7. toukokuuta

Jae jossa sanat loppuvat

Tämä jae on osa Raamatun lohdullisinta lukua. Roomalaiskirjeen 8 alkaa “niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat”, ja päättyy kuuluisaan vakuutukseen, ettei mikään voi erottaa meitä Kristuksen rakkaudesta. Tämän kappaleen keskellä, jakeessa 26, Paavali pysähtyy puhumaan rukouksesta. Hän ei tee sitä korkealentoisella kielellä eikä esittele tekniikkaa hyvälle rukoukselle. Hän tunnustaa heikkouden, ja sen tunnustamisen keskellä avautuu yksi evankeliumin syvimmistä saloista.

Pysähtyykö joku rukoilemaan tänään tunne, että ei tiedä mitä sanoa? Onko sydän liian raskas pukea sanoiksi sitä, mitä se kantaa? Tämä jae kirjoitettiin sinua varten. Paavali ei sano, että uskovan tulisi aina tietää mitä rukoilla. Hän sanoo päinvastaisen. “Me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi.” Tämä on osa kristityn elämää, ei sen ulkopuolella oleva ongelma.

Katsotaan tätä jaetta lähemmin. Sen ristiinviittausten verkosto kantaa Vanhasta testamentista Uuteen, Hannan hiljaisista huulista Jeesuksen veripisaroihin, Jaakobin yöllisestä painista Sakarjan profeetalliseen lupaukseen armon ja rukouksen Hengestä.

Kolme huokausta Roomalaiskirjeen 8 luvussa

Ennen kuin mennään jakeeseen 26, on hyvä huomata että koko Roomalaiskirjeen 8 luku liikkuu huokauksen rytmissä. Paavali käyttää sanaa “huokaa” kolmessa eri yhteydessä, jotka muodostavat kauniin nousevan rakenteen.

Jakeessa 22 hän kirjoittaa: “Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti.” Tämä on kosminen huokaus. Koko luomakunta, syntiinlankeemuksen turmelema, odottaa lunastustaan. Metsät, meret, eläimet, planeetat, kaikki kantavat sen taakan, että maailma ei ole enää sellainen kuin sen Luoja sen alunperin teki.

Jakeessa 23 hän jatkaa: “eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.” Tämä on uskovan huokaus. Mekin, jotka olemme jo saaneet Pyhän Hengen, kärsimme yhä, kaipaamme yhä, odotamme yhä. Lunastus on alkanut, sitä ei ole vielä kokonaan saatettu päätökseen.

Jakeessa 26 tulee kolmas huokaus, ja se on hämmästyttävin: “Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.” Tämä on Jumalan oma huokaus. Pyhä Henki, kolmiyhteisen Jumalan kolmas persoona, huokaa meissä. Hän ei ole etäinen vaikuttaja taivaan kaukaisella reunalla. Hän asuu sisimmässämme, ja kun me emme tiedä mitä rukoilla, hän rukoilee meissä huokauksilla, joita ei voi sanoiksi pukea.

Toinen Korinttolaiskirje 5:2 ja 5:4 vahvistavat tämän kuvan: “Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina.” Huokaus ei ole epäuskon merkki. Se on uskovan tila tässä keskellä olevassa ajassa, sen välissä mikä on jo tapahtunut Kristuksessa, ja sen mikä on vielä täyttymättä.

Heikkous joka ei ole vihollinen

Paavali aloittaa jakeen sanoilla: “Henki auttaa meidän heikkouttamme.” Heikkous on Raamatun mielenkiintoisimpia sanoja, koska se ei ole pelkkä negatiivinen tila, joka pitäisi voittaa. Heikkous on paikka, jossa Jumalan voima saa tilaa toimia.

Toinen Korinttolaiskirje 12:10 esittää tämän erityisen suorasanaisesti: “Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.” Paavali oli rukoillut kolmesti, että Jumala ottaisi pois hänen lihaansa annetun pistimen. Vastaus oli: “Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Heikkous oli Paavalille kiusaus, mutta Jumala teki siitä avoimen oven armolle.

