22. huhtikuuta

Jae, joka sydän huudahtaa

Tämä jae ei kuulosta lausutulta lauseelta. Se kuulosta huudahdukselta. Heprealainen alkuteksti toistaa jumalannimet kahdesti, ikään kuin psalmisti ei malttaisi pitää suutaan kiinni. »Jumala, Jumala, joka auttaa. Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa.» Toisto ei ole kielellistä koristelua. Toisto on sydämen ylitsevuotava tunnustus siitä, mitä ei voi sanoa vain kerran, koska yksi kerta ei riitä.

Tätä toistoa näkyy Raamatussa silloin, kun puhuja on tullut tilaan jossa tavallinen kieli on liian pientä sille, mitä hän on kokenut. Mooses lausuu Punaisenmeren rannalla: »Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, hänestä tuli minulle pelastus. Hän on minun Jumalani, ja minä ylistän häntä, hän on minun isäni Jumala, ja minä kunnioitan häntä.» (2. Moos. 15:2) Hän ei tyydy nimeämään Jumalaa kerran. Hän hoputtaa sanomaan saman asian useammalla kulmalla, koska yksi kulma ei vielä kata sitä mitä hän on nähnyt.

Daavid tekee saman asian Psalmin 68:20 kohdalla. Kaksi jumalannimeä, kaksi toistoa, yksi lause. Tämä on tunnustus joka ei kasva ajattelusta vaan kokemuksesta.

Psalmin konteksti: voittokulkue

Psalmi 68 on yksi koko Vanhan testamentin mahtavimmista voittopsalmeista. Se alkaa Mooseksen sanoilla jotka tämä oli huutanut aina kun Liiton arkki lähti liikkeelle erämaavaelluksella: »Nouskoon Jumala, hajotkoot hänen vihollisensa.» (4. Moos. 10:35, Ps. 68:1) Jae kerrallaan psalmi kuvaa Jumalan voittokulkuetta läpi historian. Hänen vaelluksensa erämaassa (jae 7). Siinain vapiseva kohtaaminen (jae 8). Kansan johdattaminen maahan (jae 10). Vihollisten pakeneminen (jae 12). Kuninkaitten pakokauhu (jae 14).

Jakeessa 18 tulee hämmästyttävä huipennus: »Sinä astuit ylös korkeuteen, otit vankeja saaliiksesi, sait ihmisiä lahjaksesi; niskoittelijatkin joutuvat asumaan Herran Jumalan tykönä.» Tätä jaetta Paavali käyttää Efesolaiskirjeessä 4:8 kuvaamaan Kristuksen helatorstaista, jolloin hän nousi korkeuteen ja antoi lahjoja ihmisille. Koko psalmi on siis paitsi Daavidin omaa voitonjuhlaa myös profeetallinen ennakoitu näky Messiaasta, joka nousee ylös voittokulkueessaan.

Tähän asetelmaan tulee jae 20. Voittopsalmin keskellä psalmisti pysähtyy sanomaan: »meillä on Jumala, joka auttaa, ja Herra, joka kuolemasta vapahtaa.» Tämä on tärkeä huomio. Voittopsalmi ei kerskaa kansan voimalla. Se kerskaa Jumalan persoonalla. Me emme voita. Meillä on Jumala joka voittaa puolestamme.

Samalla tavalla sanoo Sananlasku 21:31: »Hevonen on varustettu taistelun päiväksi, mutta voitto on Herran hallussa.» Hevonen valmistetaan, me valmistamme itsemme, me teemme sen osan joka meille kuuluu. Voitto itse pysyy Herran hallussa. Voitto on lahja, ei saavutus.

»Meillä on Jumala»

Jae alkaa sanoilla »meillä on Jumala». Tämä on liiton kieltä. Kun Raamattu puhuu »Jumalasta», se usein viittaa Jumalan olemassaoloon, suuruuteen, kaikkivaltaan. Kun Raamattu puhuu »meidän Jumalastamme» tai »meillä on Jumala», se viittaa liittoon. Tämä on se Jumala joka on sitoutunut tähän kansaan, jonka hän on valinnut omakseen ja joka on valinnut hänet.

3. Mooseksen kirja 26:12 lausuu tämän liiton ytimen kahdessa lauseessa: »Minä vaellan teidän keskellänne, ja olen teidän Jumalanne, ja te olette minun kansani.» Tämä ei ole kaukainen Jumala. Tämä on Jumala joka vaeltaa keskellä. Tämä on Jumala jolla on suhde.

