22. tammikuuta

Sielu, joka puhuu itselleen

Daavid avaa 103. psalmin epätavallisella tavalla. Hän ei käänny ensin Jumalan puoleen, vaan oman sielunsa puoleen. »Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.» Tässä on mies, joka tuntee oman sisimpänsä taipumuksen unohtaa. Hän tietää, että sielu vaipuu helposti hiljaisuuteen silloin, kun sen pitäisi laulaa.

Unohtaminen on hiljainen voima. Se ei tule meluna eikä kapinana, se hiipii rauhassa. Eilinen vapautus haalistuu, eilinen parannus muuttuu itsestäänselvyydeksi, eilinen anteeksiantamus painuu pohjalle muiden muistojen alle. Daavid puhuu sielulleen, koska hän tietää, ettei kiitos nouse itsestään. Se herätetään.

Psalmin alku ei ole tunnetila vaan päätös. Daavid ei odota, että kiitos välähtää sydämeen kuin sähkö. Hän tarttuu omaan sieluunsa, asettaa sen Jumalan tekojen eteen, käskee sen muistamaan. Tämä on uskovan jokapäiväinen työ. Sielu, joka jätetään puhumatta sille, ajautuu kohti unohdusta.

Anteeksiantamus ja parantaminen yhdessä

Daavid nimeää kaksi hyvää tekoa, joita ei saa unohtaa. »Hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi.» Nämä kaksi kulkevat Raamatussa kerta toisensa jälkeen yhdessä, eikä se ole sattumaa. Ihminen tarvitsee molemmat, sillä syntiinlankeemus rikkoi ihmisen koko olemuksen, sekä hengen että ruumiin.

Egyptistä lähdön jälkeen Herra ilmoitti itsensä Israelille uudella nimellä Marran katkerilla vesillä. »Minä olen Herra, sinun parantajasi.» (2. Moos. 15:26) Tämä nimi, Jahve Rafa, ei ole liitetty johonkin yksittäiseen tekoon vaan Hänen olemukseensa. Parantaminen ei ole Jumalalle harvinainen poikkeus, se on osa sitä, kuka Hän on.

Daavid itse koki tämän omakohtaisesti. Psalmissa 30:2 hän muistaa: »Herra, minun Jumalani, sinua minä huusin, ja sinä paransit minut.» Toisaalla hän tunnustaa anteeksiantamuksen ja parantamisen yhteyden. Psalmissa 41:4 hän rukoilee: »Herra, ole minulle armollinen, paranna minun sieluni, sillä minä olen tehnyt syntiä sinua vastaan.» Synti haavoittaa sielua, anteeksiantamus parantaa sen.

Jeesus näytti tämän yhteyden konkreettisesti, kun halvattu mies laskettiin Hänen eteensä katon kautta. Ennen kuin Hän käski miehen nousta, Hän sanoi: »tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi.» (Mark. 2:10) Sitten Hän lisäsi: »Minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.» Anteeksiantamus tuli ensin, parantaminen oli sen näkyvä vahvistus.

Haavainsa kautta me olemme paratut

Psalmin lupaus löytää syvimmän perustansa Golgatalla. Jesaja kuvasi tämän jo seitsemänsataa vuotta ennen ristiä. »Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.» (Jes. 53:5) Sama Vapahtaja, joka kantoi syntimme, kantoi myös sairautemme.

Tämä ei tarkoita, että jokainen sairaus poistuisi tässä ajassa. Se tarkoittaa, että jokainen parantamisen muoto, jonka uskova kokee, virtaa Hänen haavoistaan. Sielun parantaminen, ruumiin parantaminen, suhteiden parantaminen, kaikki on saman lähteen virtaa. Jeremia rukoili tämän totuuden ymmärtäen: »Paranna minut, Herra, niin minä parannun, auta minua, niin olen autettu. Sillä sinä olet minun ylistykseni.» (Jer. 17:14)

Psalmissa 147:3 sama Herra kuvataan särkyneiden sydämien lääkärinä. »Hän parantaa ne, joilla on särjetty sydän, ja sitoo heidän haavansa.» Hän tulee lähelle juuri sinne, missä on rikki. Apostoli Jaakob kantaa saman lupauksen seurakunnan elämään: »uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen, ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.» (Jaak. 5:15) Anteeksiantamus ja parantaminen kulkevat yhdessä myös uuden liiton seurakunnassa.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Puhu sielullesi. Älä jätä sieluasi yksin sen omien tunteiden kanssa. Daavid ei odottanut tunteen tuloa, hän käski sieluaan kiittämään. Tänä aamuna sinulla on lupa ja vastuu sanoa omalle sisimmällesi: muista. Muista, mitä Hän on tehnyt. Muista, mistä Hän on sinut nostanut. Sielu, joka muistuu, alkaa kiittää.

Älä erota anteeksiantamusta parantamisesta. Hän, joka antaa kaikki syntisi anteeksi, on sama, joka parantaa kaikki sairautesi. Älä lähesty Häntä vain toisen tähden. Tuo Hänen eteensä koko itsesi, sekä se, mikä on sairasta sielussa, että se, mikä on sairasta ruumiissa. Hän on Herra Rafa, sinun parantajasi, eikä Hänen nimensä ole muuttunut.

Anna kiitoksen olla vastauksesi. Psalmista kysyy 116. psalmissa: »Kuinka minä maksan Herralle kaikki hänen hyvät tekonsa minua kohtaan?» Vastaus ei ole velka vaan ylistys. Et voi maksaa Hänelle takaisin, voit ainoastaan kiittää. Anna tämän päivän olla päivä, jossa et unohda, vaan muistat ääneen, mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt.

Herra, herätä sieluni tänä aamuna kiittämään sinua. Älä anna minun unohtaa, mitä olet tehnyt, älä anteeksiantamustasi, älä parantamistasi, älä uskollisuuttasi pimeinä öinä. Sinä olet Herra, minun parantajani, sinä olet se, joka annat synnit anteeksi. Tuon eteesi sekä sieluni että ruumiini, sekä haavani että syntini. Paranna minut, Herra, niin minä parannun. Jeesuksen Kristuksen, ainoan Vapahtajan, nimessä.

Aamen.