6. helmikuuta

Janon ääni

Psalmi 42 alkaa kuvalla, jonka jokainen ymmärtää. Peura etsii vesipuroja, sen ruumis on uupunut, sen kieli kuiva. Tämän kuvan jälkeen psalmin laulaja avaa sydämensä: »Minun sieluni janoo Jumalaa, elävää Jumalaa. Milloin saan minä tulla Jumalan kasvojen eteen?»

Tämä ei ole hartaiden hetkien kieltä. Tämä on erämaan kieltä. Psalmin laulaja on kaukana temppelistä, hän muistelee menneitä juhlapäiviä, hän kuulee ympärillään pilkkaavien äänten toistavan: »Missä on sinun Jumalasi?» Hänen ruokansa on kyynel, päivin ja öin. Silti juuri tämän janon keskeltä nousee Raamatun puhtain rukous, halu nähdä Jumalan kasvot.

Jano ei ole uskon puutetta. Jano on uskon merkki. Vain se, joka tuntee elävän Jumalan, voi ikävöidä Häntä näin. Sielu, joka ei ole koskaan maistanut, ei tiedä mitä etsiä. Janon syvyys kertoo aiemmasta maistamisesta, kyynelten suolaisuus kertoo siitä, että kosketus oli todellinen.

Sinua minun sieluni janoaa

Daavid lauloi samaa janoa erämaassaan: »Jumala, sinä olet minun Jumalani, sinua minä etsin varhain; sinua minun sieluni janoaa, sinua halajaa minun ruumiini kuivassa ja nääntyvässä, vedettömässä maassa.» (Ps. 63:1) Tässä jano ei kohdistu siunauksiin, ei vastauksiin, ei kokemuksiin. Se kohdistuu Häneen itseensä. Sinua, ei sinun antimiasi.

Korahin laulajat tunsivat saman ikävän. »Minun sieluni ikävöitsee ja halajaa Herran esikartanoihin, minun sydämeni ja ruumiini pyrkii riemuiten elävää Jumalaa kohti.» (Ps. 84:2) Daavid tiivisti yhden ainoan rukouksen yli kaikkien muiden: »Yhtä minä rukoilen Herralta, sitä minä pyydän: että saisin asua Herran huoneessa kaiken elinaikani, katsella Herran suloisuutta ja tutkistella hänen temppelissänsä.» (Ps. 27:4)

Yksi päivä Hänen esikartanoissaan on parempi kuin tuhat muualla. Mieluummin vartijana kynnyksellä kuin kuninkaana jumalattomien majoissa. Tämä on sielun mittapuun kääntyminen. Se, joka on kerran nähnyt elävän Jumalan, ei enää tyydy korvikkeisiin.

Tulkoon ja juokoon

Vanhan testamentin jano sai vastauksensa, kun Jeesus seisoi lehtimajanjuhlan suurena päivänä temppelissä. »Mutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus seisoi ja huusi ja sanoi: Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.» (Joh. 7:37) Psalmin laulajan huokaus löysi Hänessä vastauksensa. Elävä Jumala tuli ihmisten keskelle, kasvot kasvoja vasten.

Jano ei lakkaa pelkästään sammumalla, se lakkaa muuttumalla lähteeksi. Psalmi 36 ennusti tämän jo kauan ennen ristiä: »Heidät ravitaan sinun huoneesi lihavuudella, sinä annat heidän juoda suloisuutesi virrasta. Sillä sinun tykönäsi on elämän lähde; sinun valkeudessasi me näemme valkeuden.» Ilmestyskirjan loppukuva sulkee saman kaaren: »elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.» (Ilm. 22:1)

Jano alkoi erämaassa, se päättyy valtaistuimen edessä. Sama virta, jota psalmin laulaja ikävöi, virtaa nyt Karitsan tyköä. Tie sinne avattiin Hänen kärsimyksessään, kun ristillä kuului huuto: »Minun on jano.» Hänen janonsa avasi meidän veden lähteemme.

Missä on sinun Jumalasi

Pilkka kuulostaa kovalta. Psalmin laulajan korvissa kaikuu jatkuva kysymys: »Missä on sinun Jumalasi?» Sama ääni nousi pakanoiden suusta toistuvasti, sekä Psalmissa 79 että 115. Jumalan kansa on kuullut tämän kysymyksen jokaisessa sukupolvessa, joskus ulkopuolelta, joskus omasta sisältäpäin.

Job huusi saman epätoivon syvyydestä: »Oi, jospa tietäisin, kuinka löytää hänet, jospa pääsisin hänen asunnolleen!» (Job 23:3) Hänkin etsi, hänkin ei nähnyt. Pyhän miehen jano voi olla yhtä kovaa kuin syntisen, joskus kovempaa. Pimeys ei ole todiste poissaolosta. Se on usein todiste siitä, että sielu on alkanut nähdä, mikä häneltä puuttuu.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Älä häpeä janoasi. Jos sielusi tänään huutaa elävää Jumalaa, tämä huuto ei ole heikkoutta. Se on Pyhän Hengen työtä sinussa. Psalmin laulaja itki päivin ja öin, hän ei silti kääntynyt pois. Hän käänsi janonsa rukoukseksi, kyyneleensä ruoaksi. Tee samoin. Älä peitä janoasi kiireellä tai korvikkeilla, vie se Hänen eteensä sellaisenaan.

Tule ja juo. Jeesus seisoo edelleen ja huutaa samaa kutsua, joka kaikui temppelissä juhlan viimeisenä päivänä. »Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.» Hänen tykönsä tulemisen ehto on yksi, jano. Et tarvitse hienoa rukousta, et oikeaa mielentilaa, et puhdistettuja motiiveja. Tarvitset vain janon, joka pakottaa sinut Hänen luokseen.

Odota kasvojen kohtaamista. Psalmin laulajan kysymys oli: »Milloin saan minä tulla Jumalan kasvojen eteen?» Tämä kysymys ei ole vielä kokonaan saanut vastaustaan, ei sinussa, ei kenessäkään tien päällä kulkevassa. Päivä tulee, jolloin näemme Hänet kasvoista kasvoihin. Siihen asti jano on pyhä, siihen asti odotus kuuluu uskon olemukseen.

Herra, sinä tiedät sieluni janon. Et katso sitä kärsimättömästi, vaan suostut siihen, koska olet itse sen herättänyt. Anna minun tulla luoksesi sellaisena kuin olen, ilman peittelyä, ilman selityksiä. Ole sinä itse vesi, jota tarvitsen, äläkä anna minun tyytyä muuhun. Jeesuksen Kristuksen, elämän lähteen, nimessä.

Aamen.