13. huhtikuuta

Kaksi tapaa elää

Paavali kirjoittaa toisen Korinttolaiskirjeen viidennessä luvussa kuolevaisuudesta ja iankaikkisesta. Hän puhuu maallisesta majastamme, joka hajoaa, sekä taivaallisesta asunnostamme, joka odottaa. Keskellä tätä pohdintaa hän tiivistää koko uskovan elämän yhteen lauseeseen: »Sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.»

Lause on lyhyt, sen kantama on valtava. Paavali asettaa kaksi tapaa elää vastakkain. Toinen on näkemisen tie, jossa ihminen luottaa siihen, mikä on silmin todennettavissa, käsin kosketeltavissa, järjellä mitattavissa. Toinen on uskon tie, jossa luottamus lepää siinä, mitä ei vielä nähdä, mutta mikä on totta.

Heprealaiskirje antaa uskolle määritelmän, joka valaisee päivän jaetta: »Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.» Usko ei ole epävarmuutta. Se on toisenlaista varmuutta, joka ei perustu siihen, mitä silmä tavoittaa, vaan siihen, kuka Jumala on.

Näkymätön on todellisempi

Sama Paavali oli kirjoittanut luvun aiemmin: »Meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.» Tässä on uskon vaelluksen suuntaviiva. Näkyvä ei ole vähemmän todellista, se on vähemmän kestävää. Näkymätön ei ole vähemmän totta, vaan kestävämpää.

Mooses on tämän vaelluksen vahva esikuva. Heprealaiskirje sanoo hänestä: »Uskon kautta hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa; sillä koska hän ikäänkuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti.» Mooses näki sen, mitä silmä ei voi nähdä. Hän kesti, koska hänen katseensa oli kiinnittynyt toiseen valtakuntaan kuin siihen, jonka faarao hallitsi.

Pietari kirjoittaa hajaannukseen joutuneille uskoville saman sanoman lämmöllä: »Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla.» Rakkaus Kristukseen ei ole rakentunut näkemisen päälle. Se on rakentunut tuntemiseen, joka tulee Pyhän Hengen kautta.

Toivo ja kärsivällisyys

Uskon vaellus kulkee aina toivon kanssa. Paavali kirjoittaa roomalaisille: »Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee? Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.»

Kärsivällisyys on uskon vaelluksen merkki. Näkemisen tie hätääntyy, kun vastaus ei tule heti. Uskon tie odottaa, koska sen luottamus ei perustu aikatauluun, vaan Lupaajaan. Tämä on sama kärsivällisyys, johon profeetta kutsui: »Mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta.»

Korinttolaisille Paavali tunnustaa nykyhetken rajallisuuden: »Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin.» Uskon vaellus tapahtuu siinä välitilassa, jossa näemme vajavaisesti. Se on rehellinen sana. Emme näe vielä kaikkea, näemme tarpeeksi luottaaksemme Häneen, joka näkee kaiken.

Kristus minussa

Uskon vaellus ei ole yksinäistä ponnistelua. Paavali avaa salaisuuden galatalaisille: »Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.» Vaellus tapahtuu Hänen uskossaan, Hänen voimassaan, Hänen rakkautensa varassa.

Tämä on syvällinen lohdutus. Sinun uskosi ei kanna sinua siksi, että se olisi vahva, vaan siksi, että sen kohde on vahva. Vaeltaja saattaa olla heikko, polku saattaa olla pitkä, näkymä saattaa olla sumea. Kristus elää sinussa, Hänen uskollisuutensa kantaa sinun horjuvan luottamuksesi yli.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Älä mittaa elämääsi vain sen perusteella, mikä näkyy. Näkyvät olosuhteet kertovat osan totuudesta, eivät koko totuutta. Sinun elämäsi yllä lepää näkymätön todellisuus, jossa Kristus on jo voittanut, Isä on jo armollinen, Henki on jo läsnä. Uskon vaellus tarkoittaa, että annat tämän näkymättömän todellisuuden ohjata päiväsi suuntaa.

Anna toivolle aikaa hengittää. Kun rukous ei näytä tuottavan vastausta, kun tie ei näytä lyhenevän, kun Jumalan työ sinussa näyttää hitaalta, muista, että toivo on luotu odottamaan. Pietari muistuttaa, että samat kärsimykset kantavat veljemme ja sisaremme ympäri maailmaa. Vaellat seurakunnan kanssa, et yksin.

Kiinnitä katseesi Häneen, joka on näkymätön. Niin kuin Mooses kesti, koska hän näki sen, joka on näkymätön, sinäkin saat kestää. Katse ei ole ympärillä olevassa, vaan ylhäällä olevassa. Kristuksessa sinulla on perintömaa, johon vielä pääset. Sinne johtava tie on uskon tie, eikä Hän jätä sinua puolitiehen.

Herra Jeesus, sinä olet uskomme alkaja ja täyttäjä. Opeta meitä vaeltamaan uskossa silloinkin, kun emme näe. Anna meille Mooseksen kestävyys, Pietarin riemu, Paavalin selkeys. Pidä katseemme näkymättömässä, joka on iankaikkista, varjele meidät kiinnittymästä siihen, mikä on ajallista. Sinun nimessäsi.

Aamen.