6. toukokuuta

Jae, joka nousee suuren lankeemuksen syvyydestä

Tähän jakeeseen pääsee kunnolla käsiksi vain, jos ymmärtää sen kontekstin. Psalmi 51 on Daavidin tunnustuspsalmi, kirjoitettu hänen suurimman lankeemuksensa jälkeen. Sen ylätekstissä lukee: »Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi, kun profeetta Naatan tuli hänen luoksensa hänen käytyään Batseban tykönä.» Yhdellä lauseella on tiivistetty Vanhan testamentin kenties pimein kertomus.

Daavid oli tuolloin Israelin kuningas, valittu mies, lampaiden paimen joka oli noussut hovin valtaistuimelle. Hän oli kirjoittanut psalmeja jotka kantavat vielä tänään sukupolvesta sukupolveen. Hän oli sotinut Herran sotia, voittanut Goljatin, säästänyt Saulin elämän kahdesti vaikka olisi voinut tappaa hänet. Hänen sydämensä oli kuvattu Herran sydämen kaltaiseksi.

Sitten tuli kevät, jolloin kuninkaiden oli tapana lähteä sotaan. Mutta Daavid jäi Jerusalemiin. 2. Samuelin kirjan 11. luku kertoo, mitä tapahtui. Hän näki kattoterassiltaan kauniin naisen kylpevän. Hän kutsutti hänet luokseen. Hän makasi hänen kanssaan. Nainen tuli raskaaksi. Daavid yritti peittää tekonsa kutsumalla naisen aviomiehen Uurian kotiin, jotta tämä luulisi lapsen omakseen, mutta Uuria oli liian uskollinen sotilas. Hän ei suostunut menemään kotiin, kun hänen toverinsa olivat sotaleirissä. Niin Daavid kirjoitti kirjeen, jossa hän käski sotapäällikkö Jooabia panemaan Uurian etulinjaan ja vetäytymään hänen takanaan, jotta hän kuolisi. Niin tapahtui. Daavid otti Batseban vaimokseen.

Tähän asti tarina on Vanhan testamentin pimein kohta. Profeetta, kuningas, valittu mies, mutta sydän, joka oli kulkenut harhaan. Sitten 2. Samuelin kirjan 12. luku alkaa sanoilla: »Ja Herra lähetti Naatanin Daavidin luo.»

Naatan tuli vertauksen kanssa. Hän puhui rikkaasta miehestä, jolla oli paljon karjaa, mutta joka otti köyhän miehen ainoan karitsan, jonka tämä rakasti kuin omaa lasta. Daavid kuunteli, ja hänen sydämensä syttyi raivosta. »Niin totta kuin Herra elää, kuoleman oma on mies, joka on tehnyt sen.» Naatan katsoi häntä silmiin ja sanoi nuo neljä sanaa, jotka jakavat Daavidin elämän kahtia: »Sinä olet se mies.»

Tämä murskasi Daavidin. Hän ei puolustanut itseään. Hän ei keksinyt selityksiä. Hän sanoi yksinkertaisesti: »Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan.» Sitten hän kirjoitti tämän psalmin.

Mistä jakeen 13 lupaus syntyy

Psalmi 51 alkaa armon huutona. »Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden; pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden.» Daavid ei vetoa omaan ansioonsa. Hän ei muistuta Jumalaa siitä, miten paljon hän on tämän hyväksi tehnyt. Hän vetoaa pelkästään Jumalan armoon, hyvyyteen, laupeuteen.

Psalmin keskiosa on tunnustusta. »Sillä minä tunnen rikokseni, ja minun syntini on aina minun edessäni. Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi.» Daavid ei kierrellä. Hän nimeää, mitä on tehnyt. Hän ei syytä Batsebaa eikä Uuriaa eikä olosuhteita. Hän kantaa syynsä itse.

Psalmin ydin on sydämen muutoksen rukous. »Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki. Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi.» Tämä on niitä Vanhan testamentin paikkoja, joissa Pyhä Henki mainitaan henkilökohtaisena kokemuksena. Daavid pelkää, että hänen syntinsä olisi sammuttanut Hengen hänen elämästään, ja hän rukoilee, ettei niin tapahtuisi.

