18. tammikuuta

Sielun hiljainen tunnustus

Psalmi 139 on yksi Vanhan testamentin syvimmistä rukouksista. Daavid kulkee Jumalan tuntemisen syvyyksiin ja löytää itsensä sieltä, missä ihminen aina on: Luojan käsien työnä. Jakeessa 14 rukous kääntyy ylistykseksi: »Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.» Tämä ylistys ei kohdistu omaan olemukseen vaan siihen, jonka käsistä ihminen on syntynyt.

Lauseen lopussa oleva ilmaisu kantaa erityistä painoa. Daavid sanoo, että hänen sielunsa »kyllä tietää» tämän. Tieto ei ole pelkkää aivojen ymmärrystä, se on sielun sisäistä tunnistamista. Ihminen voi kieltää oman ihmeellisyytensä mielessään, mutta sielu tietää, ettei se itse ole itsensä alkuperä. Joku on tehnyt sen ihmeellisesti, eikä tätä tietoa voi sammuttaa tutkielmilla tai vastaväitteillä.

Ihmisen luomisen perusta

Ensimmäisen Mooseksen kirjan alkuluvut avaavat tämän psalmin taustan. Jumala sanoo: »Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme.» Seuraava jae täydentää: »Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.» Tässä on Daavidin sielun »tietämisen» perusta. Ihminen ei synny sattumalta, hänet on suunniteltu, ajateltu ja tahdottu.

Sana »kuva» ei tarkoita pelkkää ulkoista yhdennäköisyyttä. Se tarkoittaa edustamista ja heijastamista, asemaa, joka kantaa Luojan jälkeä jokaisessa hengenvedossa. Ihminen on luotu kantamaan jotain Jumalasta tähän maailmaan. Tässä on hänen kunniansa, vaikka hän olisi minkä tahansa elämäntilanteen keskellä. Tässä on hänen ihmeellisyytensä, vaikka maailma sanoisi hänet vähäpätöiseksi.

Daavidin sanavalinta »ylen ihmeellisesti» ei ole pelkkä kohteliaisuus. Sana viittaa syvälliseen ihmettelyyn, johonkin niin pohjattomaan, että se pysäyttää. Havahtuessaan omaan olemassaoloonsa ihminen voi vastata vain hiljaisuudella ja kiitoksella. Tämä on Psalmin 139 luonteenomainen ääni, syvä rauha sen edessä, mitä ei voi täysin ymmärtää.

Ihmeelliset ovat sinun tekosi

Daavidin sana »ihmeelliset ovat sinun tekosi» laajenee muiden psalmien kautta. Psalmi 111:2 sanoo: »Suuret ovat Herran teot, kaikkien niiden tutkisteltavat, jotka niitä rakastavat.» Tekoja ei vain ihastella ohimennen, niitä tutkitaan rakkaudella. Psalmi 104:24 vahvistaa saman: »Kuinka moninaiset ovat sinun tekosi, Herra! Sinä olet ne kaikki viisaasti tehnyt, maa on täynnä sinun luotujasi.»

Job 5:9 muistuttaa, ettei tämä ihmeellisyys lopu siihen, mitä silmä näkee. Profeetta kuvaa Jumalan, »joka tekee suuria, tutkimattomia tekoja, ihmeitä ilman määrää». Ihme ei katoa tiedon valossa, se kasvaa. Solujen rakenteessa ja tähtien etäisyyksissä paljastuu jatkuvasti uusia kerroksia, joita ei aavistettu olemassa olevaksi.

Daavid jatkaa samaa todistusta Psalmissa 40:5: »Herra, minun Jumalani, suuret ovat sinun ihmetekosi ja sinun aivoituksesi meitä kohtaan. Ei ole ketään sinun vertaistasi.» Hän tunnistaa, että teot ovat luetteloa pidemmät. Tämä on ihmiselle vapauttavaa, hänen ei tarvitse ymmärtää kaikkea voidakseen ylistää. Riittää, että hän tunnistaa kantansa Luojaa kohti.

Sama ylistys soi taivaallisessa kuvassa. Ilmestyskirjan 15:3 kertoo voittajien laulusta lasimeren äärellä: »Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias; vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas.» Sama virsi soi maassa ja taivaassa, Daavidin huulilta voittajien huulille. Aika ja paikka eivät muuta ylistyksen sanoja, vain äänensävyä.

Mitä tämä puhuu meille tänään

Sinut on tehty ihmeellisesti. Tämä ei ole imartelua, vaan Sanan totuus. Sinä et ole sattuma, sinun olemassaolosi on Jumalan tahdon ja viisauden hedelmä. Peili voi heijastaa takaisin kasvot, joita on vaikea rakastaa, mutta sielu kuitenkin tietää: tämä on tehty, eikä sitä ole tehty huolimattomasti. Samat sormet, jotka muovasivat Aadamin tomusta, muovasivat sinut.

Hänen tekonsa ovat tutkisteltavat. Psalmi 111 kutsuu rakastamaan Herran tekoja ja tutkimaan niitä. Pysähdy. Katso oman ruumiisi rakennetta, hengityksesi rytmiä, sydämesi sykettä. Katso luomakunnan moninaisuutta, lehden suonten kuviota, linnun siipien kantokykyä. Jokainen kohde, johon huomio kohdistuu, kantaa Luojan jälkeä, eikä yksikään ole irrallaan toisesta.

Ihmettely johtaa ylistykseen. Psalmissa 92:4–5 Daavid huudahtaa: »Sillä sinä ilahutat minua, Herra, töilläsi; minä riemuitsen sinun kättesi teoista. Kuinka suuret ovat sinun tekosi, Herra! Sinun ajatuksesi ovat ylen syvät.» Ylistys ei ole suoritus, vaan luonnollinen vastaus, kun sielu havahtuu siihen, mitä se näkee. Sielu, joka »kyllä tietää», ei voi olla hiljaa.

Herra, kiitos siitä, että minut on tehty ylen ihmeellisesti. Kiitos siitä, että sinun tekosi minussa, ympärilläni ja koko luomakunnassa ovat suuret ja moninaiset. Avaa silmäni näkemään, sieluni tunnistamaan ja huuleni ylistämään sinua. Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Aamen.