3. huhtikuuta

Hauta avoinna, sisar itkee

Betania oli pieni kylä Öljymäen rinteellä, lähellä Jerusalemia. Siellä asui kolme sisarusta, joita Jeesus rakasti: Martta, Maria, Lasarus. Lasarus oli sairastunut, sisaret olivat lähettäneet sanan Jeesukselle, Jeesus oli viipynyt vielä kaksi päivää siellä missä oli. Kun Hän vihdoin saapui Betaniaan, Lasarus oli ollut neljä päivää haudassa.

Martta tuli ulos kylän laidalle Jeesusta vastaan. Hänen sanoissaan oli sekä uskoa että särkynyttä toivoa: »Herra, jos sinä olisit ollut täällä, ei minun veljeni olisi kuollut.» Juuri tähän surun keskelle Jeesus sanoi sanat, jotka kantavat kaiken kristillisen toivon: »Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?»

Minä olen

Jeesus ei sanonut: minulla on ylösnousemus, tai: minä lupaan ylösnousemuksen. Hän sanoi: Minä olen. Sama »Minä olen», jolla Jumala oli vastannut Moosekselle palavan pensaan luona, soi nyt Betanian hautakammion edustalla. Ylösnousemus ei ole Jeesuksesta erillinen tapahtuma jossakin viimeisessä päivässä, se on Hänen oma Persoonansa. Elämä ei ole Hänestä erillinen lahja, se on Hän itse.

Johannes oli kirjoittanut tämän auki jo evankeliuminsa alussa: »Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.» (Joh. 1:4) Sama todistus kantaa Johanneksen ensimmäiseen kirjeeseen asti: »Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa. Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.» (1. Joh. 5:11-12) Elämää ei voi omistaa erillään Hänestä. Kristus itse on elämä.

Tästä syystä Jeesus saattoi sanoa toisaalla: »Sillä niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä hän tahtoo.» (Joh. 5:21) Hänellä on Isän oma valta elämän yli. Hauta ei ole Hänen rajansa, se on Hänen jalkansa alla.

Elää, vaikka olisi kuollut

Jeesus sanoo kaksi asiaa, jotka näyttävät ristiriitaisilta, mutta kantavat yhdessä koko evankeliumin. Ensin: »joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.» Tämä on lupaus uskovalle, joka laskeutuu hautaan. Ruumiillinen kuolema tulee, hauta otetaan auki, multa peitetään päälle, mutta uskova elää. Hänen elämänsä on Kristuksessa, eikä mikään hauta voi tätä elämää sulkea sisälleen.

Paavali kirjoitti tämän saman tessalonikalaisille heidän surunsa keskelle: »Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.» (1. Tess. 4:14) Jo Jesaja oli nähnyt tämän aamun kaukaisuudessa: »Mutta sinun kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat ylös. Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte.» (Jes. 26:19)

Sitten toinen lause: »Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.» Tässä Jeesus puhuu syvemmästä kuolemasta kuin ruumiillisesta. On olemassa kuolema, joka iskee henkeen, erottaa Jumalasta, sammuttaa elämän lähteestään. Tätä kuolemaa uskova ei näe koskaan. Hän on jo nyt siirtynyt kuolemasta elämään.

Johannes itse tiivistää saman totuuden: »Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.» (Joh. 3:36) Iankaikkinen elämä alkaa siitä hetkestä, jolloin ihminen uskoo. Se ei ole tuonpuoleinen palkinto vaan tämänpuoleinen todellisuus, joka kestää tuonpuoleiseen.

Hän herättää viimeisenä päivänä

Jeesus toistaa saman lupauksen Johanneksen kuudennessa luvussa kolme kertaa peräkkäin: »minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä.» »jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.» »Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.» Kolme kertaa sama lupaus, jotta yksikään ei jäisi epäilyyn.

Paavali avaa, miten tämä koskettaa myös tätä päivää. »Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.» (Room. 8:11) Sama Henki, joka nosti Jeesuksen haudasta, asuu jo nyt uskovassa. Ylösnousemuksen voima ei ole kaukainen ennuste, se on läsnäoleva todellisuus.

Uskotko sen?

Jeesus ei jättänyt opetustaan irralleen Martan elämästä. Hän kääntyi suoraan sisaren puoleen ja kysyi: »Uskotko sen?» Sama kysymys nousee tästä jakeesta jokaiselle, joka sen lukee. Kysymys ei ole, ymmärrätkö sen, tai osaatko selittää sen, vaan: uskotko sen?

Anna kysymyksen koskettaa. Älä ohita sitä päivän jakeena, jonka olet lukenut. Jeesus seisoo edessäsi, niin kuin Hän seisoi Martan edessä Betaniassa. Hän kysyy sinulta tänään: uskotko, että minä olen ylösnousemus, että minä olen elämä, että sinä elät, vaikka olisit kuollut, että sinä et ikinä kuole? Vastauksesi tähän kysymykseen kantaa kauas elämääsi.

Lepää sen päällä, mitä Hän on. Elämäsi varmuus ei lepää uskosi voiman päällä, vaan sen Persoonan päällä, johon usko kohdistuu. Kristus on ylösnousemus, vaikka sinun uskosi olisi pieni. Hän on elämä, vaikka sinä tuntisit itsesi kuolleeksi. Hauta ei ole Hänen rajansa, ei sinunkaan. Hänessä sinä elät jo nyt.

Herra Jeesus, sinä olet ylösnousemus ja elämä. Sinun kysymyksesi koskettaa minua tänään, niin kuin se kosketti Marttaa Betaniassa. Vastaan sinulle hiljaisesti: minä uskon. Auta epäuskoani siellä, missä se vielä on heikkoa. Pidä minua kiinni siinä elämässä, joka on sinun Pojassasi, kunnes näen sinut kasvoista kasvoihin. Sinun nimessäsi, ainoa Vapahtaja.

Aamen.