Heprealaiskirje 4:15 vie tämän vielä syvemmälle. “Ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.” Jeesus itse otti meidän heikkoutemme osakseen. Hän väsyi. Hän nälkiintyi. Hän itki. Hän tunsi pelkoa Getsemanessa. Hän on ylimmäinen pappi, joka ei katso heikkoa veljeään ylhäältä, vaan tunnistaa hänen tilansa omasta kokemuksestaan.

Heprealaiskirje 5:2 jatkaa: “Hän voi säälien kohdella tietämättömiä ja eksyviä, koska hän itsekin on heikkouden alainen.” Tämä sana “sääliä” on lämmin sana, joka tarkoittaa kärsimyksen jakamista, ei alentavaa armollisuutta. Jeesus ei katso meitä etäältä, ravinneenaan kasvonsa heikkoutemme näkemisestä. Hän tulee lähelle, koskettaa, kantaa.

Roomalaiskirje 6:19 ja 1. Pietarin kirje 3:7 viittaavat samaan totuuteen, että uskovan elämä eletään heikkouden tunnustamisen alla. Heikkous ei katoa kasteen vesistä eikä uskoontulon hetkestä. Se kulkee mukana, ja juuri se on paikka jossa armo virtaa.

Tämä on tärkeä huomio rukouksen kohdalla. Se ihminen, joka tulee rukoilemaan tunnustaen “en tiedä mitä sanoa”, on kaikkein lähimpänä rukouksen ydintä. Hän ei yritä esittää, hän ei tuo Jumalan eteen kiilloitettua versiota itsestään, hän tulee sellaisena kuin on. Tähän heikkoon avoimeen sydämeen Pyhä Henki astuu sisään.

“Emme tiedä mitä rukoilla”

Yksi jakeen rohkaisevimmista lauseista on tämä keskimmäinen tunnustus: “Me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi.” Paavali ei sano, että jotkut uskovat eivät tiedä. Hän sanoo: me. Hän liittää itsensä, apostolin, kaikkien aikojen kristittyjen joukkoon, joka jakaa tämän saman kokemuksen.

Raamattu antaa monta esimerkkiä siitä, miten ihmiset rukoilivat väärin tai eivät tienneet mitä pyytää. Matteuksen evankeliumin 20:22 Jeesus kohtaa Sebedeuksen poikien äidin pyynnön. Tämä haluaa pojilleen kunniapaikat Jeesuksen valtakunnassa. Jeesuksen vastaus on kuin hellävarainen oikaisu: “Te ette tiedä, mitä anotte. Voitteko juoda sen maljan, jonka minä olen juova?” Heidän pyynnössään ei ollut pahuutta, vaan ymmärtämättömyyttä. He pyysivät kruunua, mutta tähän kuului risti, jota he eivät vielä nähneet.

Markus 10:38 toistaa saman tilanteen. Tässä on kuva siitä, miten ihmissydän pyytää usein lyhyellä tähtäimellä, näkemättä miten Jumalan tiet kulkevat suuremman täyttymyksen kautta.

Jaakobin kirje 4:3 menee vielä jyrkempänä: “Te anotte, ettekä saa, sentähden että anotte kelvottomasti, kuluttaaksenne sen himoissanne.” Joskus rukouksen ongelma ei ole sanattomuus vaan väärät sanat, väärät motiivit, väärä suunta. Tähänkin Pyhän Hengen rukous on vastaus. Hän ei rukoile kuluttamiseen vaan Jumalan tahdon mukaan, kuten Roomalaiskirjeen 8:27 tekstinjakson seuraavassa jakeessa sanotaan: “Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.”

Salomon kohtalo on tästä kaunis vastakohta. Ensimmäisen Kuningasten kirjan 3:11 Jumala tarjoutuu antamaan Salomolle mitä tahansa hän pyytäisi. Salomo ei pyydä rikkautta, pitkää ikää eikä vihollistensa henkeä. Hän pyytää viisasta sydäntä, joka osaisi erottaa oikean ja väärän. Tällä rukouksella hän kosketti Jumalan sydäntä, ja jakeessa 12 Jumala sanoo: “Minä annan sinulle viisaan ja ymmärtäväisen sydämen.” Salomo osasi pyytää oikein, koska hän tunnusti tietämättömyytensä ennen kuin alkoi pyytää.

