12. toukokuuta

Jakeet joissa Jumala kävelee maassa

Nämä kaksi jaetta muodostavat yhden kauneimmista runokuvista koko Raamatussa. Daavid maalaa sanoin kuvaa Jumalasta, joka ei istu kaukana taivaan korkeudessa katsomassa maailmaa ulkopuolelta, vaan kävelee maan päällä viljelijänä, sateenkaarensa varjon alla, askeleensa tihkuen runsautta sinne minne hän astuu. Tämä on poikkeuksellinen kuva. Vanhan testamentin Jumala on usein kuvattu majesteettisena, korkeudessa asuvana, jonka ääressä ihminen lankeaa peloissaan. Psalmin 65 jakeissa hän on viljelijä, jonka kädet ovat mullassa, jonka askeleet jättävät jälkeensä satoa.

Heprean alkuteksti käyttää erityisen kauniita verbejä. Sana “kastelet” on raveh, joka tarkoittaa juottamista janoiseen suuhun. Maa on kuin elävä olento, joka janoaa, ja Jumala juottaa sitä. Sana “muhennat” on nachet, joka tarkoittaa multapaakkujen rikkomista, niiden saattamista hienoksi, vastaanottokykyiseksi siemenelle. Sana “pehmität” on mug, sama sana jota käytetään puhuttaessa vahasta joka sulaa kuumuudessa. Maa muuttuu joustavaksi, antaa periksi, ottaa vastaan.

Kaiken tämän takana on yksi yksinkertainen totuus: jokainen vilja, joka on koskaan kasvanut ihmisen ruoaksi, on Jumalan käden työtä. Hänen sormensa ovat olleet jokaisen kasvavan oraan päällä. Hänen sateensa ovat hellineet jokaista pelloksi raivattua maapalstaa. Hänen askeleensa ovat kulkeneet jokaisen vainion poikki.

Otetaan nämä jakeet vastaan tämän kunnioituksen kanssa, ja katsotaan miten niiden ristiinviittausten verkosto kantaa meidät Vanhan testamentin viljelysmaista Uuden testamentin seurakunnan kasvuun, ja Jeesuksen palvelutyöstä iankaikkisuuden palkintoon.

Psalmin 65 koko kaari

Ennen kuin syvennytään näihin kahteen jakeeseen, on hyvä nähdä koko psalmin rakenne, sillä se antaa jakeille niiden oikean kontekstin. Psalmi 65 jakautuu kolmeen osaan.

Ensimmäinen osa (jakeet 1–4) on rukouksen ja anteeksiannon ylistys. “Sinun edessäsi vietetään ylistysvirsi, Jumala, Siionissa, ja sinulle täytetään lupaus. Sinä kuulet rukouksen; sinun tykösi tulee kaikki liha.” Daavid aloittaa siitä, että Jumala on lupauksia kuuleva Jumala. Sinne tulee kaikki liha, eli kaikki ihmiset, koska hän on rukouksen kuulija. Synnit Daavid mainitsee jakeessa 3: “Pahat työt ovat tehneet minut voimattomaksi; meidän rikoksemme sinä annat anteeksi.”

Toinen osa (jakeet 5–8) puhuu Jumalasta luomakunnan hallitsijana. “Vuoret sinä asetat paikoillensa voimallasi; sinä olet vyöttäytynyt väkevyyteen; sinä asetat meren pauhinan, sen aaltojen pauhinan ja kansojen metelin.” Tämä on kosminen kuva. Jumala, joka pitää vuoret pystyssä, joka hillitsee meren ja joka rauhoittaa kansojen melun, on sama Jumala joka kuulee yksittäisen ihmisen rukouksen.

Kolmas osa (jakeet 9–13) keskittyy maan kasteluun ja sadon antamiseen. Jakeet 10 ja 11 ovat tämän osan keskellä. Daavid jatkaa jakeessa 12: “Niityt pukeutuvat lammaslaumoihin, ja vilja peittää laaksot. Riemuitaan ja lauletaan.” Psalmin loppu on hilpeä. Maa itse iloitsee Jumalansa siunauksesta.

