Itsensä kieltäminen - Jumalan asettama järjestys

Jokainen aamu on uusi mahdollisuus

Jokaisen aamun alkaessa rukouksella avautuu ensimmäinen askel Jumalan tahdon kuulemiseen ja sen toteutumiseen elämässämme. Jumala puhuu jokaiselle, joka Häntä haluaa kuunnella. Tätä Jumalan puhetta kutsutaan syystäkin johdatukseksi.

“Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.” (Psalmi 139:23-24)

Kuinka kaunis onkaan tuo rukous, joka pyytää Jumalaamme johdattamaan meitä kohti Häntä. Jumala ei kuitenkaan johdata meitä, ellemme sitä itse aktiivisesti etsi. Meidän tulee aina ensiksi etsiä Jumalan valtakuntaa, sitten katsoa vasta maailmaan, saatuamme johdatuksen siitä suunnasta, johon meillä tulee tänään katsoa.

Jumalan valtakunnan etsiminen - henkilökohtaisen matkan alku

Jeesus kehotti meitä “etsimään ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.” (Matt. 6:33-34)

Näissä jakeissa on syvä totuus. Seurataksemme Jeesusta koko sydämestämme ja tunnustaessamme Hänen Herruutensa, meidän tulee tunnustaa myös Hänen opetustensa totuudellisuus. Hänen opetuksensa ovat se Tie, jota meidän tulee kävellä joka päivä. Kulkiessamme Hänen viitoittamaa tietä Totuudessa, saamme Elämän.

Tunnustaessamme Jeesuksen Herraksi ymmärrämme, että pelkkä nimen sanominen on vasta ensimmäinen askel matkassamme Totuuteen ja Elämään Kristuksessa Jeesuksessa. Jeesuksen Herruus ja Totuus on aktiivista olemista Hänessä. Jeesus ei kutsunut meitä passiivisuuteen, vaan kirjaimellisesti ottamaan ristimme ja seuraamaan Häntä. Tämä viittaus kutsuu jokaista uskovaa Herran johdattamiin tekoihin, ei vetäytymiseen tai hiljentymiseen tästä maailmasta.

Herran pelko - kohtaaminen Jumalan kanssa

Totuus on myös se, että kullekin päivälle riittää oma vaivansa. Tämä on totuus tästä elämästä, ja jokaisen uskossa vaeltavan tulisi hyväksyä tämä rakkauden merkkinä. Jeesus on itse sanonut, että jokaisessa päivässä on vaivaa. “Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi koko elinaikasi.” (1. Moos. 3:17) Tämä on totuus, johon Jeesus viittasi.

Jumalan meille tarjoama tie kutsuu meitä vaivaan ja ristin kantamiseen. Vihollisen tarjoama tie on aina päinvastainen, luvaten helppoutta, helppoa elämää, vaivattomuutta, runsautta ja onnea. Onko Jeesuksen seuraaminen sitten joka päivä vaivaisuutta, raatamista, kipua, särkyä, tuskaa, uupumusta ja väsymystä?

On ja ei.

Tämä on asia, joka täytyy elää todeksi. Kulkiessamme Jumalan kanssa, asiat jotka ovat ihmiselle raskaita ja mahdottomia kestää, ovat yhä raskaita ja kuluttavia. Kaiken kulutuksen keskellä Jumalan Henki meissä antaa jokaiseen hetkeen sen voiman, kantokyvyn, ymmärryksen ja viisauden, jotta vaivasta selviää. Tämä on yksi Kristuksen lahjoista meille, Hänen lähettäessään puolustajan tueksemme.