Tästä syntyy kysymys: miten meidän, jotka emme aina tiedä mitä pyytää, käy? Vastaus on jakeessa 26 itsessään. Henki itse rukoilee puolestamme. Hän tietää meidän puolestamme.

Pyhä Henki, rukouksen avustaja

Pyhän Hengen toiminta rukouksessa on yksi Uuden testamentin keskeisistä opetuksista, ja se nousee esiin monissa eri kohdissa. Verkosto, jonka ristiinviittaukset avaavat, on hämmästyttävä.

Efesolaiskirje 6:18 antaa selkeän kehotuksen: “Tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä.” Rukoilla Hengessä, tämä on uudessa liitossa ainoa tapa todella rukoilla. Vanhassa liitossa rukous oli ensisijaisesti ulkoista palvelusta, temppeliin sidottua, papistoltaan vaadittavaa toimitusta. Uudessa liitossa rukous on Hengen omaa hengitystä uskovassa.

Juudaksen kirje 1:20 toistaa saman: “Rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä.” Pyhässä Hengessä rukoileminen ei tarkoita ekstaattista kokemusta tai tunnetilaa. Se tarkoittaa, että rukous tapahtuu Hengen voimasta, hänen johdatuksessaan, hänen ohjaamana.

Galatalaiskirje 4:6 antaa tämän rukouksen sisällön kauneimman muodon: “Koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: ‘Abba! Isä!’” Roomalaiskirje 8:15 sanoo saman: “Te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: ‘Abba! Isä!’” Sana “Abba” on aramealainen lapsen sana isälleen, lähinnä “isi” suomeksi. Tämä on rukouksen sydän. Se ei ole oikeudellinen vetoomus, ei kohteliaisuusilmaus, ei hartaudellinen muodollisuus. Se on lapsen huuto isän rinnoille.

Huomaa kuka huutaa: Henki itse huutaa. Tai oikeastaan Henki saa meidät huutamaan. Tämä on yksi salaisuus, jota inhimillinen logiikka ei aivan tavoita. Pyhä Henki rukoilee meissä, ja samalla me rukoilemme Hengessä. Nämä eivät ole kaksi eri asiaa, vaan saman asian kaksi puolta. Lapsen sydän ja Hengen ääni kohtaavat, ja siitä syntyy huuto Isälle.

Johanneksen evankeliumi 14:16 lupaa tämän kaiken jo Jeesuksen huulilta: “Minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti.” Sana “Puolustaja” on kreikaksi parakletos, joka tarkoittaa rinnalla seisojaa, asiaa ajavaa, lohduttajaa. Hän on rinnallasi nyt jos uskot Jeesukseen, ja hän on rinnallasi iankaikkisesti.

Efesolaiskirje 2:18 vetää yhteen kolmiyhteisen rukouksen rakenteen: “Hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.” Pojan kautta, Hengessä, Isän eteen. Tämä on kristillisen rukouksen ainoa todellinen tie, ja se kulkee aina näiden kolmen rakkaudessa.

Sakarjan kirja 12:10 ennustaa tämän jo seitsemänsataa vuotta Pyhän Hengen vuodatuksen edellä: “Minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen.” Henki, joka tulee, on rukouksen Henki. Hän ei pelkästään anna voimaa rukoilla, hän on rukouksen voima itse. Sama jae jatkaa profeetallisesti: “He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet.” Rukouksen Henki johtaa meidät ristille, ristin lävistettyyn Kristukseen, jonka kautta meillä on pääsy Isän eteen.

Sanomattomat huokaukset

Paavalin valitsema ilmaus “sanomattomat huokaukset” on hämmästyttävä. Kreikan sana on stenagmois alalētois, mikä tarkoittaa “huokauksia, joita ei voi pukea sanoiksi”. Joillakin on tämä yritetty kääntää kielilläpuhumiseksi, mutta jakeen rakenne ei sitä tue. Pikemminkin tämä viittaa rukouksen tasoon, joka on syvemmällä kuin kieli ulottuu.