Hesekielin kirja 37:23 toistaa saman lupauksen tulevaisuuden hetkeä varten: »He ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa.» Israelin suurimpien lankeemusten jälkeenkin tämä liitto ei katoa. Se odottaa Messiaan päivää, jolloin se täyttyy uudella tavalla, Uudessa liitossa jonka Kristus tekee verensä kautta.

Kun Daavid siis sanoo »meillä on Jumala», hän ei sano vain että »Jumala on olemassa.» Hän sanoo että »Jumala on meidän.» Hän sanoo että tässä ihmisten joukossa, jossa hän seisoo, asuu se Jumala joka vaelsi Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Tämä on suhde. Tämä on omistus. Tämä on sellainen »meidän», joka ei perustu meidän ansioomme vaan hänen valintaansa.

Sama sana kaikuu psalmin 46:11 kuuluisassa jakeessa: »Herra Sebaot on meidän kanssamme, Jaakobin Jumala on meidän linnamme.» Meidän kanssamme. Meidän linnamme. Tämä on turva jota ei lakkauta eikä horjuta mikään ulkoinen, koska se perustuu Jumalan sanaan ja Jumalan valintaan.

»Jumala, joka auttaa»

Sanatarkasti heprean teksti sanoo: »Jumala meille on pelastusten Jumala.» Sama juuri joka esiintyy nimessä Joosua ja Jeesus. Apu, pelastus, vapautus, kaikki tulevat samasta sanajuuresta. Jumala ei auta ikään kuin sivutyönä. Hän on identiteetiltään Auttaja.

Jesaja lausuu tämän yhdessä Vanhan testamentin loistokkaimmista tunnustuksista. Psalmin 68 tavoin hänkin ei tyydy sanomaan asiaa kerran. Jesaja 12:2: »Katso, Jumala on minun pelastukseni, minä olen turvassa enkä pelkää, sillä Herra, Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, hän tuli minulle pelastukseksi.» Huomaa sama rakenne: »Herra, Herra.» Jumalan nimi toistuu kaksi kertaa, ei koristeena vaan sydämen paineena.

Joonan kirjassa 2:9 vangittu profeetta huutaa samaa totuutta kalan vatsasta, kaikista paikoista juuri sieltä: »Herrassa on pelastus.» Kolme sanaa. Syvällä pimeässä, meren syvyyden painaessa päälle, profeetta löytää ainoan lauseen joka pitää. »Herrassa on pelastus.» Ei hänen omissa teoissaan, ei ansaitsemattomuudessa, ei katumuksen ansiossa, vaan Herrassa itsessään.

Jesajan kirjan 45:22 kutsuu tämän saman Jumalan osoittamaan kaikille: »Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole.» Tämä kutsu ei ole vain Israelille vaan maan äärille. Pelastuksen Jumala ei ole pieni jumala pienelle kansalle. Hän on Jumala koko maailmalle, ja hänen kutsuunsa voi vastata jokainen joka kääntyy hänen puoleensa.

»Kuolemasta vapahtaa»

Jakeen toinen puolisko menee syvälle. Kuolemasta vapahtaa. Tämä on Vanhan testamentin läpi kulkeva suuri teema, jota ei usein korosteta niin paljon kuin sitä pitäisi. Vanhatestamentin Jumala ei ole vain maallisten vihollisten voittaja. Hän on kuoleman voittaja.

Tämä todistus on erityisen vahva kolmessa kohdassa. Ensimmäinen on Hannan rukous 1. Samuelin kirjassa 2:6: »Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen.» Hanna oli ollut kauan hedelmätön, huutanut kyynelten kanssa, ja saanut lopulta lapsen joka tulisi vihkimään Israelin kuninkuuden ajan. Hänen rukouksensa on ensimmäisiä tyystin selviä lauseita Raamatussa siitä, että Jumalan vallassa on kuolema ja elämä, sekä alasvieminen että ylöstuominen.

Toinen on Mooseksen lauluna tunnettu viimeinen lauluns 5. Mooseksen kirjassa 32:39: »Katsokaa nyt, että minä, minä olen, eikä yhtäkään jumalaa ole minun rinnallani. Minä kuoletan ja minä teen eläväksi, minä lyön ja minä parannan, eikä ole sitä, joka pelastaisi minun käsistäni.» Tässäkin toisto: »minä, minä olen.» Jumala julistaa yksilöllisyyttään. Ei ole toista joka voisi tehdä sitä mitä hän tekee. Kuoleman ja elämän vallan hän pitää omissa käsissään.

