24. helmikuuta

Mittapuu siirtyy

Paavali kirjoittaa Efeson seurakunnalle vankilasta käsin. Hän on opettanut neljä lukua siitä, kuka uskova on Kristuksessa, ja nyt hän kääntää katseen siihen, miltä tämä todellisuus näyttää tavallisessa arjessa, ihmisten välisissä suhteissa. Päivän jae on tämän opetuksen kruunu: »Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut.»

Jakeen sydän on lopussa, kahdessa sanassa: niinkuin Jumalakin. Mittapuu ei ole se, mitä toinen ansaitsee. Mittapuu ei ole edes se, mitä itse jaksamme antaa. Mittapuu on se, mitä Jumala on Kristuksessa meille antanut. Tämä yksi sana siirtää koko kysymyksen toiselle tasolle.

Anteeksiantaminen ei ole tunne, joka odottaa nousevansa, vaan teko, joka kumpuaa saadusta. Se, joka on itse saanut paljon anteeksi, kantaa armoa myös eteenpäin. Se, joka ei ole nähnyt oman velkansa kokoa, ei jaksa antaa toiselle anteeksi pienestäkään.

Pukekaa yllenne

Kolossalaiskirje sisältää saman opetuksen rinnakkaisena. Paavali kirjoittaa: »Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen.» (Kol. 3:12) Pukeutuminen on tietoinen teko. Aamulla puetaan vaatteet, joita päivä vaatii. Samalla tavalla puetaan sydän.

Heti tämän jälkeen tulee jae, joka kertoo, mitä tämä pukeutuminen tarkoittaa käytännössä: »Kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.» (Kol. 3:13) Sama mittapuu palaa, sama Herra, sama saatu armo.

Pietari kirjoittaa hajaannukseen joutuneille uskoville: »olkaa kaikki yksimielisiä, helläsydämisiä, veljiä kohtaan rakkaita, armahtavaisia, nöyriä. Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.» (1. Piet. 3:8-9) Kutsumme on siunata, ei kostaa. Tämä kutsu ei jätä tilaa kaksoiselämälle.

Anteeksiannon vakavuus

Jeesus itse opetti tämän vakavuuden Vuorisaarnassa sanoilla, joita ei voi kiertää: »Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.» (Matt. 6:14-15)

Markus toistaa saman opetuksen rukouksen yhteydessä: »kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne.» (Mark. 11:25) Rukous ja anteeksianto on Jeesuksen opetuksessa kiinnitetty yhteen niin, ettei niitä voi erottaa.

Tämä ei tarkoita, että anteeksiantamisemme ansaitsisi Jumalan anteeksiantamuksen. Päinvastoin: jos elämässämme ei näy saadun armon hedelmää, on syytä kysyä, olemmeko todella vastaanottaneet sen, mitä Kristus on meille tarjonnut. Anteeksisaanut sydän antaa anteeksi. Anteeksiantamaton sydän paljastaa, että jotakin on jäänyt vastaanottamatta.

Luukas kirjaa Jeesuksen sanat vielä rohkeampina: »jos hän seitsemän kertaa päivässä tekee syntiä sinua vastaan ja seitsemän kertaa kääntyy sinun puoleesi ja sanoo: 'Minä kadun', niin anna hänelle anteeksi.» (Luuk. 17:4) Seitsemän kertaa päivässä, samalle ihmiselle, samasta asiasta. Tämä ei ole laskemista vaan sen lopettamista.

Korkeimman lapset

Jeesus liittää anteeksiannon kysymykseen siitä, kenen lapsia me olemme. »rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.» (Luuk. 6:35) Lapsi muistuttaa Isäänsä. Isän hyvyys kiittämättömiä ja pahoja kohtaan tulee näkyväksi lapsen elämässä.

Paavali tiivistää saman Efesolaiskirjeessä heti seuraavalla rivillä päivän jakeen jälkeen: »Olkaa siis Jumalan seuraajia, niinkuin rakkaat lapset.» (Ef. 5:1) Seuraaminen ei ole jäljittelyä ulkoa, vaan luontoa, jonka rakkaat lapset ovat Isältään saaneet. Hyväsydämisyys ja anteeksiantavaisuus eivät ole ylimääräisiä hyveitä, ne ovat perheen tuntomerkki.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Aloita siitä, mitä olet itse saanut. Älä mittaa anteeksiantoa toisen ansion mukaan, mittaa sitä Kristuksen ristin mukaan. Siellä on annettu sinulle anteeksi enemmän kuin osaat laskea. Jokainen tarjottu armo elämässäsi on osoitus siitä, että Jumala ei ole pitänyt kirjaa sinun synneistäsi. Anna saman armon virrata eteenpäin.

Erota tunne ja päätös. Anteeksianto ei tarkoita, että tunteet ovat heti rauhassa, tai että haava lakkaa olemasta haava. Se tarkoittaa, että luovut oikeudesta kostaa, oikeudesta pitää velkaa muistissa, oikeudesta odottaa toiselta ansaittua hyvitystä. Loppu jää Jumalan käsiin, joka tuomitsee oikeudenmukaisesti.

Pue ystävällisyys päällesi tänä aamuna. Älä odota, että tunnet sen ensin, pue se päällesi uskon teolla. Hyväsydämisyys on usein pieni asia: lempeä sana, kärsivällinen katse, vastauksen viivyttäminen hetken. Jumala on Kristuksessa antanut sinulle anteeksi. Kanna tätä mukanasi sinne, missä tänään kuljet.

Herra Jeesus, kiitos siitä armosta, jonka olet ristilläsi minulle ansainnut. Sinä olet antanut anteeksi sen, mitä en koskaan olisi voinut maksaa. Anna minulle hyväsydämisyys, joka kantaa eteenpäin saadun armon, ystävällisyys, joka kestää myös silloin, kun toinen on väärässä, anteeksianto, joka päästää irti siitä, mitä en kuitenkaan voi pitää kädessäni. Tee minusta Isän rakas lapsi, joka muistuttaa Isäänsä. Sinun nimessäsi rukoilen.

Aamen.