Tempausoppi: Kuinka uutena valona pidetty oppi johtaa ihmisiä luopumukseen

1. Totuuden juurilla

Historiaan kätkeytyy yllättäviä totuuksia. Seurakuntien ja kirkkojen pitkässä traditiossa yksi tuore oppi erottuu merkittävällä tavalla, mutta ei kuitenkaan ikänsä vaan nuoruutensa vuoksi: Tempausoppi, joka nykyään hallitsee monen uskovan eskatologista ajattelua, ilmestyi kristilliseen teologiaan vasta 1800-luvulla. Mikään varhaisen seurakunnan kirjoituksissa, kirkkoisien teksteissä tai ensimmäisten 18 vuosisadan teologiassa ei tunne oppia salaisesta tempauksesta ennen ahdistuksen aikaa. Tämä historiallinen tosiasia herättää väistämättä kysymyksen: miksi oppia, joka puuttui kristillisestä ajattelusta lähes kaksi vuosituhatta, pidetään nyt kyseenalaistamattomana totuutena monissa seurakunnissa?

On hyvä muistaa, että vaikka kuinka suurta kannatusta joku oppi osoittaa, ei suuri äänimäärä tarkoita sen oikeellisuutta, vaan jokainen asia tulisikin tarkasti mitata Raamattua vastaan. Tässä artikkelissa tutkimme tempausopin läpikotaisin, Raamattuun perustuen, jotta jokainen voi tehdä valistuneen arvion siitä, että laittaako toivo Kristukseen vai Tempaukseen. Jumalan valtakunta on kuitenkin mustavalkoinen ja jo alkuvaiheessa haluan muistuttaa, että Jeesus itse ei opettanut sanallakaan tempauksesta, vaan itse asiassa Jeesuksen opetukset olivat täysin päinvastaisia.

Tempausopin vetovoima löytyy sen tarjoamasta lohdutuksesta epävarmassa maailmassa. Se lupaa uskoville irtautumista ahdistuksen ajan kärsimyksistä. Juuri sitä pakotietä, jota ihmismieli luontaisesti etsii vaikeuksien uhatessa. Artikkelissa tutkimme, että mihin perustuu usko siihen, että kristityille olisi luvattu vapautus kärsimyksestä, jos kaksi vuosituhatta kristillistä ajattelua on ymmärtänyt asian toisin.

Salainen tieto ja hengellinen elitismi

Ihmisluonteelle on ominaista taipumus etsiä erikoistietoa, joka on jotain sellaista, mikä erottaa tietäjän muista. Tempausoppi markkinoitiin alun perin “uutena valona” tai “ennalleen asettamisena”, ikään kuin totuus olisi ollut piilossa lähes 1800 vuotta odottaen löytäjäänsä. Tällainen ajattelutapa muistuttaa merkittävästi esoteerisia liikkeitä, joiden vetovoima piilee juuri salatun tiedon löytämisessä ja omaksumisessa.

“Salainen, kätketty ja salattu asia on minun tykönäni; sen on ilmoittanut Jumala taivaasta.” (Dan. 2:22)

Danielin kirjan jae kertoo Jumalan kykenevän paljastamaan salaisuuksia. Tempausopin kannattajat soveltavat tätä ajatusta omaan oppiinsa, mutta unohtavat samalla jatkon: “hän tietää, mitä pimeydessä on, ja valkeus asuu hänen tykönänsä.” Jumalan valkeus ei ole salattua vaan ilmeistä, kuten Kristus itse todisti: “Minä olen puhunut maailmalle julkisesti; minä olen aina opettanut synagoogissa ja pyhäkössä, joihin kaikki juutalaiset kokoontuvat, enkä ole salassa puhunut mitään.” (Joh. 18:20)

Tempausoppi luo väistämättä hengellisen elitismin ilmapiiriä: Uskoessaan omaavansa erityistietoa lopun ajoista, monet tempausopin kannattajat pitävät itseään “todellisina uskovina” verrattuna niihin, jotka eivät jaa heidän näkemystään. Tämä asenne jakaa Kristuksen ruumiin tavalla, joka on täysin vastoin Jeesuksen ydinsanomaa kaikkien samanarvoisuudesta Jumalan edessä.

Ihmisjärjelle on luontaista etsiä erottautumista. Hengellisen tiedon salatuksi tekeminen luo valikoituneiden etuoikeutettujen ryhmän, joka saa salaista tietoa ja tämä malli toistuu läpi historian kaikissa järjestelmissä, jotka lopulta paljastuvat harhoiksi.