Sitten tulee jae 13, joka on tämän päivän tutkielman aihe. »Minä tahdon opettaa väärille sinun tiesi, että syntiset sinun tykösi palajaisivat.» Tämä jae syntyy katuvan sydämen ratkaisuna. Daavid sanoo Jumalalle: jos sinä annat minulle anteeksi, jos sinä luot minuun puhtaan sydämen, jos sinä palautat minulle pelastuksesi ilon, sitten minä teen tämän. Minä opetan väärille sinun tiesi.

Tähän pitää pysähtyä, koska se kertoo jotakin syvällistä Jumalan armon luonteesta ja sen vaikutuksesta sydämeen.

Saanut armoa, ja siksi opettaa armoa

Daavidin lupaus jakeessa 13 ei nouse moraalisesta paremmuudesta. Päinvastoin. Hän voi opettaa väärille Jumalan teitä juuri siksi, että hän itse on ollut väärällä tiellä. Hän voi puhua syntisille kääntymyksestä, koska hän itse on tarvinnut kääntyä. Hän voi todistaa armon todellisuudesta, koska hän itse on saanut armon.

Tämä on Raamatun usein toistuva kaava. Ne, jotka ovat saaneet syvimmän armon, ovat tehokkaimpia armon todistajia. Pietari, joka kielsi Mestarinsa kolmesti palvelijatytön edessä, oli sama Pietari, joka helluntaina puhui niin että kolme tuhatta kääntyi. Kun hän puhui katumuksesta ja kääntymyksestä Apostolien teoissa 2:38, hän tiesi mistä puhui. Hän oli itse käynyt sen tien.

Paavali oli ennen kääntymystään Saul, joka oli vainonnut seurakuntaa. Hän oli vienyt vankeuteen miehiä ja naisia heidän uskonsa tähden. Hän oli äänestänyt Stefanuksen kuoleman puolesta. Sama mies kirjoitti myöhemmin, että hänestä oli tullut »kaiken pyhien vähäisin», ja silti hänelle oli annettu armo »saarnata pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta». Paavali ei häpeä menneisyyttään. Hän käyttää sitä todistuksena armon laajuudesta. Jos minulla, vainoajalla, on armo, kenelle se ei ole?

Kun siis Daavid sanoo »minä tahdon opettaa väärille sinun tiesi», hän liittyy siihen ketjuun, jossa armoa saaneet kantavat armon sanaa eteenpäin. Tämä ei ole suoritus, vaan armon luonnollinen seuraus. Joka on saanut paljon, antaa paljon. Joka on saanut anteeksi paljon, rakastaa paljon, kuten Jeesus sanoi naisesta, joka pesi hänen jalkansa kyynelillään.

Luukkaan evankeliumin 22:32 mukaan Jeesus sanoi Pietarille juuri ennen tämän kieltämystä: »Mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään. Ja kun sinä kerran palajat, niin vahvista veljiäsi.» Huomaa rakenne. Kun sinä kerran palajat. Pietari lankesisi, mutta palaisi. Ja palatessaan hänen tehtävänsä olisi vahvistaa veljiään. Hän voisi vahvistaa heitä juuri siksi, että hän oli itse käynyt lankeemuksen läpi ja tullut takaisin.

Tämä on tärkeä havainto sinulle, joka tätä luet. Jos elämässäsi on lankeemuksen muistoja, jos kannat sisälläsi häpeää menneestä, jos pelkäät että nuo muistot tekisivät sinusta kelpaamattoman Jumalan palveluun, Daavidin esimerkki sanoo päinvastaista. Sinun lankeemuksesi muistot, kun ne on käsitelty Jumalan armossa, eivät tee sinua kelpaamattomaksi. Ne tekevät sinusta uskottavan todistajan. Sinä tiedät mistä puhut, kun puhut armosta. Sinä tunnet sisältäpäin sen, mitä armo merkitsee.