Tärkeä huomio: anteeksianto, kosminen valta ja sato kuuluvat yhteen. Sama Jumala, joka antaa synnit anteeksi, pitää vuoret paikoillaan, ja hän on myös se joka kastelee pellot. Hänen huolenpitonsa ei jakaudu eri kategorioihin. Hän on yksi Jumala, jonka kädet ovat samalla pelastuksen ja luomakunnan kädet.

“Sinä kastelet sen vaot”

Jakeen kuva alkaa siitä, että viljelijä on muokannut maan. Vaot on tehty, kylvö on alkanut. Sade on nyt elintärkeää, jotta siemen voisi itää, jotta uusi sato voisi nousta. Ilman sadetta vaot kuivuvat. Ilman sadetta multapaakut jäävät koviksi. Ilman sadetta laiho ei kasva.

Vanhan testamentin maailmassa sade oli ei pelkästään hyödyllinen vaan myös eksistentiaalisesti elintärkeä. Israel ei ollut kuin Egypti, jossa Niilin tulvavedet kastelivat maan vuosittain riippumatta sateesta. Israel oli maa, “joka juo sadevettä taivaasta” (5. Moos. 11:11). Tämä tarkoitti, että jokainen sade oli suora todiste Jumalan suosiosta, ja jokainen kuiva kausi oli mahdollinen merkki kurituksesta.

Jobin kirja 38:28 antaa tämän totuuden runolliseksi muodoksi, kun Jumala kysyy Jobilta: “Onko sateella isää, tahi kuka on synnyttänyt kastepisarat?” Vastaus on selvä. Jumala itse on sateen isä. Hän synnyttää kastepisarat. Joka pisara, joka putoaa pellolle, on hänen sormistaan.

Jobin kirja 36:28 kuvaa pilvien työtä: “Joita pilvet vuodattavat, valuttavat ihmisjoukkojen päälle.” Pilvet eivät toimi itsekseen. Niitä ohjaa Jumala. Jakeessa 37:12 sanotaan: “Ne vyöryvät sinne tänne hänen ohjauksestaan, tehdäkseen maanpiirin päällä kaiken, mitä hän niille määrää.” Pilvet liikkuvat sinne, mihin Jumala niitä lähettää.

Jobin kirja 5:10 yhdistää tämän siunaukseen: “Hän antaa sateen maan päälle ja lähettää vettä vainioille.” Sade ei ole vain meteorologinen ilmiö. Se on Jumalan tapa siunata kansaansa. Psalmin 147:8 toistaa: “Hän peittää pilvillä taivaan ja valmistaa sateen maalle; hän kasvattaa ruohon vuorille.”

Jakeen 9, joka edeltää tätä, sanoo: “Sinä pidät maasta huolen, kastelet sen runsaasti, sinä teet sen ylen rikkaaksi. Jumalan virta on vettä täynnä.” Tämä on luomisteologinen julistus. Jumalan virta ei kuivu. Hänen huolenpitonsa maailmasta ei lakkaa. Jokainen sateinen päivä on muistutus siitä, että hän pitää lupauksensa olla luomakunnan ylläpitäjä.

Sade kuin sana

Yksi ristiinviittauksista on erityisen kaunis. Viidennen Mooseksen kirjan 32:2 alkaa Mooseksen viimeisen laulun, joka on hänen testamenttinsa Israelille: “Sateena pisaroikoon minun opetukseni, kasteena valukoon puheeni niinkuin vihma vihannalle, niinkuin sadekuuro ruohikolle.”

Mooses rinnastaa opetuksensa, sanansa, sateeseen. Tämä ei ole pelkkä kielikuva. Sanaa ja sadetta yhdistää useita ominaisuuksia. Molemmat tulevat ylhäältä. Molemmat kostuttavat maan. Molemmat tekevät kasvun mahdolliseksi. Molemmat vastaanotetaan, niitä ei voi pakottaa.

Psalmi 72:6 kuvaa luvattua kuningasta tällä samalla kuvalla: “Hän olkoon niinkuin sade, joka nurmikolle vuotaa, niinkuin sadekuuro, joka kostuttaa maan.” Tämä on messiaaninen psalmi. Tuleva Kuningas tulisi olemaan kuin sade. Hän ei tulisi tuholla ja pakolla, hän tulisi virvoituksena, kastelijana, elämän antajana.

