8. toukokuuta

Kahden sanan rukous

Tämä jae on lyhyt mutta täynnä. Heprean alkutekstissä siinä on kaksi keskeistä sanaa, jotka kantavat koko Vanhan testamentin teologiaa: hesed ja yesha. Hesed tarkoittaa Jumalan liittolojaalisuutta, hänen sitoutumistaan kansaansa, sen rakkauden muotoa, joka ei perustu kohteen ansioihin vaan sopimuksen tekijän uskollisuuteen. Yesha tarkoittaa pelastusta, apua, vapautusta. Sana on samasta juuresta kuin nimi Jeesus, joka tarkoittaa “Herra pelastaa”.

Rukous on yksinkertainen. Ei suuria lauseita, ei monimutkaisia teologisia perusteluja, ei pyyntöjen luetteloa. Pelkkä kaksiosainen huuto: anna meidän nähdä armo, anna apu. Sellaisia rukouksia syntyy silloin, kun ihminen on tullut paikkaan, jossa sydän osaa pyytää vain olennaista.

Psalmin 85 konteksti antaa tälle rukoukselle erityisen sävyn. Psalmi alkaa muistelemalla Jumalan aikaisempaa armoa kansalleen. “Herra, sinä olet ollut armollinen maatasi kohtaan, sinä käänsit Jaakobin kohtalon. Sinä annoit anteeksi kansasi pahat teot, peitit kaikki heidän syntinsä.” (jakeet 1–2) Rukoilijat tuntevat siis menneisyyden. He tietävät, mitä Jumala on aikaisemmin tehnyt. Heidän kysymyksensä on: tee tämä uudelleen.

Psalmin sävy viittaa pakkosiirtolaisuuden jälkeiseen aikaan, jolloin kansa oli palannut Babyloniasta mutta uudelleen rakennetussa Jerusalemissa elämä ei ollut sellaista kuin oli odotettu. Lupauksen kirkkaus tuntui olevan kaukana käytännön todellisuudesta. Templi oli pieni, kaupungin muurit olivat puutteelliset, ympäröivät kansat painostivat. Jumala oli tehnyt heille armoa palauttamalla kotiin, mutta sydän ikävöi vielä syvempää armon näkyväksi tulemista. Tästä paineesta nousee jakeen 7 rukous.

“Suo nähdä” armon näkyvä muoto

Heprean kielessä rukouksen verbi har’enu tarkoittaa “näytä meille”. Armoa ei vain pyydetä, sitä pyydetään näkyväksi. Tämä on tärkeä yksityiskohta. Psalmisti tuntee Jumalan armon olemassaolon. Hän tietää, että se on. Hänen rukouksensa on, että se tulisi näkyviin, että hän voisi sen havaita, että hän voisi nähdä sen omilla silmillään.

Ristiinviittausten verkosto avaa tämän “nähdä Jumalan toiminta” -teeman kauniilla tavalla. Psalmi 91:16 lupaa: “Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen.” Pelastus annetaan nähdä. Se ei ole pelkästään sisäinen vakuutus, se ei ole pelkästään tulevaisuuden lupaus, se on jotakin, mitä Jumala asettaa ihmisen näkyville hänen elämänsä matkalla.

Psalmi 50:23 antaa saman lupauksen toisesta näkökulmasta: “Joka kiitosta uhraa, se kunnioittaa minua; joka ottaa tiestänsä vaarin, sen minä annan nähdä Jumalan autuuden.” Nähdä Jumalan autuus, tämä on Vanhan testamentin lupauksen sydämessä. Autuus ei ole etäinen käsite vaan jotakin, mitä Jumala näyttää sille, joka kulkee oikealla tiellä.

Mitä tarkoittaa “nähdä” armo? Heprealainen ajattelu ei jaa todellisuutta yhtä tiukasti hengelliseen ja aineelliseen kuin myöhempi länsimainen filosofia. Nähdä jotakin tarkoittaa sen kokemista, sen tunnistamista omassa elämässä, sen tulemista konkreettiseksi. Kun psalmisti pyytää nähdä Jumalan armon, hän pyytää sitä, että tämän rakkauden vaikutus tulisi käsin kosketeltavaksi. Että sairaus parantuisi. Että vihollinen kääntyisi. Että sato kasvaisi pellolla. Että kotiin palaaminen näyttäisi todelliselta kotiinpalaamiselta.

