30. tammikuuta

Sydän, jonka Herra näkee

Psalmi 147 on ylistyslaulu Jumalalle, joka pitää koossa koko luomakuntaa. Hän lukee tähtien luvun ja antaa niille nimet, peittää taivaan pilvillä ja valmistaa maalle sateen. Keskellä tätä suurta kosmista kuvaa nousee yksi jae, joka kääntää katseen tähtien välistä yhden ainoan ihmisen rinnan sisälle: »Hän parantaa ne, joilla on särjetty sydän, ja sitoo heidän haavansa.»

Sama käsi, joka asettaa tähdet paikoilleen, kumartuu särjetyn ihmisen ylle. Tämä on Raamatun Jumalan luonteen ydin. Hän on suuri, eikä silti kaukainen. Hän on Kaikkivaltias, eikä silti välinpitämätön. Hänen voimansa ei tee häntä etäiseksi, vaan vapauttaa hänet tulemaan lähelle juuri niitä, joita maailma sivuuttaa.

Daavid sanoi saman totuuden toisin sanoin: »Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.» (Ps. 34:18) Herra ei vetäydy särkyneestä. Hän kulkee sitä kohti. Tämä on yksi evankeliumin syvimmistä lupauksista, joita Vanha testamentti kantaa eteenpäin Uutta kohti.

Haavoittaja, joka on myös parantaja

Job tunsi särkymisen syvyyden henkilökohtaisesti. Hän menetti lapsensa, omaisuutensa, terveytensä, ystäviensä ymmärryksen. Hänen ystävänsä Elifas, vaikka muutoin erehtyi puhumaan Jobin tilanteesta, lausui yhden totuuden, joka kantaa: »Sillä hän haavoittaa, ja hän sitoo; lyö murskaksi, mutta hänen kätensä myös parantavat.» (Job 5:18)

Sama käsi, joka sallii haavan, on se käsi, joka sitoo. Tätä on vaikea ottaa vastaan, kun haava on tuore. Hoosea kuitenkin kutsuu kansaa juuri tähän paluuseen: »Tulkaa, palatkaamme Herran tykö, sillä hän on raadellut meitä, ja parantaa meidät, hän on lyönyt meitä, ja sitoo meidät.» (Hoos. 6:1) Paluu Herran tykö ei tapahdu siitä huolimatta, että hän on koskettanut elämäämme syvältä, vaan juuri sen tähden. Hän tietää, mitä tekee.

Jeremialle Herra puhui kansansa hajaannuksen keskellä: »Katso, minä kasvatan umpeen ja lääkitsen sen haavat, ja minä parannan heidät ja avaan heille rauhan ja totuuden runsauden.» (Jer. 33:6) Parantuminen ei jää puolitiehen. Herra ei sido haavaa väliaikaisesti, hän kasvattaa sen umpeen. Hän avaa lyödyn kansansa eteen rauhan ja totuuden runsauden.

Voideltu sitomaan särjettyjä sydämiä

Vanhan testamentin kuva särjettyjen sydänten parantajasta saa kasvonsa Jesajan profetiassa. »Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä.» (Jes. 61:1) Tämä ei ollut vain profetia tulevasta voitelusta, se oli Messiaan oman tehtävän kuvaus, jonka hän itse luki ääneen Nasaretin synagogassa.

Luukas tallentaa hetken, jossa Jeesus avasi kirjakäärön ja luki nämä sanat itsestään: »Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille, hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen.» (Luuk. 4:18) Tämä on Jeesuksen Kristuksen oma virkanimitys. Hän tuli sitomaan särjetyt.

Hesekielin kautta Herra oli jo aiemmin luvannut: »Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa.» (Hes. 34:16) Hyvä Paimen, josta Jeesus puhui Johanneksen evankeliumissa, on tämä sama Herra. Hän etsii sen, joka on kadonnut, hän sitoo sen, joka on haavoittunut. Tämä ei ole sivutehtävä, tämä on hänen sydämensä asia.

Korkean Jumalan asuinpaikka

Jesaja tallensi yhden Raamatun hämmästyttävimmistä lauseista: »Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.» (Jes. 57:15) Korkeudessa, pyhyydessä, ja särjetyn sydämen luona. Nämä ovat Jumalan asuinpaikat.

Daavid oppi tämän omasta synnistään palatessaan. Hän kirjoitti Psalmin 51 sydämellä, jonka maku oli karvas omasta langetuksesta: »Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki, särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää.» (Ps. 51:17) Särkyminen, jonka pelkäämme tekevän meistä Jumalalle kelpaamattomia, onkin juuri se asia, jonka Hän ottaa vastaan.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Älä piilota särkymistäsi Häneltä. Moni yrittää tuoda Jumalan eteen vain ehjän osansa, kiillotetun pinnan, rukouksen joka kuulostaa kestävältä. Psalmi 147 sanoo päinvastaista. Juuri särjetty sydän on se, jonka Herra parantaa. Juuri haavoittunut on se, jonka hän sitoo. Sinun ei tarvitse koota itseäsi ennen kuin tulet, sillä tuleminen särkyneenä on koko kutsun ydin.

Luota Hänen ajalleen. Hoosea sanoi: »Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää.» (Hoos. 6:2) Tämä lupaus löysi täyttymyksensä Kristuksen ylösnousemuksessa, se kantaa myös sinun haavasi ylle. Parantuminen voi kestää oman aikansa. Herra ei kiirehdi, hän ei myöskään unohda. Hänen aikataulunsa on parantajan, ei kiireisen ohikulkijan.

Odota vanhurskauden auringon nousua. Malakia profetoi: »Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla.» (Mal. 4:2) Tämä aurinko on Kristus itse. Hänen siipiensä alla on parantuminen, joka ei lopu. Kun avaat sydämesi tämän auringon valolle, et jää pimeään, vaikka olisit yhä haavoissa.

Herra, sinä joka asut korkeudessa ja silti tulet lähelle särjetyn sydäntä, kiitos siitä että tunnet meidät paremmin kuin me itse tunnemme itsemme. Tuon eteesi haavani, joista en ole uskaltanut puhua kenellekään muulle. Sido ne sinun käsiisi, paranna ne omalla ajallasi, anna minun levätä sen lupauksen alla, että särjettyä sydäntäni et hylkää. Jeesuksen Kristuksen, voidellun parantajan, nimessä.

Aamen.