17. maaliskuuta

Yksi lause Isä meidän -rukouksen jälkeen

Jeesus oli juuri opettanut opetuslapsilleen rukouksen, jota seurakunta on sittemmin rukoillut kaksituhatta vuotta. Sen sisällä oli pyyntö: »Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme.» (Matt. 6:12) Rukouksen jälkeen Hän ei jätä tätä pyyntöä irralliseksi. Hän palaa sen luo, korostaa sitä, painaa sen sydämellemme uudelleen.

Päivän jae on tämä paluu: »Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi.» Kaikista Isä meidän -rukouksen pyynnöistä Jeesus nostaa esiin juuri tämän. Ei sitä, joka koskee leipää, ei sitä, joka koskee kiusausta, vaan sen, joka koskee anteeksiantamista. Tämä yksityiskohta kertoo, kuinka painava asia on Mestarin sydämellä.

Saatu armo virtaa eteenpäin

Anteeksiantaminen ei alkanut meistä. Se alkoi Jumalasta. Paavali kirjoittaa Efesolaiskirjeessä: »Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut.» (Ef. 4:32) Sama sävel kantaa Kolossalaiskirjeessä: »Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.» (Kol. 3:13)

Tässä on järjestys, jota ei voi kääntää nurin. Ensin tulee Kristuksen risti, ensin tulee maksettu velka, ensin tulee Jumalan anteeksianto meille. Vasta tämän jälkeen meiltä pyydetään anteeksiantamista toista kohtaan. Emme keksi anteeksiantamista, vastaanotamme sen ja annamme sen virrata edelleen.

Tämä muuttaa kaiken. Anteeksianto ei ole moraalinen suoritus, jolla ansaitsemme jotakin. Se on kiitollisen sydämen luonnollinen liikahdus, kun se muistaa, kuinka paljon itse on saanut anteeksi. Pyytäväksi tullut velallinen ei voi rynnätä ulos vankilasta hakkaamaan velkakaveriaan, ellei hän ole unohtanut, kenestä on kysymys.

Mitalla jota mittaat

Jeesus jatkaa samaa teemaa myöhemmin Vuorisaarnassa: »Sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan, ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.» (Matt. 7:2) Jaakob vahvistaa saman lain: »Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt.» (Jaak. 2:13)

Pietari yritti kerran asettaa rajan: »Herra, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Ihanko seitsemän kertaa?» (Matt. 18:21) Hän luuli olevansa avokätinen. Jeesus vastasi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän, sitten kertoi vertauksen kuninkaasta, joka antoi anteeksi valtavan velan, mutta jonka palvelija ei suostunut antamaan anteeksi pientä. Vertaus päättyy raskaaseen lauseeseen: »Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi.» (Matt. 18:35)

Huomaa sanat sydämestänne. Kysymys ei ole muodollisesta lauseesta, jossa sanotaan oikeat sanat huulilla. Kysymys on siitä, että viha, katkeruus, mittaamaton lasku toista kohtaan luovutetaan Herralle ja jätetään Hänelle. Anteeksianto ei tarkoita, että vääryyttä ei tapahtunut. Se tarkoittaa, että vääryyden lopullinen tilinpito siirtyy Hänelle, joka tuomitsee oikein.

Rukouksen ja anteeksiannon side

Markus kertaa saman opetuksen omassa evankeliumissaan: »Ja kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne.» (Mark. 11:25) Rukous ja anteeksianto ovat sidotut toisiinsa kuin kaksi puolta samasta ovesta. Jos toinen on suljettu, toinenkaan ei aukea kunnolla.

Sananlaskut sanoo asian toisesta suunnasta: »Joka tukkii korvansa vaivaisen huudolta, se joutuu itse huutamaan, vastausta saamatta.» (Sananl. 21:13) Tukittu korva tuottaa tukitun korvan. Suljettu sydän tuottaa suljetun taivaan kokemuksen. Tämä ei ole Jumalan kovuutta, tämä on Hänen viisauttaan, joka kutsuu meitä elämään yhdenmukaisesti sen armon kanssa, jonka olemme saaneet.

Johannes piirtää lopulta selvän rajaviivan: »Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.» (1. Joh. 3:10) Rakkaus veljeen, johon kuuluu anteeksiantamus, ei ole valinnainen lisäpiirre Jumalan lapsen elämässä. Se on tuntomerkki, josta sukulaisuus tunnistetaan.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Muista ensin oma velkasi. Anteeksianto käy raskaaksi silloin, kun unohdamme, kuinka paljon itse olemme saaneet. Ennen kuin punnitset toisen rikkomusta, käy ristin juurella. Katso, mitä Kristus maksoi sinun tähtesi. Tästä paikasta käsin anteeksianto ei ole enää mahdoton vuori, vaan kiitollinen vastaus saadusta armosta.

Anna sydämestäsi, älä vain huuliltasi. Sydämen anteeksianto on prosessi, joka voi viedä aikaa. Se ei tarkoita haavan kieltämistä eikä vääryyden vähättelyä. Se tarkoittaa, että luovutat oikeutesi kostaa, oikeutesi pitää lasku auki, oikeutesi tuomita toinen lopullisesti. Annat sen Hänelle, jolla yksin on oikeus tuomita oikein.

Älä viivyttele. Markuksen kertomus liittää anteeksiannon juuri siihen hetkeen, kun seisot rukoilemassa. Tänään on hetki. Älä kanna huomiseen sitä, mitä voit tänään laskea käsistäsi. Taivaallinen Isäsi odottaa sinua, kätensä ojossa, valmiina antamaan anteeksi sen, mitä sinä tuot Hänelle, samalla kun lasket alas sen, mitä olet kantanut toista vastaan.

Herra, sinä olet antanut minulle anteeksi enemmän kuin osaan käsittää. Auta minua tänään päästämään irti siitä laskusta, jota olen pitänyt auki toista kohtaan. Anna minulle sydän, joka antaa anteeksi niinkuin sinä olet minulle Kristuksessa antanut. Aukaise korvani lähimmäiseni huudolle, että minun rukoukseni ei kohtaisi suljettua taivasta. Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Aamen.