Tähän pyyntöön Uusi testamentti vastaa. Johanneksen evankeliumin alkulause sanoo: “Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh. 1:14) Pari jaetta myöhemmin: “Armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.” (Joh. 1:17) Psalmistin rukous “suo meidän nähdä armosi” täyttyi tarkasti silloin, kun apostolit katselivat Jeesusta. He näkivät Jumalan armon ihmiseksi tulleena, jalkojen päällä kävelevänä, rakkaudellisesti puhuvana, parantavana, anteeksiantavana. Armo, joka oli aina ollut Jumalan luonteessa, sai nyt kasvot.

Psalmin 85 omat seuraavat jakeet (8–13) profetoivat tästä lähes hämmästyttävällä tarkkuudella. Jakeessa 10 sanotaan: “Armo ja totuus tapaavat toisensa, vanhurskaus ja rauha antavat suuta toisillensa.” Tätä jaetta on vuosisatojen ajan luettu kuvana ristin tapahtumasta. Ristillä Jumalan armo ja Jumalan totuus eivät asetu toistensa vastapuolelle vaan tapaavat. Vanhurskaus, joka vaatii synnin tuomitsemista, ja rauha, joka tarjoaa anteeksiantoa, antavat suuta toisilleen Kristuksen ruumiissa. Se, mitä Psalmin 85 jae 7 pyysi näkemään, näytettiin Golgatalla.

Jaakobin viimeiset sanat

Yksi liikuttavimmista ristiinviittauksista on 1. Mooseksen kirjan 49:18: “Sinulta minä odotan pelastusta, Herra.” Tämä jae on niin lyhyt, että se voi mennä huomaamatta ohi. Sen konteksti tekee siitä kuitenkin yhden Raamatun painokkaimmista lauseista.

Jaakob makaa kuolinvuoteellaan Egyptissä. Hän on koonnut kaksitoista poikaansa ympärilleen ja siunaa heidät yksitellen, profetoiden kunkin tulevaisuudesta. Siunaus on pitkä ja se kulkee veljen toisensa jälkeen läpi. Ruubenin kohdalla Jaakob puhuu siitä, että esikoisuus menetettiin. Simeonin ja Leevin kohdalla hän puhuu väkivaltaisuuden seurauksista. Juudan kohdalla hän profetoi, että valtikka ei poistu hänen suvustaan, ennen kuin tulee hän, “jolle se kuuluu”. Sebulonin, Isaskarin ja Daanin kohdalla hän jatkaa siunausten antamista.

Sitten, keskellä Daanin siunausta, Jaakob keskeyttää itsensä. Aivan kuin hänen sydämensä olisi noussut yli äyräiden. Aivan kuin profetian paino olisi muistuttanut häntä siitä, kuinka kaukana lopullinen täyttymys vielä oli. Hän huudahtaa: “Sinulta minä odotan pelastusta, Herra.” Sitten hän palaa siunausten antamiseen.

Tämä yksi lause on patriarkan koko elämän tiivistys. Jaakob, joka oli juonitellut esikoisuuden, joka oli paennut veljensä vihaa, joka oli painiskellut Jumalan kanssa Penuelissa ja saanut uuden nimen Israel, joka oli odottanut Joosefin kuolleeksi mutta saanut hänet jälleen, joka oli nyt vanhana ja kuolemansa kynnyksellä, lausuu sen mitä hän oli koko ajan sisimmässään odottanut. Pelastus ei tullut hänen omasta voimastaan. Pelastus ei tullut hänen omista juonistaan. Pelastus tuli yksin Herralta.

Tämä rukous yhdistyy täydellisesti Psalmin 85:7 anomukseen. “Suo meidän nähdä sinun armosi, anna apusi meille” on saman sydämen ääni kuin “Sinulta minä odotan pelastusta, Herra.” Molemmat tunnustavat sen, että pelastus ei tule itsestä, se tulee yksin Jumalalta. Molemmat ovat odottavan sydämen rukouksia.

