Osaamme kirjoittaa ihmisen genomia, emme tehdä yhtä pisaraa vettä
Kolme vuorokautta. Se on koko etumatka, joka sivilisaatiolla on luomistyöhön nähden, eikä yksikään keksintö ole siirtänyt sitä rajaa minuutillakaan.
Kolme vuorokautta
Ihmisruumis on noin 60-prosenttisesti vettä, ja ilman vettä se lakkaa toimimasta kolmessa vuorokaudessa. Luku on niin tuttu, että se on lakannut hätkähdyttämästä. Silti siinä on koko ihmisen asema sanottuna yhdellä lauseella, ja sanottuna tarkemmin kuin missään filosofian teoksessa. Sivilisaatio, joka on oppinut lukemaan oman perimänsä kirjaimen kerrallaan, joka lähettää luotaimia aurinkokunnan reunalle ja rakentaa koneita jotka puhuvat, ei ole oppinut elämään kolmea vuorokautta pidempään ilman ainetta, jota se ei osaa valmistaa.
Vettä ei tehdä. Sitä siirretään, puhdistetaan, pumpataan ja pullotetaan, mutta jokainen pisara on saatu, ei valmistettu. Tämä ei ole runollinen kuva vaan kirjanpidollinen tosiasia, ja se on syytä sanoa ääneen aikana, joka on tottunut pitämään saatua ansaittuna.
Kysymys, joka kysyttiin väärin
Kun kysytään, voisiko korkean teknologian yhteiskunta toimia ilman vettä, kysymys kuulostaa tekniseltä. Vastaus riippuu kuitenkin kokonaan siitä, mitä sanalla toimia tarkoitetaan. Jos yhteiskunta ajatellaan koneistoksi, jossa on lokerot energialle, tuotannolle, liikenteelle ja tiedolle, jokaiselle lokerolle voidaan kuvitella korvaava ratkaisu, ja lopputulos näyttää paperilla mahdolliselta. Vastaus on silloin muodollisesti pätevä ja täysin väärä, koska se on vastannut kysymykseen voisiko teknologia pyöriä, kun kysymys oli, voisiko elämä elää.
Elävä kokonaisuus ei ole yhdessäkään lokerossa. Ruumis on, ruoka on, fotosynteesi on, ilmakehä on, ja ne kaikki ovat yhtä ainoaa asiaa, joka on kaikkien lokeroiden alla. Malli, joka mallintaa yhteiskunnan kuolleena koneistona, saa aina kuolleen vastauksen, ja pitää sitä ratkaisuna.
Rajat ovat myös hyvin konkreettisia. Sirutehdas kuluttaa ultrapuhdasta vettä miljoonia litroja vuorokaudessa, eikä sille ole mittakaavassa korvaajaa; väite, että tietoyhteiskunta jatkaisi ennallaan, kaatuu jo tähän. Betoni, malminrikastus, teräs ja lääketeollisuus lepäävät samalla pohjalla. Vesihöyry on tärkein kasvihuonekaasu, joka pitää planeetan asuttavana, ja veden kiertokulku siirtää lämpöä paikasta toiseen niin, ettei mikään ihmisen rakentama järjestelmä lähesty sen tehoa.
Ja kaiken tämän yllä on ylijäämän logiikka, jota harvoin lausutaan ääneen. Kaikki, mikä on perusselviytymisen yläpuolella, siis hoiva, tiede, taide ja lepo, rahoitetaan sillä energialla, joka jää yli ylläpidosta. Moninkertaistuva ylläpitokustannus ei tuota samaa sivilisaatiota kalliimmalla. Se tuottaa kyvykkyydeltään kokonaan toisen ja pienemmän sivilisaation, jolla ei ole varaa juuri niihin asioihin, joista se on ollut ylpein.
Mikä ei seuraa fysiikasta. Tästä tehdään usein hyppy, joka esitetään laskutoimituksena mutta on maailmankuva: että niukkuus ratkaistaan karsimalla ihmisiä. Se ei seuraa fysiikasta. Se seuraa ihmiskuvasta, joka on jo laskenut ihmisen kulueräksi. Luomakunta on annettu niin, että perusasiat ovat halpoja: vesi sataa taivaalta ja valo on ilmaista. Ohjelma, joka pitää ihmistä ylimääräisenä kustannuksena, on valinta, ei luonnonlaki.
