Murros joka ei tapahdu

Tammikuussa 2026 kirjoitimme artikkelin nimeltä Hiljainen murros. Sen väite oli suora: viralliset työllisyysennusteet perustuvat matematiikkaan jota ei ole olemassa, tekoäly muuttaa työmarkkinaa nopeammin kuin kukaan uskaltaa sanoa ja irtisanomisten todellinen syy peitetään eufemismeihin.

Nyt on elokuu. Väliin mahtuu kuusi ja puoli kuukautta dataa, ministeriön uusi ennuste ja joukko yritysten omia tiedotteita. Kävimme jokaisen tammikuun väitteen läpi ja tarkistimme sen lähteestä.

Lopputulos on kaksijakoinen ja siksi kiinnostavampi kuin pelkkä vahvistus. Ydinväite osui niin tarkasti, että ministeriö korjasi itse ennusteensa neljä kuukautta artikkelin jälkeen. Yksi keskeinen luku ei kuitenkaan kestänyt tarkastusta lainkaan ja juuri sen romahtaminen paljasti ilmiöstä jotain, mitä emme tammikuussa osanneet sanoa.

Tämä on se päivitys.

Se mikä osui ja jonka korjasi ministeriö itse

Tammikuun artikkelin kova väite oli, että työ- ja elinkeinoministeriön ennuste työttömyysasteen laskusta 8,8 prosenttiin vuonna 2027 on matemaattisesti mahdoton. Perustelu oli Okunin laki: sellainen lasku vaatisi noin 6,8 prosentin kumulatiivisen kasvun kahdessa vuodessa ja Suomi on kasvanut viimeisten 17 vuoden aikana keskimäärin 0,4 prosenttia vuodessa.

Ministeriö julkaisi uuden ennusteen 19. toukokuuta. Luku ei ole enää 8,8 vaan 9,8. Vuoden 2026 ennuste nousi 9,3 prosentista 10,2 prosenttiin. Työttömien työnhakijoiden ennuste kasvoi vuodelle 2027 16 000:lla.

Ministeriön oma esitysaineisto sanoo saman ilman kiertelyä. Yhden dian otsikko kuuluu "Kuluvan vuoden odotuksia on päivitetty alaspäin" ja toisessa lukee, että työttömien työnhakijoiden ennuste on 12 000–17 000 henkilöä pessimistisempi kuin edellisenä syksynä.

Tammikuun väitettä ei siis tarvitse enää perustella. Korjauksen teki se taho jota kritisoitiin.

Rehellisyys vaatii kuitenkin sanomaan myös toisen puolen. Korjattu ennuste ei ole enää sisäisesti ristiriitainen. Suomen Pankin kesäkuun ennuste on 0,7 prosentin kasvu tänä vuonna, 1,2 ensi vuonna ja 1,4 sitä seuraavana. Uusi työttömyyspolku vaatisi Okunin lailla noin 2,6 prosentin kumulatiivisen kasvun ja Suomen Pankki ennustaa täsmälleen 2,6. Ennusteita ei siis voi enää kaataa niiden omalla logiikalla.

Ristiriita on nyt toisaalla ja se on kovempi kuin edellinen: virallisen ennusteen ja mitatun kehityksen välillä. Työttömiä on kesällä 2028 noin 369 000, mikäli kasvu jatkuu edes hidastuvana ja 399 000 jos se jatkuu viime vuoden vauhdilla. Ministeriö ennustaa 324 000. Ero on pienimmilläänkin 45 000 ihmistä.

Se mikä ei kestänyt

Tammikuun artikkeli luetteli meneillään olevia yhteistoimintaneuvotteluja todisteena murroksen nopeudesta. Kärkiesimerkki oli Pirkanmaan hyvinvointialue, jonka neuvottelut koskivat 18 000 työntekijää ja joita kutsuttiin Suomen historian suurimmiksi.