Jesaja 55:10–11 on tämän rinnastuksen kuuluisin muoto: “Sillä niinkuin sade ja lumi tulevat alas taivaasta eivätkä sinne palaja, vaan kostuttavat maan ja tekevät sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antavat kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se palaja minun tyköni tyhjänä, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.”

Tämä on kaiken Raamatun ymmärryksen syvempi taso. Jumalan sana toimii kuin sade. Kun sitä julistetaan, kun sitä luetaan, kun sitä rukoillaan, se ei jää tyhjäksi. Se kostuttaa sydäntä, joka oli kuivunut. Se pehmittää tahdon, joka oli kovettunut. Se saa kasvuun siemeniä, jotka olivat olleet pitkään hiljaa maan alla.

Tämä antaa Psalmin 65:10 lukijalle uuden ulottuvuuden. Kun ihminen lukee Raamattua, hän on kuin pelto, jolle sataa. Vaot, jotka ovat olleet kuivat, kastelevat. Multapaakut, jotka olivat kovettuneet, pehmiävät. Laiho, jota oli kylvetty mutta joka oli näyttänyt jäävän maahan, alkaa nousta esiin. Ihminen ei muutu omilla ponnistuksillaan. Hän muuttuu sanan sateen alla.

“Sinä muhennat sen multapaakut”

Sana “muhentaa” on hyvin maalaava. Multapaakut ovat kovia palasia maaperää, jotka eivät vielä taivu kylvön tarpeisiin. Viljelijä joutuu tekemään niillä työtä, ennen kuin siemen voi mennä sisään. Tässä psalmissa Jumala itse on se, joka tekee tämän työn.

Maaperä, joka on kovettunut, on Raamatussa kuva sydämestä, joka on kovettunut. Jeesus käytti tätä metaforaa kylväjän vertauksessa Matt. 13:n alussa. Osa siemenestä putosi tiepuoleen, johon ei voinut juurtua. Osa putosi kallioiseen maahan, jossa ei ollut multaa. Osa putosi orjantappuroihin. Osa hyvään maahan, ja se kantoi sata-, kuusikymmentä-, kolmekymmentäkertaisesti.

Ihmisen sydämen muhentaminen on Jumalan työtä. Hän pehmittää, hän rikkoo, hän valmistaa. Joskus tämä tapahtuu olosuhteiden kautta, jotka näyttävät kovilta. Sairaus, menetys, pettymys, kohtaaminen omien rajojen kanssa, kaikki nämä voivat olla niitä työvälineitä, joilla Jumala muhentaa multapaakut. Tämä ei ole julmuus, vaan valmistelu. Maaperä, joka on rikottu, ottaa siemenen vastaan paljon paremmin kuin maaperä joka on jätetty kovaksi.

Hesekielin kirja 36:26 antoi tähän tärkeän lupauksen: “Minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.” Tämä on sydämen muhentamisen perimmäinen lupaus. Jumala voi vaihtaa kivisydämen lihasydämeen. Tämä ei tapahdu ihmisen omasta voimasta. Se on hänen tekonsa.

Maa, joka on ollut kuivunut ja kovettunut, voi muuttua hedelmälliseksi. Sydän, joka on ollut kylmettynyt ja sulkeutunut, voi avautua rakkauteen ja rukoukseen. Tämä on jakeen syvempi lupaus.

Maanviljelys hengellisenä vertauksena

Uuden testamentin ehkä tärkein kohta, joka kaikuu Psalmiin 65, on 1. Korinttolaiskirje 3:6–7. Paavali kirjoittaa: “Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa.”

Korinttolaisten seurakunnassa oli alettu muodostua leirejä eri opettajien ympärille. Jotkut sanoivat olevansa Paavalin oppilaita, jotkut Apolloksen, jotkut Keefaan. Paavali korjaa tämän asetelman maanviljelyskuvalla. Yksi istutti, toinen kasteli, mutta kasvun antoi yksin Jumala. Ihmisten työ on olemassa, sitä ei pidä halveksia, mutta itse kasvu, itse muutos, itse elämän voima on yksin Jumalan kädessä.