Vanha testamentti puhuu paljon huokauksesta rukouksen yhteydessä. Psalmi 5:1 alkaa: “Ota korviisi minun sanani, Herra, huomaa huokaukseni.” Daavid ei oletti, että huokaus jää sanattomana Jumalan ulottuvilta. Päinvastoin, hän pyytää erityisesti, että Herra huomaisi sen, mitä sanat eivät voi pitää sisällään.

Psalmi 38:9 sanoo: “Herra, sinun edessäsi on kaikki minun halajamiseni, eikä minun huokaukseni ole sinulta salassa.” Kaipuu, halu, sisäinen tunne, kaikki tämä on Herran edessä avoinna. Sitä ei tarvitse selittää, se ei tarvitse muotoilua, se on jo tunnettu sen luonut Jumalan edessä.

Psalmi 102:5 kuvaa rukouksen ruumiillisen puolen, kun ihminen ei jaksa enää: “Äänekkäästä vaikerruksestani minun luuni tarttuvat minun nahkaani.” Tämä on huokauksen ääripää. Ihminen on niin uupunut, että jopa ruumis kärsii. Silti tämä huokaus on rukousta. Sen kuulee Jumala, joka jakeessa 102:20 “kuulee vankien huokaukset, vapauttaakseen kuoleman lapset.”

Psalmi 6:9 antaa varmuuden vastauksen: “Herra kuulee minun anomiseni, Herra ottaa minun rukoukseni vastaan.” Vaikerrus, huuto, valitus, kaikki tulevat samaan korvan vastaanottoon, jonka Jumala on jokaiselle huokaajalle valmistanut.

Psalmi 142:2 sanoo Daavidin sanoin, joka oli juuri tähän aikaan piilossa luolassa Saulin vihaa pakenemassa: “Minä vuodatan hänen eteensä valitukseni, kerron hänelle ahdistukseni.” Vuodattaa, tämä on hyvin kuvaavasti sanottu. Sydän kaatuu Herran eteen kuin maljasta vesi. Ei siinä ole muotoilua, ei sanavarastoa, on vain sisältö joka tulee ulos.

Psalmi 88 on yksi kaikkein synkimmistä psalmeista, ja sen kirjoittaja Heeman lausuu jakeessa 1: “Herra, minun pelastukseni Jumala, päivin ja öin minä huudan sinun edessäsi.” Tämä psalmi ei pääty toivon huudahdukseen kuten useimmat. Se päättyy pimeyteen. Mutta se on kanonisoitu osaksi psaltteria, koska Jumala kuulee tällaisetkin rukoukset. Pimeyden keskellä huutava ihminen on rukouksen tilassa, vaikka ulospäin ei näkyisi mitään valoa.

Pari muuta psalmia on hyvä mainita. Psalmi 55:1–2 sanoo: “Jumala, ota korviisi minun rukoukseni, älä kätkeydy, kun minä armoa anon. Kuuntele minua ja vastaa minulle. Minä kuljen rauhatonna murheessani ja huokaan.” Psalmi 77:3: “Minä muistan Jumalaa ja huokaan; minä tutkistelen, ja minun henkeni nääntyy.” Psalmi 119:81: “Sinun apuasi minun sieluni ikävöitsee, sinun sanaasi minä panen toivoni.” Psalmi 143:4 ja 7: “Minun henkeni nääntyy minussa… Vastaa minulle pian, Herra, minun henkeni nääntyy.”

Tämä Vanhan testamentin huokausten kuoro paljastaa tärkeän asian. Sanomattomat huokaukset eivät ole vain Uuden testamentin uutuus. Pyhä Henki on aina toiminut Jumalan kansan keskellä rukouksen Henkenä, vaikka hänen täydellinen vuodatuksensa odotti helluntaita. Daavid huokasi Hengessä, vaikka hän ei vielä tiennyt mitä se täsmälleen merkitsi. Heeman huokasi pimeydessä Hengen kannattamana. Heidän sanansa elävät yhä psaltterissa, koska Henki innoitti ne, ja sama Henki rukoilee yhä meissä.

