Palaja lepoosi

Käsky ei ole rakenna lepoa vaan palaa siihen.

Maailma ympärillä liikkuu yhä nopeammin, ja liike näyttää kääntyvän kohti kaaosta. Otsikot vaihtuvat ennen kuin edellinen on ehditty lukea, uutinen syö uutisen, ja jossain sisällä soi hälytys jota ei saa sammumaan. Profeetta kuvasi tämän tilan kauan ennen meidän aikaamme.

Voi minun rintaani, voi minun rintaani! Minä vääntelehdin tuskasta. Voi sydämeni kammioita! Sydämeni väräjää minussa; en voi vaieta, sillä minä kuulen pasunan äänen, sotahuudon.
Jer. 4:19

Levottomuus ei ole pelkkä mielentila, se tuntuu ruumiissa. Sisällä kuuluu sotatorvi, vaikka ulkona olisi hiljaista. Juuri tällaiselle sielulle Vanhan testamentin kiitosvirsi puhuu yhden ainoan käskyn.

Palaja, sieluni, takaisin lepoosi, sillä Herra on tehnyt sinulle hyvin.
Ps. 116:7

Jakeen ensimmäinen sana kertoo kaiken oleellisen. Ei sanota etsi lepoa eikä hanki itsellesi lepo. Sanotaan: palaja. Paluu edellyttää kahta asiaa. Ensinnäkin sitä, että on jokin paikka johon palataan. Toiseksi sitä, että siitä paikasta on jouduttu pois. Lepo ei siis ole jotain, mitä ihminen ei ole koskaan omistanut. Se on koti, josta hän on ajautunut ulos. Ihminen luotiin lepoon, ja luomiskertomuksen huipentuma ei ollut ihminen vaan seitsemäs päivä, jonka Jumala pyhitti. Levottomuus tuli myöhemmin.

Kyyhkynen, joka ei löytänyt lepopaikkaa

Ensimmäisen Mooseksen kirja antaa levolle yhden Raamatun kauneimmista kuvista.

Mutta kyyhkynen ei löytänyt paikkaa, missä lepuuttaa jalkaansa, vaan palasi hänen luoksensa arkkiin, sillä koko maa oli vielä veden peitossa; niin hän ojensi kätensä ja otti sen luoksensa arkkiin.
1. Moos. 8:9

Kyyhkynen lensi veden yllä eikä löytänyt yhtään paikkaa, johon laskeutua. Vesi peitti kaiken. Lopulta se palasi väsyneenä, samaan ikkunaan josta oli lähtenyt, ja arkin ikkunasta ojennettiin käsi ja se otettiin sisään. Tässä on koko asia yhtenä kuvana. Sielu lähtee etsimään lepopaikkaa maailmasta. Se etsii sitä työstä, ihmisistä, saavutuksista, huvituksista, joskus jopa hengellisestä toiminnasta. Mikään näistä ei kanna sen painoa pysyvästi. Lopulta se palaa väsyneenä sinne mistä lähti, ja siellä ojennetaan käsi. Kyyhkystä ei moitittu paluusta. Sitä ei käsketty yrittämään uudelleen. Se otettiin sisään.

Toinen profeetta sanoo saman ihmisestä, joka ei enää muista tietä takaisin.

Kadonnut lammaslauma oli minun kansani. Heidän paimenensa olivat vieneet heidät harhaan eksyttäville vuorille; he kulkivat vuorelta kukkulalle, unhottivat lepopaikkansa.
Jer. 50:6

Ihminen ei useimmiten päätä hylätä lepoa. Hän vain kulkee kukkulalta toiselle, kunnes ei enää muista tietä takaisin. Kiire ei ole yleensä valinta, se on ajautuma. Käsky palaja on siis muistin herättäminen. Sinulla on lepopaikka. Se on yhä olemassa. Sinä olet vain unohtanut sen.

