19. huhtikuuta

Mutta Jumala

Efesolaiskirjeen toinen luku alkaa pimeällä kuvauksella. Paavali maalaa ihmisen tilan ilman Kristusta sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin haluaisimme sen nähdä. Olimme kuolleita rikoksissamme, vaelsimme tämän maailman menon mukaan, olimme luonnostamme vihan lapsia. Tähän pimeyteen Paavali tuo kaksi sanaa, jotka muuttavat kaiken: »Mutta Jumala.»

Nämä kaksi sanaa kantavat koko evankeliumin painon. Ihmisen tarinaan astuu toinen toimija, jonka liike ei nouse meidän ansiostamme eikä meidän etsinnästämme. Liike alkaa Hänestä. Lause jatkuu: »Mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa armosta te olette pelastetut.»

Laupeudesta rikas

Paavali ei kuvaa Jumalaa laupiaaksi vaan rikkaaksi laupeudessa. Sanavalinta on tarkka. Rikkaus tarkoittaa varallisuutta, joka ei lopu, vaikka siitä ammennettaisiin jatkuvasti. Jumalan laupeus ei ole säästöpossu, joka tyhjenee käytössä. Se on kaivo, joka pulppuaa lakkaamatta.

Daavid lauloi tästä luonteesta jo psalmissaan: »Mutta sinä, Herra, olet laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen, suuri armossa ja totuudessa.» Pietari avasi saman rikkauden Uuden testamentin avauksessa: »Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta.»

Laupeuden rinnalla Paavali nimeää suuren rakkauden. Nämä kaksi kuuluvat yhteen. Laupeus on rakkauden vastaus kurjuuteen, rakkaus on laupeuden lähde. Tiitukselle Paavali kirjoitti saman totuuden eri sanoin: »Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi.» Hyvyys ja ihmisrakkaus eivät ilmestyneet käskynä, ne ilmestyivät persoonana, Jeesuksessa Kristuksessa.

Kuolleista eläviksi

Paavali käyttää tarkoituksellisesti voimakasta sanaa. Emme olleet sairaita, jotka tarvitsivat hoitoa. Emme olleet eksyneitä, jotka tarvitsivat opastusta. Olimme kuolleita, jotka tarvitsivat elämän. Kuollut ei voi auttaa itseään. Kuollut ei voi nostaa itseään ylös. Kuollut tarvitsee jonkun, joka tulee ulkopuolelta ja antaa sen, mitä häneltä puuttuu.

Tämän Jumala teki Kristuksessa. »Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne.» (Ef. 2:1) Elämä ei syntynyt meissä itsessään herätettynä. Se annettiin meille Kristuksen kanssa. Hänen ylösnousemuksensa on meidän ylösnousemuksemme, Hänen elämänsä on meidän elämämme.

Roomalaiskirje vahvistaa tämän totuuden ajoituksen. »Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.» (Room. 5:8) Kristus ei kuollut meidän puolestamme silloin, kun olimme valmistautuneet vastaanottamaan Hänet. Hän kuoli, kun olimme vielä vihollisia. Tämä on rakkauden mitta, jota ihmismieli ei saa loppuun mitatuksi.

Armosta pelastetut

Paavali ei voi pidättää itseään. Keskellä lausetta hän keskeyttää oman kerrontansa ja huudahtaa: »armosta te olette pelastetut.» Sama totuus kaikuu muutama jae myöhemmin täydempänä: »Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta se on Jumalan lahja.» (Ef. 2:8)

Armo on sana, joka sulkee pois ansion. Roomalaiskirje sanoo asian suoraan: »Ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.» (Room. 3:24) Lunastus tapahtui Kristuksen verellä, kuten Paavali muistutti efesolaisia jo ensimmäisessä luvussa: »Jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.»

Apostoli Pietari tunnusti saman totuuden Jerusalemin kokouksessa: »Mutta me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin.» (Apt. 15:11) Sama armo pelastaa juutalaisen ja pakanan, oppineen ja oppimattoman, lapsen ja vanhuksen. Tie on yksi, ovi on yksi, lahja on yksi.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Älä mittaa pelastustasi omasta tilastasi käsin. Paavali ei sano, että Jumala rakasti meitä, koska näki meissä jotain rakastettavaa. Hän rakasti meitä silloin, kun olimme kuolleita. Pelastuksen perusta ei ole sinussa, se on Hänessä. Tämä on lepo, jota mikään päivän tunne ei voi horjuttaa.

Ota armo vastaan lahjana, älä palkkana. Lahjaa ei ansaita, lahja otetaan vastaan. Jos yrität ansaita armon, et ole vielä ymmärtänyt sitä. Avaa kätesi sille, mitä Jumala antaa Kristuksessa, älä yritä kantaa Hänelle hintaa, jonka Hän on jo maksanut.

Lepää siinä, että olet jo elävä. Tiitukselle kirjoitettu sana lupaa: »Että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.» (Tit. 3:7) Et odota tulevasi eläväksi, sinut on tehty eläväksi Kristuksen kanssa. Elä siitä elämästä, joka sinulle on annettu, älä siitä kuolemasta, josta olet jo nostettu pois.

Herra, kiitos siitä, että et jättänyt meitä kuolleisuuteemme. Kiitos siitä, että olet rikas laupeudessa, kiitos siitä, että rakkautesi astui pimeyteemme silloin, kun emme osanneet sitä edes pyytää. Anna meidän tänään levätä armossasi, ottaa vastaan lahjasi, elää siitä elämästä, jonka olet meille Kristuksessa antanut. Jeesuksen Kristuksen, ainoan Vapahtajan, nimessä.

Aamen.