24. huhtikuuta

Lause, joka toistuu kolme kertaa Raamatussa

Tämä jae ei ole yksittäinen lause, joka kerran kirjoitettiin ja siihen jäi. Se on lause, jonka Pyhä Henki halusi painaa Raamattuun kolme kertaa, eri kirjoittajilta, eri aikakausilta, eri tilanteissa. Sama sanamuoto esiintyy 2. Mooseksen kirjassa 15:2, Psalmissa 118:14, ja Jesajan kirjassa 12:2. Kolme tuhatta vuotta pisimmillään erottaa näitä kolmea kohtaa toisistaan, ja silti sanat ovat kuin samasta sydämestä lähteneitä.

Miksi tämä lause toistuu? Koska se on kansan sydämen perustunnustus silloin, kun pelastus on koettu. Se ei ole teologinen teesi joka on opittu ulkoa. Se on huudahdus joka nousee ihmisestä, joka on nähnyt Jumalan toimivan hänen hyväkseen tilanteessa jossa hän ei olisi itse pystynyt mitään.

Mooses lauloi sen Punaisenmeren rannalla, kun Egyptin sotajoukko makasi aallonvaahdossa kuolleena. Psalmisti laulaa sen juhlakulkueen osana, kenties Messiaan voittokulkuna temppeliin, kenties pääsiäisen juhlavirtenä. Jesaja laulaa sen ennakoidessaan tulevaa päivää, jolloin Jumala lohduttaa kansaansa lopullisesti. Kolme hetkeä, yksi tunnustus, yksi Jumala.

Kun lause toistuu Raamatussa näin, siihen kannattaa pysähtyä. Pyhä Henki opettaa meille sen kautta, mikä on uskovan perustunnustus pelastusta kokeneena. Se on niin tärkeä, että se kirjoitettiin meille näkyviin kolmessa eri paikassa, jotta emme ohittaisi sitä.

Kolme asiaa yhdessä jakeessa

Jae tiivistää kolme asiaa. Herra on voimani. Herra on lauluni. Herra on pelastajani. Näitä kolmea ei eroteta toisistaan. Ne kulkevat yhdessä kuin punottu köysi. Jos yksi säie poistetaan, muut eivät kanna yhtä vahvasti.

Ensimmäinen on voima. Heprean sana ozzi tarkoittaa sitä lujuutta jolla ihminen kestää. Se ei ole ainoastaan fyysistä lihasvoimaa, vaan sellaista perusvakauden tunnetta, joka pitää ihmisen pystyssä silloin kun kaikki yrittää kaataa. Kun psalmisti sanoo »Herra on minun väkevyyteni», hän ei tarkoita että Herra antaa hänelle voimaa. Hän tarkoittaa, että Herra on hänen voimansa. Jumala itse on se voima, joka kantaa häntä. Ei siirretty resurssi vaan persoonallinen läsnäolo.

Tämä muistuttaa Psalmin 27:1 sanoja: »Herra on minun valkeuteni ja autuuteni, ketä minä pelkään? Herra on minun elämäni turva, ketä minä vapisen?» Sama rakenne, eri kuvat. Herra itse on valkeus, ei antaa valkeutta. Herra itse on turva, ei anna turvaa.

Tämä on tärkeä ero. Jos Jumala vain antaisi meille voimaa, me voisimme käyttää sen ja sitten olla jälleen voimattomia. Mutta kun hän on itse voimamme, voimamme ei vähene, koska se on olemukseltaan ehtymätön. Jeremia kutsuu häntä elävän veden lähteeksi. Lähde ei tyhjene, kun siitä juodaan. Se virtaa aina.

Toinen on laulu. Heprean sana zimrat tarkoittaa sekä laulua että laulamisen aihetta. Se ei tarkoita vain että Herran vuoksi lauletaan, vaan että Herra itse on se mistä laulu syntyy, sen sisältö ja sen syy. Kun psalmisti sanoo »Herra on minun ylistysvirteni», hän sanoo että koko hänen olemuksensa laulun määrä kohdistuu yhteen ainoaan kohteeseen, Herraan itseensä.