»Väärille» eikä »vanhurskaille»

Kannattaa pysähtyä siihen, kenelle Daavid lupaa opettaa Jumalan teitä. Hän ei sano »minä opetan vanhurskaille sinun tiesi». Hän sanoo: »väärille». Tämä on tärkeä sanavalinta.

Heprean alkutekstissä käytetty sana on poshe'im, joka tarkoittaa rikkojia, kapinallisia, lain rikkojia. Se on vahva sana. Se ei tarkoita vain epätäydellisiä ihmisiä, vaan niitä jotka tietoisesti elävät vastoin Jumalan tahtoa. Se kuvaa vihollisuutta, ei vain heikkoutta.

Daavid lupaa opettaa juuri näille. Tämä on radikaalia. Olisi voinut odottaa, että lankeemuksensa jälkeen Daavid vetäytyisi syrjään, häpeän painamana, eikä uskaltaisi enää avata suutaan. Olisi voinut odottaa, että hän halusisi opettaa vain niitä, jotka ovat samaa mieltä, jotka eivät tuomitse, jotka ymmärtävät. Mutta hän kohdistaa lupauksensa juuri niihin, joiden kanssa hänen olisi luonnollista tuntea välimatkaa, niihin jotka elävät kapinassa Jumalaa kohtaan.

Miksi tämä on luonnollista katuvan sydämen liikettä? Koska katuva sydän tietää, ettei se itse ole ollut yhtään parempi kuin nuo »väärät». Kun Daavid katsoi muita syntisiä, hän ei katsonut heitä korkealta. Hän katsoi heitä veljinä. Minä olen ollut sinun paikallasi. Minä tiedän miltä se tuntuu. Ja minä haluan, että te löydätte saman armon, jonka itse olen löytänyt.

Tämä on aivan eri lähtökohta kuin moraalinen ylemmyys. Se on samalla tasolla seisova rukous toisen puolesta. Tämä on todellinen evankelistan sydän. Hän ei seiso korokkeella tuomitsemassa, vaan jaettavalla maalla osoittamassa tietä, jonka itse on löytänyt vaeltamisensa jälkeen.

Jeesus puhui samasta asenteesta Matteuksen evankeliumin 7:5 mukaan: »Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.» Tämä jae on usein lainattu kontekstista pois revittynä eräänlaisena käskynä olla puuttumatta toisen elämään. Mutta Jeesus ei sano »älä koskaan ota rikkaa veljesi silmästä». Hän sanoo: ota ensin malka omasta. Sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä. Itsetutkistelun jälkeen voi auttaa toista. Sokeasti tuomitsemalla ei voi.

Daavid oli ottanut malan omasta silmästään. Psalmi 51 on koko sen prosessin tunnustus. Sen jälkeen hän pystyi kääntymään väärien puoleen ja sanomaan: tulkaa, minä näytän teille tietä, koska minä tunnen sen.

Palauttaminen, ei vain opettaminen

Toinen tärkeä havainto on Daavidin lupauksen päämäärä. Hän ei sano vain »minä opetan väärille sinun tiesi». Hän jatkaa: »että syntiset sinun tykösi palajaisivat».

Tämä on huomionarvoinen sanavalinta. Daavidin opettaminen ei ole päämäärä itsessään. Tieto sinänsä ei ole tavoite. Tavoite on, että syntiset palaisivat Jumalan luokse. Opettaminen on väline, palauttaminen on päämäärä.

Heprean sana, jota käännetään »palaja», on shuv, sama sana joka käännetään yleensä »kääntymykseksi». Se on yksi Vanhan testamentin tärkeimpiä sanoja, ja sen merkitys on hyvin konkreettinen. Se tarkoittaa fyysistä takaisin kääntymistä, suunnan muuttamista. Kun ihminen oli matkalla pois Jumalasta, shuv tarkoitti, että hän kääntyy toisinpäin ja alkaa kulkea kotia kohti.