Laki ei tee mitään
Luonnonlaki on sana, joka kantaa enemmän painoa kuin kestää. Laki ei ole olio eikä voima. Se on kuvaus säännönmukaisuudesta, jonka havaitsemme. Painovoiman laki ei vedä mitään puoleensa, vaan kertoo, mitä tapahtuu joka kerta. Kun sanotaan, että luonnonlait selittävät maailman, on sanottu, että säännönmukaisuuden kuvaus selittää säännönmukaisuuden. Kuvaus ei kannattele mitään. Se on muistiinpano siitä, että jokin kannattelee.
Tämä on se kohta, jossa vaillinainen äly yrittää rajata sitä, mikä on sitä suurempi. Säännöllisyys ei selitä itseään. Se, että maailmankaikkeus on ylipäätään sellainen, että siitä voi kirjoittaa lain, on kummallisin havainto koko luonnontieteessä, ja se on niin tuttu, ettei sitä enää huomata. Raamattu ei kuvaa lakia koneena vaan uskollisuutena:
Näin sanoo Herra: Jos minun liittoni päivän ja yön kanssa on olematon, jos en ole säätänyt taivaan ja maan lakeja…
Jer. 33:25
Ja Uusi testamentti sanoo saman persoonasta, joka kantaa kaiken sanallaan. Poika on hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva, "kantaen kaikki voimansa sanalla" (Hebr. 1:3), ja "hänessä pysyy kaikki voimassa" (Kol. 1:17). Luonnonlaki on tässä valossa Jumalan uskollisuuden muoto, ei häntä korvaava mekanismi. Aamu tulee huomennakin, ei koska laki pakottaa, vaan koska liitto pitää.
Historian ironia on tässä syvä. Kokeellinen tiede syntyi kulttuurissa, joka uskoi järjelliseen Lainsäätäjään ja odotti siksi luonnosta löytyvän järjestystä, jota kannattaa etsiä. Oletus jäi voimaan silloinkin, kun sen perustelu hylättiin. Tiede elää yhä lainatun oletuksen varassa, muistamatta lainanneensa sen.
Raja, jota ei ole määritelty
Elämälle ei ole tieteessä yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Tämä ei ole hyökkäys tiedettä vastaan vaan sen omista oppikirjoista poimittu tunnustus. Rajatapauksia luetellaan, virukset kiistellään edestakaisin, ja raja piirretään paperille liukuvana. Käytännössä raja on kuitenkin ehdottomin kaikista: kuollut ei koskaan muutu eläväksi itsestään. Kaikki, mikä elää, on saanut elämänsä jostakin, joka jo eli. Tästä säännöstä ei tunneta yhtään poikkeusta, ja koko lääketiede lepää sen varassa.
Sama umpisolmu on solussa. Kemia selittää täydellisesti musteen ja paperin, mutta ei sitä, mitä paperille on kirjoitettu. DNA ei ole vain molekyyli vaan informaatiota, ja informaatio on kategoria, jota ei löydy atomista. Ne, jotka lukevat perimää, käyttävät siitä itse kieltä, joka paljastaa asian: koodi, luenta, kirjoitusvirhe, oikoluku. Sanasto on lainattu kirjoittamisesta, koska mikään muu sanasto ei toimi.
Ja kaiken tämän yllä on toinen pääsääntö. Hajoaminen on oletussuunta. Järjestys ei kokoa itseään, vaan purkautuu, ja siksi elävä solu on joka hetki vastavirtaan kulkemista. Se ei ole ihme siinä mielessä, että se rikkoisi lakeja. Se on ihme siinä mielessä, että se tekee lakien vallitessa joka sekunti sitä, mitä lait yksinään eivät koskaan tekisi.
Kunnianosoitus, jonka tiede maksaa vastentahtoisesti. Mitä tarkemmin luomistyötä katsotaan, sitä ihmeellisemmäksi se käy, ja sitä vähemmän siitä osataan sanoa. Tämä on tieteen suurin saavutus ja sen suurin nöyryytys yhtä aikaa. Se on avannut ikkunan johonkin, joka on ihmisjärkeä ihmeellisempi, ja joutunut ikkunan äärellä toteamaan, ettei se osaa selittää näkemäänsä. Kiitos kuuluu tieteelle siitä, että se katsoi. Kunnia kuuluu sille, mitä se näki.