Hannan hiljaiset huulet

Yksi Vanhan testamentin liikuttavimmista rukouskohtauksista on Hannan rukous Siilon temppelissä. Ensimmäisen Samuelin kirjan 1:13 kuvaa sen näin: “Hanna puhui sydämessänsä ja ainoastaan hänen huulensa liikkuivat, mutta ääntä häneltä ei kuulunut; niin Eeli luuli, että hän oli juovuksissa.”

Hanna oli ollut hedelmätön kauan. Hän oli kärsinyt nöyryytystä toiselta vaimolta, kantanut taakkaa, jota lapsensa saaneet eivät voi täysin ymmärtää. Hän tuli Siiloon, ja siellä, Herran majan ovella, hän rukoili niin syvästi, että hänen suustaan ei tullut ääntä.

Pappi Eeli, joka istui temppelin kynnyksellä, näki vain liikkuvat huulet ja ajatteli, että nainen oli humalassa. Tämä yksityiskohta on koskettava. Jopa hengellinen johtaja saattoi väärinkäsittää sen, mitä hän todellisuudessa katsoi. Hannan rukous oli kuitenkin niin todellinen, niin syvä, niin Hengen kantama, että Jumala kuuli sen vaikka ihminen ei.

Pari vuotta myöhemmin Samuel syntyi, mies joka tulisi voitelemaan Israelin ensimmäiset kuninkaat ja jota Raamattu pitää yhtenä suurimmista profeetoistaan. Tämä kaikki alkoi sanattomasta rukouksesta naisen huulilta, jotka liikkuivat hiljaisuudessa. Roomalaiskirjeen 8:26 valaisee Hannan kokemusta jälkikäteen. Henki itse rukoili hänessä huokauksilla, joita ei voitu sanoiksi pukea. Hannan kieli ei riittänyt, sydän ei riittänyt, sanat eivät riittäneet. Mutta Henki riitti.

Kuinka monta Hannaa istuu vielä tänään seurakunnan reunalla, sanattomana, kantaen sellaista taakkaa, jota ei voi muotoilla? Tämä jae on heille. Pyhä Henki rukoilee. Sinun tehtäväsi ei ole löytää oikeita sanoja. Sinun tehtäväsi on tulla.

Jeesus Getsemanessa

Yksi syvimmistä viittauksista verkossa on Luukkaan evankeliumin 22:44: “Ja kun hän oli suuressa tuskassa, rukoili hän yhä hartaammin. Ja hänen hikensä oli niinkuin veripisarat, jotka putosivat maahan.”

Tämä on Getsemane. Yö ennen ristiinnaulitsemista. Jeesus, Jumalan Poika, langennut maahan kasvoilleen, rukoilemassa niin hartaasti, että ihohuokoset puhkesivat verta. Lääketieteellisenä ilmiönä tätä kutsutaan hematidroosiksi, ja se on äärimmäisen harvinainen, esiintyvä vain äärimmäisen psyykkisen paineen alla.

Tähän hetkeen Roomalaiskirje 8:26 kuvaa hengellisesti. Jeesus rukoili, hänen kärsimyksensä oli sanaton, hänen huokauksensa pakeni huulilta, joita ei aina löytynyt sanoja. “Isä, jos mahdollista on, menköön minulta pois tämä malja.” Mutta mitä on “tämä malja”? Sitä ei voi täysin pukea sanoiksi. Se on koko maailman synnin paino, koko Jumalan vihan kantaminen, koko ihmiskunnan ja Jumalan välisen kuilun sulkeminen omalla ruumiilla. Sanat eivät tavoita.

Pyhä Henki oli Jeesuksen rukouksessa Getsemanessa. Sama Henki, joka rukoilee meissä, oli läsnä tuossa hetkessä auttamassa Poikaa kantamaan ristin valmistelevan tuskan. Tämä on tärkeä huomio. Henki, joka auttaa meidän heikkouttamme, ei ole halveksinut heikkouden tilaa edes Jumalan Pojan kohdalla. Jeesus tarvitsi Hengen apua rukouksessaan. Mekin tarvitsemme.

