pelosta ja kysyi: »Mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?» Hänkin tuli uskoon koko perheineen. Toisaalta tämäkin oli Jumalan työ, ei pelkästään ihmisten kokoaminen. Maanjäristys ei ollut sattumaa. Jumala oli aloittanut työnsä myös tässä miehessä.

Näistä alkutapahtumista oli kulunut joitakin vuosia, kun Paavali kirjoitti Filippiläisille. Hän muisti, miten he olivat tulleet uskoon. Hän tiesi, että Jumala oli aloittanut työn jokaisessa heistä. Sentähden hän saattoi kirjoittaa varmasti luottaen siihen, että Jumala myös vie työn loppuun.

»Hän, joka on alkanut teissä hyvän työn»

Jakeen ensimmäinen osa on perustavaa laatua oleva tunnustus pelastuksen alkuperästä. Pelastus ei ala ihmisestä. Se alkaa Jumalasta.

Johanneksen evankeliumi 6:29 antaa tästä Jeesuksen omilta huulilta tärkeän opetuksen. Ihmiset olivat kysyneet: »Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?» Jeesus vastasi: »Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt.» Usko itsessään on Jumalan teko. Ihminen ei tuota uskoa itsestään, hän vastaanottaa sen Jumalalta.

Tiituksen kirje 3:4–6 antaa tämän alkamisen kosmisen mittaisen kuvauksen: »Kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, … jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta.» Pelastus alkoi siitä, että Jumalan hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi. Tätä ennen ihminen ei voinut etsiä Jumalaa, koska hän eli pimeydessä. Sitten Jumalan oma luonne murtautui esiin, ja tämän ilmestymisen kautta hyvä työ alkoi ihmisissä.

Efesolaiskirje 2:4 antaa tästä erityisen muodon: »Mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut.» Pelastuksen alkamisen takana ei ole tarvetta vakuuttaa Jumalaa rakastamaan meitä. Hänen rakkautensa oli ennen meitä. Se on niin suuri, että se sai hänet aloittamaan työn kuolleiden sydämissä.

Ensimmäisen Pietarin kirjeen 1:3 sanoo upeasti: »Hän on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta.» Uudestisyntyminen on uusi syntymä, ja kukaan ei syntyy itsestään. Syntyä tarkoittaa, että toinen synnyttää. Jumala on se, joka on synnyttänyt meidät. Tämä on selvä todistus siitä, että aloitus on hänen.

Jaakobin kirje 1:18 toistaa saman: »Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.» Totuuden sana on välineenä, jonka kautta Jumala synnyttää uutta elämää. Mutta tahto, voima, alkamisen päätös on hänen.

Toinen Tessalonikalaiskirje 2:13–14 vie tämän vielä syvemmälle: »Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen. Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta.» Valinta on ollut »alusta alkaen», eli ennen aikoja. Tämä valinta tuli näkyväksi historiassa, kun evankeliumi kuultiin ja kutsumus seurasi. Ensimmäinen Pietarin kirje 1:2 puhuu samasta: »Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut.» Ennen ihmisen tietämistä, ennen hänen valintojaan, ennen hänen elämänsä alkua, Jumala on tuntenut hänet ja valinnut hänet.

Tämä ei vähennä ihmisen vastuuta, eikä se tee uskosta passiivista. Päinvastoin, se tekee uskosta luottamuksen, jonka pohja on vakaa. Sinun usko ei perustu sinun voimaasi, vaan siihen, että Jumala on aloittanut työnsä sinussa.

»Hyvä työ»

Sana »hyvä työ» on hyvä pysähtyä hetkeksi. Kreikan ergon agathon on yksittäinen ilmaus, joka tarkoittaa »hyvää työtä» yleisesti. Mutta Paavalin käyttämässä yhteydessä se viittaa nimenomaan pelastuksen kokonaisuuteen, kaikkeen mitä Jumala tekee uskovan elämässä uudestisyntymästä lähtien kirkastamiseen asti.