Tämä on hengellisen elämän vakava kysymys. Mikä on ihmisen lauluaiheen keskus? Mitä hän eniten puhuu, mitä hän kertomuksissaan useimmin kerskaa, mikä täyttää hänen sisäisen monologinsa? Sieltä näkee mitä ihminen rakastaa. Ihminen laulaa siitä jota hän rakastaa. Kun ihminen on koettanut Jumalan pelastuksen, Jumalasta tulee hänen laulunsa.

Habakuk kiteyttää tämän kauneimmalla mahdollisella tavalla kirjassaan 3:18: »Minä riemuitsen Herrassa, iloitsen autuuteni Jumalassa.» Tämä lause seisoo välittömästi edellisen jakeen jälkeen, joka on yksi Raamatun raskaimmista kuvauksista ulkoisesta menetyksestä: viikunapuu ei kuki, ei ole satoa viiniköynnöksessä, ei ruokaa lampaista, ei karjaa navetoissa. Kaikki on mennyt. Ja tähän juuri profeetta asettaa »mutta minä riemuitsen Herrassa.» Hänen laulunsa ei perustu siihen mitä hän omistaa tai ei omista, vaan siihen kuka hänen Jumalansa on. Kun kaikki muu on poistettu, Herra itse on jäljellä, ja siitä laulaminen riittää.

Kolmas on pelastus. Tämä on jakeen huipennus. »Hän tuli minulle pelastajaksi.» Ei »hän on pelastaja yleisesti» vaan »hän tuli minulle pelastajaksi.» Tämä on henkilökohtainen tunnustus. Jumala, joka on pelastaja yleisesti koko luomakunnalle, on astunut henkilön omaan tilanteeseen ja tullut hänen omaksi pelastajakseen.

Tämä »tuli» on tärkeä. Se ei tarkoita ainoastaan menneisyyden hetkeä, vaan muuttumista tilaksi. Jumala, joka oli ennen kaukainen, muuttuu läheiseksi. Jumala, joka oli ennen yleinen, muuttuu persoonalliseksi. Jumala, joka oli ennen nimi uskontunnustuksessa, muuttuu todellisuudeksi omassa elämässä.

Mooseksen laulu Punaisenmeren rannalla

Käydään katsomassa jakeen ensimmäinen esiintymä. 2. Mooseksen kirja 15 on Raamatun ensimmäinen laulu. Koko kirja siihen asti on ollut kamppailua. Faarao on kieltänyt kansan lähtemisen, Mooses on tuonut vitsaukset, ruoska on lyönyt, esikoiset ovat kuolleet, Egypti on lähtenyt perässä, Punaisenmeren rannalla kansa on joutunut loukkuun. Sitten Jumala halkaisee meren, kansa kulkee kuivin jaloin, egyptiläiset hukkuvat. Tässä hetkessä, ensimmäisellä sivulla kun Israelin kansa on lopulta vapaa, Mooses laulaa.

»Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, ja hänestä tuli minulle pelastus. Hän on minun Jumalani, ja minä ylistän häntä, hän on minun isäni Jumala, ja minä kunnioitan häntä.» (2. Moos. 15:2)

Huomaa asia joka on helppo ohittaa. Mooses ei sano »meidän voimamme, meidän laulumme, meidän pelastuksemme.» Hän sanoo »minun.» Hän seisoo johtajana koko kansan edessä, satojen tuhansien ihmisten edessä, ja silti hän tunnustaa asian ensin henkilökohtaisesti. Tämä on raamatullisen uskon rakenteen paljastumisen hetki. Yleinen pelastus täyttyy aina yksilön sydämessä yksilöllisenä pelastuksena. Ei ole sellaista asiaa kuin pelastus yleisellä tasolla ilman että se on yhdenkään yksilön sisäinen omistus.