Tämä on suora kaiku Psalmiin 65. Daavid sanoi: “Sinä kastelet sen vaot, sinä muhennat sen multapaakut.” Paavali sanoo: ”Jumala on antanut kasvun.” Sama totuus, eri sanoin, mutta sama tunnustus. Maanviljelijä voi tehdä paljon: muokata maan, kylvää siemenen, hoitaa pellon. Sitten hän odottaa. Sade ei ole hänen vallassaan. Lämpö ei ole hänen vallassaan. Kasvun voima ei ole hänen vallassaan. Hän tekee oman osansa ja luottaa siihen, että Jumala tekee sen, mitä hän ei voi tehdä.

Jokainen, joka on koskaan tehnyt evankeliumin julistamistyötä, tai opettanut Raamattua, tai rukoillut toisen ihmisen puolesta, tai ojentanut kättä kaukana olevalle perheenjäsenelle, tuntee tämän tilan. Tein osani. Istutin sanan, kastelin rukouksella, joskus jopa muokkasin maaperää kärsivällisellä rakkaudella. Mutta sen jälkeen kun se on tehty, on jätettävä jälki Jumalan käsiin. Vain hän voi antaa sen kasvaa.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan 2:5 sanoo: “Ei ollut vielä yhtään kedon pensasta maan päällä, eikä vielä kasvanut mitään ruohoa kedolla, koska Herra Jumala ei vielä ollut antanut sataa maan päälle eikä ollut ihmistä maata viljelemässä.” Jo luomisen alussa Jumala asetti rakenteen: hän antaa sateen, ihminen viljelee. Molempia tarvitaan, mutta järjestys on tärkeä. Ihminen ei viljelisi ilman Jumalan sadetta. Jumala antaa sadetta sinne, missä on viljelijä joka on valmis tekemään osansa.

Tämä rytmi sopii myös hengelliseen elämään. Pyhä Henki ei toimi ilman ihmistä, joka kuulee, vastaa, suostuu. Ihminen ei toimi ilman Pyhän Hengen kosteuttamaa sydäntä. Yhdessä syntyy hedelmää. 1. Korinttolaiskirjeen 3:9 sanoo: “Me olemme Jumalan työtovereita.”

“Sinä kaunistat vuoden hyvyydelläsi”

Toisen jakeen ensimmäinen lause antaa Jumalalle erityisen tehtävän. Hän ei vain anna satoa, hän kaunistaa koko vuoden. Sana “kaunistat” on hepreaksi atar, joka tarkoittaa kruunaamista. Sama sana esiintyy Psalmissa 103:4: “Hän kruunaa sinut armolla ja laupeudella.”

Vuosi saa kruunun. Sen kruunu on Jumalan hyvyys. Tämä on hämmästyttävä ajatus. Aika itsessään, kalenterin pyörähdys päivien kuluessa, vuodenaikojen vaihtuessa, on Jumalan hyvyyden koristama. Hänen sormensa ovat ajan rytmin päällä. Ja siitä rytmistä virtaa esiin satoa, kauneutta, elämää.

Vuodenajat ovat oma osansa tästä kaunistamisesta. Talvi tulee, ja maa lepää. Kevät tulee, ja maa herää. Kesä tulee, ja maa kantaa. Syksy tulee, ja maa antaa hedelmänsä. Tämä kierto ei ole sattumaa. Sananlaskut 8:31 sanoo Viisaudesta, joka oli läsnä luomisessa: “Iloitsen hänen maanpiirinsä päällä; minun iloni on ihmislapsissa.” Vuosi on suunniteltu, ja sen suunnittelu on Jumalan iloa.

Nehemian kirja 9:25 kuvaa, miten kansa otti vastaan tämän kruunaamisen: “He valloittivat lihavan maan ja ottivat omikseen talot, jotka olivat täynnä kaikkea hyvää, kallioon hakatut vesisäiliöt, viinitarhat, öljypuut ja hedelmäpuita suuret määrät. He söivät ja tulivat ravituiksi ja lihaviksi ja pitivät hyviä päiviä sinun antimiesi runsaudessa.” Nähty silmin tämä on kuva kansasta, joka nautti Jumalan kruunaaman vuoden satoa.