Efesolaiskirje 2:10 antaa tästä laajan näkökulman: »Me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.» Tämä on syvällinen jae. Me itse olemme Jumalan teko. Hyvät teot ovat Jumalan etukäteen valmistamia. Meidän tehtävämme on vaeltaa niissä, ei keksiä niitä.

Heprealaiskirje 13:21 rukoilee: »Hän tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään, voidaksenne toteuttaa hänen tahtonsa, ja vaikuttakoon teissä sen, mikä on hänelle otollista, Jeesuksen Kristuksen kautta.» Kyky kaikkeen hyvään on Jumalan antama. Hänen tahtonsa toteuttaminen on hänen oma työtään meissä. Mikä on otollista, on hänen oma vaikutuksensa. Tässäkin näkyy Filippiläiskirjeen 1:6 logiikka.

Filippiläiskirjeen 2:13 itsessään kirkastaa tätä erinomaisesti: »Sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.» Kaksi vaihetta: tahtominen ja tekeminen. Molemmat ovat Jumalan vaikutusta. Halu rukoilla, halu lukea sanaa, halu kääntyä Herran puoleen, halu rakastaa, halu palvella, kaikki nämä halut tulevat Pyhän Hengen vaikutuksesta. Sitten itse teko, käytännön rukous, käytännön rakkaus, käytännön palvelu, sekin on hänen voimansa virtaamista meissä.

Tämä jättää ihmisen ilman omaa ansiota, mutta se on samalla suurin lohdutus. Sinä et ole hyvyytesi luoja. Sinä et myöskään ole sen ylläpitäjä. Hän, joka aloitti hyvän työn, vie sen myös päätökseen.

»On sen täyttävä»

Jakeen toinen puolisko siirtää katseen tulevaisuuteen. Hän, joka aloitti, vie sen myös päätökseen. Tämä on lupauksen sydän. Pelastus ei jää kesken.

Ensimmäisen Tessalonikalaiskirjeen 5:23–24 antaa tästä erityisen kauniin muodon: »Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen. Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen, ja hän on sen myös tekevä.» Tämä on rinnakkainen kohta Filippiläiskirjeen 1:6 jakeelle. Sama rakenne, sama lupaus. Jumala kutsuu, ja Jumala myös tekee. Hänen uskollisuutensa on lupauksen takeena.

Hebrealaiskirje 13:20–21 ottaa tämän esiin laajemmin: »Rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen, meidän Herramme Jeesuksen, hän tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään.» Jumala, joka nosti Jeesuksen kuolleista, ei jätä omiensa pelastusta kesken. Hänen voimansa, joka herätti haudasta, on sama voima, joka vie työn loppuun uskovissa.

Ensimmäisen Pietarin kirjeen 5:10 tekee tämän erityisen rohkaisevaksi kärsiville: »Kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava.» Neljä verbiä: valmistaa, tukea, vahvistaa, lujittaa. Tämä on Jumalan jatkuva työ uskovissa. Hän ei vain pelasta meidät kerran ja jätä seisomaan. Hän on jatkuvasti työssä, valmistamassa, tukemassa, vahvistamassa, lujittamassa.

Psalmi 138:8 antaa Daavidin oman luottavan sanan: »Herra vie minun asiani päätökseen. Herra, sinun armosi pysyy iankaikkisesti; älä jätä kesken kättesi työtä.» Daavid oli oppinut tämän omassa elämässään. Herra ei jätä kesken niitä asioita, jotka hän aloittaa. Sentähden Daavid uskaltaa rukoilla: »Älä jätä kesken kättesi työtä.» Tämä on vetoava rukous. Se ei pyydä Herraa tekemään jotakin uutta. Se pyytää häntä jatkamaan sitä, mitä hän on jo alkanut.

Psalmi 57:2 toistaa saman luottamuksen: »Minä huudan Jumalaa, Korkeinta, avukseni, Jumalaa, joka vie minun asiani päätökseen.» Daavid kutsuu Jumalaa juuri tällä nimellä. Se on kuvaus hänen luonteestaan. Jumala on se, joka vie loppuun, ei se, joka jättää kesken.