Mooseksen laulun seuraava jae, 15:6, kuvaa voimaa josta juuri lauletaan: »Sinun oikea kätesi, Herra, sinä voimassa jalo, sinun oikea kätesi, Herra, murskaa vihollisen.» »Oikea käsi» toistuu kahdesti, aivan kuten jumalannimet toistuivat Psalmi 68:20 yhteydessä. Sydän ei pysty sanomaan tätä vain yhden kerran. Herran oikea käsi, hänen voimansa, hänen toimintansa, se on se joka on voittanut.

Tämä on merkityksellinen tausta sille, miksi sama lause toistuu Psalmissa 118 ja Jesajassa 12. Ensimmäinen kerta, kun lause kirjoitettiin Raamattuun, oli pelastuksen historian yksi suurimmista hetkistä. Orjakansa vapautui, meren halki kuivin jaloin. Koko kansan tulevaisuus ja koko maailman pelastushistoria lähti siitä hetkestä. Ja sen hetken keskeinen laulu sai ne sanat, joita kolme tuhatta vuotta myöhemmin yhä lauletaan.

Psalmin 118 taustalla

Psalmi 118 on yksi tärkeimmistä messiaanisista psalmeista. Se on hallel-psalmi, joka laulettiin pääsiäisateriassa, ja se oli luultavasti yksi niistä lauluista, jotka Jeesus opetuslapsineen lauloi yläsalissa ennen lähtöä Getsemaneen (Matt. 26:30 mainitsee tämän laulun).

Psalmin jakeesta 22 kirjoittajat viittaavat useita kertoja Jeesukseen. »Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi.» Paavali, Pietari ja Jeesus itse lainaavat tätä kohtaa puhuessaan Kristuksesta hylättynä mutta korotettuna. Jae 26 sisältää sen siunauksen, jolla kansa vastaanotti Jeesuksen Jerusalemiin: »Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä.»

Tähän psalmiin kätkeytyy siis erityinen messiaaninen tunnelma. Kun psalmisti sanoo jakeessa 14 »Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, ja hän tuli minulle pelastajaksi», hän ennakoi sitä täyttymystä joka tapahtuu Kristuksessa. Jae 17 samassa psalmissa vahvistaa tämän: »En minä kuole, vaan elän ja julistan Herran töitä.» Tämä on ylösnousemuksen ennuste. Messias kokee kuoleman mutta ei jää siihen. Hän elää ja julistaa Herran töitä.

Psalmi 118:21 on kiinnostavasti lähes identtinen jakeen 14 kanssa: »Minä kiitän sinua siitä, että vastasit minulle ja tulit minulle pelastajaksi.» Sama ilmaus »tulit minulle pelastajaksi» toistuu saman psalmin sisällä. Tämä on niin tärkeä asia psalmistalle, että hän palaa siihen yhä uudestaan. Pelastus ei ole vain tapahtuma, vaan syy laulaa, uudelleen ja uudelleen.

Kun ymmärrämme psalmin taustan, jae 14 syvenee. Tämä ei ole vain yhden psalmistajan oma kiitoslaulu, vaan koko kansan virsi niistä suurista pelastustapahtumista, joita Jumala oli tehnyt, ja ennakointi suuresta pelastuksesta joka vielä tulisi. Meidän näkökulmastamme Kristuksen kautta olemme sen suuren pelastuksen toisella puolella. Me laulamme tätä jaetta tietäen, että se on todella täyttynyt.

Jesajan ennustus

Kolmas kertoma tästä jakeesta on Jesajan kirjan 12:2. Sen asetelma on erilainen kuin kaksi aikaisempaa. Mooses laulaa jo tapahtuneesta pelastuksesta. Psalmisti laulaa tapahtuneesta ja odottaa vielä enemmän. Jesaja laulaa tulevaisuudesta, joka ei ole vielä tullut, mutta jonka hän näkee profeetallisessa näyssään.

