12. maaliskuuta

Istutettu, ei sattumalta kasvanut

Psalmi 92 on sapatin laulu. Sen keskelle nousee kuva, joka kantaa koko psalmin lupauksen: »He ovat istutetut Herran huoneeseen, he viheriöitsevät meidän Jumalamme kartanoissa.» Vanhurskas ei ole rinteelle eksynyt taimi, hän on istutettu. Joku on kantanut hänet paikoilleen, asettanut hänet juurineen siihen maahan, jossa hän kasvaa.

Sana »istutettu» kantaa Raamatussa erityistä painoa. Jesaja kuvaa pelastettuja samalla sanalla: »heidän nimensä on oleva 'vanhurskauden tammet', 'Herran istutus', hänen kirkkautensa ilmoitukseksi.» (Jes. 61:3) Istuttaja on Herra itse, paikka on Hänen huoneensa, tarkoitus on Hänen kirkkautensa ilmoittaminen.

Tämä on uskovan elämän pohja. Sinä et päätynyt Jumalan luo omasta etsinnästäsi, Hän etsi sinut. Sinä et juurtunut itse, Hän juurrutti sinut. Paavali rukoili Efeson seurakunnalle, että Kristus saisi »asua uskon kautta teidän sydämissänne», ja että he olisivat »rakkauteen juurtuneet ja perustuneet». (Ef. 3:17) Istutus on tehty, juuret saavat syventyä.

Veden partaalla kasvava puu

Psalmin kuva yhtyy kahteen muuhun istutetun puun lauluun. Ensimmäinen psalmi avautuu samalla kuvalla: »Hän on niinkuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu.» (Ps. 1:3) Jeremia toistaa saman lupauksen vielä konkreettisemmin: »Hän on kuin veden partaalle istutettu puu, joka ojentaa juurensa puron puoleen; helteen tuloa se ei peljästy, vaan sen lehvä on vihanta, ei poutavuonnakaan sillä ole huolta, eikä se herkeä hedelmää tekemästä.» (Jer. 17:8)

Puu ei viheriöi siksi, että ympärillä olisi aina hyvät säät. Se viheriöi siksi, että sen juuret yltävät veteen. Helle tulee, poutavuosi tulee, mutta puu ei kuihdu. Sen elämä ei riipu olosuhteista vaan lähteestä. Tämä on Herran huoneessa kasvavan salaisuus, hänen juurensa ovat siellä, missä vesi ei ehdy.

Jeesus avasi tämän saman totuuden uudessa liitossa selvemmin kuin missään muualla. »Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.» (Joh. 15:5) Istutetun puun kuva saa nimensä Kristuksessa. Hän on viinipuu, oksat saavat elää sen mehusta.

Vielä vanhuudessaan hedelmää

Jakeen kaikkein rohkein lupaus on tämä: »Vielä vanhuudessaan he tekevät hedelmää, ovat mehevät ja vihannat.» Maailmassa, joka mittaa ihmistä hänen tuottavuutensa parhailta vuosilta, tämä lause kulkee vastavirtaan. Herran huoneeseen istutetulle vanhuus ei ole hedelmättömyyden aikaa, vaan kypsymisen ja antamisen aikaa.

Jesajan kautta Herra sanoi tämän omin sanoin: »Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan.» (Jes. 46:4) Sama käsi, joka istutti, kantaa läpi vuosien. Vanhuus ei ole Jumalalta hylkäämisen aikaa, se on Hänen kantamisensa syvintä aikaa.

Psalmin laulaja itse rukoili tätä: »Älä, Jumala, minua hylkää vanhaksi ja harmaaksi tultuani, niin minä julistan sinun käsivartesi voimaa nousevalle polvelle, sinun väkevyyttäsi kaikille vielä tuleville.» (Ps. 71:18) Vanhuuden hedelmä on usein juuri tätä, todistusta nuoremmille siitä, mitä Herra on uskollisesti tehnyt. Hopeahapsinen pää, joka vielä kantaa, julistaa Jumalan voimasta sanattomasti.

Hedelmä, josta psalmi puhuu, ei kuitenkaan ole vain pitkän iän palkkio. Paavali kirjoitti filippiläisille, että heidän tulisi olla »täynnä vanhurskauden hedelmää, jonka Jeesus Kristus saa aikaan, Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi.» (Fil. 1:11) Hedelmä on Kristuksen aikaansaamaa, ei meidän puristamaamme. Karsittu oksa kantaa enemmän, ei vähemmän. »Jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.» (Joh. 15:2)

Hän, minun kallioni

Psalmin huipennus on todistus, jonka vanhurskaat itse julistavat: »Herra on vanhurskas, hän, minun kallioni, ja ettei hänessä vääryyttä ole.» Pitkän elämän jälkeen, monien sateiden ja hellepäivien jälkeen, viheriöivän puun lehvistöstä kuuluu yksi sanoma. Herra on kallio. Hänessä ei ole vääryyttä.

Daavid lauloi saman 18. psalmissa: »Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen.» (Ps. 18:2) Kallio ei liiku. Kallio ei pety. Kallio kantaa silloinkin, kun puun lehvät heiluvat tuulessa. Vanhurskaan todistus ei lopulta ole hänen omasta kestävyydestään, vaan siitä Kalliosta, jonka päälle hänen elämänsä on rakennettu.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Pysy juurissasi. Sinut on istutettu Herran huoneeseen. Älä yritä elää omista varannoistasi, vaan ojenna juuresi sinne, mistä vesi nousee. Pietari kehotti: »kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa.» (2. Piet. 3:18) Kasvu on hidasta, juurten työ on näkymätöntä, mutta juuri sieltä nousee se, mikä kantaa myöhemmin.

Älä pelkää vuosien karttumista. Maailma kuiskaa, että parasta aikaasi on jäljellä yhä vähemmän. Herran huoneessa kasvavan elämä kulkee toiseen suuntaan, sen mehevyys ei kuihdu, sen hedelmä ei lopu. Hän, joka istutti sinut, kantaa harmaantumiseen saakka. Hänen kätensä eivät väsy ennen sinua.

Anna todistuksesi kuulua. Vihannan puun tehtävä on julistaa, että Herra on vanhurskas. Sinun elämäsi saa olla tämä sama todistus. Et tarvitse suuria sanoja, tarvitset vain pysymistä siellä, mihin Herra on sinut istuttanut. Hedelmä puhuu itse, kun puu pysyy paikallaan.

Herra, kiitos, että olet istuttanut minut huoneeseesi, etten ole sattuman varassa kasvanut taimi. Anna juurteni syventyä sinun elävään veteesi. Kanna minua vuosien läpi, niin että vielä vanhuudessanikin saan kantaa hedelmää ja julistaa, että sinä olet vanhurskas kallio, jossa ei vääryyttä ole. Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Aamen.