Heprealaiskirje 12:2 antaa tämän totuuden kristologisen muodon. Jeesus on nimitetty »uskon alkajaksi ja täyttäjäksi» (kreikan archēgon kai teleiōtēn). Sama sanapari aloittajasta ja täyttäjästä. Mutta nyt molemmat sovellettuna Kristukseen itseensä. Jeesus ei pelkästään aloittanut meidän uskoamme. Hän on myös sen täyttäjä. Hänen ristinsä aloitti pelastuksemme. Hänen tulemuksensa täyttää sen. Hänen henkensä työ meissä on alkamisen ja täyttämisen välinen jatkuva toiminta.

Roomalaiskirje 8:28–30 antaa tämän Jumalan työn täydellisen kaaren: »Jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.» Viisi vaihetta: tunteminen edeltäpäin, määrääminen, kutsuminen, vanhurskauttaminen, kirkastaminen. Tämä on kultainen pelastuksen ketju. Yksikään lenkki ei särky. Sama joukko, joka tunnettiin alussa, kirkastetaan lopussa. Ei kukaan jää matkalle.

Kasvun salaisuus

Kasvua ei voi pakottaa. Sitä ei voi nopeuttaa katsomalla sitä kärsimättömästi. Sitä ei voi tehdä tapahtumaan ihmisen voimasta. Jumalan työ uskovan elämässä noudattaa luonnon omaa rytmiä, joka on hidas mutta varma.

Markuksen evankeliumi 4:28 kuvaa tätä Jeesuksen omilla sanoilla: »Sillä itsestään maa tuottaa viljan: ensin korren, sitten tähkän, sitten täyden jyvän tähkään.» Viljelijä on kylvänyt siemenen, mutta nyt hän nukkuu ja nousee, päivät kuluvat, ja vilja kasvaa »itsestään». Maan sisällä tapahtuu sellaisia asioita, joita silmä ei näe. Korsi nousee ensiksi, sitten tähkä, sitten täysi jyvä. Kaikki kolme vaihetta tarvitaan. Korsi ilman tähkää on hedelmätön. Tähkä ilman täyttä jyvää on tyhjä. Täysi jyvä ilman korren kasvua olisi mahdoton.

Tämä on kuva uskovan elämästä. Jumalan työ alkaa pienenä korren noususta. Vähitellen tähkä muodostuu, eli ihminen alkaa tunnistaa hengellisiä periaatteita, oppia rukoilemaan, kasvaa uskossa. Sitten täysi jyvä, kypsyys, syvyys, vakaa luottamus. Kaikki tämä tapahtuu Jumalan tahdissa, ei ihmisen.

Markuksen evankeliumi 8:25 antaa toisen kasvun kuvan, kun Jeesus paransi sokean kahdessa vaiheessa. Ensimmäisen kosketuksen jälkeen mies näki, mutta epäselvästi. »Hän näki ihmiset, jotka näyttivät hänestä kuin puilta kävelevän.» Sitten Jeesus pani kätensä uudelleen miehen silmille, ja mies näki kaiken selvästi. Tämä yksittäinen ihme on vertauskuvallinen. Jumalan työ ihmisessä etenee usein vaiheittain. Ensimmäinen kosketus avaa silmiä, mutta vasta toinen kosketus tuo selkeyden. Tämä on rohkaisua kaikille, jotka kokevat ymmärryksensä olevan vielä rajoittunutta. Toinen kosketus tulee. Jeesus ei jätä työtään kesken.

Matteuksen evankeliumi 13:33 antaa hapatuksen vertauksen: »Taivasten valtakunta on hapatuksen kaltainen, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani.» Hapatus toimii hiljaa, näkymättömästi, mutta tehokkaasti. Pieni määrä hapatusta saa koko taikinan käymään läpi. Tämä on Jumalan tapa toimia uskovan elämässä. Hän ei välttämättä tee suuria dramaattisia muutoksia näkyvällä tavalla. Hän laittaa hapatuksen, ja se vaikuttaa läpi koko persoonan, läpi ajatusten, läpi tunteiden, läpi tahdon, kunnes kaikki on muuttunut.

