Lähimmäisenrakkaus antaa tilaa, ei tuomitse
Toisen mielipide ansaitsee kuulijan. Totuus ansaitsee puolustajan. Kumpikaan ei tarvitse tuomaria.
Kirjakaupan hyllyllä on ollut vuosia kirja, jonka kannessa kehotetaan karkein sanoin lakkaamaan välittämästä. Ajatus on levinnyt kauas kirjan sivuilta. Moni on kuullut sen ystävältä, valmentajalta tai somesta muodossa, joka kuulostaa vapautukselta: parasta, mitä voit tehdä, on olla välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä.
Lause lupaa kevyemmän elämän. Se lupaa, että toisen paha sana ei enää satu. Hinta on kuitenkin suurempi kuin miltä se näyttää.
Välinpitämättömyys ei vapauta
Mark Mansonin kirja ilmestyi vuonna 2016. Kirjoittaja itse muistuttaa, että hänen ajatuksensa ei tarkoita välinpitämättömyyttä vaan sitä, että ihminen kestää olla erilainen. Hänen omien sanojensa mukaan välinpitämättömyydessä ei ole mitään ihailtavaa eikä itsevarmaa. Iskulauseeksi muuttuessaan tämä tarkennus on kadonnut.
Tutkimus kertoo, mitä välittämisestä seuraa. Crockerin ja kollegoiden tutkimuksissa opiskelijoiden myötätuntoiset tavoitteet, halu tukea toisia, ennustivat lukukauden aikana läheisyyttä, sosiaalista tukea ja luottamusta. Pyrkimys suojella omaa kuvaa ennusti ristiriitoja ja yksinäisyyttä. Holt-Lunstadin ja kollegoiden meta-analyysissa vahvat ihmissuhteet lisäsivät eloonjäämisen todennäköisyyttä 50 %. Ihmissuhteiden vaikutus kuolleisuuteen oli tutkijoiden mukaan verrattavissa tunnettuihin riskitekijöihin.
Muiden mielipiteistä välittämisen lopettaminen on ylimielistä ja ylpeää. Se katkaisee juuri sen, mikä ihmistä kantaa. Toisen ajatus, tunne ja mielipide ovat osa hänen ihmisyyttään. Jokainen ansaitsee tulla kuulluksi, kohdatuksi ja otetuksi todesta samalla tavalla kuin itse toivoo tulevansa.
Nöyryys erimielisyyden keskellä
Välittäminen ei tarkoita, että jokaisen mielipiteen pitäisi olla totta. Jokaisella on oikeus subjektiiviseen mielipiteeseensä. Samaan aikaan objektiivista totuutta on uskallettava puolustaa, vaikka joutuisi vähemmistöön. Tämä jännite on helppo ratkaista kahdella tavalla väärin: luopumalla totuudesta tai luopumalla ihmisestä.
Psykologia on tutkinut kolmatta tietä nimellä älyllinen nöyryys. Mark Learyn ja kollegoiden vuonna 2017 julkaisemissa tutkimuksissa sillä tarkoitettiin sitä, missä määrin ihminen tunnistaa omien uskomustensa voivan olla väärässä. Älyllisesti nöyrät arvioivat toisia vähemmän heidän uskonnollisten mielipiteidensä perusteella. Tenelle Porterin ja Karina Schumannin tutkimuksissa he olivat avoimempia kuulemaan vastapuolen näkemyksiä. Toisessa tutkimuksessa vähemmän nöyrät halveksivat vastustajiaan todennäköisemmin eivätkä halunneet ystävystyä heidän kanssaan. Halveksunta väheni, kun osallistujille kerrottiin, että vastakkaisia näkemyksiä edustavat ihmiset ovat keskimäärin yhtä nöyriä.
Nöyryys pitää totuuden totuutena ja muuttaa tavan, jolla sitä kannetaan. Paavali kirjoitti efesolaisille, että meidän tulee kasvaa Kristukseen totuutta noudattaen rakkaudessa (Ef. 4:15). Totuus ilman rakkautta muuttuu lyömäaseeksi. Rakkaus ilman totuutta muuttuu mielistelyksi.