Neuvottelut päättyivät huhtikuussa. Lopputulos oli enintään 1 355 henkilön työehtojen muutos ja kolmenkymmenenyhden palvelussuhteen päättyminen.

Telian neuvottelut koskivat noin 800 tehtävää ja päättyivät siihen, että 88 tehtävää päättyi ja 35 uutta avattiin, eli nettovähennys oli 53. Postin vähennystarve tarkentui 172:sta 121:een.

Luvut olivat siis oikeita, mutta ne mittasivat väärää asiaa. Neuvottelujen piirissä oleva henkilöstömäärä ei ole vähennystavoite ja me luimme sen sellaisena. Kuka tahansa lukija olisi löytänyt eron tarkistamalla lopputuloksen.

Amazon on tässä poikkeus joka vahvistaa säännön. Sen tammikuinen ilmoitus 16 000 työpaikan vähentämisestä toteutui ja yhdessä edellisen lokakuun 14 000:n kanssa se tarkoitti 10:tä prosenttia yhtiön toimihenkilöistä.

Ja tässä on se mitä emme tammikuussa osanneet sanoa

Suomalaisten joukkoirtisanomisten toteumat olivat siis satoja, eivät kymmeniä tuhansia.

Silti työttömiä oli kesäkuussa 2026 yhteensä 352 001, kun heitä oli vuotta aiemmin 330 804. Vuodessa tuli 21 197 työtöntä lisää.

Nämä kaksi asiaa eivät sovi yhteen, ellei kysytä mistä kasvu tulee. Vastaus on yksinkertainen ja se on koko ilmiön ydin: kasvu ei tule irtisanomisista. Se tulee siitä, ettei paikkoja avata.

Kesäkuussa 2022 Suomessa oli 88 253 avointa työpaikkaa. Kesäkuussa 2026 niitä oli 26 641. Kolmena peräkkäisenä kesäkuuna luku on ollut noin 26 000, eli kyse ei ole enää putoamisesta vaan siitä, että pohja on jäänyt paikalleen samalla kun työttömiä tulee lisää. 100:aa työtöntä kohti oli neljä vuotta sitten 34 avointa paikkaa. Nyt niitä on 7,6.

Yhdysvalloissa sama ilmiö näkyy irtisanomisina, koska siellä voi irtisanoa. Suomessa se ei näy niin, koska täyttämättä jättäminen on helpompaa kuin vähentäminen. Tässä on se kohta jota tammikuussa etsimme väärästä paikasta.

Emme etsineet salattua syytä. Ilmiöllä ei ole tapahtumaa.

Irtisanominen on tapahtuma. Se vaatii neuvottelut, tuottaa tiedotteen, koskee ihmisiä nimeltä, päätyy uutisiin ja synnyttää poliittisen kysymyksen. Täyttämättä jätetty työpaikka ei vaadi mitään. Se ei tuota asiakirjaa, ei näy tilastossa omana rivinään, eikä kosketa ketään jonka voisi haastatella. Kukaan ei menettänyt työtään. Joku vain ei saanut sitä.

Järjestelmä joka reagoi tapahtumiin on tämän ilmiön edessä sokea. Ei siksi että joku vaikenisi, vaan siksi ettei ole mitään mistä vaieta.

Kertymä joka ei purkaudu

Tapahtumattomallakin ilmiöllä on seuraus ja se näkyy yhdessä luvussa selvemmin kuin missään muualla.

Pitkäaikaistyöttömiä oli kesäkuussa 144 461. Vuonna 2019 heitä oli 63 794. Määrä on siis 2,26-kertaistunut seitsemässä vuodessa. Vielä paljastavampi on osuus: pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä on noussut 25 prosentista 41 prosenttiin.

Tämä on mekaaninen seuraus siitä että paikkoja on vähemmän jaettavana. Avoimien paikkojen pudottua neljäsosaan entisestä työtön pysyy työttömänä pidempään, vaikka uusia työttömiä ei tulisi lainkaan lisää. Pitkäaikaistyöttömyys on kertymä joka syntyy nopeammin kuin purkautuu: osaaminen vanhenee, työnantajat karttavat pitkään työttömänä olleita ja osa ikäluokasta ei palaa työmarkkinoille koskaan.