Jeesuksen vertauksissa on aina sama sanoma. Kasvua ei nähdä tunnista tuntiin. Kasvu nähdään pidemmästä etäisyydestä. Sitten yhtäkkiä huomaa: tämä ihminen on muuttunut. Hänen kärsivällisyytensä on syvempi kuin ennen. Hänen sanansa ovat hellempiä. Hänen suhtautumisensa vaikeuksiin on rauhallisempaa. Hapatus on tehnyt työtänsä.

»Kristuksen Jeesuksen päivään saakka»

Jakeen viimeinen osa antaa kaiken työn päämäärän. Tämä työ kestää »Kristuksen Jeesuksen päivään saakka». Tämä viittaa Jeesuksen toiseen tulemiseen, jolloin uskovat saavat täydellisesti kirkastetun ruumiinsa ja näkevät kasvoista kasvoihin sen, jonka puoleen koko elämä on suunnannut.

Ensimmäinen Korinttolaiskirje 1:8 antaa saman lupauksen: »Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti, niin että te olette nuhteettomat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä.» Loppuun asti vahvistettu, päivänä nuhteeton. Tämä on Jumalan päämäärä uskovan kanssa.

Filippiläiskirjeen 1:10 toistaa saman muutamaa jaetta myöhemmin: »Voidaksenne tutkia, mikä paras on, että te Kristuksen päivään saakka olisitte puhtaat ettekä kenellekään loukkaukseksi.» Päämäärä on selvä. Puhtaus ja kompastumattomuus, jotka kestävät aina Kristuksen päivään.

Ensimmäinen Pietarin kirje 1:5 antaa varjelevasta voimasta upean lauseen: »Jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.» Varjelu on Jumalan voimasta. Sinä et varjele itse itseäsi. Jumala varjelee sinua. Sinun tehtäväsi on uskoa, ja hänen tehtävänsä on varjella.

Johanneksen evankeliumi 10:28 sisältää Jeesuksen oman lupauksen: »Minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.» Tämä on Jeesuksen sana lampaistaan. He eivät huku. Kukaan ei ryöstä heitä hänen kädestään. Tämä on jumalallinen takuu, joka kantaa Kristuksen päivään saakka.

Malakian kirja 3:6 antaa tästä Vanhan testamentin syvällisen perustan: »Sillä minä, Herra, en muutu, ettekä te, Jaakobin lapset, herkeä.» Jumalan muuttumattomuus on lupauksen perusta. Hän ei aloita työtä yhtenä päivänä ja unohda sitä seuraavana. Hän ei sitoudu rakastamaan jotakuta ja sitten muuta mieltään. Hänen luonteensa on uskollinen, ja sentähden hän vie työnsä loppuun.

Ensimmäisen Samuelin kirjan 12:22 toistaa saman vakuutuksen Israelin historiassa: »Suuren nimensä tähden Herra ei hylkää kansaansa, koska Herra on tahtonut tehdä teidät omaksi kansaksensa.» Hänen oman nimensä kunnia on kiinni siinä, että hän ei hylkää omiansa. Jos hän hylkäisi ne, joita hän on kutsunut, hänen nimensä joutuisi häpeään. Sentähden hän pitää huolta omistaan.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Päivän jae ja sen verkosto kantavat kolme erityistä huomiota, jotka kannattaa painaa mieleen.

Ensimmäinen on luottamuksen perustan löytäminen oikealta paikalta. Jos sinun luottamuksesi pelastukseesi perustuu omaan kykyysi pitää uskosi yllä, sinä elät jatkuvassa pelossa. Tunteet vaihtelevat, voimat loppuvat, ahdistukset kovettuvat. Sinun luottamuksesi perusta on muualla. Hän, joka aloitti hyvän työn sinussa, on uskollinen vienäkseen sen myös päätökseen. Tämä on lujaa kallio. Sinä saat tänään levätä siihen tosiasiaan, että pelastuksesi ei nojaa sinun voimaasi vaan hänen luonteeseensa. Hän on Jumala, joka vie asiat päätökseen.