Jaakobin sanat ovat vielä erityisen merkittävät, koska ne lausutaan kuolinvuoteella. Ne ovat siis sanat, jotka kantoivat häntä yli kuoleman rajan. Kun kaikki muu jää, kun siunaukset on annettu, kun jäähyväiset on lausuttu, kun viimeinen henkäys lähestyy, mitä jää? Yksi rukous: sinulta odotan pelastusta. Tämä on uskon ydin. Lopulta pelastus on yksin Jumalan kädessä, ja sinne sitä odotetaan.

Heprealaiskirje 11:21 muistaa Jaakobin uskoa juuri näistä viime sanoista: “Uskon kautta siunasi Jaakob kuollessaan kumpaisenkin Joosefin pojista ja rukoili sauvansa päähän nojaten.” Jaakobin viimeinen tekemisensä oli rukoileminen. Sauvan päähän nojaten. Tämä on uskon kuva. Vanha mies, joka ei voi enää itse seisoa, joka nojaa sauvaan, mutta jonka rukous nousee Herralta odotettuun pelastukseen.

Patriarkan toinen rukous: Benjaminin pelosta

Toinen 1. Mooseksen kirjan ristiinviittaus on 43:14: “Jumala, Kaikkivaltias, suokoon, että se mies tekisi teille laupeuden ja antaisi toisen veljenne sekä Benjaminin palata kotiin teidän kanssanne. Mutta jos tulen lapsettomaksi, niin tulen lapsettomaksi.”

Tämä rukous on lausuttu vuosia ennen kuolinvuoteen sanoja. Tilanne on tämä: nälänhätä on painanut maata, Jaakobin pojat ovat olleet Egyptissä ostamassa viljaa, ja siellä Egyptin valtakunnan ylin virkamies (jota he eivät tienneet olevan heidän veljensä Joosef) oli pitänyt yhden veljistä, Simeonin, panttina ja vaatinut, että muut palaavat tuoden mukanaan nuorimman veljen Benjaminin. Jaakob oli aluksi kieltäytynyt, koska Benjamin oli ainoa elossa oleva poika, jonka hän ja Raakel olivat saaneet (Joosefin hän luuli kuolleeksi). Nälänhätä oli kuitenkin painanut perhettä niin paljon, että Jaakob ei voinut enää viivytellä.

Hän siunaa poikansa heidän lähteissään, ja hänen siunauksensa on tämä rukous: Jumala, Kaikkivaltias, suokoon laupeuden. Sana “suokoon” on sama heprealainen sana kuin Psalmin 85:7 “suo meidän nähdä”. Jaakobin sydän pyytää armoa juuri sellaisessa tilanteessa, jossa kaikki näyttää epätoivoiselta. Hän on lähettämässä viimeistä rakasta poikaansa epävarmuuden matkalle. Jos tämä menee menetetyksi, hänestä tulee lapseton, eli kaikki Raakelin lapset olisivat poissa. Tähän mahdollisuuteen hän kuitenkin alistuu: “jos tulen lapsettomaksi, niin tulen lapsettomaksi.”

Tämä on rukouksen sydän, joka kestää myös sen, että vastaus saattaa olla toinen kuin mitä toivomme. Jaakob pyytää armoa, mutta antautuu Jumalan tahdon edessä. Sama henki on Jeesuksen Getsemanen rukouksessa: “Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun.” (Luuk. 22:42) Patriarkka ja hänen jälkeläisensä, Daavidin Poika, lausuvat saman sydämen rukouksen kahden tuhannen vuoden välein.

Tarinan loppu paljastaa, että Jumala suo enemmän laupeutta kuin Jaakob osasi pyytää. Joosef, joka piili Egyptin valtakunnan johtajan kasvojen takana, paljastaa itsensä veljilleen. Benjamin palaa kotiin. Simeonkin tulee kotiin. Lisäksi Jaakob saa nähdä poikansa Joosefin, jonka hän oli luullut kuolleeksi. Jumalan armo ei vain vastannut rukoukseen, se ylitti sen.

Jeremian armon lupaus pakkosiirtolaisuudessa

Jeremian kirja 42:12 on saman teeman kolmas Vanhan testamentin esiintymä: “Ja minä annan teille armon, niin että hän teitä armahtaa ja antaa teidän palata takaisin maahanne.” Sanat lausutaan tilanteessa, jossa Jerusalemin tuhon jälkeen joukko juutalaisia harkitsee Egyptiin pakenemista turvautuakseen. Jeremia välittää heille Herran sanan: jos pysytte tässä maassa, minä annan teille armon Babylonian kuninkaan kasvojen edessä.