Suomen oma 1990-luku on tästä opetus. Talous kasvoi vuosina 1994–2000 kovempaa kuin kertaakaan sen jälkeen ja työttömyys oli vuosikymmenen lopussa yhä lähes kaksinkertainen lamaa edeltävään verrattuna. Kasvun palaaminen ei purkanut kertymää itsestään.

Ministeriö ennustaa pitkäaikaistyöttömyyden huipun ajoittuvan kesään 2026 ja kääntyvän sen jälkeen laskuun. Kesäkuun toteuma on jo yli ennustetun huipun. Tämä on koko asetelman herkin mittari ja se ratkeaa kuukausisarjasta eikä ennusteesta.

Käänne joka siirtyi kahdella vuodella

Ministeriön uudessa ennusteessa on yksityiskohta joka on helppo ohittaa, mutta joka kertoo enemmän kuin itse korjaus.

Työllisyysaste 72,3 prosenttia ei poistunut ennusteesta. Se siirtyi vuodesta 2027 vuoteen 2028. Sama koski työttömyysasteen lukua 9,3, joka syksyllä kuvasi vuotta 2026 ja kuvaa nyt vuotta 2028.

Käänne ei siis kadonnut. Se säilytti muotonsa ja siirtyi kahdella vuodella eteenpäin.

Tämä ei ole salaliitto eikä edes epärehellisyyttä. Se on instituution sisäänrakennettu logiikka: ennusteen tehtävä on kuvata palautuvaa taloutta ja kun palautuminen ei tule, se siirretään. Näin syntyy kuvio jossa käänne on aina noin kahden vuoden päässä, riippumatta siitä mikä vuosi on.

Toteuman ohittaessa ennusteen sekin tapahtuu hiljaa. Työttömyysasteen trendi oli tammikuussa 10,3 prosenttia, maaliskuussa 10,4 ja kesäkuussa 10,5. Ministeriön kolmen kuukauden takainen ennuste koko vuodelle on 10,2.

Mitä hiljaisuus maksaa kotitaloudelle

Tähän asti kyse on ollut tilastoista. Viimeinen luku ei ole tilasto vaan mittaus siitä, mitä ihmiset ajattelevat.

Kuluttajabarometrissa kysytään sekä arviota Suomen taloudesta että arviota omasta taloudesta. Kevään aikana ero näiden välillä kasvoi tavalla joka kertoo koko tarinan.

Huhtikuun pohjalta heinäkuuhun arvio Suomen taloudesta parani lähes 20 pistettä. Arvio omasta taloudesta juuri nyt parani neljä ja puoli pistettä ja se on yhä miinuksella.

Odotus omasta taloudesta vuoden päähän kertoo saman toisin päin. Se on palautunut huhtikuun pohjalta niin, että se on nyt täsmälleen kolmenkymmenen vuoden sarjan mediaanilla. Ihmiset siis odottavat oman taloutensa paranevan aivan normaaliin tapaan.

He eivät vain koe sen parantuneen, eivätkä toimi odotuksensa mukaisesti. Asunnonostoaikomus on 11,2 prosenttia, kun sarjan mediaani on 12,6 ja vuoden 2019 keskiarvo 14,3. Toukokuussa luku kävi 9,1 prosentissa, joka on sama kuin koko kolmenkymmenen vuoden sarjan pohja marraskuulta 1998.

Sama näkyy rahassa. Uusia asuntolainoja nostetaan kuukaudessa keskimäärin 1 131 miljoonalla eurolla, kun vuonna 2021 luku oli 1 874 miljoonaa. Pudotus on 40 prosenttia. Asuntolainakanta on supistunut neljättä vuotta: suomalaiset lyhentävät enemmän kuin nostavat.

