Saako luuranko leikkiä

Naamio peittää kasvot hetkeksi. Lapsi sen takana ei katoa mihinkään.

Lapsi oven takana

Lokakuun viimeisenä iltana ovikello soi. Portailla seisoo pieni luuranko. Mustasta asusta hohtavat valkoiset luut ja kädessä heiluu oranssi kurpitsakori. Naamion reunan alta pilkistää pyöreä poski. Karkkia kysyvä ääni on vielä vähän epävarma. Luuranko on neljä vuotta vanha. Hän on odottanut tätä iltaa koko viikon.

Ovensuussa seisova aikuinen näkee sekunnin murto-osassa jotakin. Hän voi nähdä kuoleman kuvan, vieraan juhlan ja kauppojen hyllyt täyttäneen krääsän. Hän voi myös nähdä lapsen, joka leikkii. Kysymys ei ole siitä, saako Halloweenia juhlia. Siitä on väitelty niin kauan, että kiista on kulunut puhki ennen kuin kukaan on ehtinyt kysyä lapselta mitään. Kysymys on siitä, mitä aikuinen näkee, kun hän katsoo lasta.

Naamiaiset eivät ole uusi asia

Halloween saa nimensä sanoista All Hallow's Eve, kaikkien pyhien aatto. Juhla kasvoi nykyiseen muotoonsa Yhdysvalloissa 1800-luvulla ja rantautui Eurooppaan vasta 1990-luvulta alkaen. Naamioituneet kiertäjät eivät silti ole Suomelle vieraita. Kekrin aikaan talosta taloon kulki nurin päin käännettyihin turkkeihin pukeutuneita kekripukkeja, jotka uhkasivat hajottaa uunin, elleivät saaneet kestitystä. Kansanperinteen muistiinpanoissa kekripukki hihoi nokkaansa ja pelotteli lapsia. Keväällä ovikelloa soitetaan palmusunnuntaina, kun virpojat kulkevat pajunoksineen portailta toisille.

Uutta on mittakaava. Prisman myyntidatan mukaan Halloween-tuotteiden myynti on kymmenkertaistunut seitsemässä vuodessa. Lapsiperheet ostavat datan mukaan yli puolet tuotteista. Kaupalle juhla on kasvanut nopeammin kuin mikään sitä koskeva keskustelu. Naamio on vanhempi kuin kiista siitä. Nykyään sen vain saa valmiina hyllystä.

Mitä leikki tekee lapselle

Nelivuotias on roolileikin ensimmäisellä huipulla. Varhaiskasvatuksen leikkiaineiston mukaan hän rakastaa roolitunnuksia, rakentaa leikkimaailmoja ja pystyy kokeneemman leikkijän kanssa tuottamaan johdonmukaista juonta. Viitta tekee hänestä kuninkaan, kypärä palomiehen ja luilla painettu asu luurangon. Asu on silta, jota pitkin hän kävelee mielikuvituksen maailmaan ja tulee sieltä takaisin.

Leikkiin lapsi tuo sen, mitä elämä on hänelle näyttänyt. Oulun yliopiston dosentin mukaan leikin avulla lapsi oppii käsittelemään tunteitaan, toimimaan kavereiden kanssa ja jäsentämään ajatuksiaan. Saman kirjoittajan sanoin lapsi oppii leikkiessään, mutta ei leiki oppiakseen. Leikki on lapsen tapa olla maailmassa.

Pelottavakin leikki kuuluu tähän. Lastenpsykiatrian erikoislääkäri neuvoo, että kun lapsen leikissä seikkailee leijonia ja tiikereitä, aikuinen voi mennä leikkiin mukaan ja auttaa häntä kohtaamaan pelkonsa. Pelkoja ei kannata torjua. "Peloista ei pääse kuin pelkäämällä ja pelkoja on hyvä käydä läpi turvallisessa ilmapiirissä." Yhden illan luuranko voi olla juuri tällainen turvallinen ilmapiiri: pimeys, jota pidetään kädestä.

Tutkimus on tässä nöyrempi kuin kasvatuspuhe. Angeline S. Lillardin ja kollegoiden laajan katsauksen (Psychological Bulletin, 2012) mukaan tähänastinen tutkimus ei riitä osoittamaan, että kuvitteluleikki olisi kielen, kerronnan tai tunteiden säätelyn kehityksen syy. Leikki voi olla yksi monista reiteistä. Lapsi ei leiki siksi, että joku on todistanut leikin hyödyn.

