Löysä hihna
Koirankoulutuksessa on taito, jota kutsutaan seuraamiseksi. Koira liikkuu ohjaajan vierellä, yleensä vasemmalla puolella, pitäen kontaktia ohjaajaan. Seuraaminen on reagointia ohjaajan liikkeisiin ja oman toiminnan sovittamista toisen mukaan. Usein siihen kuuluu toive, että koira pitää katsekontaktia ja odottaa seuraavaa vihjettä. Kaunista katsottavaa se on silloin, kun se onnistuu: kaksi olentoa kulkee samaa vauhtia samaan suuntaan ja side niiden välillä näkyy, vaikka hihna roikkuisi löysänä.
Sama sana on käytössä toisessakin paikassa. Somessa ihminen seuraa toista ihmistä. Algoritmit ja psykologia saavat meidät suuntaamaan huomiomme jatkuvasti samoihin ihmisiin, mukauttamaan mielipiteitämme ja käyttäytymistämme heidän esimerkkiensä perusteella, odottamaan heidän seuraavaa julkaisuaan ja rakentamaan kuvaa maailmasta pitkälti heidän näkökulmastaan. Kuvaus on sanasta sanaan sama kuin koulutuskentällä: huomio yhdessä pisteessä, oma liike sovitettuna toisen liikkeeseen, odotus seuraavasta vihjeestä. Sanan yhteys ei ole sattumaa, sillä molemmissa on kyse samasta asiasta. Joku kulkee jonkun mukana ja sovittaa itsensä toiseen.
Erot ovat siinä, mikä ei näy.
Hihnan toisessa päässä ei ole ketään
Koulutuskentällä seuraaminen on kaksisuuntaista. Ohjaaja tietää, että koira on siinä. Hän tuntee hihnan painon, näkee katseen, palkitsee ja korjaa. Suhde on todellinen molempiin suuntiin ja juuri se tekee siitä suhteen.
Somessa seurattava ei tiedä seuraajan olemassaolosta. Miljoonan seuraajan joukossa yksittäinen ihminen ei ole kenellekään olemassa. Hihna on kädessä ja toisessa päässä ei ole ketään. Ihminen sovittaa päivänsä, mielipiteensä ja mielialansa olentoon, joka ei koskaan käänny katsomaan häntä. Se on seuraamista, josta on poistettu kaikki se, minkä takia seuraaminen keksittiin.
Toinen ero on määrä. Koira seuraa yhtä ohjaajaa. Ihminen seuraa sataa. Sadan ohjaajan vierellä ei voi kulkea, sillä he kävelevät eri suuntiin. Seuraaminen, joka jakautuu sataan suuntaan, ei tuota suuntaa vaan repii. Väsymys, jonka moni tuntee puhelimen sulkiessaan, ei ole laiskuutta eikä heikkoutta. Se on saman lihaksen väsymystä, joka väsyisi kenellä tahansa, joka yrittäisi kulkea sadan eri ihmisen vierellä yhtä aikaa.
Paikka vierellä
Raamattu puhuu seuraamisesta harvinaisen konkreettisella kielellä: se puhuu paikasta ihmisen vieressä.
Herra on sinun varjelijasi, Herra on suojaava varjosi sinun oikealla puolellasi.
Ps. 121:5
Minä pidän Herran aina edessäni; kun hän on minun oikealla puolellani, en minä horju.
Ps. 16:8
Tässä on yksityiskohta, joka avautuu vasta koulutuskentän kautta. Koira kulkee ohjaajan vasemmalla puolella. Jakeissa Jumala on ihmisen oikealla puolella. Ne eivät ole eri paikkoja vaan sama paikka kahdesta suunnasta katsottuna: sen, joka kulkee Herran vasemmalla, oikealla puolella on Herra. Kuva toimii yhdellä ehdolla. Molempien on katsottava samaan suuntaan, sillä vastakkain seisovien oikea ja vasen menevät ristiin. Ehto ei ole kuvan heikkous vaan sen ydin. Vierellä kulkeminen on mahdollista vain samaan suuntaan katsoville.
Oikealla kädellä on Raamatussa muitakin merkityksiä ja ne kannattaa pitää erillään. Toisessa Mooseksen kirjassa Herran oikea käsi on Hänen oma voimansa. Evankeliumin lopussa paikka Isän oikealla puolella on Pojan kunnia ja osallisuus valtaan.
Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.
Mark. 16:19
Sama paikka, joka on ihmiselle suojaa, on Pojalle valtaa. Vierellä kulkemisen kuva kulkee Raamatun läpi molempiin suuntiin: Jumala asettuu ihmisen viereen ja korottaa Poikansa viereensä.
Palvelijan silmät katsovat käsiin
Katsekontaktista, jota ohjaaja koiraltaan toivoo, Raamatussa on jae, joka on kuin koulutuskentältä kirjoitettu.
Katso, niinkuin palvelijain silmät katsovat heidän isäntäinsä käsiin, ja niinkuin palvelijattaren silmät katsovat hänen emäntänsä käsiin, niin meidän silmämme katsovat Herran, meidän Jumalamme, puoleen, kunnes hän armahtaa meitä.
Ps. 123:2
Palvelijan silmät katsovat isännän käsiin, eivät kasvoihin. Käsi on se, mistä vihje tulee. Se, joka odottaa toiselta suuntaa, oppii katsomaan sitä kohtaa, josta suunta annetaan. Psalmi kuvaa saman keskittyneen odotuksen, jonka koiranomistaja tuntee: katse kädessä, valmiina liikkeeseen ennen kuin sanaakaan on sanottu. Kysymys ei ole siitä, katsooko ihminen johonkin tällä tavalla. Jokainen katsoo. Kysymys on siitä, kenen käsiin.