Paikanpitäjä ja lausumaton ehto
Tiedettä ei tarvitse vähätellä, jotta sen rajat näkisi, ja rehellisyys vaatii erottamaan kaksi aivan eri asiaa. Tieteessä on legitiimejä paikanpitäjiä. Kun havainto ei täsmää malliin, aukolle annetaan nimi, ja tutkimus jatkuu. Pimeä aine on tällainen nimi. Se ei ole selitys vaan kunniallinen merkintä siitä, ettei tiedetä. Näin tiede kuuluu tehdä.
Epärehellisiä siirtoja on kuitenkin kaksi, ja ne ovat tavallisia. Ensimmäinen on paikanpitäjän esittäminen selityksenä, jolloin aukon nimestä tulee huomaamatta vastaus. Toinen on lausumaton lähtöoletus, jonka mukaan selityksen on löydyttävä, kunhan se ei ole Jumala. Hienosäädön äärellä tämä näkyy kirkkaimmin. Kun huomataan, että luonnonvakiot ovat elämän kannalta uskomattoman tarkasti kohdallaan, tarjotaan ratkaisuksi ääretöntä määrää maailmankaikkeuksia, joita ei voi havaita eikä falsifioida, ja tätä pidetään tieteellisempänä kuin Luojaa. Havaitsemattoman ja falsifioimattoman suosiminen on kuitenkin täsmälleen se, mitä tieteellinen menetelmä kieltää. Valinta ei siis synny menetelmästä. Se syntyy siitä, mitä ei suostuta sanomaan.
Mittatikun rehellisyys on vanhempi kuin yksikään näistä keskusteluista:
Missä olit silloin, kun minä maan perustin? Ilmoita se, jos ymmärryksesi riittää.
Job 38:4
Kysymys ei kiellä tutkimista. Se asettaa tutkijan paikalleen, ja juuri se paikka on ainoa, jossa tutkiminen pysyy rehellisenä. Kun mittatikun mitättömyys on tunnustettu, aukko saa olla aukko, eikä sitä tarvitse täyttää arvauksella, joka puetaan varmuudeksi.
Se, mihin on kajottu
Tähän asti puhe on ollut rajoista, joita ei ole ylitetty. Nyt on puhuttava siitä, mitä on tehty siellä, missä raja on ollut ylitettävissä, ja se on puhuttava suoraan, koska vaikeneminen on tässä kohtaa osallisuutta.
Yhdysvaltain korkein oikeus vahvisti vuonna 1927 pakkosterilisaation, ja tuomari kirjoitti perusteluun, että kolme sukupolvea vajaamielisiä on tarpeeksi. Ratkaisua ei ole muodollisesti koskaan kumottu. Yli 60 000 ihmistä steriloitiin, ja Kalifornian käytäntö kelpasi Saksalle esikuvaksi. Saksassa vuoden 1933 sterilisointilaista edettiin ohjelmaan, jossa noin 70 000 ihmistä surmattiin lääkärien päätöksillä, ja saman ohjelman henkilöstö ja tekniikat siirtyivät leireille. Harjoitus tuli ennen esitystä.
Pohjoismaat eivät ole tässä puhtaita, eikä tätä lukua yleensä lueta ääneen. Ruotsissa steriloitiin noin 63 000 ihmistä vuosina 1935–1976. Suomen sterilisointilaki oli voimassa vuodesta 1935 vuoteen 1970, toimenpiteitä tehtiin kymmeniä tuhansia, ja osa tehtiin pakolla. Tämä ei tapahtunut kaukana eikä pimeässä. Se tapahtui täällä, laillisesti, sivistyneesti, hyvinvointivaltiota rakennettaessa.
Sama logiikka toistui mielen puolella. Tiedustelupalvelun ohjelma ajoi vuosina 1953–1973 kokeita, joissa ihmisille annettiin huumaavia aineita heidän tietämättään, ja yksi koehenkilö kuoli. Kanadassa potilaita hajotettiin ja rakennettiin uudelleen menetelmillä, joista valtio myöhemmin maksoi korvauksia. Aineistot määrättiin tuhottaviksi vuonna 1973, joten tiedetään vain se, minkä väärin arkistoidut laskut sattuivat säilyttämään. Tuskegeessa hoito jätettiin antamatta neljänkymmenen vuoden ajan, ja Guatemalassa ihmisiä tartutettiin tahallaan. Anteeksipyynnöt tulivat vuosikymmeniä myöhemmin. Jokaisessa tapauksessa nimittäjä on sama: osa ihmisistä oli luokiteltu materiaaliksi.