Sakarjan kirjan 12:10 yhdistyy tähän hetkeen täydellisesti. “Minä vuodatan armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.” Se Henki, joka antaa rukousta, on sama Henki, joka näyttää meille lävistettyyn Kristuksen. Rukoileminen Hengessä on aina rukouksen kääntymistä ristin lävistettyyn Kristukseen, joka itse rukoili Hengessä Getsemanessa.

Jaakob painissa, Hanna hiljaisuudessa, Daavid huokaamassa

Vanhan testamentin rukouksen suuria esikuvia yhdistää yksi piirre: he eivät tulleet Jumalan eteen valmiiksi muotoiltuina vaan keskellä taistelua, hiljaisuutta ja huokausta.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan 32:24 kertoo: “Jaakob jäi yksinänsä toiselle puolelle. Silloin painiskeli hänen kanssaan muuan mies päivän koittoon saakka.” Jaakob painiskeli Jumalan kanssa koko yön. Tämä ei ollut sanoja vaihtava neuvottelu, se oli ruumiillinen ja sielullinen kamppailu, joka päättyi siunaukseen ja onkimisen jättämään ontumiseen. Tästä kohtauksesta tuli Israel, “Jumalan kanssa painiskellut”.

Jaakobin paini on yksi rukouksen muodoista. Se on rukousta, joka ei luovu, joka ei ota vastaukseksi “ei”, joka pitää kiinni Jumalasta, kunnes saa siunauksen. Pyhä Henki kantaa myös tällaista rukousta. Hän on rukouksen Henki kaikissa sen muodoissa, niissäkin, joissa sanoja ei juuri ole, on vain otteen pitäminen.

Daavidin huokausten lisäksi Heprealaiskirje 6:12 kehottaa: “Ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on.” Rukouksen kestävyys ei ole pakottamista vaan luottamuksen kärsivällisyyttä. Henki kantaa sen.

Jeremian kirja 31:9 antaa kauniin kuvauksen kotiinpalaavista: “Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen.” Itkun ja rukouksen yhdistelmä on Raamatussa toistuva. Rukous ei ole ilman tunnetta. Itku ei ole epäuskon merkki. Niin Hengen rukous meissä voi tulla esiin myös kyynelinä.

Kolmiyhteisen Jumalan rukous

Yksi Roomalaiskirjeen 8 luvun ihmeellisistä piirteistä on, miten se osoittaa kolmiyhteisen Jumalan toimintaa rukouksessa. Jakeessa 26 Pyhä Henki rukoilee meissä. Jakeessa 27 Isä, joka tutkii sydämet, tuntee Hengen mielen ja vastaanottaa rukouksen. Jakeessa 34 Kristus Jeesus, kuolleista noussut ja Isän oikealla puolella istuva, rukoilee meidän puolestamme.

Tämä on uskon ihme. Sinun rukouksesi, joka tuntuu niin pieneltä, niin sekavalta, niin sanattomalta, on osa kolmiyhteisen Jumalan rakkaudellista keskustelua. Pyhä Henki rukoilee meissä, Kristus rukoilee meidän puolestamme Isän edessä, Isä kuulee ne molemmat ja vastaa Jumalan tahdon mukaan.

Tämä lukee uudella tavalla Efesolaiskirjeen 2:18 jakeen: “Hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.” Pojan kautta, Hengen voimassa, Isän eteen. Sinun rukouksesi ei kulje yksin avaruuden läpi. Se kulkee Isän, Pojan ja Hengen rakkaudellisessa virrassa, ja saapuu perille jokaista kertaa.

Roomalaiskirje 8:16 vahvistaa: “Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.” Rukoileminen Hengessä on osallistumista siihen iankaikkiseen suhteeseen, jossa Poika rukoilee Isää. Lapseuden Henki tekee sinusta osallisen siitä rukouksen elämästä, jota Jeesus on aina elänyt Isän kanssa.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Päivän jae ja sen verkosto avaavat kolme erityistä lohdutuksen kohtaa, jotka kannattaa painaa mieleen.