Seitsemän peiliä

Sama ajautuminen tapahtuu myös uskovien keskellä, ja siitä on annettu tarkin kuvaus, mitä Raamatussa on. Ylösnoussut Kristus lähetti Ilmestyskirjassa seitsemän kirjettä seitsemälle seurakunnalle. Ne eivät ole seitsemän muinaista yhteisöä, jotka kuuluvat menneisyyteen. Ne ovat seitsemän peiliä, joista jokainen näyttää yhden tavan, jolla sydän jättää lepon vielä tänään.

Ensimmäinen kirje avaa kaiken muun. Efeson seurakunta teki oikein melkein kaiken. Se näki vaivaa, kesti kärsivällisesti, koetteli valheen ja hylkäsi sen. Silti Kristuksella oli sitä vastaan yksi asia.

Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.
Ilm. 2:4

Tässä on koko ajautumisen ydin yhdessä lauseessa. Ensirakkaudesta luopuminen ei ole dramaattinen luopumus vaan hidas kylmeneminen keskellä oikeaa toimintaa. Korjausliike on täsmälleen sama kuin kiitosvirren käsky.

Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.
Ilm. 2:5

Muista ja palaa. Se on sama liike kuin palaja lepoosi. Loput kirjeet ovat saman ajautumisen eri kasvot, ja jokainen nuhtelu kantaa sisällään paluukäskyn.

Sardeen seurakunnalla oli maine, joka ei vastannut todellisuutta.

Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.
Ilm. 3:1

Tämä on aikamme kiusaus näkyvimmillään. Uskon voi esittää ulospäin niin, että nimi elää, vaikka sisällä on hiljaista. Kirjeen korjaus on herätyskello: heräjä valvomaan, muista mitä olet saanut ja kuullut, ota siitä vaari ja tee parannus.

Laodikean seurakunta on kaikkein kirkkain peili nykyiselle ihmiselle. Sen sielu on kylläinen ja tyytyväinen.

Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.
Ilm. 3:17

Tämä on itseriittoisuuden ääni, kulutuksen ja täyteyden ympäröimä sydän, joka ei enää tunne olevansa janoinen. Se ei ole kylmä eikä palava vaan penseä. Juuri sille annetaan koko Raamatun henkilökohtaisin korjaus.

Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.
Ilm. 3:20

Ovi, jolle Kristus kolkuttaa, on sama lepo, johon sielua kutsutaan. Korjaus ei ole uusi ohjelma vaan ateria, kahden äärellä.

Kaksi, joita ei nuhdeltu

Seitsemästä seurakunnasta kahta ei moitita lainkaan. Ne saavat pelkän rohkaisun, ja juuri niiden äärelle kannattaa pysähtyä pisimpään, kun maailma ympärillä ajautuu kaaokseen.

Smyrnan seurakunta oli köyhä ja ahdistettu, ja edessä oli enemmän kärsimystä.

Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään. Katso, perkele on heittävä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle, ja teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun.
Ilm. 2:10

Sille ei luvattu ahdistuksen poistumista. Sille luvattu lepo oli toisenlaista. Se oli rauha kärsimyksen keskellä, ei sen sijasta. Levossa pysyminen ei siis tarkoita, että myrsky lakkaa. Se tarkoittaa uskollisuutta myrskyssä.

Filadelfian seurakunnalla oli vähän voimaa, eikä se häpeillyt sitä.

Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.
Ilm. 3:8

Tässä on levon konkretia niin selvänä kuin se voi olla. Vähäinen voima ei ollut este. Kristus avasi oven, jota kukaan ei voi sulkea, juuri sille, jolla ei ollut omaa mahtia. Levossa pysyvä ei ole se, joka jaksaa eniten. Se on se, joka pitää kiinni siitä vähästä minkä on saanut, eikä kiellä nimeä. Kirjeen ainoa kehotus on tämän mukainen: pidä, mitä sinulla on. Näissä kahdessa näkyy, miltä levossa pysyminen käytännössä näyttää. Se ei näytä voimalta eikä menestykseltä. Se näyttää uskollisuudelta ja kiinnipitämiseltä, silloinkin kun oma voima on vähissä ja edessä on ahdistusta.