Kolmas on psalmi 118:17–18: »En minä kuole, vaan elän ja julistan Herran töitä. Herra minua kyllä kuritti, mutta kuolemalle hän ei minua antanut.» Tämä psalmi on messiaaninen psalmi, jonka jakeita Jeesus lainasi itsestään. »Kiveä, jonka rakentajat hylkäsivät», (jae 22) on se kivi joka tuli kulmakiveksi. Tämä psalmi ennakoi Kristuksen ylösnousemusta. »Kuolemalle hän ei minua antanut» on Kristuksen sana Isälle, jonka koko seurakunta ottaa omakseen.

Psalmi 56:13 lausuu saman kiitoksen henkilökohtaisena tunnustuksena: »Sinä pelastit minun sieluni kuolemasta, minun jalkani kompastumasta, että minä vaeltaisin Jumalan edessä, eläväin valkeudessa.» Kuolemasta pelastetut saavat vaeltaa »eläväin valkeudessa.» Tämä ei ole vain ruumiin säästymistä. Tämä on sielun palauttamista elämän piiriin, siihen paikkaan jossa Jumalan kasvot paistavat.

Kuolema vihollisena

Miksi Raamattu korostaa kuolemasta vapautumista erityisesti? Koska kuolema on Raamatussa aina vihollinen. Se ei ole luonnollinen osa elämää. Se ei ole luomisen tarkoitus. Se on tunkeutuja, lankeemuksen seuraus, vihollisen työ.

Heprealaiskirjeen 2:14–15 avaa tämän asian hämmästyttävän selkeästi: »Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen, ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.»

Tähän jaepariin mahtuu koko kristillinen evankeliumi. Kuolema ei ole Jumalan käsissä itse asiassa vaan Perkeleen. Perkele on se, jolla oli kuolema vallassaan. Ihmiskunta oli kuoleman pelon orjuudessa koko elämänsä ajan. Tähän tilanteeseen Jumalan Poika astui, tullen lihaksi ja vereksi meidän kanssamme, jotta hän saattoi kuolla. Kuolemansa kautta hän kukisti sen, jolla oli kuolema vallassaan. Kuoleman asein Kristus voitti kuoleman herran.

Tämä on paradoksi joka ylittää kaikki logiikan rajat. Kuolemaa ei voinut voittaa elämällä, koska elämä ei mene kuolemaan. Kuoleman voittamiseksi jonkun oli astuttava kuolemaan elämänä, ja noustava sieltä takaisin elämänä. Tämän tekee vain Kristus, koska vain hän on elämä itse. Johanneksen evankeliumi 11:25 kuuluisa lause kiteyttää tämän: »Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.»

Kristus, Jumala joka kuolemasta vapahtaa

Nyt tulee Psalmin 68:20 syvin kaiku. Kun Daavid sanoi »meillä on Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa», hän ei täysin nähnyt miten tämä vapahdus tulisi tapahtumaan. Hän tunsi sen kokemuksesta, henkilökohtaisissa ahdingoissaan ja kansan ahdingoissa. Hän tiesi että Jumala oli se joka vapauttaa. Mutta hän ei täysin tiennyt että pelastuksen hinta tulisi maksamaan Jumalan oma Poika omalla verellään.

Uuden testamentin lukija kuulee tämän jakeen toisin. »Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa» on sama Herra joka Ilmestyskirjassa 1:18 sanoo: »Minä elän, ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.»

Tämä on Jeesus. Ylösnoussut Kristus, joka ilmestyy Johannekselle Patmossaarella, kuvailee itseään tarkalleen niillä sanoilla joita Psalmi 68 oli ennustanut. Hän on se joka »kuolemasta vapahtaa», koska hän itse kävi kuolemassa, nousi sieltä, ja pitää nyt kuoleman ja tuonelan avaimia kädessään. Kuolema ei voi sulkea sitä ovea, jonka Kristus haluaa avata. Hauta ei voi pitää sitä sielua, jonka Kristus haluaa kutsua ulos.

Johanneksen evankeliumi 5:21 vahvistaa tämän: »Niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä hän tahtoo.» Sama valta kuin Isällä. Sama valta kuolemaan ja elämään. Jae 5:23 sanookin: »Että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää.» Tässä on yksi selvä raja-aita, jota ei voi ohittaa. Jeesus ei ole pelkkä profeetta. Hän on se sama Herra josta Psalmi 68:20 puhuu.

Kutsu, joka kaikuu

Johanneksen evankeliumi 11:25–26 on jae, jota ei voi lukea ilman että se pysähdyttää. Jeesus puhuu Martalle, jonka veli Lasarus on kuollut. Hän sanoo: »Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?»

