25. tammikuuta

Jae, joka kantaa koko evankeliumin

Johanneksen evankeliumin kolmas luku kertoo yöllisestä keskustelusta. Nikodeemus, juutalaisten neuvoston jäsen, etsii Jeesuksen luokse pimeän turvin. Hän haluaa ymmärtää, kuka tämä opettaja on. Tämän keskustelun keskeltä nousee jae, joka on kantanut lukemattomia sieluja kahden vuosituhannen ajan: »Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.»

Jae alkaa sanalla »niin». Se ei kerro määrää vaan tapaa. Näin Jumala rakasti, tällä tavoin, tämän kokoisesti. Rakkauden mittaa ei mitata tunteilla vaan teolla, jonka Hän on tehnyt. Hän antoi Poikansa. Tämä on rakkauden todistus, joka ei jää sanoiksi.

Rakkauden todistus

Paavali kirjoittaa roomalaisille saman totuuden toisin sanoin: »Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.» Huomaa, milloin tämä rakkaus osoitettiin. Ei silloin, kun olimme valmiita. Ei silloin, kun olimme ansainneet. Vielä syntisinä, vielä vihollisina, vielä kaukana, Kristus kuoli.

Johannes kantaa saman viestin omassa kirjeessään: »Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.» (1. Joh. 4:9) Jumalan rakkaus ei jää salaisuudeksi taivaaseen, se ilmestyy maan päällä, Pojassa, joka tulee meidän luoksemme.

Sama apostoli oikaisee meidät heti perään, jos olemme käsittäneet rakkauden väärin päin: »Siinä on rakkaus, ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.» (1. Joh. 4:10) Rakkaus ei alkanut meistä. Se alkoi Hänestä. Me rakastamme vain siksi, että Hän rakasti ensin, sanoo Johannes hieman myöhemmin (1. Joh. 4:19).

Hän antoi

Jakeen sydän on yhdessä verbissä: antoi. Jumala ei säilyttänyt, ei suojellut, ei pitänyt itsellään. Hän antoi. Paavali pysähtyy tämän äärelle Roomalaiskirjeessä 8:32: »Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?»

Tämä on argumentti suuremmasta pienempään. Jos Isä antoi sen, mikä Hänelle oli kaikkein kalleinta, kuinka Hän pidättäisi meiltä sitä, mikä on vähäisempää. Ainokaisen Pojan antaminen on kaiken muun lahjoittamisen takuu. Kun katsot Golgataa, näet, ettei taivaasta puutu meille mitään sellaista, mikä on todella tarpeen.

Paavali tiivistää saman pelastuksen sanoman Timoteukselle: »Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.» (1. Tim. 1:15) Jeesus ei tullut hyville vaan syntisille. Hän ei tullut valmiille vaan tarvitseville. Tämä on hyvä sanoma jokaiselle, joka tuntee kelpaamattomuutensa.

Ettei yksikään hukkuisi

Lupaus on sanaton siinä, ketä se koskee. Ei yksikään. Ei rotuun, ei ikään, ei taustaan sidottuna. Jokainen, joka uskoo. Jeesus toistaa saman lupauksen Johanneksen kuudennessa luvussa: »Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.» (Joh. 6:40)

Iankaikkinen elämä ei ole vain pituutta, se on laatua. Se on elämää Jumalan yhteydessä, alkaen tästä hetkestä, ulottuen ajan tuolle puolen. Jeesus sanoo Martalle veljen haudalla: »Minä olen ylösnousemus ja elämä, joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?» (Joh. 11:25–26)

Tämä elämä on varjeltua kättä myöten. Jeesus sanoo lampaistaan: »Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.» (Joh. 10:28) Huomaa kahdesti toistuva varmuus, eivät huku, ei kukaan ryöstä. Pelastus ei lepää uskovan voimassa pitää kiinni vaan Paimenen voimassa pitää.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Ensimmäinen on rakkauden suunta. Älä yritä kiivetä Jumalan luokse rakkaudellasi. Hän on jo tullut sinun luoksesi rakkaudessaan. Evankeliumi ei ole kutsu rakentaa rakkautta Jumalaa kohtaan, vaan kutsu ottaa vastaan se rakkaus, jonka Hän on jo Pojassaan osoittanut. Sinun rakkautesi on aina vastausta, ei alkua.

Toinen on uskon yksinkertaisuus. Jae ei sano »joka ansaitsee» tai »joka kelpaa». Se sanoo »joka uskoo». Usko on tyhjien käsien ojentamista, ei täysien käsien tarjoamista. Se on luottamusta siihen, että Hän, joka antoi Poikansa, ei nyt hylkää sinua. Jos uskot Häneen, sinulla on iankaikkinen elämä jo tällä hetkellä, omistuksena, ei toiveena.

Kolmas on lupauksen laajuus. Maailma, jota Jumala rakasti, on sama maailma, jossa sinä tänään hengität. Tämä rakkaus ei sulje ketään ulos, joka tahtoo tulla sisään. Jos sydämessäsi liikkuu kutsu, se kutsu on aito. Tule Hänen luokseen sellaisena kuin olet, Hän on jo antanut kaiken, jotta sinä mahtuisit mukaan.

Herra, kiitos siitä rakkaudesta, joka antoi Poikasi minunkin tähteni. En ymmärrä sen syvyyttä, en mittaa sen leveyttä, otan vastaan sen lahjana. Anna minun uskoa Häneen tänään uudelleen, levätä siinä iankaikkisessa elämässä, jonka Hän kädessään pitää. Jeesuksen Kristuksen, ainokaisen Poikasi, nimessä.

Aamen.