Tämä on Vanhan testamentin profeettojen jatkuva sanoma. Jeremia, Hesekiel, Hoosea, kaikki he toistivat saman kutsun: kääntykää takaisin Herran luo. Ette voi pelastua olemalla siellä missä olette. Teidän on käännyttävä ja palattava.

Jeremian kirja 31:18 on yksi kauneimmista esimerkeistä tästä: »Minä olen kyllä kuullut Efraimin valittavan: Sinä olet kurittanut minua, olen saanut kuritusta niinkuin vikuroiva vasikka. Palauta minut, niin minä palajan; sillä sinä olet Herra, minun Jumalani.» Tässä on koko kääntymisen dynamiikka pienoiskoossa. Efraim ymmärtää, ettei hän voi palata omasta voimastaan. Hän pyytää Jumalaa palauttamaan hänet. Vasta kun Jumala palauttaa, ihminen voi palata. Kääntyminen on Jumalan armon teko ihmisessä, ja silti se on samalla ihmisen oma vastaus.

Daavidin lupaus jakeessa 13 ymmärtää tämän. Hän tahtoo opettaa väärille Jumalan teitä, jotta syntiset palaisivat. Mutta hän tietää, ettei hänen opettamisensa yksin saa heitä palaamaan. Vain Jumala voi vetää sydämen takaisin. Daavidin tehtävä on vain osoittaa tie, sanoa »tuolta minä tulin, tuolta minä löysin armon, tulkaa sinne tekin.» Lopullinen palauttaminen on Jumalan työtä.

Apostolinen kutsu

Tämän jakeen lupaus ei jäänyt Daavidin omaan elämään. Se kantaa läpi koko Raamatun ja täyttyy Uudessa testamentissa apostolisena kutsuna.

Apostolien teot 26:18 antaa Paavalin oman kuvauksen siitä, mihin Kristus oli hänet lähettänyt: »Avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.» Sama logiikka kuin Daavidin jakeessa. Avata silmiä, jotta kääntyisivät, jotta saisivat anteeksi.

Apostolien teot 26:20 jatkaa, mitä Paavali käytännössä teki: »Saarnasin ensin sekä Damaskon että Jerusalemin asukkaille, ja sitten koko Juudean maalle ja pakanoille parannusta ja kääntymystä Jumalan puoleen, ja että he tekisivät parannuksen soveliaita tekoja.» Parannusta ja kääntymystä. Sama päämäärä kuin Daavidin jakeessa: että syntiset Herran tykö palaisivat.

Pietari helluntaisaarnassaan teki saman. Apostolien teot 2:38: »Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.» Tämä saarna oli niin voimallinen, että jakeessa 41 lukee: »Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.» Daavidin lupaus, kolme tuhatta vuotta myöhemmin, sai konkreettisen täyttymyksen yhdessä päivässä.

Mutta tämän jakeen täyttymys jatkuu yhä. 2. Korinttolaiskirje 5:20 antaa apostolille tehtävän, joka kuuluu jokaiselle uskovalle: »Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.» Lähettiläinä. Pyytäjinä. Kristuksen puolesta. Tämä on Daavidin jakeen 13 ydin, kannettuna jokaisen uskovan velvollisuudeksi.

Jaakobin kirje 5:19-20 muotoilee saman vielä konkreettisemmin: »Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa, niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.» Sielun pelastaminen kuolemasta. Syntien paljouden peittäminen. Tämä on se päämäärä, jonka Daavid jakeessa 13 oli asettanut: että syntiset palaisivat Herran tykö.

Pelastuksen ilo opetuksen perustana

Vielä yksi havainto on tärkeä. Psalmin 51 jakeessa 12 Daavid rukoilee: »Anna minulle jälleen pelastuksesi ilo.» Heti seuraavassa jakeessa, jakeessa 13, hän lupaa: »Minä tahdon opettaa väärille sinun tiesi.»

Järjestys on huomattava. Ensin pelastuksen ilo, sitten opettaminen. Daavid ei voi opettaa, jos hänen sydämessään ei ole pelastuksen iloa. Hän ei voi todistaa armosta, jos hän ei itse koe armoa juuri sillä hetkellä. Opettaminen ei voi olla pelkkää sanojen toistamista. Sen täytyy nousta elävästä kokemuksesta.