2. Tempausopin historiallinen tausta

Kristillisen kirkon ensimmäiset vuosisadat eivät tunteneet oppia salaisesta tempauksesta ennen ahdistuksen aikaa. Tämän tosiasian yksinään tulisi herättää jokaisen vakavasti otettavan raamatuntutkijan ja uskovan pohtimaan väitetyn opin perusteita.

Varhaisen kirkon ja kirkkoisien näkemykset

Varhaisen kirkon eskatologia perustui odotukseen Kristuksen konkreettisesta, näkyvästä paluusta. Ensimmäisen kolmen vuosisadan aikana kristityt yleisesti:

Odottivat Kristuksen pikaista paluuta
Uskoivat seurakunnan käyvän läpi ahdistuksen ajan
Näkivät antikristuksen nousevan ja vainoavan uskovia ennen Kristuksen toista tulemusta

Merkittävät kirkkoisät kuten Irenaeus (130-202 jKr.), Tertullianus (155-220 jKr.), Hippolytus (170-236 jKr.) ja Kyprianus (200-258 jKr.) kirjoittivat kaikki lopun ajoista. Heidän kirjoituksissaan todetaan selkeästi, että seurakunta kohtaa Antikristuksen ja käsitellään marttyyriutta lopun aikojen vainoissa. He opettivat yhtä selkeää Kristuksen paluuta, joka tapahtuisi julkisesti ja näkyvästi.

Kirkkoisä Irenaeus kirjoitti teoksessaan “Adversus Haereses” (Harhaoppeja vastaan): “Niiden tulee olla valmistautuneita, jotka toivovat kestävänsä ahdistuksen, joka on tulossa… Sillä kaikki nämä [tapahtumat] ovat merkkinä siitä, että vainot tapahtuvat seurakuntaa vastaan viimeiseltä kymmeneltä kuninkaalta.”

Kristityn elämään kuului valmistautuminen vainoihin ja ahdistuksiin, ei niiden välttämiseen. Varhaisten kristittyjen todistus on selvä: he odottivat kestävänsä ahdistuksen uskon voimalla, eivät pakenevansa sitä salaisessa tempauksessa.

Keskiaika ja uskonpuhdistus

Keskiajan ja uskonpuhdistuksen aikana kristityt jatkoivat uskoa siihen, että seurakunta käy läpi ahdistuksen ajan. Merkittävät uskonpuhdistajat kuten Martin Luther (1483-1546), John Calvin (1509-1564) ja John Knox (1514-1572) opettivat kaikki, että kristityt eivät tule välttämään ahdistuksen aikaa, vaan Kristus pelastaa heidät siitä ahdistuksesta, ei siitä pois.

Kirkon kaksituhattavuotisessa perinteessä ei ole mitään selkeää opetusta salaisesta tempauksesta ennen ahdistuksen aikaa. Tämä tosiasia tulisi itsessään riittää herättämään vakavia kysymyksiä nykyisten tempausoppien raamatullisuudesta.

Tällaisen huomattavan historiallisen katkoksen edessä on kysyttävä: Voivatko liki kaksi tuhatta vuotta kristityt olla väärässä ja vain viimeisten parin vuosisadan tulkitsijat oikeassa? Vai olisiko niin, että moderni tempausoppi syntyi historiallisesta ja teologisesta kehityksestä, joka on etääntynyt alkuperäisestä kristillisestä uskosta?

3. Tempausopin synty 1800-luvulla

Historiallisessa tarkastelussa silmiinpistävintä tempausopissa on sen nuoruus. Oppi tempauksesta ennen ahdistuksen aikaa (pre-tribulationismi) kehittyi John Nelson Darbyn (1800-1882) toimesta 1830-luvulla osana dispensationalistista teologiaansa. Mikään ennen 1800-lukua ei viittaa opetukseen salaisesta tempauksesta nykyisessä muodossaan.

John Nelson Darby ja dispensationalismi

Darby oli irlantilainen anglikaanipappi, joka myöhemmin erosi anglikaanisesta kirkosta tullen Plymouth-veljet -liikkeen johtavaksi hahmoksi. Hänen kehittämänsä teologinen järjestelmä, dispensationalismi, jakaa Raamatun historian eri “taloudenhoitokausiin” (dispensaatioihin), joissa Jumala koettelee ihmisiä eri tavoin.

