9. toukokuuta

Jae kahdessa ajassa

Tämä jae on harvinainen siinä mielessä, että sen lukija liikkuu kahdessa ajassa samanaikaisesti. Pinnalla se on osa Pietarin helluntaipuhetta. Pietari seisoo Jerusalemin kadulla, äsken Pyhän Hengen täyttämänä, ja selittää kerääntyneelle väkijoukolle, mitä juuri tapahtui. Hän lainaa Daavidin Psalmia 16, ja jakeen 28 sanat ovat suora lainaus Psalmin 16 jakeesta 11.

Syvemmällä jae on Kristuksen oma sana Isälleen. Pietarin koko argumentti rakentuu siihen, että Daavid ei voinut itse puhua näitä sanoja itsestään. Daavid kuoli, hänet haudattiin, ja hänen hautansa oli vielä Jerusalemissa Pietarin aikana. Sanat “sinä et hyljää minun sieluani tuonelaan, etkä salli pyhäsi nähdä katoavaisuutta” (Apt. 2:27) eivät siis voineet täyttyä Daavidin kohdalla. Pietari sanoo: “Hän siis edeltä näki ja puhui Kristuksen ylösnousemuksesta.” (Apt. 2:31)

Daavid puhui siis profeettallisesti. Hän oli kuningas mutta myös profeetta, ja Pyhä Henki johdatti hänet lausumaan sanoja, jotka eivät täyttyneet hänen omassa elämässään vaan vasta tuhat vuotta myöhemmin Daavidin Pojan, Jeesuksen Kristuksen, kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Tämä tekee Apostolien tekojen 2:28 sanoista hämmästyttäviä. Lukiessamme niitä kuulemme samalla Daavidin äänen, joka rukoili ne keskellä omaa kärsimystään, ja Jeesuksen äänen, joka kulki ne kuoleman läpi täyttymykseen.

Otetaan tämä jae siis vastaan kahdessa kerroksessa: Daavidin rukous keskellä elämää, ja Pojan rukous keskellä kuolemaa.

Pietari ja Daavidin profetia

Helluntaipäivän aamuna Pietari nousi puhumaan ihmisille, jotka olivat hämmästyneitä siitä, mitä olivat juuri kuulleet ja nähneet. Pyhä Henki oli vuodatettu, opetuslapset puhuivat eri kielillä, ja paikalla oli ihmisiä eri puolilta välimerellistä maailmaa. Joku oli ehtinyt jo ehdottaa, että opetuslapset olivat juovuksissa.

Pietarin saarnan rakenne on yksinkertainen, mutta sen voima on raamatullinen perustelu. Hän selittää, että tapahtuma on Joelin profetian täyttymys. Sitten hän puhuu Jeesuksesta, hänen ihmeistään, hänen ristinkuolemastaan, ja hänen ylösnousemuksestaan. Tähän ylösnousemuksen kohtaan hän tuo Daavidin Psalmin 16 todistuksena.

“Daavid sanoo hänestä: ‘Minä näen alati edessäni Herran, sillä hän on minun oikealla puolellani, etten horjahtaisi.’” (Apt. 2:25) Sitten Pietari lainaa Psalmin 16 jakeet 8–11 kokonaisuudessaan, päättäen lainauksensa juuri jakeeseen 28: “Sinä teet minulle tiettäviksi elämän tiet, sinä täytät minut ilolla kasvojesi edessä.”