Joelin kirja 2:21 ja 2:26 antavat tästä eskatologisemman muodon: “Älä pelkää, maa. Iloitse ja riemuitse, sillä Herra on tehnyt suuria.” Ja jakeessa 26: “Te syötte kyllälti ja tulette ravituiksi ja kiitätte Herran, teidän Jumalanne, nimeä, hänen, joka on tehnyt ihmeitä teitä kohtaan. Eikä minun kansani joudu häpeään, iankaikkisesti.” Joelin profetia kuvaa palautuksen aikaa, jolloin Jumalan siunaukset palautuvat heinäsirkkojen tuhon jälkeen. Siunaus, joka katosi, tulee takaisin moninkertaisena.

“Askeleesi tiukkuvat lihavuutta”

Jakeen 11 toinen lause on koko psalmin sykähdyttävin kuva. Heprean teksti sanoo kirjaimellisesti, että Jumalan askeleet (oikeammin: hänen ratasvaunujensa pyörät, ma’aglotekha) “tihkuvat deshenia”, jossa deshen tarkoittaa rasvaa, öljyä, vehmautta. Asianajamattomuus kantaa kuvaa, että Jumala kulkee maailman halki, ja jokaisen hänen askeleensa kohdalla maan on niin ravitseva, että rasvaa tiukkuu hänen polkujaan pitkin.

Tämä on poikkeuksellinen kuva. Jumala on ei pelkästään luomakunnan ulkopuolella oleva ylläpitäjä, vaan myös sen sisällä kulkeva siunaaja. Joka paikassa, mihin hänen jalkansa astuu, jää siunausta. Tämä on profeetallinen kuva, joka kertoo, miten Jumalan läsnäolo ei jätä mitään koskemattomaksi.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan 27:27 antaa tästä jäljen, kun Iisak siunaa Jaakobia ja sanoo: “Katso, minun poikani tuoksu on kuin kedon tuoksu, jonka Herra on siunannut.” Tämä on hieno yksityiskohta. Kedon tuoksu, eli viljellyn maan tuoksu, jonka Herra on siunannut, on niin omaleimaisesti tunnistettava, että se tulee patriarkka Iisakin huulilla esimerkiksi siunatusta tuoksusta yleensä. Maan tuoksu, jossa Jumala on käynyt, on ei pelkästään maallinen vaan myös hengellinen aroma.

Tämä yhdistyy kauniisti myös Roomalaiskirjeen 11:17 puuvertaukseen: “Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta.” Sana “mehevä” on samaa heprean deshen käsitepiiriä. Aabrahamin juurelta tihkuu meheevyyttä, hengellistä ravintoa, niihin oksiin jotka ovat siihen oksastettu. Tämä on hienoa kuvaa. Hengen tihkuminen juuresta latvaan, ja viime kädessä Jumalan askeleista koko luotuun maailmaan.

Toinen Aikakirja 6:41 tuo tämän kuvan vielä erityisemmäksi: “Nyt: Nouse, Herra Jumala, tule leposijaasi, sinä ja sinun voimasi arkki. Sinun pappisi, Herra Jumala, olkoot puetut autuuteen, ja sinun hurskaasi riemuitkoot siitä, mikä hyvä on.” Salomo rukoili tämän temppelin vihkimisessä. Pappiston päällä on autuus, sentähden että Jumalan askeleet ovat kulkeneet siinä paikassa.

Kristus, kruunattu ja kruunaaja

Yksi rikkaimmista ristiinviittauksista vie meidät Heprealaiskirjeen 2 luvun jakeisiin 7 ja 9: “Sinä teit hänet vähäksi aikaa enkeleitä halvemmaksi, kirkkaudella ja kunnialla sinä hänet seppelöitsit… Mutta hänet, joka vähäksi aikaa oli tehty enkeleitä halvemmaksi, Jeesuksen, me näemme hänen kuolemansa kärsimyksen tähden kirkkaudella ja kunnialla seppelöidyksi.”