»Katso, Jumala on minun pelastukseni, minä olen turvassa enkä pelkää, sillä Herra, Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, hän tuli minulle pelastukseksi.» (Jes. 12:2)

Huomaa mielenkiintoinen asia. Jesaja kirjoittaa kirjansa seitsemännellä vuosisadalla eKr., Assyrian uhan alla, Babyloniaa odottavassa varjossa. Silti hän kirjoittaa tämän jakeen preesensissä ja perfektissä, ikään kuin se olisi jo tapahtunut. »Jumala on minun pelastukseni, hän tuli minulle pelastukseksi.» Tämä on profeetallinen näkö. Jesaja näkee asian joka vasta tulee, mutta puhuu siitä niin kuin se olisi jo totta, koska Jumalan mielessä ja Jumalan valinnassa se on jo tapahtunut.

Jesajan kirjan 12 luku on pieni kiitoslaulu keskellä raskasta profetiaa. Edelliset luvut ovat puhuneet tuomioista, katastrofeista, pakanakansojen nousuista ja putoamisista. Luku 11 on ennustanut Iisain kannosta vesaa, joka on Messias. Luvun 12 laulu tulee siis Messiaan tulemisen jälkeen. Se on se laulu, jonka lunastettu kansa laulaa Messiaan päivässä. »Sinä sanot sinä päivänä», aloittaa luku (12:1).

Tähän asetelmaan sopii Jesaja 45:17: »Israelin pelastaa Herra iankaikkisella pelastuksella, te ette joudu häpeään ettekä pilkan alaisiksi, ette ikinä, hamaan iankaikkisuuteen saakka.» Jesajan näkemä pelastus ei ole hetkellinen. Se on iankaikkinen. Sama luku jatkaa jakeessa 22 kutsuna, joka ei koske vain Israelia: »Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole.» Pelastus, jonka Jesaja ennakoi, ulottuu maan ääriin.

Kolme aikaa, yksi pelastus

Kun katsomme näitä kolmea esiintymää yhdessä, huomaamme kauniin rakenteen.

Mooses katsoo taaksepäin. Pelastus on juuri tapahtunut. Punaisenmeri on takana, Egypti on haudattu aaltoihin, edessä on erämaa ja luvattu maa. Mooseksen laulu on välitön vastaus välittömään pelastukseen.

Psalmisti katsoo ympärilleen. Hänellä on menneisyyden pelastushistorian varma tieto ja hän elää sen keskellä. Hän laulaa kansan liturgiassa, juhlakulkueessa, temppelin porteilla. Hän on tradition keskellä, elää tradition hengellisessä kudoksessa.

Jesaja katsoo eteenpäin. Hän näkee ajan, joka ei ole vielä tullut, Messiaan ajan, iankaikkisen pelastuksen ajan. Hän laulaa jaksolla ennakkoon, uskossa, mitä vielä ei ole nähnyt.

Nämä kolme aikamuotoa, mennyt, nykyinen ja tuleva, sulautuvat saman jakeen sisään. Tämä on kristillisen uskon aikakehys. Me katsomme taaksepäin Kristuksen ristinkuolemaa ja ylösnousemusta, ne ovat historian ankkureita. Me elämme nykyhetkessä pelastuksen keskellä, Pyhän Hengen voimassa, seurakunnan yhteydessä. Me katsomme eteenpäin Kristuksen paluuta ja uuden taivaan ja uuden maan koittoa, ne ovat toivomme valkeus.

Psalmin 118:14 jae on näiden kolmen ajan yhdistetty tunnustus. »Hän tuli minulle pelastajaksi» kattaa Mooseksen kokemuksen Egyptistä, psalmistan kokemuksen nykyhetkessään, ja Jesajan näkemyksen tulevasta Messiaasta. Kristityn elämässä se kattaa Kristuksen ristin, nykyhetken armon, ja vielä tulevan kirkastumisen.