Pietarin loogiikka on selvä. Daavid sanoi, että Jumala ei jättäisi häntä tuonelaan eikä antaisi pyhänsä nähdä katoavaisuutta. Daavid kuitenkin kuoli ja maatuu maahan. Sanat eivät siis kosketa Daavidia itseään. Niiden täytyy koskea jotakuta toista, joka tulisi Daavidin suvusta, ja joka todella nousisi ylös tuonelasta ja jonka ruumis ei näkisi katoavaisuutta. Pietari osoittaa: tämä joku on Jeesus Nasaretilainen, “jonka Jumala on herättänyt, ja jonka todistajia me kaikki olemme.” (Apt. 2:32)

Pietarin puheen tulos oli, että samana päivänä noin kolme tuhatta sielua liittyi seurakuntaan. Apostolisen seurakunnan kasvu sai sysäyksensä siitä, että Vanhan testamentin profetiat, jotka olivat kulkeneet sukupolvien läpi, paljastettiin Kristuksessa täyttyneiksi. Markus 16:20 tiivistää tämän kauniisti: “He lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.”

“Sinä teet minulle tiettäviksi elämän tiet”

Jakeen ensimmäinen lause kantaa Vanhan testamentin tiekuvaston koko painoa. Heprealaisessa ajattelussa elämä on tie, ja olennaista on tietää oikeat polut. Sananlaskut, psalmit ja Mooseksen kirjat puhuvat jatkuvasti tästä kuvasta.

Sananlaskut 8:20 antaa Viisauden henkilönä lausua: “Minä vaellan vanhurskauden polkua, oikeuden teitten keskikohtaa.” Sananlaskut 2:19 puolestaan sanoo varoittavasti niistä, jotka kulkevat huoran perään: “Ei palaja kenkään, joka hänen luoksensa menee, eikä saavu elämän poluille.” Elämän polut ovat siis selvärajaisia. Ihminen voi olla niillä tai pois niiltä. Ne johtavat elämään, vastakohtana toisille teille jotka johtavat kuolemaan.

Daavid itse rukoili tätä monta kertaa. Psalmi 25:4 kuuluu: “Herra, neuvo minulle tiesi, opeta minulle polkusi.” Tämä on uskovan elämän jatkuvaa rukousta. Ihminen ei tiedä omasta voimastaan oikeaa tietä. Hän tarvitsee opetusta. Hän tarvitsee neuvoa. Hän tarvitsee Jumalan itse osoittamaa polkua, koska hänen oma vaistonsa, järkensä, halunsa eivät kuljeta häntä elämän polulle vaan harhaan.

Apostolien tekojen 2:28 vastaa juuri tähän rukoukseen. “Sinä teet minulle tiettäviksi elämän tiet.” Daavid ei vain pyytänyt opetusta, hän tunnusti sen myös vastaanotetuksi. Jumala todella opettaa. Hän todella näyttää tien.

Kristologisesti tämä saa hämmästyttävän syvyyden. Kun Jeesus puhuu nämä sanat Daavidin huulilla Isälle, hän puhuu kuolemaan menijän kielellä. Kuolema oli edessä, ja kuolema näytti olevan tien pää. Mutta Jeesus tunnustaa: Isä tekee tiettäviksi elämän tiet. Kuolema ei ole tien pää, se on tien yksi vaihe. Sen läpi kulkee polku ylösnousemukseen, kirkkauteen, Isän oikealle puolelle.

Roomalaiskirje 6:9 vahvistaa, miten tämä polku jatkuu: “Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole; kuolema ei enää häntä vallitse.” Elämän tie, joka Isältä tehtiin Pojalle tiettäväksi, kulki kuoleman läpi mutta ei jäänyt sinne. Se nousi haudasta, ja se kulkee nyt iankaikkisuuden valossa.

Jesaja 53:10 kuvaa tämän tien hinnan: “Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan.” Tien tunteminen ei tarkoittanut Jeesukselle helppoa polkua. Tien tunteminen tarkoitti, että hän tiesi mihin tämä polku johtaisi, vaikka sen läpi kulkeminen vaati ristin.

Johanneksen evankeliumi 18:4 kuvaa Jeesuksen mielentilaa pidätyshetkellä: “Silloin Jeesus, joka tiesi kaiken, mikä oli häntä kohtaava, astui esiin.” Hän ei kulkenut kuolemaan tietämättä mitä oli tulossa. Hän tiesi. Isä oli tehnyt elämän tiet hänelle tiettäväksi, ja hän kulki ne läpi tietäen niin tuskan kuin sitä seuraavan ilon.