Järjestelmän keskeisiä ajatuksia ovat:

Jumalan toiminnan jakaantuminen eri aikakausiin
Tarkka erottelu Israelin ja seurakunnan välillä
Kirjaimellinen raamatuntulkinta erityisesti profetioiden kohdalla
Näkemys siitä, että Jumalan suunnitelma Israelin kansaa varten täyttyy tulevaisuudessa

Nämä ajatukset saattoivat vaikuttaa uusilta ja mullistavilta, mutta todellisuudessa ne merkitsivät radikaalia poikkeamaa kristillisen kirkon kaksituhattavuotisesta perinteestä. Darby itse tunnusti, että hänen opetuksensa oli “uusi valo”, jota ei ollut aiemmin ymmärretty – myöntäen näin itse oppinsa historiallisen katkoksen.

Tällainen katkos on tyypillinen piirre harhaopille tai kultille: ajatus siitä, että “tosi opetus” katosi johonkin historian hämärään, kunnes uusi johtaja tai ryhmä “löysi” sen uudelleen. Tämä on suorassa ristiriidassa Kristuksen lupaukseen, että helvetin portit eivät voita hänen seurakuntaansa (Matt. 16:18).

Historiallinen ja yhteiskunnallinen konteksti

Tempausopin synty tapahtui merkittävässä historiallisessa kontekstissa, joka selittää osaltaan sen vetoavuutta:

Teollinen vallankumous ja yhteiskunnalliset mullistukset loivat epävarmuutta
Yhdysvaltain sisällissota (1861-1865) oli järkyttänyt uskoa yhteiskunnalliseen kehitykseen
Teologinen liberalismi ja korkeampi raamattukritiikki haastoivat perinteistä raamatuntulkintaa
Modernisaation tuottama ahdistus sai monet etsimään selkeitä vastauksia monimutkaiseen maailmaan

Näissä olosuhteissa Darbyn tarjoama selkeä, järjestelmällinen tulkinta profetioista vetosi moniin. Se tarjosi yksinkertaiset vastaukset monimutkaisiin kysymyksiin, sillä usein juuri sellainen vetoaa ihmismieleen epävarmuuden keskellä.

Kontrastina alkuperäiseen kristilliseen opetukseen

Varhainen kirkko odotti kärsimystä, ei pakotietä. Jeesus itse varoitti opetuslapsiaan tulevista vainoista: “Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.” (Joh. 16:33) Hän ei luvannut heille pakotietä vainoista, vaan voimaa kestää ne.

Apostoli Paavali odotti koettelemuksia, ei tempausta niiden välttämiseksi: “Kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi.” (2. Tim. 3:12)

Näiden opetusten valossa on huomionarvoista, että tempausoppi kehittyi samanaikaisesti länsimaisen mukavuuskulttuurin noustessa. Kristillisen uskon vaihtuessa marttyyrien uskosta mukavuuksien uskoksi, syntyi tarve teologialle, joka oikeuttaisi kärsimysten välttämisen.

4. Tempausopin leviäminen

Uuden opin leviäminen vaati tehokkaita kanavia ja vaikutusvaltaisia välittäjiä. Tempausopin menestystarinassa nämä tekijät yhdistyivät poikkeuksellisella tavalla.

Scofieldin raamattu ja sen vaikutus

Cyrus Ingerson Scofield (1843-1921) oli amerikkalainen juristi ja itseoppineena teologina tunnettu dispensationalistisen teologian ja tempausopin levittäjä. Vuonna 1909 julkaistu Scofield Reference Bible on ollut ehkä vaikutusvaltaisin yksittäinen teos dispensationalistisen teologian ja tempausopin leviämisessä.

Scofieldin raamattu sisälsi laajat reunahuomautukset ja viittaukset, jotka esittivät dispensationalistisen tulkinnan Raamatusta kuin se olisi itsestään selvä totuus. Monet lukijat eivät erottaneet Raamatun tekstiä Scofieldin tulkinnoista, vaan pitivät niitä yhtä auktoritatiivisina.