Tämä on tärkeä periaate kaikille, jotka haluavat olla todistajia tai opettajia. Et voi antaa muille sitä, mitä sinulla itselläsi ei ole. Et voi opettaa muille armon iloa, jos sinun oma sydämesi on ilon kuivunut. Et voi puhua pelastuksen valosta, jos pimeys on omassa sielussasi.

Tämän vuoksi Daavidin rukous »anna minulle jälleen pelastuksesi ilo» tulee ennen lupausta opettaa. Hän ei sano »annan opettaa, jotta saisin pelastuksen iloa takaisin». Hän sanoo »anna ilo takaisin, ja sen täyttäessä sydämeni minä alan opettaa». Ilo on lähde. Opettaminen on ilon ylivuoto.

Tämä on lohduttava ajatus niille, jotka tuntevat itsensä riittämättömiksi todistajina. Ehkä ajattelet, että sinun pitäisi olla parempi todistaja Kristuksesta. Ehkä olet pettynyt siihen, kuinka harvoin osaat puhua uskostasi. Mutta ratkaisu ei ole pakottaminen vaan paluu lähteeseen. Pyydä Jumalaa antamaan sinulle pelastuksen ilo takaisin. Pyydä häntä uudistamaan armon kokemus sydämessäsi. Sieltä, missä ilo täyttää, sieltä alkaa myös puhe.

Daavidin testamentti seurakunnalle

On vielä yksi ulottuvuus, joka tämän jakeen ympärille kannattaa katsoa. Daavid kirjoitti tämän psalmin omaan tilanteeseensa, mutta hän kirjoitti sen myös muille. Otsikko sanoo: »veisuunjohtajalle». Tämä psalmi oli alusta alkaen tarkoitettu temppelipalveluksen lauluksi. Se ei ollut yksityinen kirje, vaan julkinen tunnustus, jonka Daavid antoi koko Israelille käyttöön.

Tämä on rohkea valinta. Daavid olisi voinut piilottaa lankeemuksensa ja pitää sen omana tietona. Sen sijaan hän julkaisi sen koko kansan luettavaksi ja laulettavaksi. Miksi? Koska hän tiesi, että hänen lankeemuksensa kautta ja siitä noussut armon kokemus oli arvokkaampi kuin hänen oman maineensa varjeleminen. Jos hänen tarinansa voisi auttaa edes yhtä toista syntistä palaamaan Herran luo, se oli enemmän arvoinen kuin hänen oma kunniansa.

Tämä on yksi syy, miksi Psalmi 51 on yksi luetuimpia ja siteeratuimpia psalmeja kahden tuhannen vuoden ajalta. Se on rehellisyydessään ja syvyydessään vailla vertaa. Daavid antaa meille esimerkin siitä, miten katuva sydän rukoilee. Hän antaa meille sanat, kun emme itse osaa puhua. Hän antaa meille uskalluksen tunnustaa, kun olemme itse langenneet.

Hän tekee jakeen 13 lupauksensa todeksi joka kerta, kun joku lukee tätä psalmia ja löytää armon. Hän opettaa väärille Jumalan teitä. Hän johdattaa syntisiä palaamaan. Tämä lupaus täyttyy yhä, vaikka Daavid itse on ollut Herran luona kolme tuhatta vuotta.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Psalmi 51:13 puhuu meille kolmesta asiasta, jotka kannattaa painaa mieleen.

Ensimmäinen on menneisyyden uudelleenmäärittely. Sinun lankeemuksesi muistot eivät ole vain häpeää, joka pitää piilottaa. Ne ovat raaka-ainetta, josta Jumala voi tehdä todistusta hänen armostaan. Daavid ei piilottanut Batseban tarinaansa, vaan teki siitä psalmin, joka on auttanut miljoonia ihmisiä löytämään armon. Sinunkin tarinasi voi tehdä saman, kun se on käsitelty Jumalan armossa. Älä häpeä menneisyyttäsi siinä määrin, että vaiennat kokonaan. Anna sen tulla todistukseksi armon laajuudesta. Joka on saanut paljon anteeksi, voi puhua paljon armosta.