Lepo omista teoista

Levon sisältö sanotaan lyhyimmin Heprealaiskirjeessä. Erämaasukupolvi ei päässyt luvattuun lepoon, mutta lepo itse ei kadonnut.

Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.
Hepr. 4:9

Sitten tulee määritelmä.

Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa.
Hepr. 4:10

Lepo on siis lepoa omista teoista. Sama lepo, jonka Jumala otti seitsemäntenä päivänä työnsä valmistuttua, annetaan ihmiselle silloin, kun hän lakkaa yrittämästä ansaita paikkaansa. Sielu on levoton niin kauan kuin se kantaa todistustaakkaa omasta kelpaavuudestaan. Sen taakan kantoi toinen. Työ on tehty, ja tehty loppuun asti.

Tässä on myös yksi aikamme hienovaraisimmista kiusauksista. Maailman näyttäessä palavan herää halu juosta pelastamaan sitä omin käsin, säntäillä pitkin katuja maailmanpelastajana. Se halu on jalo, mutta se on silti ajautumista pois levosta, sillä pelastava työ on jo tehty ristillä. Uskovan tehtävä ei ole toistaa sitä työtä vaan levätä siinä. Tästä syntyy se totuus, jota moni tänään tarvitsee: on aika rauhoittua lähelle, oman kodin ja perheseurakunnan ääreen, sinne missä uskoa eletään todeksi kasvotusten. Pieni ja uskollinen on kestävämpää kuin suuri ja hajanainen. Vanha psalmi kadehti pikkulintuja, jotka olivat rakentaneet pesänsä temppelin rakenteisiin. Ne saivat asua siellä, missä ihminen itse kävi vain vierailulla. Levon paikka on alttarin luona, siellä missä Jumala on, ja lähimmäksi sitä pääsee siellä, missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään.

Lepo on henkilö

Vanhan liiton profeetta osoitti tien lepoon.

Näin on Herra sanonut: "Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne". Mutta he vastasivat: "Emme vaella".
Jer. 6:16

Lepo tarjottiin nimenomaisesti, ja siitä kieltäydyttiin kahdella sanalla. Kutsu jäi kuitenkin voimaan, ja sen otti aikanaan omiin nimiinsä toinen.

Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
Matt. 11:28-29

Lauseen loppu on suora lainaus samasta profeetasta. Ero on kuitenkin ratkaiseva. Profeetta osoitti tietä kartalta. Jeesus sanoo: tulkaa minun tyköni. Levon paikkaa ei enää etsitä kartalta, se on henkilö. Huomaa myös, mitä hän tarjoaa raskautetulle. Hän ei tarjoa ikeen poistamista vaan toista iestä. Ies oli kahdelle härälle tehty. Nuori eläin pantiin kokeneen rinnalle, ja kokenut kantoi painon.

Laulu, jonka hän lauloi

Kiitosvirsi, joka käskee sielua palaamaan, kuuluu Hallel-psalmeihin, jotka laulettiin pääsiäisaterialla. Evankeliumit kertovat, että viimeisen aterian päätteeksi Jeesus ja opetuslapset veisasivat kiitosvirren ja lähtivät Öljymäelle. Muutamaa tuntia ennen Getsemanea hän siis lauloi sanat palaja, sieluni, takaisin lepoosi, sillä Herra on tehnyt sinulle hyvin. Samassa psalmissa on jae, jonka hän lauloi tietäen, mikä oli edessä.

Minä kohotan pelastuksen maljan ja huudan avukseni Herran nimeä.
Ps. 116:13

Kallis on Herran silmissä hänen hurskaittensa kuolema.
Ps. 116:15

Muutamaa tuntia myöhemmin hän sanoi Getsemanessa, että hänen sielunsa oli murheellinen kuolemaan asti. Kuoleman paulat, joista psalmi puhuu, kietoivat hänet oikeasti. Hän ei kiertänyt niitä. Hän meni niiden läpi. Ristillä hän lausui viimeiset sanansa toisesta psalmista, isä, sinun käteesi minä annan henkeni, ja se on sama liike kuin sielulle annettu käsky. Sielu palautetaan lepoonsa, Isän käsiin. Tästä syystä kutsu palaja, sieluni ei ole meille pelkkä hyvä neuvo. Se on avattu ovi. Hän kulki tien, jolta lepo oli katkennut, ja avasi sen uudelleen omalla ruumiillaan.