Scofieldin raamatun rahoitus ja tarkoitusperät

Scofieldin raamatun rahoitus herättää kysymyksiä, jotka valaisevat tempausopin leviämisen strategista luonnetta:

Oxford University Press julkaisi Scofieldin raamatun, mikä antoi sille merkittävää akateemista uskottavuutta
Useiden historiallisten lähteiden mukaan Scofieldin työtä tukivat taloudelliset ja poliittiset tahot, joilla oli kiinnostusta edistää poliittisia agendoja, ei auttaa Jeesuksen sanoman levittämisessä.
Erityisesti Samuel Untermyer, vaikutusvaltainen lakimies ja sionisti, mainitaan yhtenä tärkeimmistä tukijoista
Scofieldin raamattua markkinoitiin ja jaettiin määrätietoisesti ja siitä tuli nopeasti bestseller Amerikan evankelikaalien keskuudessa

Kysymys kuuluukin: miksi uusi teologinen tulkinta tarvitsi näin merkittävää rahoitusta ja aktiivista levitystyötä? Historioitsijat ovat esittäneet, että tempausoppi edisti sekä poliittisia että teologisia päämääriä, jotka näkyvät tänäkin päivänä maailmanpolitiikassamme.

Profetiakonferenssit ja raamattuinstituutit

Dispensationalismi ja tempausoppi levisivät nopeasti erilaisten profetiakonferenssien kautta sekä raamattuinstituuttien ja -koulujen välityksellä. Niagaran profetiakonferenssit (1883-1897) olivat avainasemassa dispensationalistisen eskatologian ja tempausopin levittämisessä Amerikassa.

Näitä seurasivat lukuisat muut instituutiot:

Moody Bible Institute (perustettu 1886)
Dallas Theological Seminary (perustettu 1924)
Philadelphia College of Bible (nyk. Cairn University, perustettu 1913)

Nämä instituutiot kouluttivat tuhansia pastoreita ja opettajia, jotka veivät dispensationalistisen teologian ja tempausopin seurakuntiin ympäri Yhdysvaltoja ja myöhemmin maailmanlaajuisesti.

Tässä kokonaisvaltaisessa vaikuttamisessa näkyy suunnitelmallinen strategia. Uusi oppi tarvitsi systemaattista koulutusta, konferensseja ja kirjallisuutta vakiinnuttaakseen asemansa. Tällainen järjestelmällinen uuden opin juurruttaminen muistuttaa enemmän modernia tiedotuskampanjaa kuin perinteistä kristillisen teologian kehitystä.

Tempausopin popularisointi ja nykylevinneisyys

1900-luvun kuluessa tempausoppia edistivät monet suositut kirjailijat ja saarnaajat:

Lewis Sperry Chafer (1871-1952), Dallas Theological Seminaryn perustaja
Clarence Larkin (1850-1924), tunnettu dispensationalistisista kaavioistaan
Hal Lindsey, jonka “The Late Great Planet Earth” (1970) myi miljoonia kappaleita
Tim LaHaye ja Jerry Jenkins, “Left Behind” -kirjasarjan kirjoittajat, joka on myynyt yli 80 miljoonaa kopiota

Erityisesti 1900-luvun jälkipuoliskolla tempausoppi siirtyi teologien keskustelusta populaarikulttuuriin. Hal Lindseyn kirjat, “Left Behind” -kirjasarja ja myöhemmin elokuvat tekivät tempausopista laajasti tunnetun myös akateemisten piirien ulkopuolella.

Tämä popularisointi korosti tempausopin emotionaalista vetovoimaa. Se tarjosi selkeän narratiivin epävarmassa maailmassa, lupasi pelastusta kärsimyksestä ja antoi uskoville tunteen kuulumisesta valittujen joukkoon. Tempausopin leviäminen kertoo enemmän ihmisluonnon taipumuksesta etsiä lohtua ja varmuutta kuin raamatullisen eksegetiikan kehityksestä.

5. Tempausoppi nykypäivänä

Tempausoppi on vakiinnuttanut asemansa merkittävänä tekijänä monien evankelikaalisten ja helluntailaisten kristittyjen uskonelämässä. Sillä on laaja vaikutus sekä henkilökohtaiseen spiritualiteettiin että maailmanpoliittisiin näkemyksiin.

Nykyiset tempausopin edistäjät ja heidän vaikutuksensa

Nykyajan vaikutusvaltaisimpia tempausopin edistäjiä ovat:

John Hagee, suuri kristillisen siionismin puolestapuhuja ja Christians United for Israel -järjestön perustaja
David Jeremiah, “Turning Point” radio- ja TV-ministeriön perustaja
Thomas Ice, Pre-Trib Research Center -tutkimuskeskuksen johtaja
Mark Hitchcock, tempausoppia käsittelevien kirjojen tuottelias kirjoittaja
Robert Jeffress, First Baptist Church Dallas -seurakunnan pastori ja mediapersoona

Nämä opettajat tavoittavat miljoonia ihmisiä kirjojensa, TV- ja radio-ohjelmiensa sekä internetin välityksellä. Heidän näkemyksensä muovaavat merkittävästi evankelikaalista maailmankuvaa erityisesti Yhdysvalloissa ja sen vaikutuspiirissä.

