4. huhtikuuta

Daavidin laulu, joka katsoi haudan yli

Psalmi 16 on Daavidin laulu, jonka sävel kantaa elämän rajan toiselle puolen. Daavid lauloi sen omasta turvastaan Herrassa, mutta Pyhä Henki kantoi sanat hänen elämänsä rajojen yli. Päivän jae kuuluu: »Sentähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee, ja myös minun ruumiini asuu turvassa. Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa.»

Daavid puhuu tässä iloa, joka ei kuulu pelkästään mielen pinnalle. Hän puhuu sydämen iloa, sielun riemua, ruumiin turvaa. Koko ihminen lepää, koska koko ihminen kuuluu Herralle. Hauta ei ole loppu, koska Herra ei hylkää omiansa edes silloin, kun maa peittää heidät.

Sanat, jotka odottivat täyttymystään

Pietari nousi helluntaina Jerusalemissa puhumaan kansalle ja avasi juuri tämän psalmin. Hän siteerasi Daavidin sanat ja sanoi sitten ääneen sen, mitä Pyhä Henki Daavidin kautta oli puhunut: »Niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta.» (Apt. 2:31)

Daavid kuoli, hänet haudattiin, hänen hautansa oli yhä Jerusalemissa Pietarin aikana. Sanat eivät siis voineet tarkoittaa pelkästään Daavidia itseään. Ne odottivat toista, jonka Isä oli vannonut nostavansa Daavidin huoneesta valtaistuimelle. Ne odottivat Häntä, jonka ruumis ei näkisi katoavaisuutta.

Paavali julisti saman totuuden Pisidian Antiokiassa: »Sinä et salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta.» (Apt. 13:35) Paavalin sanoma jatkui suoraan: »Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus.» (Apt. 13:38) Ylösnousemus ei jäänyt opinkappaleeksi, se aukesi anteeksiantamukseksi.

Kuoleman ja tuonelan avaimet

Vanha testamentti tunsi toivon, joka katsoi tuonelan yli. Psalmi 49:15 sanoo: »Mutta minun sieluni Jumala lunastaa tuonelan vallasta, sillä hän ottaa minut huomaansa.» Tämä toivo lepäsi Jumalan luonteessa, ei ihmisen voimassa. Sielu ei lunasta itseään, Jumala lunastaa sen.

Tuon lunastuksen täyttymys astui näkyviin, kun ylösnoussut Kristus ilmestyi Johannekselle Patmoksen saarella. Hän sanoi: »Ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.» (Ilm. 1:18) Avaimet eivät ole enää tuonelan käsissä. Ne ovat sen kädessä, joka rakasti omiansa ja antoi henkensä heidän edestään.

Sama Herra puhuu Ilmestyskirjan lopussa viimeisestä päivästä: »ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat.» (Ilm. 20:13) Tuonela ei pidä lukkojensa takana ketään, joka kuuluu Kristukselle. Sen on luovutettava, mitä se on pitänyt, sillä avaimet eivät ole sen omat.

Sentähden sydämeni iloitsee

Daavidin ilo lähti sanasta »sentähden». Ilo ei syntynyt tyhjästä, sillä oli peruste. Edellisessä jakeessa Daavid sanoo pitävänsä Herran aina silmiensä edessä, koska Herra on hänen oikealla puolellaan, ettei hän horjuisi. Tästä turvasta nousee ilo, joka kestää senkin, mitä silmä ei vielä näe.

Pietari toistaa saman jakeen helluntaisaarnassaan ja antaa siihen vielä yhden sävyn: »minun ruumiini on lepäävä toivossa.» (Apt. 2:26) Toivossa lepäävä ruumis on uusi sana ihmisen kuolevaisuudesta. Hauta ei ole enää pelkkä loppu, se on lepopaikka, jossa odotetaan aamua.

Psalmi 57:8 herättää saman ruumiin huomenelle: »Heräjä, minun sieluni; heräjä, harppu ja kannel. Minä tahdon herättää aamuruskon.» Aamuruskon herättäminen kuuluu Hänelle, joka nousi haudasta varhain ensimmäisenä viikonpäivänä. Hänen ylösnousemuksensa on jokaisen Hänen omansa ylösnousemuksen ensi hedelmä.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Ilosi peruste on Hänen ulkopuolellaan sinusta. Daavid ei iloinnut omasta vahvuudestaan, hän iloitsi siitä, että Herra ei jättäisi häntä. Sinun ilosi ei lepää sen päällä, miten sinä jaksat uskoa, vaan sen päällä, miten Hän pitää sinusta kiinni. Tämä peruste kestää senkin yön, jolloin oma usko tuntuu hiljaiselta.

Ruumiisi saa levätä turvassa. Daavid puhui kokonaisesta ihmisestä, ei vain sielusta. Kristuksen ylösnousemus koskee myös ruumista, sitä samaa, joka tänään väsyy, sairastuu, vanhenee. Saat antaa ruumiisi levätä Herran turvassa tänä yönä ja jokaisena yönä, sillä Hänellä on avaimet.

Hauta ei sano viimeistä sanaa. Jos olet menettänyt rakkaasi Kristuksessa, kuule tämä jae uudelleen. Herra ei hylkää omiensa sielua tuonelaan. Sinun surusi on todellinen, mutta se ei ole toivoton. Sama Herra, joka nousi haudasta, kantaa sinun rakkaasi, kunnes kohtaatte Hänen kasvojensa edessä.

Herra Jeesus, kiitos siitä, että nousit haudasta ja että sinulla on kuoleman ja tuonelan avaimet. Anna sydämeni iloita sinussa, anna sieluni riemuita sinun nimestäsi, anna ruumiini levätä sinun turvassasi. Pidä minua kädessäsi tänä päivänä, kunnes näen sinut kasvoista kasvoihin. Sinun nimessäsi.

Aamen.