“Herran pelko on viisauden alku, ja Pyhimmän tunteminen on ymmärrystä.” (Sananl. 9:10)

Yirah, alkuperäinen hepreankielinen sana, kuvaa Herran pelkoa monimerkityksellisesti:

1. Kunnioittava pelko - ei kauhun tai pakoreaktion pelkoa, vaan syvää kunnioitusta ja arvostusta
2. Pyhä kunnioitus - tietoisuus Jumalan majesteettisuudesta ja pyhyydestä
3. Ihmetys ja hämmästys - reaktio Jumalan suuruuden edessä
4. Nöyryys - oikean aseman tunnistaminen suhteessa Jumalaan
5. Tottelevainen kunnioitus - halu noudattaa Jumalan tahtoa

Herran Pelon hengessä eläminen ei ole pelossa elämistä, vaan tätä Jeesus meiltä pyysi ensiksi: “Etsi ensiksi Jumalan valtakuntaa”.

Jumalan asettama hengellisen kasvun järjestys

Jumalan valtakunnan etsiminen on aktiivista itsensä kieltämistä ja sen pyytämistä, että Jumalan Henki korvaisi oman tahtomme. Mutta miten tämä tapahtuu käytännössä? Miten voimme elää jokaisen päivän Jumalan tahdossa?

Tähän Jumala on asettanut selvän järjestyksen, jota seuraamalla Kristus pääsee todella elämään meissä:

1. Jumalan valtakunnan etsiminen

“Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa.” (Matt. 6:33)

Tämä on perustavanlaatuinen lähtökohta kaikelle hengelliselle kasvulle. Se on päätös kääntää katseemme kohti Jumalaa, päätös alkaa etsiä Hänen tahtoaan ennen muita asioita. Tämä etsiminen on aktiivista toimintaa, ei passiivista odottamista.

2. Herran pelko

“Herran pelko on viisauden alku.” (Sananl. 9:10)

Etsintämme johtaa meidät kohtaamaan Jumalan pyhyyden ja majesteettisuuden. Tässä kohtaamisessa syntyy Herran pelko - syvä kunnioitus, ihmetys ja nöyryys Jumalan edessä. Tämä ei ole kauhua, vaan oikeaa asennetta kaiken Luojaa kohtaan.

Kuten Jesaja koki nähdessään Herran temppelissä: “Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet… sillä silmäni ovat nähneet Kuninkaan, Herran Sebaotin.” (Jes. 6:5)

3. Heikkouden tunnustaminen

“Hän on nähnyt vaivaa sielunsa tähden, saa nähdä sen ja tulee ravituksi.” (Jes. 53:11)

Jumalan pyhyyden kohtaaminen paljastaa väistämättä oman heikkoutemme ja rajallisuutemme. Näemme itsemme sellaisina kuin todella olemme - epätäydellisinä, syntiin taipuvaisina, Jumalan armoa tarvitsevina. Tämä ei ole vain teoreettinen ajatus, vaan syvällinen kokemus omasta kyvyttömyydestämme.

Tämä tunnustus ei ole epätoivoa, vaan totuuden kohtaamista. Se on kuin Pietarin kokemus: “Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen.” (Luuk. 5:8)

4. Itsensä kieltäminen

“Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” (Matt. 16:24)

Heikkoutemme tunnistaminen johtaa luonnollisesti itsemme kieltämiseen. Tämä ei ole itsensä kiduttamista, vaan viisasta luopumista omasta tahdosta, joka on osoittautunut rajalliseksi ja epätäydelliseksi. Se on tietoinen päätös: “En enää minä, vaan Kristus minussa.”

Tämä on viisauden käytännön ilmentymää, ei pakotettua alistumista. Se on luonnollinen vastaus, kun olemme nähneet Jumalan suuruuden ja oman pienuutemme. Kuten Paavali todisti: “Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa.” (Gal. 2:20)

5. Johdatus

“Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee.” (Psalmi 32:8)

Vasta itsemme kieltämisen jälkeen voimme todella vastaanottaa Jumalan johdatuksen. Kun olemme tyhjentäneet itsemme omista suunnitelmistamme, haluistamme ja tavoitteistamme, Jumalan tahto pääsee virtaamaan meissä. Jumalan ääni tulee selkeäksi, kun oma äänemme on hiljentynyt.