Jeesus, Pelastajan nimi

Matteuksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa enkeli ilmestyy Joosefille ja sanoo kaksi asiaa. Matteus 1:21: »Hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.» Matteus 1:23: »Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel, mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.»

Näissä kahdessa jakeessa piilee koko Psalmin 118:14 täyttymys.

Nimi Jeesus on kreikankielinen muoto heprean nimestä Jeshua, joka on lyhentymä nimestä Jehoshua. Sen juuri on sama kuin sanan »pelastus» tässä jakeessa, yeshu'ah. Se on Joosuan nimi, se on jokaisen Jumalan kansan vapauttajan nimi. Ja nyt se on se nimi joka annetaan Marian pojalle. Itse Pelastuksen ruumiillistuma.

Kun Mooses lauloi »hänestä tuli minulle pelastus», hän käytti sanaa yeshu'ah. Kun Jesaja kirjoitti »hän tuli minulle pelastukseksi», hän käytti samaa sanaa. Tuhansia vuosia myöhemmin tämä sana sai lihan, tuli ihmiseksi, ja hänen nimensä oli juuri siitä sanasta. Jeesus ei vain tuo pelastusta. Hänen nimensä on pelastus. Hän on pelastus.

Nimi Immanuel puolestaan tarkoittaa »Jumala meidän kanssamme.» Tämä on toinen puoli Jeesuksen identiteetistä. Psalmin 118:14 sanoi »hän tuli minulle pelastajaksi.» »Tuleminen» edellyttää läheisyyttä. Etäinen Jumala ei »tule» kenenkään pelastajaksi. Vain Jumala joka on Immanuel, meidän kanssamme oleva, voi tulla meille pelastajaksi.

Näin koko jakeen rakenne täyttyy Jeesuksessa. Hän on voima, sillä hän on Kaikkivaltias Poika. Hän on laulu, sillä häntä kiitetään koko iankaikkisuuden ajan Karitsan laulussa. Hän on pelastus, sillä hänen nimensä tarkoittaa pelastusta ja hänen tekonsa on pelastus.

Hannan laulu ja Marian laulu

On vielä yksi kiinnostava yhteys. 1. Samuelin kirjan 2:1 alkaa Hannan rukous: »Minun sydämeni riemuitsee Herrassa, minun sarveni kohoaa korkealle Herrassa. Minun suuni on avartunut vihollisiani vastaan, sillä minä iloitsen sinun avustasi.»

Hanna oli vuosia ollut hedelmätön. Hän oli itkenyt temppelissä niin hiljaa, että pappi Eeli luuli häntä humalaiseksi. Kun Samuel vihdoin syntyi, Hanna lauloi tämän laulun. Huomaa miten hän puhuu. »Minä iloitsen sinun avustasi.» Hän sanoo saman asian joka on Psalmin 118:14 ytimessä. Jumalan apu, Jumalan pelastus, on henkilökohtainen asia jonka tähden sydän laulaa.

Marian kiitosvirsi Luukkaan evankeliumin 1. luvussa on selvästi Hannan laulun kaiku. »Minun sieluni suuresti ylistää Herraa, ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, vapahtajastani» (Luuk. 1:46–47). Hannan laulusta sukkuroi laulu, joka sukkuroi Marian lauluksi, joka puhuu jo syntyvästä Messiaasta. Jokainen näistä lauluista jakaa saman dna:n: Herra on minun voimani, laulu ja pelastus. Pelastus on tullut minulle henkilökohtaisesti.

Tämä laulujen ketju Raamatussa on kaunis todistus siitä, että pelastus synnyttää laulua. Missä tahansa pelastus tulee henkilökohtaisena kokemuksena, siellä syntyy laulu. Hanna, Mooses, psalmisti, Jesaja, Maria, kaikki heidän laulunsa kietoutuvat samaan nauhaan. Ja sen nauhan päässä on Karitsan laulu taivaassa, jota Ilmestyskirja kuvaa.