Heprealaiskirje 12:2 kokoaa kaiken tämän yhteen jakeeseen: “Silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.” Jeesus kärsi ristin “tarjona olevan ilon sijasta”. Tämä ilo on juuri se, mistä Apostolien tekojen 2:28 puhuu: ilo Isän kasvojen edessä. Jeesus näki tämän ilon ennakolta, ja se kannattele hänet ristin läpi.

Jakeen toinen puoli: kasvot ja ilo

Jakeen toinen lause on yhtä syvä: “Sinä täytät minut ilolla kasvojesi edessä.” Heprealaisessa ajattelussa Jumalan kasvot ovat Hänen läsnäolonsa kuva. Niiden edessä oleminen tarkoittaa intiimiä yhteyttä, suosion alla olemista, hyväksyvän katseen vastaanottamista.

Vanha testamentti puhuu paljon Jumalan kasvoista. Aaronin siunaus 4. Mooseksen kirjassa 6:26 antaa tämän sanoman klassisen muodon: “Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.” Kasvojen kääntyminen kohti tarkoittaa suosion ilmaisua. Kasvojen kääntyminen pois tarkoittaisi epäsuosiota, hylkäämistä, etääntymistä. Aaronin siunauksen pyyntö on, että Herran kasvot olisivat aina kohti, lähellä, kunnioittavasti katsoen.

Sananlaskut 16:15 kuvaa tämän painokkaasti maallisen vallan kuvana, joka heijastaa hengellistä todellisuutta: “Kuninkaan kasvojen valo on elämäksi, ja hänen suosionsa on kuin keväinen sadepilvi.” Kasvojen valo on elämä. Tämä ei ole metafora, joka olisi jäänyt kaukaiseksi runomuotoon. Tämä on syvä havainto siitä, miten ihmiset elävät hyväksytyn katseen alla. Lapsi kukoistaa rakastavan vanhemman katseen alla. Sotilas saa rohkeutta päällikkönsä luottavaisesta nyökkäyksestä. Kansa elää suosiollisen kuninkaan vallassa hedelmällisenä. Kasvojen valo on elämäksi.

Psalmi 4:6 esittää koko maailman pyynnön ahdistuneessa muodossa: “Moni sanoo: ‘Kuka antaa meille sitä, mikä hyvä on?’ Herra, käännä sinä meihin kasvojesi valkeus.” Tämä on jokaisen rauhattoman sydämen huuto. Ihmiset etsivät hyvää tavaraa, hyvää nautintoa, hyvää kokemusta. Daavid sanoo: oikea hyvä on Herran kasvojen valkeus. Sen pyytäminen ei tee elämästä helppoa, mutta se tekee siitä elämän.

Psalmi 89:15 kuvaa tämän kansan elämänä: “Autuas se kansa, joka tuntee juhlariemun, ne, jotka vaeltavat sinun kasvojesi valkeudessa, Herra!” Vaeltaa kasvojen valkeudessa, tämä on kristillisen elämän paras lyhyt kuvaus. Ei vaellus pimeydessä, ei vaellus kasvottoman jumalan alla, ei vaellus kohti kasvojaan paljastavaa Jumalaa, vaan vaellus Hänen kasvojensa valkeuden alla, niiden seurassa, niiden jokahetkisessä läsnäolossa.

Job 33:26 lupaa kärsineelle ihmiselle, että rukous saattaa hänet näkemään Jumalan kasvot iloiten: “Hän rukoilee Jumalaa, ja Jumala mielistyy häneen ja antaa hänen riemuiten katsella hänen kasvojaan; niin hän palauttaa ihmiselle hänen vanhurskautensa.” Tämä on toivon jae kärsivälle. Rukouksen läpi, kärsimyksen läpi, kuolemankin läpi, lupaus kantaa: lopulta saat katsella Hänen kasvojaan riemussa.