Ensimmäinen on heikkouden hyväksyminen rukouksen tilana. Sinun ei tarvitse olla vahva voidaksesi rukoilla. Sinun ei tarvitse löytää oikeita sanoja, järjestää ajatuksiasi, päästä yli surusta tai pelosta ennen kuin avaat suusi. Heikkous on se paikka, johon Henki tulee. Se ei ole rukouksen este, se on rukouksen lähtöpaikka. Pyhä Henki ei odota sinun olevan kunnossa, hän tulee siihen kohtaan jossa et ole.

Toinen on luottamus siihen, että Henki rukoilee oikein silloinkin, kun me emme tiedä mitä rukoilla. Roomalaiskirjeen 8:27 sanoo, että Henki rukoilee “Jumalan tahdon mukaan”. Tämä on hämmästyttävä lupaus. Vaikka me pyytäisimme väärin, ymmärtämättömästi, lyhytnäköisesti, Pyhä Henki muuntaa meidän huokauksemme rukouksiksi, jotka ovat Jumalan tahdon mukaan. Tämä tarkoittaa, että jokainen rukous joka nousee Hengen varassa, saa vastauksen, vaikka vastaus ei aina näytä siltä, mitä odotimme. Henki tietää sinun puolestasi mikä on parasta, ja hän rukoilee sen.

Kolmas on rauha jonka tämä jae tuo rukouselämälle. Rukous ei ole suoritusta. Se ei ole hengellistä urheilua, jossa pisteitä lasketaan. Rukous on lapsen elämää isän rinnoilla, joka huutaa “Abba!”. Joskus huuto on selkeä, toisinaan se on hiljainen huokaus. Kummatkin ovat kelvollisia. Jumala kuulee molemmat. Hän ei rakasta sinua enempää kun rukouksesi on kaunis, eikä vähempää kun se on sekava. Hän rakastaa sinua aina samalla rakkaudella, jonka osoitti antamalla Poikansa, ja jonka takeen on antanut sydämeesi Pyhän Hengen.

Lopuksi

“Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.” Tämä jae on yksi Raamatun lohdullisimmista, koska se kääntää koko rukouskäsityksen ympäri. Rukouksen kantaja ei ole minun lujuuteni, älykkyyteni, hartauteni eikä sanallinen taitoni. Rukouksen kantaja on Pyhä Henki, joka asuu sisimmässäni. Hänen voimassaan minä rukoilen, hänen voimassaan minä huokaan, hänen voimassaan minä huudan “Abba”.

Sama Henki, joka oli Jeesuksen kanssa Getsemanessa veripisaroiden ääressä, on sinun kanssasi nyt. Sama Henki, joka rukoili Hannan hiljaisilla huulilla, rukoilee sinun hiljaisuudessasi. Sama Henki, joka kantoi Daavidin huokauksia psalmista psalmiin, kantaa sinun huokauksiasi tänä iltana. Sama Henki, joka Sakarjan profetian mukaan vuodatettiin “armon ja rukouksen henkenä”, on jo vuodatettu sinunkin sydämeesi, jos olet Kristuksen oma.

Sinun ei tarvitse osata. Sinun tarvitsee vain tulla. Henki hoitaa muun.

Tämä on rukouksen suurin armo. Se ei ala minun puoleltani. Se alkaa Jumalan puolelta, hänen sydämestään, hänen rakkaudestaan, hänen Hengestään, joka on jo sisimmässäsi rukoilemassa. Sinun tehtäväsi on antautua tähän virtaan, jättää oma riittämättömyytesi sen mukaan kannettavaksi ja luottaa siihen, että huokauksesi nousevat Isän eteen yhdessä Pojan rukouksen ja Hengen rukouksen kanssa, kolmiyhteisen Jumalan iankaikkisessa rakkauden keskustelussa, jossa sinulla on nyt paikkasi.

Aamen.