Kireä hihna ja löysä hihna
Syvin ero ei ole hihnassa eikä määrässä vaan suunnassa, johon koulutus vie. Mekanismi on nimittäin molemmissa sama. Koirankoulutus toimii vaihtelevalla palkkiolla ja täsmälleen samalla toimii syöte: joskus palkinto tulee, joskus ei ja juuri epäsäännöllisyys pitää palaamassa. Sama mekanismi voi kouluttaa kahteen vastakkaiseen suuntaan.
Hyvä ohjaaja kouluttaa kohti hetkeä, jolloin hihnaa ei tarvita. Onnistuminen näkyy löysänä hihnana ja lopulta sen poisjäämisenä: side on siirtynyt välineestä olentoihin. Algoritmi kouluttaa kohti hihnaa ja pitää sen kireällä, sillä sen onnistuminen mitataan siinä, ettei kukaan pääse irti. Toinen koulutus tähtää vapauteen, toinen riippuvuuteen ja molemmat käyttävät samaa palkkiota. Siksi pelkkä mekanismin tunnistaminen ei vielä kerro, kummassa koulutuksessa on. Sen kertoo hihna. Kiristyykö se vuosi vuodelta vai löystyykö?
Jumalan ote kuvataan Raamatussa tavalla, joka eroaa molemmista hihnoista.
Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi, minä sanon sinulle: "Älä pelkää, minä autan sinua".
Jes. 41:13
Hän ei tartu hihnaan vaan käteen ja nimenomaan oikeaan käteen, jolla työ tehdään. Ote ei ole talutusta vaan tukea: kädestä pidetään kiinni, jotta työ uskaltaa jatkua. Pelolle sanotaan samassa lauseessa, ettei sitä tarvita. Kireä hihna elää pelosta, että toinen karkaa. Kädestä pitäminen elää siitä, että kuljetaan samaan suuntaan eikä kumpikaan ole lähdössä.
Kuka asettaa pannan
Tähän asti kysymys on kulkenut yhteen suuntaan: kuka minua taluttaa. Kysymyksellä on toinen puoli, joka on epämukavampi. Hihnassa on aina kaksi päätä, joten jokainen, joka on jossakin suhteessa talutettava, on jossakin toisessa taluttaja. Vanhempi ohjaa lasta, opettaja luokkaa, puoliso puolisoa, esihenkilö tekijäänsä ja jokainen julkaisija sitä, joka jäi katsomaan. Panta ei ilmesty kaulaan itsestään. Joku asettaa sen. Asettaja on useimmiten lähellä: koti, koulu, parisuhde, some, työpaikka.
Taluttajan vastuu näkyy siinä, minne hihna vie. Koira luottaa ohjaajaansa myös silloin, kun ohjaaja kävelee heikoille jäille. Seuraaminen ei suojele seuraajaa väärältä suunnalta. Se vain vie hänet perille nopeammin.
Julmin hihna on se, jota ei tunne kaulassaan. Sanonnassa roikutaan löysässä hirressä, ikään kuin löysyys tekisi roikkumisesta vaaratonta. Kuva pettää samalla tavalla kuin hihna: hirsi on löysä vain niin kauan kuin kukaan ei kiristä sitä. Hitaasti kiristyvää pantaa ei huomaa ennen kuin ilma loppuu. Elämä voi olla vankila, jossa saa remmiä ja raippaa eikä siltikään näe, mistä kärsimys kasvaa. Sellaisessa talossa kipu on jokapäiväistä ja sen lähde näkymätön, sillä hihna on ehtinyt tuntua osalta omaa kaulaa.
Vapaus ei ole kultainen häkki
Vapaudesta on tarjolla väärennös: häkki, jossa maallisesti kaikki kiiltää. Tilaa on, ruokaa on, kalterit on kullattu ja ovi on jopa raollaan. Kiilto ei tee häkistä vapautta, sillä häkin mitta ei ole sisustus vaan se, kuka pitää avainta.
Vapaus on maailman seuraamisen pakkomielteestä irtoamista. Rauhaa olla ilman kenenkään luodun ohjailua, remmiä ja hihnaa. Edes löysällä.
Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
Gal. 5:1
Te olette kalliisti ostetut; älkää olko ihmisten orjia.
- Kor. 7:23
Molemmissa jakeissa on sama tarkka rajaus. Ne eivät julista, että ihminen irtoaa kaikesta. Ne nimeävät sen, kenen ei kuulu pitää hihnaa: kenenkään luodun. Ies ja orjuus ovat luotujen välisiä suhteita, joissa toinen ihminen, järjestelmä tai kone ottaa paikan, jota sille ei ole tarkoitettu. Vapaaksi ostettu voi silti myydä itsensä takaisin, panta kerrallaan, seuraaminen kerrallaan.
Seuraaminen ei ole ongelma. Ihminen on rakennettu kulkemaan jonkun vierellä, katsomaan jonkun käsiin ja sovittamaan askeleensa johonkin. Siksi kysymys ei koskaan ole, seuraako ihminen, vaan ketä. Sadan suuntaan repivä seuraaminen ja yhden vierellä kulkeminen tuntuvat aluksi samalta, koska niissä on sama mekanismi. Ne erottaa toisistaan siitä, mitä kädessä on illalla: kireä hihna, jonka toisessa päässä ei ole ketään, vai käsi, joka pitää kiinni ja sanoo, älä pelkää. Hihnan asettaa luotu. Käden ojentaa Luoja.