Nyt perimää osataan kirjoittaa. Vuonna 2023 hyväksyttiin hoito, joka korjaa sirppisoluanemian potilaan omissa soluissa, eikä muutos periydy; se on lääketiedettä parhaimmillaan ja sitä on syytä kiittää. Vuonna 2018 tutkija muokkasi alkioita niin, että muutos periytyy, ja teki sen terveille lapsille parannuksen nimissä. Maailman tiedeyhteisö tuomitsi teon yksimielisesti, ja tekijä sai vankeutta. Se, mitä tapahtumasta pitää oppia, on kuitenkin epämukavampaa kuin tuomio: kynnys ei ollut tekninen. Se oli moraalinen. Vartija ei ole enää kyky vaan tahto.
Vanha muoto käski, uusi tarjoaa
Kysymys siitä, elääkö ajatus ihmisestä materiaalina yhä, on tärkeä juuri siksi, että siihen odotetaan salaliittoa vastaukseksi. Näyttöä nykyisestä salaisesta surmaohjelmasta ei ole. Sitä ei tarvita, koska sama logiikka toimii avoimesti ja laillisesti.
Xinjiangissa syntyvyys romahti noin 60 prosenttia kahdessa vuodessa joukkosterilisaatioiden ja pakkoehkäisyn myötä, ja tämä luetaan maan omista tilastoista. Eugeniikan määritelmä täyttyy nyt, ei historiassa. Alkiodiagnostiikka on kasvamassa markkinaksi, jossa alkioita asetetaan paremmuusjärjestykseen älykkyys- ja riskiennusteiden perusteella, eikä ketään pakoteta mihinkään: maksaja on vanhempi, ja valinta on vapaa. Islannissa ja Tanskassa Downin oireyhtymä päättyy seulonnan jälkeen lähes jokaiseen raskauteen, ja tästä on uutisoitu saavutuksena. Terveydenhuollon laskennassa vammaisen elinvuosi hinnoitellaan vähempiarvoiseksi, eikä se ole salaisuus vaan menetelmä, jolla on nimi ja oppikirja.
Ydinhavainto. Kajoaminen ei enää vaadi valtiota eikä leiriä. Riittää markkina, jossa ihminen valitsee itse, ja tilasto, joka näyttää tuloksen ilman tekijää. Vanha muoto käski, ja siksi se herätti vastarintaa. Uusi tarjoaa, ja siksi se ei herätä mitään.
Ja tuloksesta on sanottava se, mikä on totta: kaikki nämä yritykset kaatuivat samaan seinään. Surmaohjelma kohtasi saarnat ja kansan vastarinnan. Eugeniikan tieteellinen perusta osoittautui vääräksi. Mielen murtamisen ohjelma ei tuottanut hallittua ihmistä, vaan rikkinäisiä ihmisiä ja tuhotut arkistot. Ihminen ei ole onnistunut hallitsemaan toista ihmistä sisältä käsin. Tämä on armollinen tulos, ja se on syytä laskea lahjaksi eikä ansioksi.
Ulkoa käsin sen sijaan hallinta toimii, ja se onnistui paremmin kuin yksikään huumeohjelma toivoi, ilman huumeita, huomion kautta. Yhtiö muutti 689 000 käyttäjän uutisvirtaa vuonna 2014 ilman suostumusta ja mittasi mielialan muuttuvan. Vaalikoneistoja on rakennettu profiileista. Algoritmit optimoidaan käyttöajalle, ei hyvinvoinnille. Käytös kytketään junalippuun, ja maksujärjestelmä muuttuu ehdoksi. Raja on kuitenkin täsmällinen: ulkoa voidaan hallita sitä, mitä ihminen tekee, ostaa, katsoo ja uskaltaa sanoa, mutta ei sitä, mitä hän uskoo ja rakastaa, ellei hän anna sitä itse pois. Kolme miestä sanoi tuon rajan ääneen tulisen pätsin edessä: ruumis oli kuninkaan vallassa, polvet eivät olleet.
Kuolemattomuus ilman Kristusta
Kaiken tämän alla on yksi toive, jota harvoin sanotaan suoraan, ja joka on koko hankkeen moottori. Se on toive kuolemattomuudesta ilman Kristusta.