Ylpeys asuu ajattelussa
Ylpeys ei aina näy kovana äänenä tai röyhkeänä käytöksenä. Useimmiten se asuu hiljaa ajattelussa. Psykologi Emily Pronin kokosi katsaukseensa tutkimuksia, joiden mukaan ihmiset tunnistavat vinoumat toisten arvioissa ja jopa yliarvioivat niitä. Omasta ajattelustaan he eivät niitä löydä. Taustalla on naiivi realismi eli usko siihen, että oma näkemys heijastaa todellisuutta sellaisenaan. Silloin toisin ajattelevan täytyy olla joko tietämätön tai puolueellinen. Proninin mukaan mitä enemmän joku on kanssamme eri mieltä, sitä puolueellisempana pidämme häntä. Juuri tämä tekee erimielisyydestä riidan.
Vinouma ei ole yhden leirin ominaisuus. Ditton ja kollegoiden meta-analyysissa oli 51 koetta ja yli 18 000 osallistujaa. Liberaalit ja konservatiivit arvioivat omaa kantaansa tukevaa tietoa suotuisammin yhtä lailla. Kumpikin puoli näki vinouman silti ennen kaikkea toisessa. Älykkyys ei suojaa tältä. Dan Kahanin 1 750 yhdysvaltalaisen aikuisen aineistossa ne, jotka menestyivät parhaiten harkintaa mittaavassa testissä, päättelivät kaikkein todennäköisimmin oman ideologiansa suuntaan. Kahan tulkitsee, että tällainen päättely suojaa ihmisen asemaa hänelle tärkeässä ryhmässä.
Ylpeys näkyy myös käytöksessä. Baumeisterin, Bushmanin ja Campbellin katsauksen mukaan aggressiota ei selitä matala itsetunto. Sitä selittää uhattu itsekuva, erittäin myönteinen mutta hauras käsitys itsestä, jota joku kyseenalaistaa. Kokeissa aggressiivisimpia olivat narsistiset piirteet omaavat ihmiset, joita oli loukattu. Ilman loukkausta he eivät eronneet muista.
Kun oikeutus kääntyy välinpitämättömyydeksi
Itsekkyys ja ylpeys tarvitsevat oikeutuksen. Harva ajattelee olevansa ylpeä. Useampi ajattelee olevansa oikeassa. Moraalinen vakaumus voi kantaa ihmistä hyviin tekoihin, vapaaehtoistyöhön ja epäkohtien korjaamiseen. Decetyn ja kollegoiden katsauksen mukaan sama vakaumus voi kuitenkin ruokkia dogmatismia, suvaitsemattomuutta ja rankaisemisen halua. Ne, jotka moralisoivat poliittisia kysymyksiä eniten, ottivat enemmän etäisyyttä vastapuoleen ja kohtelivat sitä epäkohteliaammin ja vihamielisemmin. Novakin ja Skitkan tutkimuksissa vakaumuksen voimakkuutta ennusti se, kuinka paljon kanta ilmaisi ihmisen omaa identiteettiä. Tutkijat luettelevat vakaumuksen seurauksiin myös haluttomuuden tehdä kompromisseja ja eriävien näkemysten sietämättömyyden.
Brandtin ja Crawfordin katsauksen mukaan ennakkoluuloa ennustaa johdonmukaisesti se, kuinka erilaisia arvoja ja uskomuksia toisen koetaan edustavan. Poliittisen kentän kummallakin laidalla ennakkoluulo kohdistui niihin, jotka koettiin vastapuoleksi. Koettu uhka ennusti ennakkoluuloa niin liberaaleilla ja konservatiiveilla kuin uskonnollisilla fundamentalisteilla ja muillakin. Sama mekanismi toimii ryhmässä. Golec de Zavalan ja kollegoiden viidessä tutkimuksessa kollektiivinen narsismi, epärealistinen usko oman ryhmän suuruuteen, ennusti ulkopuolisten kokemista uhkana ja haluttomuutta antaa heille anteeksi.
Näin oikeutus alkaa palvella välinpitämättömyyttä. Toisen kipu ei enää kosketa, koska hän on väärällä puolella. Hänen valintojaan ei tarvitse ymmärtää, koska ne on jo tuomittu. Ylpeys pukeutuu totuuden puolustamiseksi ja itsekkyys periaatteellisuudeksi.
Kenelle eriävä mielipide on uhka
Eriävä mielipide ei vahingoita totuutta. Totuus kestää kysymykset, epäilyt ja vastaväitteet. Uhattuna on jokin muu: hauras itsekuva, asema ryhmässä tai tarve olla oikeassa.