Tempausopin edistäjien retoriikassa toistuu usein ajatus siitä, että heidän tulkintansa on ainoa uskollinen tapa ymmärtää Raamattua. Tällainen varmuus vetoaa ihmisiin, jotka kaipaavat selkeitä vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin. Samalla se luo hengellisen elitismin ilmapiiriä niiden keskuudessa, jotka pitävät itseään “todellisina uskovina” erotuksena niistä, jotka eivät jaa heidän näkemystään lopun ajoista.

Tempausoppi ja kristillinen siionismi

Tempausopin ja kristillisen sionismin välillä on vahva yhteys. Dispensationalistinen teologia, johon tempausoppi perustuu, korostaa Israelin valtion erityisasemaa Jumalan suunnitelmissa. Tämä on johtanut poliittiseen aktivismiin Israelin tukemisen puolesta, ei humanitaarisista tai ihmisoikeudellisista syistä, vaan koska sen nähdään olevan välttämätöntä lopun aikojen profetioiden täyttymiselle.

Kristillinen sionismi on kasvanut voimakkaaksi poliittiseksi vaikuttajaksi erityisesti Yhdysvalloissa. Järjestöt kuten Christians United for Israel (CUFI) keräävät miljoonia dollareita Israelin tukemiseen ja vaikuttavat merkittävästi Yhdysvaltain Lähi-idän politiikkaan.

Tämä yhteys paljastaa tempausopin laajemmat yhteiskunnalliset ja poliittiset ulottuvuudet. Kyse ei ole vain abstraktista teologisesta spekulaatiosta, vaan opilla on konkreettisia vaikutuksia kansainväliseen politiikkaan ja Lähi-idän tilanteeseen.

Kyse ei ole siitä, etteikö meidän tulisi rukoilla Israelin kansan ja juutalaisten puolesta: Tietysti meidän täytyy rukoilla heidän puolesta, siunata Israelia ja rukoilla, että myös Juutalainen kansa tunnustaisi Jeesuksen Herraksi. On olennaista selventää, että tässä ei ole kyse dispensationalistisesta ajattelusta, eikä korvaustaologiastaan, vaan ennemminkin liittoteologiasta, joka tunnustaa niin Kristuksen keskeisen roolin ja Jeesuksen ainoana Tienä, Totuutena ja Elämänä. Jumala ei ole koskaan ristiriidassa itsensä kanssa, joten kun maltamme tulla ääripäiden emotionaalisista tulkinnoista keskelle, sille kapealle polulle, voimme kuulla Jumalan viisauden kertovan tätä tasapainoista totuutta.

“Minä teen liiton heidän kanssansa iankaikkiseksi liitoksi, niin etten käänny heistä pois, vaan teen heille hyvää; ja minä annan pelkoni heidän sydämiinsä, niin etteivät he minusta luovu.” (Jer. 32:40)

“Mutta Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme. Sillä kirjoitettu on: ‘Iloitse, sinä hedelmätön, joka et synnytä, riemahda ja huuda sinä, jolla ei ole synnytyskipuja. Sillä hyljätyllä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies.’ Ja te, veljet, olette lupauksen lapsia, niinkuin Iisak oli.” (Gal. 4:26-28)

“Ja Raamattu, edeltäpäin nähden, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: ‘Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi.’ Niinmuodoin ne, jotka uskosta ovat, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa.” (Gal. 3:8-9)

Yhtä lailla meidän on muistettava, ettei pakanauskovien tule ylpeillä Israelin edessä vaan muistaa juurensa: “Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta, niin älä ylpeile oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua.” (Room. 11:17-18)

“Älä ylpeile, vaan pelkää. Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan.” (Room. 11:20-21)

“Rukoilkaa rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne, jotka sinua rakastavat.” (Ps. 122:6)

Tempausopin psykologinen vetovoima

Miksi tempausoppi vetoaa niin voimakkaasti moniin kristittyihin? Opin psykologinen vetovoima selittää paljon sen suosiosta:

