5. huhtikuuta

Lopullinen voitto

Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeen kuudennessa luvussa kasteesta, vanhan ihmisen kuolemasta, uuden elämän alusta. Keskelle tätä opetusta hän asettaa jakeen, joka kantaa koko evankeliumin painon: »Tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse.» Tässä on lause, joka muuttaa kaiken.

Huomaa Paavalin sananvalinta. Hän ei sano »me uskomme», vaan »tietäen». Tämä ei ole toiveajattelua, ei tunteen varaan rakennettua oletusta. Tämä on tietoa, joka lepää tyhjän haudan päällä. Kristus on noussut, eikä Hän enää koskaan kuole. Kuoleman valta on murrettu, ei tilapäisesti vaan lopullisesti.

Vanhassa testamentissa kuoleman voima näytti olevan ehdoton. Jokainen patriarkka, jokainen profeetta, jokainen kuningas päätyi hautaan. Kuolema oli viimeinen sana. Pääsiäisaamuna se sana mykistyi. Pietari saarnasi tämän totuuden helluntaina: »Hänet Jumala herätti ja päästi kuoleman kivuista, niinkuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää.» (Apt. 2:24)

Ei ollut mahdollista pitää

Pietarin sanoissa on jotain syvästi lohdullista. Hän ei sano, että kuolema yritti pitää Kristusta, mutta ei jaksanut. Hän sanoo, että se ei ollut mahdollista. Kuolemalla ei ollut oikeutta Häneen, ei valtaa Häneen, ei otetta Häneen. Synnitön Karitsa ei kuulunut haudan piiriin, hauta oli vain läpikulkupaikka.

Tästä syystä ylösnousseen Kristuksen sanat Johannekselle Patmoksen saarella kantavat sellaista painoa: »Ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.» (Ilm. 1:18) Avaimet ovat vallan symboli. Se, jolla on avaimet, päättää kuka tulee sisään, kuka pääsee ulos.

Kuoleman avaimet eivät enää ole kuoleman omat. Tuonelan avaimet eivät enää ole tuonelan omat. Ne ovat Kristuksen kädessä, sen Kristuksen, joka rakasti meitä niin paljon, että antoi itsensä meidän puolestamme. Tämä on uskovan turva tämän päivän ja viimeisen päivän välillä.

Sinä täytät minut ilolla

Pietarin helluntaisaarnassa kaikuvat myös Daavidin profeetalliset sanat: »Sinä teet minulle tiettäviksi elämän tiet, sinä täytät minut ilolla kasvojesi edessä.» (Apt. 2:28) Daavid kirjoitti nämä sanat omasta toivostaan, Pietari sovelsi ne Kristukseen. Elämän tiet eivät päättyneet hautaan, ne johdattivat ylösnousseen Isän kasvojen eteen, ikuiseen iloon.

Tämä sama tie on avattu jokaiselle, joka uskoo. Kristus ei noussut yksin omaa kunniaansa varten. Hän nousi esikoisena monista veljistä, tienraivaajana, joka avasi polun perässä tuleville. Hänen elämänsä on meidän elämämme, Hänen voittonsa on meidän voittomme.

Synnin valta on murrettu

Paavali yhdistää kuoleman vallan murtamisen suoraan synnin vallan murtamiseen. Muutamaa jaetta myöhemmin hän kirjoittaa: »Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.» (Room. 6:14) Sama sana vallita toistuu. Kuolema ei vallitse Kristusta, synti ei saa vallita meitä.

Tämä on uuden liiton perusta. Kun Kristus murskasi kuoleman vallan, Hän murskasi myös sen, mikä antoi kuolemalle sen voiman, nimittäin synnin. Sinun ei tarvitse elää sen alla, mikä on jo voitettu. Sinun ei tarvitse palvella isäntää, joka on jo syösty valtaistuimeltaan. Sinä elät armon alla, et lain pelossa.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Ensimmäinen on varmuus. Sinun pelastuksesi ei lepää tunteittesi, kokemustesi tai onnistumistesi varassa. Se lepää tyhjän haudan päällä. Kristus elää, eikä Hän enää koskaan kuole. Sama Herra, joka kantoi syntisi ristille, on tänäänkin elävä, läsnä oleva, sinua varjeleva. Hänen elämänsä on perusta, joka ei petä.

Toinen on vapaus. Sinun ei tarvitse pelätä kuolemaa kuin niiden, joilla ei ole toivoa. Kuoleman avaimet ovat Kristuksen kädessä. Sinun ei tarvitse pelätä syntiäkään niin, kuin pelkäisit sen pitävän sinut otteessaan ikuisesti. Synti ei saa vallita sinua. Sinä elät armon alla, ja armo on voimallisempi kuin syntisi.

Kolmas on ilo. Elämän tiet on tehty tiettäviksi. Ylösnousseen kasvot säteilevät iloa, johon sinutkin on kutsuttu. Tämä ilo ei ole olosuhteiden tulosta, vaan tyhjän haudan jälkikaikua sydämessä. Vaikka tämän päivän tie kävisi laaksoissa, sen päässä odottaa Hän, jolla on elämän avaimet.

Herra Jeesus, kiitos siitä, että sinä elät. Kiitos, että kuolema ei sinua vallitse, eikä se enää meitäkään lopullisesti vallitse, jotka sinuun turvaamme. Anna meidän tänään elää tämän voiton varassa, vapaina synnin orjuudesta, varmoina sinun läsnäolostasi. Täytä meidät ilolla kasvojesi edessä. Sinun nimessäsi.

Aamen.