23. tammikuuta

Lahja, jota ei voi ansaita

Paavali kirjoitti Efeson seurakunnalle vankilasta käsin. Hän tunsi sekä juutalaisen lain ankaruuden että pakanamaailman epätoivon. Hän oli itse kulkenut tien, jossa ihminen yrittää rakentaa vanhurskautensa omilla teoillaan. Sillä tiellä hän oli tavannut Kristuksen, joka pysäytti hänet keskellä matkaa Damaskoon. Siitä päivästä alkaen hän tiesi, että pelastus ei ole palkkaa, vaan lahja.

Päivän jae tiivistää tämän koko evankeliumin yhdeksi lauseeksi: »Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta, se on Jumalan lahja.» Kolme sanaa kantavat tämän lauseen painon. Armo on perusta. Usko on ottamisen tapa. Lahja on luonne. Mikään näistä kolmesta ei tule ihmisestä, kaikki tulee Jumalalta.

Muutamaa jaetta aiemmin Paavali oli jo sanonut saman totuuden: »on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa, armosta te olette pelastetut.» (Ef. 2:5) Ihminen ei ollut sairas, joka tarvitsi lääkettä. Hän oli kuollut, joka tarvitsi elämän. Kuollut ei voi auttaa itseään hereille, hänet on herätettävä.

Vanhurskaus uskon kautta

Roomalaiskirjeessä Paavali avaa saman opetuksen toisesta suunnasta. Hän kirjoittaa: »Se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.» (Room. 3:22) Vanhurskaus, joka pelastaa, ei ole ihmisen omaa. Se on Jumalan vanhurskautta, joka annetaan uskon kautta sille, joka tulee Kristuksen luo.

Jakeessa 26 Paavali näyttää tämän ratkaisun salaisuuden: »osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.» Jumala ei pyyhi syntiä pois sivuuttamalla oikeudenmukaisuutta. Hän on vanhurskas itse, ja silti Hän vanhurskauttaa syntisen. Ristin salaisuus on tässä: Kristus kantoi sen, mikä kuului meille, jotta me saisimme sen, mikä kuului Hänelle.

Tästä syystä Paavali sanoo neljännessä luvussa: »Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle.» (Room. 4:16) Jos pelastus olisi teoista, sen lujuus riippuisi tekijän voimasta. Koska se on armosta uskon kautta, sen lujuus lepää Antajan voimassa. Lupaus pysyy, vaikka me horjuisimme.

Usko, joka ottaa vastaan

Mistä tämä usko sitten syntyy? Paavali vastaa selkeästi: »Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.» (Room. 10:17) Usko ei ole ihmisen sisäinen ponnistus, jolla hän saa Jumalan suosion. Se on vastaus, joka syntyy sydämeen silloin, kun Kristuksen sana saa kuulijan sisimmässä tilaa.

Johannes kirjoittaa evankeliuminsa alussa samaa salaisuutta: »Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.» (Joh. 1:12-13) Uudestisyntyminen ei ole ihmisen päätöksen lopputulos, vaan Jumalan teko vastaanottavassa sydämessä.

Jaakob vahvistaa: »Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.» (Jaak. 1:18) Totuuden sana on se siemen, jonka kautta uusi elämä syntyy. Sana kuullaan, sana otetaan vastaan, sana synnyttää uskon, usko ottaa vastaan armon, armo pelastaa.

Tunnustus, joka kantaa

Roomalaiskirje 10 avaa tämän tien aivan käytännönläheisesti: »Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi, ja suun tunnustuksella pelastutaan.» Sydän ja suu kulkevat yhdessä. Sisäinen usko nousee ulkoiseksi tunnustukseksi, ulkoinen tunnustus vahvistaa sisäistä uskoa.

Filippin vanginvartija sai saman vastauksen yön pimeydessä, kun hän kysyi pelastuksen tietä: »Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi.» (Apt. 16:31) Tie on yksinkertainen, vaikka sen syvyys on pohjaton. Uskoa Herraan Jeesukseen tarkoittaa luovuttaa koko luottamuksensa Häneen, ei vain hyväksyä Häntä tiedollisesti.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Lakkaa rakentamasta omaa vanhurskautta. Pelastus ei ole palkka, jonka ansaitset, vaan lahja, jonka otat vastaan. Niin kauan kuin yrität ostaa Jumalan suosiota teoillasi, hartaudellasi tai parannuksellasi, jäät seisomaan armon ulkopuolelle. Avaa kätesi, anna omasi pois, ota vastaan se, minkä Hän tarjoaa.

Lepää lahjan luonteessa. Lahja, joka on ansaittu, ei ole lahja, vaan palkka. Pelastus on lahja alusta loppuun, sen luonne ei muutu matkan varrella. Et menetä sitä huonona päivänä, et lisää siihen mitään hyvänä päivänä. Sinä lepäät Hänen uskollisuutensa varassa, et omasi.

Tunnusta Hänet Herraksi. Usko, joka jää piiloon, ei ole vielä saanut omaa muotoaan. Suun tunnustus ei pelasta ilman sydämen uskoa, eikä sydämen usko jää pysyvästi mykäksi. Anna huulillesi se nimi, joka on yli kaikkien nimien, Jeesus on Herra.

Herra Jeesus, kiitos siitä, että pelastus on lahja, ei palkka. Avaa silmäni näkemään armon, joka on minulle ojennettu, avaa käteni ottamaan vastaan se, minkä olet valmistanut. Synnytä sydämeeni uskoa sanasi kautta, kanna minua omilla käsivarsillasi silloinkin, kun omat käteni väsyvät. Sinun nimessäsi, ainoan Vapahtajan.

Aamen.