Toinen on kärsivällisyys oman kasvun suhteen. Jos olet kärsimätön omaan kasvuusi, kuten useimmat meistä, ota Markus 4:28 vertauksen sanoma sydämeen. Maa tuottaa viljan itsestään: ensin korren, sitten tähkän, sitten täyden jyvän. Sinä saatat olla nyt korren vaiheessa. Tähkä ei ole vielä muodostunut. Täysi jyvä on vielä kaukana. Älä halveksi sitä missä olet. Maa on aktiivinen, Jumalan työ etenee, vaikka et näe sitä. Kasvua ei voi pakottaa, mutta sen voi luottaa tulevan, koska Jumala on uskollinen.

Kolmas on kärsivällisyys toisten kasvun suhteen. Jos sinulla on perheenjäsen, ystävä, tai sukulainen, jonka uskoa sinä rukoilet, mutta jonka elämässä et näe muutosta, palaa tähän jakeeseen. Hän, joka aloitti hyvän työn, on uskollinen vienäkseen sen päätökseen. Sinun tehtäväsi ei ole tehdä Jumalan työ. Sinun tehtäväsi on rukoilla, rakastaa, todistaa, kun mahdollisuus tulee, ja sitten luottaa siihen, että Jumala tekee oman osansa. Hän on aloittanut työn niissäkin, joiden uskoa et vielä näe ulospäin. Sinun rukouksesi eivät jää tyhjäksi. Hän, joka kuulee, on uskollinen.

Lopuksi

»Hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.» Tämä yksi jae on koko kristillisen elämän vakauden lähde. Paavali kirjoitti sen kahleista, ja se on tullut lohduttamaan Jumalan lapsia jokaisessa sukupolvessa kahden tuhannen vuoden ajan.

Sinä, joka tämän jakeen luet, et ole satunnainen Jumalan projekti. Sinä olet hänen tarkoituksensa kohde. Hän aloitti sinussa työnsä silloin, kun avasit sydämesi Kristukselle, tai oikeammin, silloin kun hän avasi sydämesi sinulle. Tämä työ jatkuu tänään, tällä hetkellä, vaikka et ehkä sitä huomaakaan. Hän kasvattaa korren tähkäksi, tähkän täydeksi jyväksi. Hän työstää hapatusta läpi koko persoonasi. Hän valmistaa, tukee, vahvistaa, lujittaa.

Päivä, jolloin tämä työ täyttyy, on Kristuksen Jeesuksen päivä. Silloin sinä näet, mitä hän on tehnyt sinussa kaikkien näiden vuosien aikana. Silloin epäselvät kohdat selvenevät, hauraat kohdat lujittuvat, viimeisetkin pimeyden jäänteet poistuvat. Sinä kohtaat hänet kasvoista kasvoihin, ja hän kohtaa sinut. Hän, joka aloitti, on täyttänyt.

Siihen asti elät uskon kasvurytmissä. Joskus näet selviä edistysaskelia. Joskus näytät kulkevan paikallaan tai jopa taaksepäin. Sydämen syvyydessä, hapatuksen näkymättömässä kierrossa, kasvu jatkuu. Jumalan käden työ ei kesken jää.

Sinä saat tänään hengittää syvään ja sanoa Daavidin sanat: »Älä jätä kesken kättesi työtä.» Tämä rukous on jo vastattu. Hän ei jätä. Sinä olet hänen kättensä työtä, ja hän rakastaa sitä, mitä hän on aloittanut sinussa.

Tämä on luottamus, joka kantaa kaikki päivät, kaikki yöt, kaikki olosuhteet, aina siihen kirkkaaseen aamuun, jolloin näet hänet sellaisena kuin hän on, ja olet itse hänen kaltaisensa.

Herra, kiitos siitä, että Sinä olet hyvän työn aloittaja ja sen uskollinen täyttäjä. Kiitos siitä, että pelastukseni ei lepää voimassani vaan Sinun luonteessasi. Anna minulle kärsivällisyyttä omassa kasvussani ja toisten kasvussa, koska tiedän että Sinä työskentelet. Jeesuksen Kristuksen, uskon alkajan ja täyttäjän, nimessä.

Aamen.