Psalmi 17:15 antaa tästä ehkä kauneimman muodon: “Mutta minä saan nähdä sinun kasvosi vanhurskaudessa, herätessäni ravita itseni sinun muotosi katselemisella.” Sana “herätessäni” on tämän jakeen avainsana. Tämä on ylösnousemuksen toivo Vanhassa testamentissa. Heräämme, ja silloin ravitsemme itseämme Hänen kasvojensa katselemisella. Tämä on iankaikkisen elämän kuva. Elämän, joka on jatkuvaa Jumalan kasvojen edessä olemista.

Jeesus ilon edessä

Jaksen toisessa kerroksessa, Jeesuksen kerroksessa, sanat “sinä täytät minut ilolla kasvojesi edessä” saavat erityisen painon. Heprealaiskirje 12:2 oli jo lainattu: “Joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.”

Tarjona oleva ilo. Tämä on hämmästyttävä lause. Mikä ilo oli Jeesukselle tarjona ristin tuolla puolen? Apostolien tekojen 2:28 antaa vastauksen: ilo Isän kasvojen edessä. Iankaikkinen ilo, jota ei voi särkeä, jota ei voi varastaa, jota ei voi peittää enää koskaan. Se ilo, joka on luonnollinen tila Pojan ja Isän välillä iankaikkisuudessa, ja jonka Jeesus ottaisi takaisin täydellisesti vasta noustuaan kuolleista ja noustuaan taivaaseen.

Psalmi 21:6 puhuu tästä kuninkaan ilosta: “Sinä asetat hänet suureksi siunaukseksi ikuisiin aikoihin asti; sinä ilahutat häntä riemulla kasvojesi edessä.” Daavid kirjoitti tämän psalmin omasta kuninkuudestaan, mutta sanat ulottuvat profeettallisesti Daavidin Poikaan, joka on iankaikkinen Kuningas. Hänen ilonsa on Isän kasvojen edessä. Tämä ei ole varjoilo, kaiun kaltainen sijaisilo, jota saa joskus elämässä hetkellisesti. Tämä on elävä, jatkuva, lakkaamaton ilo.

Psalmi 45:7 menee vielä syvemmälle: “Sinä rakastat vanhurskautta ja vihaat vääryyttä; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä enemmän kuin sinun osaveljiäsi.” Tämä on messiaaninen psalmi, jonka jakeita Heprealaiskirje (1:8–9) lainaa nimenomaan Kristuksesta. Kristus on voideltu “iloöljyllä enemmän kuin osaveljiään”. Hänen ilonsa on suurempi kuin kenenkään muun, koska hän on tien lopussa, missä Isän kasvot ovat täydellisesti läsnä eikä mikään verho ole välissä.

Psalmi 16:8 (johon Pietari myös viittaa) antaa kuvan Jeesuksen vakaasta luottamuksesta tähän iloon: “Minä pidän Herran aina edessäni; kun hän on minun oikealla puolellani, en minä horju.” Tämä on Jeesuksen kuolinhetken sisäinen ote. Hän pitää Herran aina edessään. Vaikka risti varjostaa kaiken, vaikka kärsimys runtelee ruumista, vaikka opetuslapset pakenevat, vaikka tuntuu kuin Isä olisi peittänyt kasvonsa, sisäinen tunnustus pysyy: minä pidän Herran aina edessäni.

Tämä jakso saa hyvin lähelle koskettaa myös meitä, koska meidän sisäiset tunnustuksemme keskellä elämän hetkiä, hyviä tai pahoja, voi olla samat. Pidän Herran aina edessäni. Hän on oikealla puolellani. Sentähden en horju.