Pelastus kaikilta ulottuvuuksilta

Tässä kohdassa kannattaa pysähtyä siihen, mitä pelastus itse asiassa on. Sana on kristillisessä puheessa niin yleinen, että sen merkitys voi haalistua.

Raamatun pelastus on ensinnäkin pelastus synnin rangaistuksesta. Matteuksen 1:21 sanottu oli nimenomaan tämä: »Hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.» Jumalan vanhurskauden tuomio, joka kuuluu syntisille, siirretään Kristukseen, ja hänen vanhurskautensa luetaan syntiselle, joka häneen uskoo. Tämä on pelastuksen oikeudellinen ulottuvuus.

Pelastus on toiseksi pelastus synnin vallasta. Uudestisyntynyt ei ole vain vapautettu synnin rangaistuksesta tulevaisuudessa, vaan vapautettu synnin vallasta nykyhetkessä. Room. 6:14 sanoo että synti ei enää ole uskovan herra. Tämä on pelastuksen kokemuksellinen ulottuvuus. Kristus pelastaa päivittäin, ei vain kerran.

Pelastus on kolmanneksi pelastus synnin läsnäolosta. Tämä on vielä tuleva ulottuvuus. Kirkastus, ylösnousemus, uusi taivas ja uusi maa. Silloin ei enää ole syntiä meissä, ympärillämme, missään. Tämä on pelastuksen eskatologinen ulottuvuus.

Kun Psalmi 118:14 sanoo »hän tuli minulle pelastajaksi», kaikki nämä kolme ulottuvuutta ovat mukana. Hän on tullut oikeuttamaan minut, hän on nyt pyhittämässä minua, hän on tulossa kirkastamaan minut. Pelastus on alkanut, jatkuu, ja täyttyy. Yksi sana kattaa koko matkan.

Jesaja 45:25 kertoo pelastuksen seurauksesta: »Herrassa tulee vanhurskaaksi kaikki Israelin siemen, ja hän on heidän kerskauksensa.» Pelastetuksi tuleva muuttuu vanhurskaaksi, ei omilla ansioillaan vaan Kristuksen ansion tähden. Ja hänen kerskauksensa on jatkossa vain Herrassa. Tämä yhdistyy Paavalin myöhempään lauseeseen Galatalaiskirjeessä 6:14: »pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä.»

»Minä olen turvassa enkä pelkää»

Jesajan versio jakeesta lisää tärkeän lauseen: »Minä olen turvassa enkä pelkää.» Tämä kirjoitetaan välittömästi ennen pääosaa. Turva ja pelottomuus ovat pelastuksen välittömiä seurauksia.

Tätä samaa kokemusta kuvaa Psalmi 27:1: »Ketä minä pelkään? Herra on minun elämäni turva, ketä minä vapisen?» Pelastettu ihminen ei ole pelottomuus teeskentelijä. Hänen pelottomuutensa ei perustu siihen että hän tukahduttaa pelkonsa tai esittää olevansa rohkea. Hänen pelottomuutensa perustuu johonkin itsensä ulkopuolella olevaan, Herraan itseensä, joka on hänen voimansa ja pelastajansa.

Tämä on sen kauneutta, miksi Raamattu yhdistää voiman, laulun ja pelastuksen saman jakeeseen. Jos ihminen haluaa olla voimakas ilman Herraa, hän yrittää tuottaa voimaa itsessään. Se voima pettää, koska ihminen on rajallinen. Jos ihminen haluaa laulaa ilman pelastusta, hänen laulunsa on vain äänimaisemaa, ei kiittävä vastaus. Vain kun nämä kolme kulkevat yhdessä, ihminen on paikoillaan. Herra on voima, Herra on laulu, Herra on pelastus. Tämän varassa ihmisen sielu voi sanoa rehellisesti: minä olen turvassa enkä pelkää.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Päivän jae kutsuu meitä kolmeen asiaan, jotka kannattaa painaa mieleen.