Toinen on opettamisen ja pelastuksen ilon yhteys. Et voi olla tehokas todistaja, jos oma sydämesi on kuiva. Tämän vuoksi paras valmistautuminen evankelioivaan keskusteluun, todistamiseen, opettamiseen tai mihin tahansa hengelliseen palvelukseen ei ole tekniikan harjoittelu, vaan paluu pelastuksen iloon. Vietä aikaa Herran kanssa. Lue Sanaa rauhassa. Anna armon kokemus uudistua sydämessäsi. Sieltä, missä ilo täyttää, sieltä lähtee uskottavaa todistusta.

Kolmas on rohkaisu opettamiseen omasta paikasta. Sinun ei tarvitse olla teologi, pappi tai erityinen evankelistanlahjan saanut, jotta voisit täyttää tämän jakeen lupauksen elämässäsi. Daavid oli kuningas, ei pappi. Hän opetti väärille Jumalan teitä omasta paikastaan, tavallisena ihmisenä joka oli kokenut armon. Sinä voit tehdä saman. Sinun työpaikkasi, sinun perheesi, sinun naapurustosi ovat sinun opetusasi. Sinun tehtäväsi ei ole muuttaa ketään, vaan osoittaa tietä. Lopullinen palauttaminen on Jumalan työtä, ei sinun.

Lopuksi

»Minä tahdon opettaa väärille sinun tiesi, että syntiset sinun tykösi palajaisivat.»

Jakeen kauneus on siinä, että se on syntynyt syvimmästä lankeemuksesta. Daavid kirjoitti tämän hetkellä, jolloin hänellä oli vähiten oikeutta puhua mistään hengellisestä. Hän oli rikkonut käskyt, valehdellut, järjestänyt murhan. Hän oli juuri se ihminen, joka olisi pitänyt vaieta, ja joka itse olisi sanonut, ettei kukaan kuuntelisi häntä enää.

Mutta armo muutti tämän kaiken. Kun Naatan oli sanonut »Herra on antanut sinun syntisi anteeksi», Daavidin elämä alkoi uudelleen. Ei ilman seurauksia, sillä lankeemuksen seuraukset kantoivat hänen perheessään ja kuningaskunnassaan koko hänen elämänsä ajan. Mutta hänen suhteensa Jumalaan oli palautettu, ja siitä alkoi uusi luku.

Tämä uusi luku alkoi lupauksesta. »Minä tahdon opettaa väärille sinun tiesi.» Daavid otti elämästään, joka oli ollut niin sotkuinen, jotain mikä saattaisi auttaa muita. Hän käytti vahvuutensa hauraudesta vahvistaakseen hauraita. Hän käänsi häpeänsä todistukseksi.

Sinä, joka tätä luet, olet kutsuttu samaan. Mikä tahansa lankeemus elämässäsi on ollut, kun se on käsitelty Jumalan armossa, siitä voi tulla osa todistustasi. Et tarvitse täydellistä menneisyyttä todistaaksesi armosta. Päinvastoin, vajavainen menneisyytesi ja siihen tullut armo ovat juuri sitä, mistä uskottavin todistus syntyy.

Pyydä siis Jumalaa antamaan sinulle pelastuksesi ilo takaisin, jos se on jossain matkan varrella himmentynyt. Pyydä Pyhää Henkeä uudistamaan armon todellisuus sydämessäsi. Sitten ota Daavidin lupaus omiin huuliisi ja tee siitä elämäsi suunta.

Minä tahdon opettaa väärille sinun tiesi, että syntiset sinun tykösi palajaisivat.

Tämä on syntisten tehtävä syntisille. Tämä on armon saaneen tehtävä armoa tarvitseville. Tämä on Daavidin testamentti meille, kolme tuhatta vuotta lankeemuksensa jälkeen, yhä yhtä elävänä.

Aamen.