Tutkimus tukee tätä. Hanelin ja kollegoiden kokeessa 303 osallistujaa väitteli kiistanalaisesta aiheesta. Osa teki ennen väittelyä tehtävän, joka vahvisti heidän kokemustaan omasta arvostaan. Heidän puheessaan oli enemmän älyllistä nöyryyttä. He myös kokivat enemmän empatiaa. Ihmistä, jonka arvo on turvattu, toisen näkemys ei enää uhkaa.
Ihminen, jonka arvo lepää armossa, ei tarvitse toisen erehdystä todistaakseen omaa oikeassa olemistaan. Hän voi kuunnella, olla eri mieltä ja silti rakastaa.
Pyhempi kuin sinä
Cornellin yliopistossa Nicholas Epley ja David Dunning pyysivät opiskelijoita ennustamaan, miten he itse ja heidän toverinsa toimisivat moraalisissa valinnoissa. Osallistujat yliarvioivat johdonmukaisesti oman anteliaisuutensa ja epäitsekkyytensä. Toisten käytöstä he ennustivat paljon tarkemmin. Tutkijat kutsuivat ilmiötä "holier than thou" -vaikutukseksi. Ben Tappin ja Ryan McKay totesivat vuonna 2017, että useimmat pitävät itseään oikeudenmukaisina ja hyveellisinä mutta keskivertoihmistä selvästi vähemmän moraalisena. Heidän tutkimusartikkelinsa alkaa jakeella Jeesuksen vertauksesta:
Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
— Luuk. 18:11
Usein juuri Jumalasta tehdään oikeutus arvostella toisten polkuja, heidän matkaansa ja heidän syntejään. Ajatus omasta erityisyydestä, paremmuudesta tai puhtaudesta on vaarallinen. Se rakentaa korokkeen, jolta olisi enemmän varaa puhua. Sellaista koroketta ei ole.
Samalla viivalla
Jokainen ihminen tekee syntiä joka päivä ja tarvitsee joka aamu Herran anteeksiannon ja Jeesuksen armon. Valitusvirsien kirjoittaja tunsi tämän armon:
Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut: se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa.
— Valit. 3:22–23
Kenenkään sydämen tilaa ei voi nähdä ulkoapäin. Paatuneelta näyttävä ihminen voi olla jo kääntynyt aivan toiseen suuntaan, kohti Jeesusta. Paavali varoitti korinttilaisia lausumasta tuomiota ennen aikaansa, sillä vasta Herra tuo ilmi sydänten aivoitukset (1. Kor. 4:5). Hän kirjoitti myös roomalaisille: "Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen." (Room. 14:10)
Jokaisella on omat kipukohtansa, erehdyksensä ja piikkinsä lihassa. Paavali kantoi sellaista itsekin, jotta ei ylpeilisi (2. Kor. 12:7). Sama kasvun mahdollisuus, jonka itse on saanut tällä muukalaisen polulla, kuuluu jokaiselle. Nöyryys antaa toisen kulkea omaa matkaansa ja kohdata sen kipupisteet omassa ajassaan.
Miksi lyödä lyötyä
Jeesuksen opetuksen ytimessä ovat lähimmäisenrakkaus, armollisuus ja anteeksianto. Tuomitseminen kuuluu Herralle. Jaakobin kirje sanoo saman suoraan:
Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?
— Jaak. 4:12
Golgatan ristillä Jeesus voitti pahuuden ja pimeyden. Taistelu on jo ratkaistu. Kuilun kasvattaminen, riitely, syyttely ja syyllistäminen kuluttavat voimia asiaan, joka on jo voitettu. Raamattu kutsuu Jumalan vihollista veljien syyttäjäksi. Syyttäminen, syyllistäminen ja tuomitseminen ovat sen tapa toimia, eivät Jeesuksen. Ihminen, joka päätyy niihin, on joutunut vihollisen lumoihin. Voittajan puolella seisovalla ei ole syytä olla sotajalalla.
Kun toinen ei usko samoin
Moni pitää Raamattua objektiivisena totuutena ja pyhänä kirjana. Toiselle se ei ole sitä. Ero ei oikeuta kohtelemaan toista huonosti. Paavali neuvoi galatalaisia ojentamaan rikkomukseen langennutta sävyisyyden hengessä ja olemaan varuillaan, ettei itse joutuisi kiusaukseen (Gal. 6:1).
Kukaan ei ole toisen yläpuolella. Kukaan ei myöskään ole toisen alapuolella. Lähimmäisenrakkaus antaa tilaa toisen mielipiteelle, matkalle ja kasvulle. Se puolustaa totuutta ja jättää tuomion sille, jolle se kuuluu.
ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne
— Fil. 2:3