Kysymys on suora. »Uskotko sen?» Tämä ei ole teoreettinen kysymys. Se on kysymys henkilöltä, joka oli juuri menettänyt rakkaansa, henkilölle joka surmitsi. Jeesus asettaa itsensä keskelle surua ja sanoo: minä olen se mitä tarvitset. Minä itse olen ylösnousemus. Minä itse olen elämä. Eivät vain antaja. Itse. Uskotko sen?

Tämä kysymys jää odottamaan vastausta jokaiselta lukijalta joka tulee tämän jakeen äärelle. Sitä ei voi ohittaa. Sitä ei voi lykätä. Siihen on vastattava, joko kyllä tai ei, joko nyt tai myöhemmin.

Martan vastaus oli kaunis: »Uskon, Herra. Minä uskon, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan.» (Joh. 11:27) Martta ei vielä nähnyt, että hänen veljensä nousisi haudasta Jeesuksen sanalla muutaman minuutin päästä. Hän uskoi ennen kuin näki. Hän tunnusti ennen kuin ihme tapahtui. Tämä on usko, joka löytää levon Psalmin 68:20 lupauksesta: »Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa.»

Ylösnousemuksen aamun odotus

Psalmista 68:20 kaikuu eteenpäin Johanneksen evankeliumin 5:28–29:n upeisiin sanoihin: »Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin.» Hetki tulee. Tämä ei ole vielä täyttynyt. Vielä odotamme sitä aamua, jona kaikki haudat aukenevat hänen äänensä kuultuaan.

Silloin Psalmi 68:20 täyttyy kokonaisuudessaan. Silloin Jumalan lupaus kuolemasta vapauttamisesta ei ole enää yksittäinen kokemus yhden ihmisen elämässä, vaan kosminen tapahtuma joka kattaa koko luomisen. Silloin jokainen Kristukseen nukkunut nousee voittoon. Silloin itse kuolema heitetään tuleen, kuten Ilmestyskirja 20 kuvaa. Silloin on viimein tosi, mitä Psalmi 68 jo lauloi: »Meillä on Herra, joka kuolemasta vapahtaa.»

Tämä odotus ei ole passiivista odottamista. Se on aktiivista luottamusta, joka muuttaa sitä miten elämme. 1. Korinttolaiskirje 15:19 sanoo: »Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.» Kristitty toivo ei katoa kuoleman rajalle. Se menee sen yli. Kuolema ei ole loppu. Se on portti.

Kuoleman pelon orjuudesta vapautuminen

Palataan hetkeksi Heprealaiskirjeen 2:15:een. Siinä sanotaan että Kristus vapauttaa ne »jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.» Tämä jae on yksi sielunhoidollisesti ja hengellisesti avaavimmista lauseista Uudessa testamentissa.

Kuoleman pelko on usein tiedostamattomana koko ihmiselämän pohjavirtauksena. Se pelko, että elämä loppuu, että kaikki mitä teemme ja rakastamme katoaa, että meidät pyyhitään pois niin kuin emme olisi olleetkaan. Tämä pelko ajaa paljon sitä mitä ihmiset tekevät. Se ajaa suoritukseen, tavaran kertyyttämiseen, maineen etsintään, lyhyisiin nautintoihin, kuoleman kieltämiseen. Kaikki tämä on orjuutta. Elämä tämän pelon alla on orjuutta.

Kristuksen voitto kuolemasta ei vain lupaa iankaikkista elämää tulevaisuudessa. Se vapauttaa kuoleman pelosta tässä ja nyt. Ihminen joka tietää, ettei kuolema ole loppu, elää toisin. Hän uskaltaa rakastaa, uskaltaa antaa itsestään, uskaltaa ottaa riskejä Jumalan asioissa. Hän voi menettää asioita tietäen ettei lopullisesti menetä. Hän voi luopua tietäen että Jumalalla on kädessään se mikä todella pysyy.

Pietarin kirje kuvaa tätä elämänmuotoa 1. Piet. 1:6: »Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa.» Riemu keskellä kiusauksia. Tämä ei ole pakotettua positiivisuutta. Tämä on sisäinen tosiasia ihmisessä joka on vapautettu kuoleman pelon orjuudesta.