Tämä johdatus on konkreettista ja käytännöllistä. Se koskee arkielämän valintoja, ihmissuhteita, työtä, palvelua - kaikkea mitä teemme. Se on Jumalan viisautta jokaiseen tilanteeseen.

6. Palveleminen

“Joka tahtoo teidän keskuudessanne suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne, ja joka tahtoo teidän keskuudessanne ensimmäinen olla, se olkoon teidän orjanne.” (Matt. 20:26-27)

Johdatuksen vastaanottaminen johtaa palveluun. Emme enää elä itseämme varten, vaan Jumalaa ja muita varten. Tämä palvelu ei kuitenkaan nouse meidän omasta voimastamme tai haluistamme - se on Jumalan työtä meidän kauttamme.

Tämä on apostolisen elämän ydin. Se ei ole itsensä korottamista tai etujen vaatimista, vaan nöyrää ja pyyteetöntä toisten palvelemista Jumalan voimassa.

7. Kristuksen voima

“Sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.” (2. Kor. 12:9)

Palvellessamme Jumalan johdatuksessa Kristuksen voima ilmenee tekojemme kautta. Tekomme ja sanamme näyttävät toteen sen, että kuka on Herramme ja millaista hedelmää tuotamme maailmaan.

Tämä hedelmän kautta ilmenevä voima ei ole meidän, vaan Jumalan, joka toimii meidän kauttamme. Se on yliluonnollista kykyä kestää, rakastaa, palvella ja julistaa evankeliumia tavalla, joka ylittää inhimilliset rajamme.

Tämä voima ei ole teoreettinen käsite, vaan käytännöllistä Jumalan läsnäoloa, joka muuttaa meidät ja vaikuttaa kauttamme muihin. Se on voima, joka näkyy heikkoudessa, ei ihmisviisaudessa tai voimannäytöissä. Se on voima, joka on Jumalan yksin ja ei koskaan ihmisen oman tahdon päätettävissä, toiselle siirrettävissä tai annettavissa.

Apostolinen esimerkki

Tämä hengellisen kasvun järjestys ei ole vain teoreettinen malli - se näkyy konkreettisesti apostolien elämässä, erityisesti Paavalin esimerkissä. Hänen tapansa elää ja palvella ilmentää täydellisesti tätä Jumalan asettamaa järjestystä.

Apostoli Paavali kertoo Tessalonikalaiskirjeessä työn tekemisestä, mikä heijastaa tätä järjestystä:

“Tiedättehän itse, kuinka meidän jälkiämme on seurattava, sillä me emme ole olleet kurittomia teidän keskuudessanne, emmekä ilmaiseksi syöneet kenenkään leipää, vaan työssä ja vaivassa me ahkeroitsimme yöt ja päivät, ettemme olisi kenellekään teistä rasitukseksi; ei niin, ettei meillä olisi siihen valtaa, vaan me tahdomme olla teille esikuvaksi, että te kulkisitte meidän jälkiämme.” (2. Tess. 3:7-9)

“Sillä jo silloin, kun olimme teidän tykönänne, me sääsimme teille, että kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä. Sillä me olemme kuulleet, että muutamat teidän keskuudessanne vaeltavat kurittomasti, eivät tee työtä, vaan puuhailevat työnteon sijasta. Semmoisia me käskemme ja kehoitamme Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, tekemään työtä hiljaisuudessa ja syömään omaa leipäänsä.” (2. Tess. 3:10-12)

Miten on mahdollista, että Paavali, jolla oli oikeus saada elatuksensa evankeliumista, päätti tehdä työtä “yöt ja päivät”? Tämä on suora seuraus hengellisen kasvun järjestyksestä, jonka hän oli läpikäynyt.

Paavali etsi ensin Jumalan valtakuntaa, kohtasi Herran pelon Damaskoksen tiellä, tunnusti heikkoutensa ja kyvyttömyytensä, kielsi itsensä täydellisesti, vastaanotti Jumalan johdatuksen, alkoi palvella muita, ja lopulta Kristuksen voima ilmeni hänen elämässään.