Puhetapa on siirtynyt kymmenessä vuodessa. Keho puhutaan alustaksi, ikä ohjelmointivirheeksi, kuolema tekniseksi ongelmaksi, joka odottaa ratkaisuaan. Tämä ei ole salaliitto vaan ajattelutapa, mutta se on juuri se ajattelutapa, josta konkretia on historiassa aina seurannut. Ja sen sisällä on hiljainen ehto: jos kuolema on vika, niin ne, joita ei saada korjatuksi, ovat vikoja. Luokittelu ei ala julmuudesta. Se alkaa toiveesta, joka on liian kallis maksettavaksi rehellisesti.
Toiveessa itsessään ei ole mitään väärää, ja tämä on syytä sanoa lempeästi. Ihminen on tehty niin, ettei hän kestä ajatusta lopusta, ja se on oikea vaisto, ei vika. Väärin menee vain osoite. Ikuisuutta haetaan sieltä, missä kaikki hajoaa, ja hakemiseen valjastetaan juuri se järjestys, joka on lahjaksi annettu. Baabelista sanottiin, ettei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä, eikä sitä sanottu kehuna vaan varoituksena. Kyky ilman muuria on ihmiselle vaarallisin lahja, jonka hän voi saada.
Muuri on ollut olemassa koko ajan, ja se on lyhyt. Ihminen on tehty Jumalan kuvaksi (1 Moos. 1:27), ja psalmi sanoo saman ruumiista, joka on tehty ylen ihmeellisesti (Ps. 139:14). Annettua arvoa ei voi äänestää pois eikä laskea kannattamattomaksi. Kaikki kajoaminen alkaa aina siitä, että tuo kuva kielletään toisessa ihmisessä, ja siksi tuon muurin murtuminen on aina ensimmäinen tapahtuma, ei viimeinen.
Se, mikä tulee ulos
Ja tässä kohtaa koko lanka on käännettävä ympäri, koska katse on ollut väärässä suunnassa.
On paljon helpompaa varoa sitä, mitä meihin laitetaan ulkoa, kuin sitä, mitä meistä tulee ulos, sillä edellinen tekee ihmisestä uhrin ja jälkimmäinen vastuullisen. Ulkoisen uhan tarkkailu voi olla hengellinen pakopaikka. Se tuntuu valvomiselta, ja se on katseen kääntämistä pois omasta sydämestä. Ironia on täydellinen: pelko, joka tuota tarkkailua ruokkii, tulee itse sydämestä ulos.
ei mikään, mikä ihmisen ulkopuolelta menee hänen sisäänsä, voi häntä saastuttaa, vaan mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen.
Mark. 7:15
Ja luettelo siitä, mikä ulos tulee, on annettu:
Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys.
Mark. 7:21–22
Luettelossa ei ole yhtään teknologiaa. Ei sirua, ei rokotetta, ei algoritmia, ei geenisaksia. Kaikki, mitä edellä on lueteltu, sterilisointilait, mielen murtamisen ohjelmat, alkioiden paremmuusjärjestys ja huomion kaappaaminen, ovat tuon luettelon toteutuksia välineillä. Väline vaihtuu vuosisadoittain. Luettelo ei muutu.
Tästä seuraa jotain, mikä kääntää koko aikamme huolen toisin päin. Merkki, jota pelätään, on kädessä ja otsassa, siis teoissa ja ajatuksissa, siis siinä, mikä tulee ulos. Merkki ei ole tunkeutuminen. Se on tunnustus. Ja molemmat puolet tunnetaan samasta asiasta: hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja sydämen kyllyydestä suu puhuu (Luuk. 6:45).
Jos ongelma on sydän, sitä ei korjata suojautumalla. Sitä ei korjata paremmalla salauksella, syrjäisemmällä mökillä eikä tarkemmalla seurannalla. Se on vaihdettava, eikä ihminen tee sitä leikkausta itselleen:
Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.
Hes. 36:26
Jano on armoa
Ja niin ollaan takaisin vedessä, sillä se on sama asia sanottuna ruumiin kielellä.
Kolmen vuorokauden raja ei tapa varoittamatta. Se muistuttaa monta kertaa päivässä, ja muistutus on nimeltään jano. Ruumis saarnaa riippuvuutta luotettavammin kuin yksikään saarnaaja, eikä sitä voi ohittaa, väsyttää eikä väittää vastaan. Se on muuttumaton laki, jota ei voi ylittää, ohittaa eikä alittaa, ja se on vastassa pysyvästi. Juuri siksi jano ei ole rangaistus. Se on armoa, joka on rakennettu sisään.