Tämä on Psalmin 8 sovellutus Jeesukseen. Heprealaiskirjeen kirjoittaja näkee Jeesuksen miehenä, joka oli tehty vähäksi aikaa enkeleitä halvemmaksi, eli ihmiseksi, mutta nyt on kruunulla ja kunnialla seppelöity. Sama sana “seppelöidä” esiintyy Psalmin 65:11 verbissä “kaunistaa”. Vuosi kruunataan hyvyydellä. Kristus kruunataan kunnialla. Jumala on aina kruunaaja.

Tämä avaa Psalmin 65:11 jakeen messiaaniseen suuntaan. Hyvyys, jolla Jumala kaunistaa vuoden, tulee viime kädessä Kristuksen kautta. Hänen kuolemansa kärsimyksen tähden hän on seppelöity kunnialla. Tämän kunnian ja kruunauksen kautta kaikki hyvyys virtaa luotuun maailmaan. Sade, sato, vuodenajat, kaikki nämä ovat Hänen ristinsä siunausta hajaantuneena koko luomakuntaan.

Tämä yhdistää teologisesti luomakunnan ja lunastuksen. Jumala, joka pitää huolta sadosta, on sama Jumala, joka antoi Poikansa. Sade, joka putoaa pellolle, ei ole irrallaan verestä, joka vuotaa ristille. Molemmat ovat saman rakkauden ilmentymiä. Molemmat ovat saman Jumalan käden työtä.

Malakian taivaan akkunat

Yksi opettavimmista ristiinviittauksista verkostossa on Malakian kirjan 3:10: “Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot: totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti.”

Tämä on yksi Raamatun harvinaisimpia jakeita siinä mielessä, että Jumala kutsuu kansaansa “koettelemaan” häntä. Hän haastaa heidät tekemään yhden asian (tuomaan kymmenykset), ja lupaa siitä siunauksen, jota ei voi mitata. Taivaan akkunat avautuvat. Siunaus vuodatetaan ylenpalttisesti.

Heprean sana “ylenpalttisesti” on ad-beli-day, joka tarkoittaa “niin paljon ettei ole tarpeeksi tilaa”. Aivan kuin Jumala kaataisi siunausta maailmaan, ja luotujen kaupat ja kellarit eivät pystyisi ottamaan sitä kaikkea vastaan. Tämä on Psalmin 65 kuvauksen toinen muoto. Sinä kastelet runsaasti, sinä teet rikkaaksi, sinun askeleesi tihkuvat lihavuutta. Tämä on Jumalan ylenpalttisuus.

Tämä asia ei ole pelkkä materiaalinen lupaus. Jeesus käytti samanlaista kuvaa Luukkaan evankeliumissa 6:38: “Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu, kukkurainen, annetaan teidän helmaanne.” Sullottu, pudistettu, kukkurainen. Tämä on saman ylenpalttisuuden eri muoto. Jumala ei anna pieniä mittoja. Hän antaa kukkuraisia mittoja.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Päivän jakeet ja niiden verkosto kantavat kolme erityistä huomiota, jotka kannattaa painaa mieleen.

Ensimmäinen on Jumalan jatkuvan huolenpidon tunnustaminen. Sinä et elä satunnaisessa maailmassa, jossa pellot kasvavat itsestään ja vuodet vaihtuvat sattumalta. Joka leivänpalanen, jonka syöt, on alkanut viljana pellolla, jolle Jumala satoi. Joka aamupalan jälkeen sinun pitäisi muistaa, että Jumala kasteli vaot. Tämä yksinkertainen tunnustus voi muuttaa elämääsi. Kiitollisuus ei tarvitse suuria ihmeitä alkuunsa. Kiitollisuus alkaa siitä, että näet Jumalan kädet jokapäiväisten lahjojen takana.