Tämän prosessin seurauksena Paavali ei voinut toimia muulla tavalla. Hänen täytyi olla esikuvana, ei taakkana. Hän ei voinut vaatia oikeuksiaan, koska hän oli kieltänyt itsensä. Hän ei voinut elää toisten kustannuksella, koska hän oli vastaanottanut Jumalan johdatuksen, joka johti epäitsekkääseen palveluun.

Apostolisen kutsun väärinkäyttö

Raamattu tunnustaa Sanan puhujien oikeuden saada elatus työstään:

“Ettekö tiedä, että ne, jotka hoitavat pyhäkön toimia, saavat ravintonsa pyhäköstä, ja jotka ovat asetetut uhrialttarin palvelukseen, saavat osansa silloin kuin alttarikin? Samoin myös Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajain tulee saada evankeliumista elatuksensa.” (1. Kor. 9:13-14)

Mutta Paavali ei käyttänyt tätä oikeutta, koska hän oli läpikäynyt hengellisen kasvun järjestyksen. Hän ymmärsi, että todellinen apostolinen kutsu on aina palvelemista, ei ottamista.

Yhtälailla Jeesus kritisoi fariseuksia, jotka käyttivät uskonnollista asemaansa omaksi hyödykseen:

“Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun syötte leskien talot, jopa näön vuoksi pitkiä rukouksia pitäen! Sentähden saatte sitä kovemman tuomion.” (Matt. 23:14)

“Ei kukaan palvelija voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa. Tämän kaiken kuulivat fariseukset, jotka olivat rahanahneita, ja he ivasivat häntä.” (Luuk. 16:13-14)

Nämä esimerkit paljastavat, mitä tapahtuu, kun hengellinen järjestys rikotaan - kun yritetään palvella ilman itsensä kieltämistä ja Jumalan johdatusta. Silloin uskonnollisesta asemasta tulee väline oman edun tavoitteluun, ei Jumalan valtakunnan edistämiseen.

Seurakunnan johtajan vastuu

Jeesus Kristus on asettanut luomisjärjestyksen ja järjestyksen koko seurakunnalle. Kotiseurakunnan pää on mies, kuten Jeesus on asettanut. Nainen on hauraampi astia, kuten lapsetkin ovat meille huolettavaksi ja hoidettavaksi annetut.

Seurakunnan pään tulee palvella ja johtaa seurakuntaansa samalla tavoin, kuin Kristus palveli seurakuntaansa, kuin Paavali palveli seurakuntaansa. Koska Jumala ei ole ristiriidassa itsensä kanssa, jos mies on naimisissa, hänellä on perhettä ja hän kokee kutsun palvella Jumalaa evankeliumia levittämällä, hänen tulee ensiksi huolehtia perheestään:

“Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan, ei juomari, ei riitaisa, vaan lempeä, ei riidan haluinen, ei rahanahne, vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina; sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?” (1. Tim. 3:2-5)

Evankeliumityö, paimenena toimiminen, apostolinen tai profeetallinen kutsu ei voi koskaan johtaa siihen, että oma koti kärsisi. Sama sääntö koskee myös seurakuntapalvelijoita, nykykielellä diakoneja:

“Seurakunnan palvelijain tulee olla yhden vaimon miehiä, jotka hyvin hallitsevat lapsensa ja oman kotinsa.” (1. Tim. 3:12)

Nämä ohjeistukset eivät ole irrallisia sääntöjä, vaan ne ovat suora seuraus hengellisen kasvun järjestyksestä. Kun ihminen on aidosti käynyt läpi tämän järjestyksen, hän ei voi käyttäytyä muulla tavalla. Hän ei voi laiminlyödä perhettään “Jumalan työn” nimissä, koska hän on vastaanottanut Jumalan johdatuksen, joka koskee myös perhe-elämää.