Ja kaikki, mitä kutsutaan teollisuudeksi, on tästä katsottuna janonsammutusyrityksiä väärästä kaivosta. Viihde, joka täyttää hiljaisuuden, lääke, joka vaimentaa oireen jonka syytä ei kysytä, ruoka joka ei ravitse, juoma joka janottaa lisää, laite joka lupaa yhteyden ja tuottaa yksinäisyyttä. Näitä ei ole rakennettu hyvinvointia varten. Ne on rakennettu janon varaan, ja ne kannattavat juuri siksi, ettei jano sammu. Yksi jae sanoi tämän kaksi ja puoli vuosituhatta ennen kuin ensimmäistäkään niistä oli olemassa:
Sillä minun kansani on tehnyt kaksinkertaisen synnin: minut, elävän veden lähteen, he ovat hyljänneet, ja ovat hakanneet itselleen vesisäiliöitä, särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä.
Jer. 2:13
Synti on kaksinkertainen, ja tämä on jakeen terävin kohta. Ensin hylätään lähde. Sitten rakennetaan säiliöteollisuus tilalle. Jälkimmäinen on se, mitä kutsutaan edistykseksi, ja se vaatii koko ajan enemmän työtä, koska säiliöt eivät pidä vettä. Ne eivät ole rikkinäisiä huonon rakentamisen takia. Ne ovat rikkinäisiä siksi, että ne ovat säiliöitä eivätkä lähde.
Lähde, joka janosi
Ja sitten tapahtui se, mitä yksikään laki ei olisi voinut ennustaa.
Elävän veden lähde otti luodun rajan itselleen. Ristillä, kun kaikki oli jo täytetty, sanottiin kaksi sanaa, joissa on koko evankeliumi tiivistettynä ruumiin kieleen: "Minun on jano" (Joh. 19:28). Se, joka ei tarvitse mitään, valitsi tuntea sen, mikä muistuttaa ihmistä monta kertaa päivässä hänen riippuvuudestaan. Muuttumaton laki ei ollut enää vain vastassa oleva seinä. Se oli ovi.
mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.
Joh. 4:14
Tässä on koko asian rakenne. Sama jano, joka todistaa riippuvuudesta, osaa myös tien kaivolle. Sitä ei tarvitse ensin voittaa, selittää eikä hävetä. Sitä seurataan. Ja loppu on kutsu, jossa ei ole yhtään ehtoa, ja jonka viimeinen sana on hinta: "joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi" (Ilm. 22:17). Lahjaksi. Ei ansaittuna, ei rakennettuna, ei valmistettuna. Aivan kuten se vesi, joka sataa taivaalta niille, jotka eivät osaa tehdä siitä pisaraakaan.
Oikeat kysymykset
Tälle esseelle olisi helppo kirjoittaa loppu, joka antaa vastaukset. Se olisi kuitenkin juuri se virhe, jota koko matka on kuvannut: vastaus, joka annetaan sinne, missä olisi pitänyt seistä kysymyksen edessä. Vääriä vastauksia on aikamme täynnä, ja ne kaikki ovat rakenteeltaan samanlaisia. Ne sulkevat.
Oikeat kysymykset avaavat, ja ne ovat nämä.
Jos vettä ei osata tehdä, mistä on tullut varmuus, että kaikki muukin on lopulta valmistettavissa?
Jos laki on kuvaus, kuka kantaa sitä, mitä kuvataan?
Jos kuollut ei koskaan muutu eläväksi itsestään, mistä elämä tuli, ja miksi tuota kysymystä pidetään epäkohteliaana?
Jos kynnys ei ole enää tekninen vaan moraalinen, kuka on vartija, ja mistä hän saa mittansa?
Jos ihmisen arvo ei ole annettu, kuka sen laskee, ja millä hinnalla?
Jos kuolemattomuutta etsitään sieltä, missä kaikki hajoaa, mitä etsijä oikeasti janoaa?
Ja viimeinen, joka on ainoa jolla on kiire: kun kaikki huoli on käytetty siihen, mitä meihin voidaan laittaa ulkoa, kuka on katsonut sitä, mitä meistä tulee ulos?
Kolme vuorokautta. Se on koko etumatka, eikä sitä ole annettu nöyryytykseksi vaan muistutukseksi. Jokainen pisara on lainaa, jokainen aamu on liitto, jokainen jano on kutsu, ja lainanantaja on elossa.