Kuolema kuljettiin läpi, jotta tie avautuisi

Yksi tämän jakeen kauneimmista kerroksista on, että Jeesus ei kulkenut elämän tietä vain itseään varten. Hän kulki sen, jotta meillekin avautuisi tie. Sananlaskut 2:19 oli sanonut, että huoran luokse menijä ei palaa elämän poluille. Synti, kuolema, lankeemus oli sulkenut tien. Jeesus, ainoana ihmisenä koko historiassa, kulki kuoleman läpi ja palasi.

Roomalaiskirje 6:9 sanoo: “Kuolema ei enää häntä vallitse.” Tämä avaa tien meille. Roomalaiskirjeen 6:n koko luku selittää, että kasteessa me olemme yhdistyneet Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Hänen tiensä on nyt meidän tiemme. Hän on kulkenut sen ensin, raivannut polun, ja jokainen joka uskoo häneen, voi seurata.

Johanneksen evankeliumin 14:6 lausuu tämän suoraan: “Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” Tämä jae on yksi Uuden testamentin ehdottomimmista. Jeesus ei sano olevansa yksi tie monien joukossa. Hän on tie, määräinen artikkeli, ainoa polku Isän kasvojen luokse. Hän on myös totuus, joka kertoo missä elämän polut ovat, ja hän on elämä, joka odottaa polun päässä.

Kun Jeesus sanoi nämä sanat opetuslapsille viimeisellä illallisella, hän puhui omasta polustaan ristille seuraavana päivänä. Hän tiesi olevansa tie, koska hänen kuolemansa avaisi sen meille. Sananlaskut 2:19 todettiin, että väärälle tielle eksynyt ei palaa elämän poluille. Mutta tämän asian ympärille koko evankeliumi rakentuu: Jeesus tuli takaisin, ja hänen kauttansa tulee mahdolliseksi takaisin tuleminen niillekin, jotka olivat eksyneet.

Johanneksen evankeliumin 11:25 lausuu: “Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.” Jakeen 26 jatkaa: “Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?” Tämä kysymys ei ole vain Martalle. Se on jokaiselle, joka tämän jakeen lukee. Uskotko sen?

Kasvojen valo helluntai-iltana ja sen jälkeen

Apostolien tekojen 2 luvun loppupuoli kuvaa, mitä helluntain jälkeen tapahtui. Ne, jotka tulivat uskoon, “pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.” (Apt. 2:42) Sitten luvataan: “He nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudessa, kiittäen Jumalaa.” (Apt. 2:46–47) Riemu, jonka Apostolien tekojen 2:28 lupasi profeettallisesti Pojalle, alkoi virtaa hänen seurakuntansa keskelle.

Psalmi 67:7 oli rukoillut: “Siunatkoon meitä Jumala, ja peljätkööt häntä kaikki maan ääret.” Helluntaipäivänä tämä lupaus alkoi täyttyä. Maan ääret kuulivat. Eri kielten kautta evankeliumi alkoi virrata pakanoiden keskelle. Jesaja 44:26 oli profetoinut: “Sinussa asuttakoon! Teidät rakennettakoon! Sen rauniot minä kohotan.” Helluntaipäivänä Jumala alkoi rakentaa uutta seurakuntaansa, joka ei ole rajoittunut yhteen kansaan vaan ulottuu maan kaikkiin kolkkiin.

Tähän rakennukseen kuuluu jokainen Kristukseen uskova. Sinä, jos uskot Jeesukseen, kuulut tähän rakennukseen. Sinä saat kulkea elämän tiellä, jonka Hän on raivannut. Sinä saat elää Hänen kasvojensa valkeudessa, joka kääntyy nyt sinunkin puoleesi sen perustan päällä, jonka Kristus laski. Sinun ilosi ei ole maallinen ilo, joka kestää siihen asti kun olosuhteet pysyvät hyvinä. Sinun ilosi on Pojan ilo, jonka hän jakoi opetuslapsillensa Johannes 15:11 kohdassa: “Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.”