Heikkoudesta väkevyyteen - Apostolinen palvelemisen malli

Herran pelon ymmärtäminen on kutsu heikkouteen Jumalan edessä, jolloin Kristus meissä voi toimia, emmekä enää me itse lihamme kautta. Ollessamme lihassa heikkoja, olemme Kristuksessa vahvoja. Ollessamme omassa tahdossamme heikkoja, olemme Jumalan tahdossa vahvoja.

“Ja hän sanoi minulle: ‘Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa’. Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.” (2. Kor. 12:9-10)

Tämä on apostolisen palvelumallin ydin: heikkous, joka antaa tilaa Jumalan voimalle. Tämä malli on täysin vastakkainen maailman mallille, jossa tavoitellaan voimaa, valtaa, asemaa ja etuja.

Todellinen apostolinen kutsu seuraa aina hengellisen kasvun järjestystä, jossa itsensä kieltäminen johtaa johdatukseen, palveluun ja Kristuksen voimaan. Tämä näkyy konkreettisesti Paavalin elämässä, joka työskenteli “yöt ja päivät” ollakseen esimerkkinä, ei taakkana.

Todellinen Kristuksen palveleminen

Nämä säännöt eivät ole meille vaivaksi tai rasitteeksi, vaan siksi että kun vihdoin voimme puhua Jeesuksesta, olisi meidän elämämme parannuksenteon jälkeen elävä esimerkki Kristuksen Jeesuksen parantavasta muutosvoimasta.

Kun olemme ensiksi etsineet Jumalan valtakuntaa, kulkeneet Herran pelossa, tunnustaneet heikkoutemme, kieltäneet itsemme, vastaanottaneet johdatuksen ja alkaneet palvella Kristuksen voimassa, on vääjäämätön lopputulema, että se mitä tarvitsemme puhuaksemme Jeesuksesta Kristuksesta on meille jo annettu. Kristus meissä saa puhua vapaasti evankeliumin salaisuuden puhtaana.

On inhimillistä, että ensirakkauden tulen poltteessa saatamme innoissamme unohtaa kaiken sen vastuun, jonka Jumalan sanan puhuminen tuo tullessaan. Sanoessamme, että Jeesus on Herra, tullessamme Herran palvelijoiksi, tulemme hyväksyneeksi myös kaiken sen, jonka Herra on sanaansa antanut.

Polku on kapea, vaikea, kivikkoinen ja täysin mahdoton ilman Jeesuksen meille antamaa armoa. Jumalan palvelijoina olemme kuitenkin ensisijaisesti seurakuntaamme varten, eikä seurakunta meitä varten.

Siksi Jeesuksen sanat ovat tässäkin totta:

“Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.” (Luuk. 23:34)

Kutsu aitoon apostoliseen palveluun

Jumalan asettama hengellisen kasvun järjestys kutsuu meitä jokaista takaisin alkuperäiseen, aitoon apostoliseen palveluun. Se ei ole vain pastoreille tai johtajille, vaan jokaiselle uskovalle.

Tämä järjestys haastaa meitä kysymään:

• Olenko todella etsinyt Jumalan valtakuntaa ensin, vai omia etujani?
• Olenko kohdannut Herran pelon, Jumalan pyhyyden läsnäolon?
• Olenko tunnustanut oman heikkouteni ja kyvyttömyyteni?
• Olenko kieltänyt itseni, jotta Kristus voisi elää minussa?
• Olenko hiljentynyt vastaanottamaan Jumalan johdatusta?
• Palvelenko muita Jumalan johdatuksen mukaisesti?
• Näkyykö Kristuksen voima elämässäni, erityisesti heikkoudessani?

Jos vastaus näihin kysymyksiin on kyllä, emme voi toimia muulla tavalla kuin apostolisen esimerkin mukaisesti - palvellen, ei ottaen; antaen, ei vaatien; ollen esimerkkinä, ei taakkana.

Oletko valmis maksamaan sen hinnan, jonka Jeesuksen kanssa kulkeminen todella tuo? Hinta on koko elämäsi. Mutta palkinto on Kristus meissä, kirkkauden toivo, joka ylittää kaikki maailman tarjoamat edut.

“Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.” (Gal. 2:20)