Se tarjoaa selkeän narratiivin epävarmassa maailmassa
Se lupaa vapautusta kärsimyksestä ja vainoista
Se antaa tunteen kuulumisesta valittujen joukkoon
Se yksinkertaistaa monimutkaisen maailman mustavalkoiseksi kuvaksi hyvän ja pahan taistelusta
Se antaa tunteen erityistiedosta – jotain, mitä “tavalliset kristityt” eivät ymmärrä

Tällainen psykologinen vetovoima on tyypillinen piirre opeille, jotka menestyvät riippumatta niiden teologisesta uskottavuudesta. Tempausoppi puhuttelee emotionaalisia tarpeita: turvallisuuden kaipuuta, erityisyyden tunnetta ja varmuuden janoa epävarmassa maailmassa.

Artikkelin loppupuolella avaamme Kristuksen lahjaa erityisesti kärsimysten ja koettelemusten kestämiseksi: Tempausoppi lopulta vesittää omalla sanomallan Jeesuksen Kristuksen ristintyön, sillä jos emme pääsisi kokemaan Kristusta kärsimysten keskellä, emme voi saada todellista ymmärrystä Hänen työstään: Kristus tulee näkyväksi juuri heikkoudessa, ei voimakkuudessa. Milloin sinä ensimmäisen kerran rukoilit koko sydämesi pohjasta, eikö se ollutkin juuri sillä hetkellä, kun kaikki kaatuu päälle ja muuta keinoa ei ole: Silloin, kärsiyksen keskellä, vilpitön ja hädänalaisen, lapsenkaltainen rukous on se, jonka Herra kuulee.

Se on se valo ja kauneus, jonka marttyyri Stefanuskin todisti, kun hänet kivitettiin kuoliaaksi:

“Mutta täynnä Pyhää Henkeä hän loi katseensa taivaaseen päin ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella ja sanoi: “Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella”. Niin he huusivat suurella äänellä ja tukkivat korvansa ja karkasivat kaikki yhdessä hänen päällensä ja ajoivat hänet ulos kaupungista ja kivittivät. Ja todistajat riisuivat vaippansa Saulus nimisen nuorukaisen jalkojen juureen. Ja niin he kivittivät Stefanuksen, joka rukoili ja sanoi: “Herra Jeesus, ota minun henkeni!” Ja hän laskeutui polvilleen ja huusi suurella äänellä: “Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!” Ja sen sanottuaan hän nukkui pois.” (Apostolien teot 7:55-60)

Huomionarvoista tässä on toki Stefanuksen kaunis kuvaus, mutta yhtä lailla kuvaus “tukkivat korvansa”, joka kertoo totuuden tästäkin maailmanajasta. Monen sydän on niin paatunut, että tukkii mieluummin korvansa, kuin kohtaisi Jeesuksen Kristuksen totuuden ja Hänen antaman lahjan.

Tempausoppi osana laajempaa mukavuusteologiaa

Tempausoppi asettuu osaksi laajempaa ilmiötä, jota voidaan kutsua mukavuusteologiaksi. Tämä teologinen suuntaus pyrkii sovittamaan kristinuskon nykyajan länsimaisen ihmisen mukavuudenhaluiseen elämäntapaan.

Mukavuusteologian piirteitä ovat:

Kärsimyksen välttämisen korostaminen kärsimyksen merkityksen ymmärtämisen sijaan
Materiaalisen menestyksen ja hyvinvoinnin pitäminen Jumalan siunauksen merkkinä
Uskon näkeminen välineenä henkilökohtaisen hyvinvoinnin saavuttamiseen
Kristinuskon sovittaminen kulutusyhteiskunnan arvoihin
Raamatun tulkitseminen ensisijaisesti lohdutuksen eikä haasteen lähteenä

Tempausoppi tarjoaa viimeisen, lopullisen mukavuuden: lupauksen täydellisestä paosta tulevan ahdistuksen ajalta. Opetuksen vaarallisuus nousee erottelun ajan lähestyessä hyvin vaaralliseksi: kun ollaan varmoja omasta tempauksesta, ilman uskon koettelua tulella, on suuri riski, että mukavuuskristitty alistuu muitta mutkitta erilaisille antikristuksellisille järjestelmille, kuten pedon merkille, jota ilman kukaan ei osta tai myy mitään. Erivapaudet ovat vaarallisiä jo ilman pelastuksellista kontekstia sekä tässä yhteydessä jokaisen uskovan tulisi olla todella valppaana ja itsenäisesti tarkastella, että onko se mitä minulle kerrotaan todella Raamatullista. Uskonko sokeasti karismaattisen ja vakuuttavan saarnaajan puhetta ilman, että tutkin itsenäisesti sen, mitä Raamattu aiheesta sanoo.