Mihin aikuisen pitää puuttua

Lapsiasiavaltuutetun toimiston Lapsibarometrissa haastateltiin yli 400 esiopetusikäistä lasta. Yli 80 prosenttia kertoi pelkäävänsä joskus. Noin kolmannes pelkää pimeää ja pelkojen joukosta nousivat esiin myös painajaiset, kummitukset ja möröt. Monet eskari-ikäiset tietävät jo, ettei kummituksia ole olemassa. Mielikuvitus laukkaa silti. Väestöliiton perheneuvonnan mukaan mielikuvitus on vilkkaimmillaan viisivuotiaana ja silloin painajaisiakin voi olla paljon.

Raja kulkee herkän lapsen kohdalla. Sama luuranko, joka on yhdelle lapselle ilta täynnä naurua, voi olla toiselle uni, josta herätään itkien. Veripussit ja zombit päiväkodin juhlassa voivat pelästyttää lapsen, joka ei vielä erota leikkiä todesta. Lastenpsykiatrian erikoislääkärin mukaan vierastavaa lasta tulisi suojata pelolta eikä pakottaa kohtaamaan ihmisiä, jotka aiheuttavat kauhua pienessä mielessä. Aikuisen tehtävä on nähdä se yksi lapsi, jota pelottaa.

Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta.

— Room. 14:13

Loukkauskivi on se, mitä asu tekee juuri tälle lapselle. Kuka ryhmässä jähmettyy hiljaiseksi, kun muut nauravat? Kenen kanssa kannattaa puhua etukäteen siitä, mikä on leikkiä ja mikä totta?

Kaksinaismoralismi

Joskus kielto kertoo enemmän kieltäjästä kuin lapsesta. Sama aikuinen, joka kieltää noita-asun lokakuussa, on ehkä keväällä pukenut lapsen pääsiäisnoidaksi. Joulukuussa lapsi on tonttu ja satukirjassa menninkäiset asuvat kivien alla. Luuranko on kielletty, mutta joulupukki on tervetullut, vaikka kumpikin on yhtä lailla mielikuvituksen olento. Kiellon peruste alkaa liueta, kun sitä katsoo tarkemmin.

Te sokeat taluttajat, jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin!

— Matt. 23:24

Hyttysen siivilöinti on tarkkaa työtä. Se näyttää huolellisuudelta ja tuntuu vastuulliselta. Sillä välin kameli kulkee kurkusta alas huomaamatta: lapsi, joka oppii, että hänen mielikuvituksensa on epäilyttävä. Mitä lapsi oppii aikuisesta, joka pelkää hänen leikkiään? Entä aikuisesta, joka kysyy ensin, mitä leikissä tapahtuu?

Elävät kuolleet

Halloween on kaikkien pyhien aatto. Sen kuvasto on täynnä luurankoja, kummituksia ja eläviä kuolleita. Lapselle asu on leikkiä. Aikuiselle siinä on kuva, joka koskee häntä itseään.

Ihminen voi hengittää, tehdä työtä ja olla mielestään hyvässä hengessä. Silti hän voi olla hengellisesti kuollut. Sardeen seurakunta sai kuulla sen suoraan:

Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.

— Ilm. 3:1

Ovella seisova pieni luuranko ei tiedä esittävänsä kuolemaa. Hän on lapsi asussaan. Samalla tavalla koko ihmiskunta voi elää tietämättä omasta tilastaan. Ilman Jumalan Pyhää Henkeä elämä on kuin asu, joka näyttää elävältä.

Kuolema ei ole viimeinen sana tässäkään:

on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa

— Ef. 2:5

Luurangon asun lapsi riisuu itse illalla. Hengellisen kuoleman riisuu vain Kristus.

Lasten kaltaiseksi

Opetuslapset yrittivät pitää lapset loitolla. Jeesus närkästyi.

Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.

— Mark. 10:14

Ehtojen sijaan Hän asetti lapset esikuvaksi aikuisille.

ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.

— Matt. 18:3

Lapsen kaltaisuus on kykyä luottaa, ihmetellä ja leikkiä ilman, että jokaisen leikin pitää todistaa jotakin. Lapsi pukee luurangon asun ja riisuu sen illalla yhtä helposti. Pelko ei jää häneen, jos joku on ollut lähellä. Lapsibarometrissa neljännes lapsista kertoi pelon vähenevän aikuisen halauksella, silityksellä tai sylillä.

Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.

— 1. Joh. 4:18

Rakkaus kulkee lokakuun illan pimeän läpi lapsen rinnalla. Portailla seisova luuranko tarvitsee aikuisen, joka näkee hänet. Pelottaako lasta naamio vai aikuinen, joka ei näe naamion taakse?