Tämä jae osoittaa, miten Jumala antaa armoa myös maailman vallanpitäjien sydänten kautta. Hän voi pehmittää valloittajan sydäntä. Hän voi muuttaa kuninkaan tuomiota. Sananlaskut 21:1 sanoo: “Kuninkaan sydän on Herran kädessä kuin vesiojat: hän taivuttaa sen, kunne tahtoo.” Armon lupaus pakkosiirtolaisuudessa eläville oli, että Jumalan armo ulottuu yli kansallisten rajojen, yli vihollisen muurien, yli sotapäälliköiden päätösten.

Tämä antaa Psalmin 85:7 rukoukselle laajemman ulottuvuuden. Kun pyydämme “suo meidän nähdä sinun armosi”, emme pyydä armoa vain itsemme kohdalle. Pyydämme armoa, joka voi tulla tilanteen kautta, ihmissydänten muuttumisen kautta, olosuhteiden taipumisen kautta. Jumalan armo on luova voima, joka voi tehdä paikkoja, joissa sitä ei näyttänyt olevan.

Sielun virvoittaminen ja tien ohjaaminen

Psalmi 23:3 antaa Psalmin 85 rukoukselle pastoraalisen muodon: “Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden.” Daavidin paimenpsalmissa armo ei ole etäinen lupaus vaan päivittäisen kulkemisen rytmi. Sielu virvoittuu, sitä ei jätetä kuivumaan. Tie ohjataan, sitä ei jätetä eksymään.

Sana “virvoittaa” on heprealainen yeshovev, joka tarkoittaa palauttaa, tuoda takaisin. Sielu, joka on harhautunut, joka on uupunut, joka on kuivettunut, palautetaan elävyyteensä. Tämä on Jumalan armon päivittäinen näkyvä muoto. Se ei tarvitse aina suuria ihmeitä. Joskus se on hiljainen virvoitus, joka tapahtuu hiljaisuudessa, levätyn yön jälkeen, hiljaisen rukoushetken keskellä, ystävän sanojen kautta, lapsen hymystä, auringon paisteesta keväällä.

“Nimensä tähden” on tärkeä yksityiskohta. Daavid ei sano: ohjaa minua koska olen sen ansainnut. Hän sanoo: ohjaa minua nimesi tähden, oman maineesi takia, sen takia kuka sinä olet. Tämä asettaa Jumalan armon perustan oikeaan paikkaan. Armo ei perustu ihmisen ansioon, se perustuu Jumalan luonteeseen. Hän on armollinen, koska hän on armollinen.

Tämä yhdistyy täydellisesti Psalmin 85:7 sydämeen. Kun pyydämme armoa, emme pyydä sitä siksi että ansaitsisimme. Pyydämme sitä siksi, että Herra on armon Jumala. Hän tekee armoa nimensä tähden.

Rauha vakaamieliselle

Jesaja 26:3 antaa rukoukselle vielä yhden vastauksen muodon: “Vakaamieliselle sinä talletat rauhan, rauhan, sillä hän turvaa sinuun.” Heprealaisessa alkutekstissä rauhan sana toistuu kahdesti, shalom shalom, eikä tämä ole pelkkä tyyliseikka. Toisto antaa sanalle painon, joka tarkoittaa täydellistä rauhaa, kaikenkattavaa rauhaa, sitä rauhaa joka on rauhaa kaikkien dimensioidensa puolesta.

Vakaamielisyys on tässä avainsana. Heprealainen yetzer samukh tarkoittaa kirjaimellisesti “sydän, joka on tuettu”. Sydän, joka nojaa Herraan, joka ei ailahtele olosuhteissa, joka pysyy paikallaan kuin sauvansa päähän nojaava Jaakob.

Tähän vakaamieliseen sydämeen Jumala tallettaa rauhan. Sana “talletta” on liikuttava. Rauha on jotakin, joka pidetään turvassa, joka on säilössä, joka odottaa ihmistä siellä missä hän tarvitsee sitä. Vakaamielinen ihminen voi luottaa siihen, että rauha on häntä varten varattuna jokaisena tarvitsemana hetkenä.