Mitä tämä puhuu meille tänään

Päivän jae ja sen verkosto kantavat kolme erityistä asiaa, jotka kannattaa painaa mieleen.

Ensimmäinen on tien pyytäminen. Daavid rukoili: “Herra, neuvo minulle tiesi, opeta minulle polkusi.” Sinun ei tarvitse tietää itse, mihin elämäsi kulkee. Sinun ei tarvitse keksiä omaa polkuasi. Sinä saat pyytää, että Hän tekee sinulle tiettäväksi elämän tiet. Hän on tehnyt sen Pojalleen kuoleman läpi, ja Hän tekee sen sinullekin omien epäselvyyksiesi läpi. Pyydä siis. Älä luota omaan järkeesi. Älä luota omiin vaistoihisi. Pyydä, että Herra avaa polun edessäsi.

Toinen on katseen suunta. Vaeltaa Hänen kasvojensa valkeudessa on koko kristillisen elämän kuvaa lyhyimmillään. Tämä ei tarkoita, että koko ajan tunnet Jumalan läheisyyttä erityisellä tavalla. Tämä tarkoittaa, että suunnat sydämesi katseen jatkuvasti Häneen päin. Daavidin sanat “minä pidän Herran aina edessäni” ovat sisäinen vakaus. Sinä saat oppia tämän vakauden. Olosuhteet vaihtuvat, tunteet ailahtelevat, mutta sisäinen suunta voi pysyä. Pidän Herran aina edessäni. Hän on oikealla puolellani. Sentähden en horju.

Kolmas on ilon todellisuus kuoleman tällä puolella. Pojan ilo Isän kasvojen edessä ei alkanut vasta ylösnousemuksessa. Hänellä oli pääsy siihen iloon ristin tuolla puolen jo ristillä, koska hän tiesi mihin polku johtaisi. Sinunkin ilosi voi olla tällaista. Ei pinnan ilo, joka kuihtuu ensimmäisen pettymyksen alla, vaan syvempi ilo, joka virtaa siitä että tiedät mihin polku johtaa. Tämä ilo voi asua sydämessäsi keskellä surua, keskellä työn paineita, keskellä kysymyksiä joihin sinulla ei ole vastauksia. Se on Isän kasvojen edessä olemisen ilo, ja se on sinun, jos olet Pojan oma.

Lopuksi

“Sinä teet minulle tiettäviksi elämän tiet, sinä täytät minut ilolla kasvojesi edessä.” Daavid lausui nämä sanat keskellä omaa elämäänsä, profeettallisesti puhuen siitä mikä täyttyisi vasta hänen Pojassaan. Jeesus otti nämä sanat Isälle keskellä omaa kuolemaansa, tietäen että Isä todella tekisi hänelle tiettäväksi elämän tiet kuoleman läpi. Pietari lainasi nämä sanat helluntain aamuna, todistaakseen ihmisille että ylösnousemus on totta ja että sen kautta tarjoutuu uusi tie myös heille.

Sinä saat ottaa nämä sanat tänään. Ne ovat sinunkin sanasi. Sinä saat rukoilla niitä Daavidin tavoin keskellä omia kysymyksiäsi. Sinä saat luottaa niihin Pojan tavoin, joka kulki niiden läpi kuolemaan ja takaisin. Sinä saat todistaa niistä Pietarin tavoin, kertoen muille että tie on auki, ilo on todellinen, kasvot on käännetty puoleen.

Apostolien tekojen 2:28 ei ole pelkkä lainaus vanhasta psalmista. Se on todistus iankaikkisesta todellisuudesta, joka avautui tähän maailmaan kun hauta Jerusalemissa eräänä sunnuntaiaamuna oli tyhjä, ja joka kantaa edelleen jokaisen päivän, jonka uskova elää.

Herra, tee meille tiettäviksi elämän tiet. Täytä meidät ilolla kasvojesi edessä. Jeesuksen Kristuksen, ainoan Tien, nimessä.

Aamen.