8. helmikuuta

Pyhäkössä avautui näky

Psalmi 73 on Aasafin tunnustus. Hän aloittaa laulunsa myöntämällä, että hänen jalkansa olivat olleet vähällä kompastua. Hän oli katsellut jumalattomien menestystä, nähnyt heidän ruumiinsa lihavina ja kasvonsa huolettomina, samalla kun hän itse oli koetellut sydäntään turhaan. Katkeruus oli noussut sieluun. Aasaf kuvaa itseään tyhmäksi ja ymmärtämättömäksi, järjettömäksi eläimeksi Jumalan edessä.

Käänne tapahtuu, kun hän astuu Jumalan pyhäkköön. Vasta siellä hänen silmänsä aukenivat näkemään asioiden todellisen järjestyksen. Tämän käänteen sisällä syntyy päivän jae: »Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti.» Tämä ei ole vahvan ihmisen lause. Tämä on horjuneen ihmisen tunnustus, joka on löytänyt jälleen perustansa.

Kun voima loppuu

Jae alkaa rehellisellä myönnytyksellä. Ruumis ja sielu voivat nääntyä. Aasaf ei kiellä heikkoutta, ei piilota uupumusta hengelliseen muotoiluun. Hän sanoo sen ääneen. Sairaus voi viedä voimat, suru voi tyhjentää sielun, vuosien paino voi murtaa sen, mikä ennen tuntui kantavalta. Raamattu ei pyydä uskovaa teeskentelemään, että näin ei tapahdu.

Paavali kuljetti samaa rehellisyyttä toiseen Korinttilaiskirjeeseen. »Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat.» (2. Kor. 4:8) Hän jatkaa samassa luvussa: »Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu.» Ulkonainen menehtyy, sisällinen uudistuu. Nämä kaksi tapahtuvat yhtä aikaa saman ihmisen sisällä.

Herra itse vastasi Paavalin heikkouden rukoukseen sanoilla, jotka hän kuljetti loppuelämänsä mukana: »Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.» (2. Kor. 12:9) Heikkous ei ole esteenä Kristuksen voimalle, vaan paikkana, johon se asettuu asumaan. Tämän tähden Paavali saattoi kirjoittaa: »kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.»

Sydämen kallio

Aasafin tunnustuksen keskellä on kuva, joka kantaa läpi koko Raamatun. Jumala on hänen sydämensä kallio. Daavid lauloi saman kuvan psalmissaan: »Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi ja varustukseni.» (Ps. 18:2) Kallio on se, mikä ei liiku, kun kaikki muu liikkuu. Kallio kestää myrskyn, vaikka puut taipuvat ja talot kaatuvat.

Huomaa kuitenkin Aasafin tarkka sanavalinta. Hän ei sano vain, että Jumala on kallio. Hän sanoo: sydämeni kallio. Tämä on sisäinen perusta, ei vain ulkoinen turva. Kallio on hänessä itsessään asuva todellisuus, johon sielu kiinnittyy silloinkin, kun ruumis pettää. Jesaja vahvistaa saman lupauksen niille, joiden voima loppuu: »Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin.» (Jes. 40:29)

Daavid tunsi tämän voiman omakohtaisesti. »Sinä päivänä, jona minä huusin, sinä vastasit minulle; sinä rohkaisit minua: minun sieluni sai voiman.» (Ps. 138:3) Voima ei tullut ulkoisten olosuhteiden muuttumisesta, vaan Herran vastauksesta huutoon. Tämä on sydämen kallion työtä, sisäistä vahvistumista keskellä ulkoista heikkoutta.

Osa iankaikkisesti

Jakeen toinen puolisko vie katseen ajan rajan yli. Jumala ei ole vain tämän hetken kallio, vaan iankaikkinen osa. Sana osa on rikas Vanhassa testamentissa. Kun Israel jakoi luvattua maata, jokainen heimo sai perintöosansa. Leeviläiset eivät kuitenkaan saaneet maaosuutta, sillä heille sanottiin: Herra itse on heidän perintöosansa.

Daavid lauloi tästä perintöosasta omana ilonaan: »Herra on minun pelto-ja malja-osani; sinä hoidat minun arpani.» (Ps. 16:5) Hän jatkaa: »Arpa lankesi minulle ihanasta maasta, ja kaunis on minun perintöosani.» Daavid omisti valtakunnan, mutta hänen kaunein perintöosansa oli Herra itse. Tämä on uskovan rikkaus, joka ei katoa kuoleman tullessa.

Paavali katsoi samaan suuntaan, kun hän kirjoitti näkyväisestä ja näkymättömästä. »Meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.» (2. Kor. 4:18) Ruumis on näkyvä, sielun nääntyminen on tunnettavissa, mutta sydämen kallio ja iankaikkinen osa kuuluvat siihen todellisuuteen, joka ei mene pois.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Saat olla rehellisesti heikko. Aasaf sanoi ääneen ruumiin ja sielun nääntymisen. Paavali kerskasi heikkoudestaan. Sinun ei tarvitse esittää vahvempaa kuin olet. Heikkous ei ole esteenä Jumalan voimalle, vaan paikkana, johon Kristuksen voima asettuu asumaan. Tunnusta tämän päivän väsymys Herralle, älä peitä sitä.

Etsi kallio sydämeesi, älä vain olosuhteisiisi. Ulkoiset turvat voivat horjua, terveys voi pettää, läheiset voivat lähteä, varat voivat hupeta. Sydämen kallio pysyy. Astu pyhäkköön niin kuin Aasaf, anna Herran avata silmäsi siihen, mikä kantaa silloinkin, kun mikään muu ei kanna.

Lepää iankaikkisen osan päällä. Sinun perintöosasi ei ole tässä ajassa, vaan Hänessä, joka pysyy. Kun katsot Jumalaa osanasi, tämän päivän nääntyminen saa oikean mittakaavan. Se on todellista, mutta se ei ole loppu. Iankaikkinen osa on jo nyt sinun, ja se odottaa sinua kokonaisuudessaan silloin, kun ruumis lopulta laskeutuu lepoon.

Herra, sinä tiedät tämän päivän väsymyksen, jota en aina osaa edes sanoiksi pukea. Ole sinä sydämeni kallio, kun voima loppuu ja sielu nääntyy. Anna minun nähdä, että sinä olet osani, joka ei katoa, vaan pysyy iankaikkisesti. Asetu heikkouteeni asumaan, niin että Kristuksen voima tulee minussa näkyviin. Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Aamen.