11. huhtikuuta

Tuomas ja suljettu ovi

Ylösnousemuksen jälkeisenä iltana opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana. Jeesus tuli heidän keskelleen, näytti kätensä ja kylkensä, antoi heille rauhansa. Tuomas ei ollut paikalla. Kun toiset kertoivat hänelle nähneensä Herran, hän vastasi sanoilla, jotka ovat jääneet historiaan: ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä, en minä usko.

Viikon kuluttua opetuslapset olivat jälleen koolla, tällä kertaa Tuomas mukana. Jeesus tuli ovien ollessa suljettuina, kääntyi suoraan Tuomaan puoleen, kutsui häntä koskettamaan haavojaan. Tuomas vastasi tunnustuksella, joka kantaa kaiken epäilyksen toiselle puolelle: »Minun Herrani ja minun Jumalani!»

Tämän tunnustuksen jälkeen Jeesus sanoi sanat, jotka eivät enää koske vain Tuomasta vaan koko sitä lukijoiden joukkoa, joka tulisi Hänen luokseen vuosisatojen ja vuosituhansien ajan: »Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!»

Autuaat näkemättä uskovat

Jeesus ei moittinut Tuomasta. Hän nimesi sen, mihin Tuomaan usko nojasi, samalla Hän avasi oven uudelle autuudelle. Tämä autuus ei kuulu niille, jotka olivat istuneet Hänen kanssaan Galileassa. Se kuuluu niille, jotka eivät ole Häntä nähneet, jotka kuitenkin uskovat.

Pietari kirjoittaa hajaannuksessa eläville uskoville, samaan totuuteen kiinnittyen: »Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla.» (1. Piet. 1:8) Tämä on apostolinen vahvistus sille, mitä Jeesus haudan tyhjyyden jälkeen lupasi. Näkemättä rakastaminen on mahdollista. Näkemättä uskominen on todellista. Sen yllä lepää sanomaton ilo.

Paavali tiivistää saman vaelluksen luonteen Korinttilaiskirjeessä: »Sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.» (2. Kor. 5:7) Vaellus ei perustu siihen, mitä silmä erottaa, vaan siihen, mitä sydän tuntee todeksi Jumalan sanan kautta.

Usko on luja luottamus

Heprealaiskirje antaa uskolle tunnetun määritelmänsä: »Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.» (Hepr. 11:1) Usko ei ole haparoivaa toivetta, se on lujaa luottamusta. Sen kohde ei ole näkyvissä, sen varmuus ei silti horju. Näkymättömyys ei tee uskon kohteesta vähemmän todellista, päinvastoin, se osoittaa uskon olevan jotain muuta kuin näkemistä.

Mooses kulki tämän saman tien. Hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa, »sillä koska hän ikäänkuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti.» (Hepr. 11:27) Tässä on koko uskon salaisuus muutamassa sanassa. Mooses näki Hänet, joka on näkymätön. Silmät eivät erottaneet, sydän erotti. Tämä näkö kantoi läpi erämaan, tämä näkö kestää tänäänkin.

Maria kuuli Elisabetin huulilta saman autuuden, jonka Jeesus antaisi Tuomaan ja meidän kuulla: »Ja autuas se, joka uskoi, sillä se sana on täyttyvä, mikä hänelle on tullut Herralta!» (Luuk. 1:45) Autuus liittyy uskomiseen, ei näkemiseen. Sana täyttyy, vaikka sen täyttyminen ei vielä silmin näy.

Merkit eivät korvaa uskoa

Jeesus oli aiemmin sanonut kuninkaan virkamiehelle Kaanassa: »Ellette näe merkkejä ja ihmeitä, te ette usko.» (Joh. 4:48) Sanoissa oli sekä toteamus, että hellä nuhde. Merkkien etsiminen voi olla tie, jossa usko ei koskaan saavu perille, vaan jää aina odottamaan seuraavaa todistetta.

Hauta puhui omaa todistustaan jo ennen Jeesuksen ilmestymistä Tuomaalle. Johannes kuvaa hetken, jossa hän itse meni sisään tyhjään hautaan: »Silloin toinenkin opetuslapsi, joka ensimmäisenä oli tullut haudalle, meni sisään ja näki ja uskoi.» (Joh. 20:8) Hän näki kääriliinat, ei vielä ylösnoussutta. Tässä oli usko, joka taipui jo siitä, mitä sydän tunnisti todeksi.

Heprealaiskirje muistuttaa lopuksi koko uskon pilvestä, joka kulki ennen meitä: »Ja vaikka nämä kaikki uskon kautta olivat todistuksen saaneet, eivät he kuitenkaan saavuttaneet sitä, mikä oli luvattu.» (Hepr. 11:39) He uskoivat ilman, että näkivät täyttymystä. Heidän autuutensa oli sama autuus, jonka Jeesus julisti haudan tyhjentyneen jälkeen.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Sinä kuulut siihen joukkoon, jota Jeesus siunasi. Et ole nähnyt Hänen haavojaan omin silmin. Et ole istunut Hänen kanssaan Galilean rannalla. Juuri sinua varten Jeesus sanoi nuo sanat suljetussa huoneessa. Autuus, jonka Hän silloin julisti, kuuluu sinulle tänään. Älä mittaa uskoasi sen mukaan, mitä silmä erottaa, mittaa se Hänen sanansa mukaan.

Älä odota merkkiä siellä, missä Sana jo puhuu. Joskus sydän pyytää uutta todistetta ennen kuin uskaltaa luottaa. Jeesus ei tuomitse epäilystä, Hän nostaa sen yli. Hän kutsuu sinua nojaamaan siihen, mitä Hän on jo puhunut. Sana riittää siellä, missä silmä ei näe.

Lepää näkymättömän edessä. Mooses kesti, koska hän näki sen, joka on näkymätön. Sama näkö on tarjolla sinulle. Se ei ole silmän työtä, se on sydämen lepoa Jumalan luonteen päällä. Hän on todellinen, vaikka et Häntä näe. Hän on lähellä, vaikka et Häntä kosketa. Hän on uskollinen, vaikka et tunne Hänen läsnäoloaan tällä hetkellä.

Herra Jeesus, kiitos siitä siunauksesta, jonka annoit suljetussa huoneessa kaikille niille, jotka uskoisivat sinuun näkemättä. Anna minun tänään olla yksi heistä. Vahvista uskoani siellä, missä silmäni eivät näe, anna minun nojata sanaasi silloinkin, kun sydän pyytää merkkiä. Sinä olet minun Herrani ja minun Jumalani.

Aamen.