Palaa tänään

Ajautuminen tapahtuu meille kaikille, ja jokaisessa seitsemässä peilissä korjaus on paluu, henkilökohtainen eikä rakenteellinen. Kolme asiaa kannattaa painaa mieleen.

Ensimmäinen on paluun mahdollisuus tänään. Lepoa ei tarvitse rakentaa, siihen tarvitsee vain palata. Rakentaminen vaatisi voimia, joita väsyneellä ei ole. Palaaminen vaatii vain suunnan muutoksen. Kyyhkynen ei rakentanut arkkia, se vain lensi takaisin ikkunaan.

Toinen on muistin käyttäminen levon perustana. Kiitosvirsi ei sano sielulle, että kaikki on nyt hyvin. Se sanoo, että Herra on tehnyt sinulle hyvin. Menneisyys on ainoa osa elämästä, josta meillä on todisteita. Silloin kun tulevaisuus on epäselvä ja nykyhetki raskas, kannattaa katsoa taaksepäin ja luetella. Missä hän kantoi? Mikä ratkesi tavalla, jota kukaan ei osannut järjestää? Nämä eivät ole nostalgiaa. Ne ovat todistusaineistoa.

Kolmas on paluun epätäydellisyyden hyväksyminen. Tuhlaajapoika palasi nälän ajamana, huonolla perusteella, ja isä juoksi silti vastaan. Ihminen, joka odottaa sydämensä olevan ensin oikeassa tilassa, saattaa odottaa loputtomiin. Tule sellaisena kuin olet, sillä perusteella joka nyt on. Puhdistus tapahtuu perillä, ei matkalla.

Kysymys sinulle

Nämä seitsemän peiliä eivät ole kaukaisia. Mihin olet viimeksi mennyt lepäämään, ja kantoiko se painosi? Missä näistä kasvoista tunnistat omasi? Milloin ensimmäinen rakkaus alkoi hiljaa vaihtua rutiiniksi? Mitä yrität yhä ansaita, vaikka se on jo annettu sinulle?

Morsian omalla paikallaan

Nämä seitsemän kirjettä eivät ole osoitetut kaukaiselle laitokselle. Seurakunta ei ole rakennus eikä järjestö, vaan Kristuksen ruumis, ja se ruumis on jokainen yksilö omalla paikallaan.

Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.
1. Kor. 12:27

Sinulla on paikka, jota kukaan muu ei täytä. Se paikka on jo annettu, eikä sitä tarvitse ansaita.

kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa,
Kol. 1:12

Perintöosa on lahja, ei palkka. Tehtävä ei ole suoritus vaan pysyminen, olla morsian omalla paikallaan, valmiina ja lepoa vastaanottaen. Morsiamen ainoa työ on vastata kutsuun.

Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.
Ilm. 22:17

Morsian ei ansaitse vettä. Hän ottaa sen lahjaksi. Samoin on levon laita. Sitä ei rakenneta, se otetaan vastaan, siinä paikassa johon sinut on asetettu.

Palaa

Maailma ajautuu, ja vesi peittää yhä paljon. Käsi on silti yhä ojennettuna. Sille, joka lukee tätä väsyneenä, jonka sisällä soi hälytys jota ei saa sammumaan, joka on kulkenut vuorelta kukkulalle eikä enää muista missä lepopaikka oli, sana ei anna uutta tehtävää. Se muistuttaa vanhasta osoitteesta.

Palaja, sieluni, takaisin lepoosi, sillä Herra on tehnyt sinulle hyvin.
Ps. 116:7