Psalmi huipentuu Kristukseen

Psalmi 68 itse huipentuu mainintoihin jotka Uusi testamentti tunnistaa Kristuksen työksi. Jakeessa 18 »sinä astuit ylös korkeuteen» on helatorstai. Jakeessa 20 »Herra, joka kuolemasta vapahtaa» on pääsiäinen. Koko psalmi, kaikessa vanhatestamentillisessa voimassaan, piirtää etukäteen sen kuvan Jumalan voittokulkueesta, joka täyttyy Kristuksen persoonassa.

Ilmestyskirja 7:10 kuvaa sitä hetkeä, jolloin tämä voittokulkue viimein päätyy kirkkauden valtaistuimen eteen: »Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta.» Sama tunnustus kuin Psalmi 68:20, nyt suuremmassa kuorossa, nyt iankaikkisessa hetkessä. »Meillä on Jumala, joka auttaa» muuttuu »pelastus tulee meidän Jumalaltamme.» Sama todistus, sama sisältö, eri aikakulma.

Tämä muistuttaa siitä, että Psalmin 68:20 lukeminen ei ole muinaisen runon museotyötä. Se on kuorolaulua, johon liitytään. Daavid aloitti sen, Jesaja jatkoi, Johannes näki sen täyttyvän, ja jokainen uskova on kutsuttu lisäämään äänensä siihen. »Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa.»

Mitä tämä puhuu meille tänään

Päivän jae kutsuu meitä kolmeen asiaan, jotka kannattaa painaa mieleen.

Ensimmäinen on omistussuhteen näkeminen. »Meillä on Jumala.» Tämä »meillä on» on se mikä erottaa kristillisen uskon filosofisesta teismistä. Filosofi tunnustaa että Jumala on olemassa. Uskova tunnustaa että Jumala on minun. Ei siksi että olen ansainnut sen, vaan siksi että hän on valinnut tehdä liiton kanssani Jeesuksessa Kristuksessa. Tämä on kaiken perusta. Jos ymmärrät tämän oikein, huomaat että lohdutuksen lähteesi ei ole koskaan pois. Jumala ei ole joukon joukossa. Hän on sinun.

Toinen on kaksinkertaisen vapahduksen muistaminen. Jakeessa on kaksi asiaa jotka Jumala tekee: auttaa ja kuolemasta vapahtaa. Näitä ei tule erottaa toisistaan. Elämän avun saaminen keskellä vaikeita päiviä ja iankaikkisen kuolemasta vapautuksen varmuus ovat saman Jumalan saman rakkauden kaksi puolta. Et elä pelkästään tulevaa pelastusta varten. Sinulla on jo apu tälle päivälle. Et tyydy vain tähän päivään. Sinulla on jo vapahdus, joka kantaa iankaikkisuuteen. Molemmat pätevät samalla hetkellä.

Kolmas on kuoleman pelon hellittäminen. Jos Kristus on voittanut sen, jolla oli kuolema vallassaan, sinun ei tarvitse elää sen pelon varjossa. Elämäsi saa olla vapaa. Saat rakastaa tietäen että rakkaus ei häviä, antaa tietäen että lahjat eivät katoa, kärsiä tietäen ettei kärsimys ole lopullinen, kuolla tietäen ettei kuolema ole loppu. Tämä ei ole abstrakti lohdutus. Tämä on pelon orjuudesta vapautumista, ja se muuttaa kaiken.

Lopuksi

»Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa.»

Jakeen kauneus on siinä, että se on samalla lausumaton, yllättävä tunnustus ja mahtava teologinen lause. Psalmisti huudahtaa, kuin ei uskoisi mihin hänen sydämensä on ajautunut. Meillä on tällainen Jumala. Meillä on Jumala joka on Auttaja itsessään. Meillä on Herra joka on Kuoleman Voittaja itsessään. Mikä tässä pitäisi enää pelätä?

Jokainen Raamatun kertomus kuoleman voittamisesta, Hannasta Lasarukseen, Mooseksesta Paavaliin, psalmista profeetoihin, pienestä Punaisen meren ylityksestä suureen pääsiäisaamuun, kaikki ne liittyvät yhteen paikkaan: tyhjään hautaan Jerusalemin laidalla. Siellä Jumala, joka auttaa, astui itse alas auttamaan. Siellä Herra, joka kuolemasta vapahtaa, astui itse kuolemaan vapauttaakseen. Siellä hän nousi ja pitää nyt kuoleman ja tuonelan avaimia.

Hänellä on avaimet. Hän päättää kuka haudassa pysyy. Hän päättää kuka sieltä nousee. Tämä on se Jumala joka meillä on.

Ja jos meillä on hän, mitä meiltä voisi vielä puuttua?

Aamen.