Tällainen mukavuuskristillinen teologia on täysin vastakkainen alkuperäiselle kristilliselle sanomalle. Jeesus ei luvannut seuraajilleen mukavuutta vaan ristin: “Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” (Matt. 16:24)

Tämän takia luopumus tulee olemaan lopun aikojen ahdistusten alkaessa varsin pian, niin suuri: Emme voi uskoa, että joudumme Kristuksen kanssa “kärsimään”, sillä olemmehan “uskossa”. Silti, täytyy muistuttaa, että Kristuksen kanssa emme kärsi. Meidän kuollut liha yrittää uskotella sinulle, minulle ja meille kaikille, että kärsimys olisi todellista. Sitä se onkin, mutta vain silloin, jos uskomme ei ole Kristuksessa.

Todellinen salaisuus Jeesuksen Kristuksen meille antamassa evankeliumissa on se, että Hänen kanssa, tämän maailman viha ja meidän päälle asettama kärsiys ei enää satu. Kristus on sen kantanut. Tämä on totuus, joka täytyy juurikin koetella tulessa. Valitettavan moni kertoo uskovansa, mutta, kun tulee hetki jossa täytyy valita päivittäisen ruoka-annoksen tai Jeesuksen kieltämisen väliltä, valitettavan moni valitsee sen maallisen leivän, eikä näin ollen pääse ikinä kokemaan taivaallista mannaa.

6. Tempausopin raamatullinen tarkastelu

Tempausopin puolustajat väittävät tulkintansa perustuvan Raamattuun, mutta huolellinen tutkimus osoittaa tämän näkemyksen perustavanlaatuiset ongelmat. Keskeisimpien raamatunkohtien tarkastelu alkuperäisessä kontekstissaan paljastaa, ettei tempausopilla ole todellista raamatullista pohjaa, vaan kyse on juurikin Paavalin sanoin: “Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.” (2. Tim 4:3-4).

Tempausopissa on juurikin kyse tästä mukavasta korvasyyhystä, jonka todellisuus menee pirstaleiksi sitä tutkittaessa. Muista: En ole tällä sinua tai ketään vastaan, en ainuttakaan kirkkoa tai seurakuntaa vastaan, vaan kysymys on siitä, että kun väitetään jotain asiaa todeksi, usein vieläpä Jeesuksen nimessä, tämän opetuksen on syytä olla 100% yhteensopiva Jumalan Sanan kanssa, sillä Jumala ei ole koskaan ristiriidassa itsensä kanssa.

1. Tessalonikalaiskirje 4:13-18

Tärkein kohta tempausopissa on 1. Tessalonikalaiskirje 4:13-18:

“Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.”

Tämän raamatunkohdan tarkastelu paljastaa useita ristiriitaisuuksia ja huomioitavia asioita:

Konteksti on lohdutus kuolleiden uskovien puolesta, ei salainen tempaus ennen ahdistusta. Paavali vastaa tessalonikalaisten huoleen siitä, mitä tapahtuu jo kuolleille uskoville Kristuksen palatessa.
Tapahtuma kuvataan julkisena ja näkyvänä: “käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa”. Tällainen kuvaus viittaa näkyvään, julkiseen tapahtumaan, ei salaiseen tempaukseen.
Teksti ei mainitse mitään ahdistuksen ajasta tai tempauksesta ennen sitä. Aikajärjestyksen pakottaminen tekstiin “ennen ahdistusta” on ulkoinen lisäys, jota teksti itse ei tue.
Kreikan sana “harpazo” (temmataan) viittaa äkilliseen tapahtumaan, mutta ei edellytä salaisuutta tai piilossa tapahtumista. Sama sana esiintyy myös Apostolien teoissa 8:39, jossa Filippus “temmattiin” Hengen toimesta. Kyse on voimakkaasta toiminnasta, ei salaisuudesta.

Merkittävää on, että tätä kohtaa ei tulkittu tempaukseksi ennen ahdistusta kirkon historiassa ennen 1800-lukua. Sen luonnollinen tulkinta on kuvaus Kristuksen julkisesta paluusta ja uskovien kokoamisesta yhteen hänen luokseen.