Tämä on toinen muoto Psalmin 85:7 rukouksen vastauksesta. “Anna apusi meille” saa vastauksen Jesajan jakeessa: rauha on jo talletettu, se annetaan sinulle, kun sinä turvaat häneen.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Päivän jae ja sen verkosto kantavat kolme erityistä huomiota, jotka kannattaa painaa mieleen.

Ensimmäinen on rukoilemisen yksinkertaisuus. Joskus yritämme tehdä rukouksesta liian monimutkaista. Etsimme oikeita sanoja, oikeaa hartautta, oikeaa tunnetilaa. Psalmin 85:7 muistuttaa siitä, että Vanhan testamentin syvimmät rukoukset olivat usein hyvin lyhyitä. “Suo meidän nähdä armosi, anna apusi meille.” Tämä riittää. Sinä saat tulla tällä rukouksella tänään. Et tarvitse pitkää listaa. Sinä tarvitset vain pyytää nähdä Hänen armonsa siinä tilanteessa missä olet.

Toinen on armon näkemisen pyytäminen avoimin silmin. Joskus Jumala armahtaa meitä tavoilla, joita emme heti tunnista. Hän vastaa rukoukseemme tilanteen kautta, joka aluksi tuntuu pettymykseltä, ihmisen kautta, jota emme heti arvostaneet, hiljaisuuden kautta, joka näytti välinpitämättömyydeltä. Pyytäessämme nähdä Hänen armonsa, pyydämme samalla silmiä, jotka tunnistavat sen siellä missä se on. Tämä on uskon harjoitusta. Päivittäin katsotaan ympärille kysyen: missä armo on tänään näkyvillä? Vastaus löytyy yleensä silloin, kun katse on suunnattu oikein.

Kolmas on kuolinvuoteen rukouksen oppi. Jaakobin viimeiset sanat “Sinulta minä odotan pelastusta, Herra” eivät ole vain vanhuuden viimeinen huokaus. Ne ovat sen sydämen rukousta, joka on koko elämänsä ajan oppinut, ettei pelastus tule itsestä. Tämä rukous on hyvä oppia jo nuorena. Sinä et joudu pelastamaan itseäsi. Sinä et joudu kantamaan elämääsi yksin. Pelastus on Herralla, ja se mitä sinun tehtäväsi on, on odottaa sitä luottaen, niin kuin patriarkka kuolinvuoteellaan, niin kuin psalmisti kansansa anomuksessa, niin kuin jokainen joka on koskaan oppinut, että armo ei ole heidän omissa käsissään.

Lopuksi

“Herra, suo meidän nähdä sinun armosi, anna apusi meille.” Tämä rukous kulki Israelin sydämessä halki sukupolvien. Sen lausuivat patriarkat kuolinvuoteillaan. Sen lausuivat psalmistit pakkosiirtolaisuuden raunioilla. Sen lausuivat Jeremian aikalaiset turvattomuuden keskellä. Se kulki edelleen profeettojen ja apostolien huulilla, kunnes se sai vastauksen, jota kukaan rukoilijoista ei ollut osannut odottaa.

Vastaus tuli ihmiseksi tulleena. “Armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.” Se armo, jota psalmisti pyysi nähdä, käveli Galileassa, paransi sairaita, ruokkii nälkäisiä, antoi anteeksi syntejä, kuoli ristillä, nousi haudasta. Se apu, jota psalmisti pyysi, hengittää nyt jokaisen uskovan sisimmässä Pyhän Hengen muodossa.

Sinä saat lukea tämän jakeen tänään tietäen, että sen vastaus on jo annettu. Sinä saat rukoilla sen sanat tietäen, että ne ovat jo lausuttu sen edessä, joka teki rukouksen totuudeksi omassa lihassaan. Sinä saat odottaa pelastusta, kuten Jaakob, sauvansa päähän nojaten, mutta sillä erolla, että tiedät kenelle se sauva osoittaa.

Pelastus on tullut. Pelastus on Herralla. Pelastus näyttäytyy joka päivä elämässäsi, jos osaat sen nähdä, ja sinä saat pyytää joka päivä silmiä, jotka näkevät.

Herra, suo meidän nähdä sinun armosi tänään. Anna apusi meille.

Aamen.