Tämä on hiljaisuuden hinta mitattuna. Luottamus palautuu uutisista, koska uutisia luetaan. Käyttäytyminen ei palaudu ennen kuin muutos näkyy omassa taloudessa, koska asunnon ostaminen on päätös joka tehdään koetun tilanteen eikä odotuksen varassa.

Mitä tästä seuraa

Emme toista tammikuun ennustetta työttömyysasteen noususta 25 prosenttiin vuonna 2029. Se perustui malliin jossa kolmesta kertoimesta kaksi on arvioita, eikä mallin ainoaa mitattavaa osaa voi tarkistaa ennen kuin Tilastokeskus julkaisee uuden tilastonsa tekoälyn käytöstä yrityksissä. Mallin perusajatus on silti oikea: käyttöönoton laajuus, käytön syvyys ja koneen kyvykkyys kasvavat yhtä aikaa ja kolme samanaikaista prosessia kertautuu tavalla jota ei voi arvioida silmämääräisesti. Se kannattaa pitää mielessä ilman pistelukua.

Sen sijaan sanomme neljä asiaa jotka on mitattu.

Työttömyyden kasvu on hidastunut mutta ei pysähtynyt ja hidastuva kasvu korkealta tasolta on kertymä eikä helpotus.

Kertymä on jo rakenteellinen: kaksi viidestä työttömästä on pitkäaikaistyötön, eikä se osa purkaudu kasvun palatessa.

Mekanismi on rekrytoinnin pysähtyminen eikä irtisanominen ja juuri siksi ilmiö on poliittisesti näkymätön. Sillä ei ole tapahtumaa jota uutisoida.

Rahoitus ei enää helpota. Euribor pohjasi heinäkuussa 2025 ja on noussut siitä 12 kuukautta. Uusien asuntolainojen korko nousi vuodessa 2,73 prosentista 3,19 prosenttiin. Kiinnostavaa kyllä nousu tulee kokonaan viitekorosta, sillä pankkien oma hinnoittelulisä kapeni samaan aikaan. Luotonantajat eivät siis hinnoittele kasvavaa riskiä, vaikka kaikki muu aineisto viittaa siihen suuntaan.

Seurattavia mittareita on neljä ja ne kannattaa katsoa tässä järjestyksessä. Pitkäaikaistyöttömien kuukausisarja kertoo ensimmäisenä, kumpi on oikeassa, ennuste vai kehitys. Avointen työpaikkojen määrä kertoo avataanko paikkoja vai onko pohja jäänyt paikalleen. Kuluttajabarometrin oman talouden komponentti kertoo palaako ostovoima ja se on tähän asti liikkunut neljäsosan siitä mitä yleiset odotukset. Tekoälytilaston seuraava julkaisu on ainoa tapa tarkistaa, pitääkö kolmen kertoimen mallin lähtöoletus paikkansa.

Tammikuussa kirjoitimme, että muutos ei ole tulossa vaan se on jo täällä. Se pitää edelleen paikkansa. Tarkennus on se, että sitä ei tule näkymään otsikoissa, koska se ei tapahdu kerralla eikä kenellekään nimeltä. Se tapahtuu siinä, että joka kuukausi muutama tuhat työpaikkaa jää avaamatta.

Lähteet

Työ- ja elinkeinoministeriö, lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste, kevät 2026 (19.5.2026) ja syksy 2025 · Tilastokeskus: työvoimatutkimus kesäkuu 2026, avoimet työpaikat, konkurssit, tekoälyteknologioiden käyttö yrityksissä · Suomen Pankki: ennuste kesäkuu 2026, euribor-tilastot, asuntolainatilastot · Eläketurvakeskus: eläkemenotilastot 2025 · Pirkanmaan hyvinvointialueen, Telian, Postin ja Amazonin omat tiedotteet · työttömyys-, avoimet paikat- ja kuluttajabarometrisarjat mitattuina rekisteriaineistosta 14.8.2026.