Ensimmäinen on voiman etsiminen oikealta osoitteelta. Moni väsyy siihen, että yrittää tuottaa oman voimansa itsestään. Raamatun mukaan voima ei ole ominaisuus, jonka ihminen kerää itseensä, vaan persoona, johon hän kiinnittyy. »Herra on minun väkevyyteni» ei tarkoita että Herra antaa minulle lisää voimaa vaan että Herra itse on voimani. Kun olet väsynyt, älä yritä puristaa itsestäsi enempää. Mene häneen, jossa väsymättömyys asuu.

Toinen on laulun syntyminen sydämestä joka on pelastettu. Raamattu ei käske kristittyjä laulamaan väkisin. Se kuvaa pelastettujen sieluja, jotka luonnollisesti laulavat, koska pelastus synnyttää laulua. Jos laulu on loppunut sielustasi, se ei ole välttämättä hengellinen epäonnistuminen. Se voi olla kutsu muistaa uudelleen sinun pelastuksesi. Palaa siihen, mistä pelastuksesi tuli. Palaa ristin juurelle. Katso uudelleen, mitä Kristus on sinulle tehnyt. Siitä syntyy laulu, ei ponnistelusta.

Kolmas on henkilökohtaisen pelastuksen omistus. »Hän tuli minulle pelastajaksi.» Tämä on tärkein sana jakeessa. Ei yleinen tieto pelastuksesta, ei teoreettinen tunnustus Jumalan pelastavasta luonteesta, vaan henkilökohtainen omistus. Jokaisen uskovan on saatava sanoa jakeen sanat ensimmäisessä persoonassa. »Minun väkevyyteni. Minun ylistysvirteni. Minulle pelastajaksi.» Tämä ei ole itsekkyyttä. Tämä on uskon ydintä. Usko ei pelasta yleisesti. Se pelastaa yksilön, joka tunnustaa Jeesuksen omakseen.

Lopuksi

»Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, ja hän tuli minulle pelastajaksi.»

Kolmesti Raamatussa tämä lause kaikuu. Kolmesti Pyhä Henki painoi sen näkyviin, jotta emme ohittaisi sitä. Mooses lauloi sen Egyptin oven sulkeutuessa. Psalmisti lauloi sen temppelin portilla. Jesaja lauloi sen Messiaan aamun nousevassa valossa. Jokainen laulaja laulaa saman laulun, koska laulu ei ole heistä itsestään lähtenyt vaan Jumalasta itsestään. Herra on se laulu, joka nousee pelastettujen huulilta.

Tämän jakeen keskellä on pieni sana, joka on suurin. »Minulle.» »Hän tuli minulle pelastajaksi.» Jumala ei jää yleiseksi jumalaksi kaukana. Hän tulee. Hän tulee persoonaan. Hän tulee häntä tarvitsevan luo. Hän tulee sinulle, jos sydämesi häneen kääntyy. Hän ei vastaa kaukaa. Hän tulee.

Jeesus, nimi joka merkitsee pelastusta, on se jae ruumiillistuneena. Hänessä voima, laulu ja pelastus yhdistyvät yhdeksi persoonaksi. Häneen kääntyminen on sen jakeen lausumista henkilökohtaisesti. »Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, ja hän tuli minulle pelastajaksi.»

Jos voit sanoa tämän lauseen tänään omasta puolestasi, sinulla on kaikki mitä todella tarvitset. Jos et vielä voi, jos se tuntuu kaukaiselta tai vieraalta, kutsu on avoinna. Jesajan sanat: »Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole.» Tämä kutsu ei ole sulkeutunut. Se on auki jokaiselle, joka kääntyy.

Herra tulee pelastajaksi. Hän on jo tullut Jeesuksessa. Hän tulee yhä tänään niille, jotka häneen turvautuvat. Hän tulee lopulta vielä kokonaan kirkastamaan pelastuksensa. Häneen asti laulamme tätä yhtä laulua, joka kantaa Punaisenmeren rannalta temppelin ovelle ja sieltä uuden Jerusalemin kaduille.

Aamen.