Toinen on luottaminen kasvun antajaan. Jos teet työtä, joka ei näytä tuottavan satoa, älä luovu liian aikaisin. Sinä olet ehkä istuttaja, sinä olet ehkä kastelija. Kasvua ei voi pakottaa. Maanviljelyksessä siemenen ja sadon välillä on pitkiä kuukausia, jolloin näkyvää muutosta ei tapahdu. Mutta maan alla, hiljaisuudessa, juuret kasvavat. Sama on hengellisessä elämässä. Lapsi, jonka puolesta olet rukoillut vuosia, työtoveri, jolle olet jakanut evankeliumia hitaasti, oma sisäinen muutoksesi, joka näyttää pysähtyneen, kaikki nämä saattavat olla maan alla kasvua. Jumala on se, joka antaa kasvun. Sinä saat istuttaa ja kastella, ja sitten luovuttaa kasvu Hänen kasvojensa eteen.

Kolmas on askeleidensa polun katseleminen. Jumala kulkee maailmassa, ja hänen askeleensa tihkuvat lihavuutta. Tämä tarkoittaa, että hänen läsnäolonsa ei ole näkymätön. Se on tunnistettavissa siitä, mitä jää sen perään. Missä on yhtäkkistä armoa, joka ei ole sen kohteen ansaitsema, siellä on käynyt Jumala. Missä on parantumista, jolle lääketiede ei löydä selitystä, siellä on käynyt Jumala. Missä on sopua, joka tuli rikkoutuneen perheen keskelle, siellä on käynyt Jumala. Missä on rauhaa, joka ei katoa olosuhteissa, siellä on käynyt Jumala. Sinun tehtäväsi on oppia katsomaan jälkiä. Jeesus opetti opetuslapsiaan tähän: huomatkaa tuulien suunta, lukekaa pilvien merkit. Hengellisessä elämässä tämä tarkoittaa: huomaa missä Jumalan askeleet tihkuvat. Pysähdy sinne. Kiitä siitä. Anna toisten tietää, että hän käy täällä.

Lopuksi

“Sinä kastelet sen vaot, sinä muhennat sen multapaakut, sadekuuroilla sinä sen pehmität ja siunaat sen laihon. Sinä kaunistat vuoden hyvyydelläsi, ja sinun askeleesi tiukkuvat lihavuutta.” Daavid lauloi nämä sanat ihastellen Jumalan luomakunnan jatkuvaa huoltoa. Hän näki sateet, sai osallistua satoon, juhli kuluvien vuosien kauneutta. Kaiken takana hän tunnisti Yhden, jonka kasvot olivat pellolla, jonka kädet olivat hellineet jokaista vakoa, jonka askeleet olivat kulkeneet jokaisen vainion poikki.

Sinä, joka tämän jakeen luet, saat tunnistaa saman Jumalan tämän päivän pelloilla, joka samana päivänä kantaa sinun oman elämäsi maan. Sinun sydämesi vaot, joiden kohdalla siementä on kylvetty mutta jotka näyttävät kuivilta, hän kostuttaa. Sinun sydämesi multapaakut, jotka ovat kovettuneet pettymyksissä ja kärsimyksissä, hän muhentaa. Sinun sydämesi laiho, joka näyttää hauraalta, hän siunaa.

Sinun elämäsi vuosi, joka näyttää joskus kuivakkaalta, koetellulta, tylsältä, on hänen hyvyydellään kaunistettu. Sinun arkesi polut, joita kuljet rutiininomaisesti, ovat hänen askeleensa läsnäolon kostuttamia. Sinä et kulje yksin. Hän kävelee maan päällä, ja hänen jalkansa ovat tihkuvat lihavuutta sinne minne hän astuu.

Sinä saat tänään katsoa peltoa, pieneksi tai suureksi, jota Hän on viljelemässä sinun elämässäsi. Sinä saat ihastella vuotta, jolla on Jumalan kruunaama kauneus. Sinä saat seurata Hänen askeliaan, ja oppia tunnistamaan ne paikat joista Hän on käynyt.

Herra, kiitos siitä, että Sinä olet luomakunnan jatkuva ylläpitäjä. Kiitos siitä, että jokainen sade on Sinun kätesi työtä, ja jokainen sato Sinun siunauksesi näkyvä muoto. Tee meidät tunnistamaan askeleesi elämämme polulla, ja kiittämään Sinua jokaisesta paikasta, joka tihkuu Sinun lihavuuttasi. Jeesuksen Kristuksen, kaunistetun ja seppelöidyn Pojan, nimessä.

Aamen.