Matteuksen evankeliumin luku 24

Jeesuksen oma opetus lopun ajoista on keskeinen lähde eskatologiassa. Matteuksen 24. luvussa Jeesus antaa yksityiskohtaisen kuvauksen lopun ajoista:

“Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.” (Matt. 24:29-31)

Tässä tekstissä on useita merkittäviä huomioita:

Jeesus sijoittaa valittujensa kokoamisen selvästi “niiden päivien ahdistuksen jälkeen”, ei ennen sitä.
Hän kuvaa tapahtuman julkiseksi ja näkyväksi, sellaiseksi jonka “kaikki maan sukukunnat” näkevät.
Hän käyttää samoja elementtejä kuin Paavali 1. Tessalonikalaiskirjeessä: enkeleitä, pasuunaa ja kokoamista. Tämä viittaa siihen, että kyse on samasta tapahtumasta.
Jeesus varoittaa toistuvasti vääristä opettajista, jotka eksyttävät monia (Matt. 24:4-5, 11, 23-26). Tämä varoitus kehottaa meitä suhtautumaan kriittisesti kaikkiin teorioihin, jotka poikkeavat Jeesuksen selkeästä opetuksesta.

Huomionarvoista on, että Jeesus ei missään mainitse salaista tempausta ennen ahdistuksen aikaa. Päinvastoin, hän kehottaa seuraajiaan kestävyyteen: “Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.” (Matt. 24:13) Tällainen kehotus olisi tarpeeton, jos uskovat temmattaisiin pois ennen ahdistusta.

2. Tessalonikalaiskirje 2:1-12

Toinen tärkeä kohta on 2. Tessalonikalaiskirje 2:1-3:

“Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet, ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi.”

Tämä teksti on erityisen merkittävä tempausopin kannalta, koska:

Paavali liittää selvästi yhteen “Herran tulemuksen” ja “meidän kokoontumisemme hänen tykönsä”, juuri ne tapahtumat, joista tempausopissa on kyse.
Hän varoittaa eksytyksistä, jotka koskevat Herran päivää. Hänen huolenaan on, että tessalonikalaiset tulevat eksytetyksi virheellisillä opetuksilla.
Hän opettaa selvästi, että Herran päivä (johon kokoontuminen liittyy) ei tule, ennen kuin kaksi merkittävää tapahtumaa on tapahtunut:
- Luopumus ensin tapahtuu
- Laittomuuden ihminen (Antikristus) ilmestyy

Tämä teksti kumoaa suoraan tempausopin keskeisen väitteen. Paavali ei opeta, että uskovat pelastuisivat näkemästä Antikristusta – päinvastoin, hän sanoo että Herran päivä ja kokoontuminen eivät tapahdu ennen kuin Antikristus on ilmestynyt.

Tässä yhteydessä voidaan myös kysyä, että jos ihminen ei usko tempausoppiin, mitä se tekee Hänen kyvylleen kestää lopun aikojen kasvavia ahdistuksia? Tempausopin kadotessa, pääsemme tosiasiassa lähemmäs Kristusta, sillä kun ei ole “oikotietä onneen”, nöyrrymme ja käännymme ainoan pelastajan puoleen.

Voidaan myös kysyä, että viekö tempausoppi katseen Kristukseen vai itse tapahtumaan? Useimmilla fokus on siirtynyt itse tapahtumaan, eikä Kristukseen, joka kertoo omanlaisensa totuuden koko opetuksesta. Jos opetuksen pääsanoma ei ole Jeesus Kristus, ei opetus ole tällöin Jeesuksesta.

Ilmestyskirjan todistus

Ilmestyskirja, Raamatun tärkein lopun aikoja käsittelevä kirja, ei tue lainkaan oppia salaisesta tempauksesta ennen ahdistuksen aikaa. Sen sijaan se toistuvasti kuvaa pyhiä läpi käymässä ahdistuksen aikaa:

“Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli. Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: ‘Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?’ Ja heille kullekin annettiin pitkä valkoinen vaippa, ja heille sanottiin, että vielä vähän aikaa pysyisivät levollisina, kunnes oli täyttyvä myös heidän kanssapalvelijainsa ja veljiensä luku, joiden tuli joutua tapettaviksi niinkuin hekin.” (Ilm. 6:9-11)

Tämä kohta puhuu selvästi marttyyreista, jotka ovat kuolleet vainoissa, ja joiden kanssapalvelijoita ja veljiä “tuli joutua tapettaviksi niinkuin hekin”. Tämä viittaa selvästi siihen, että pyhät käyvät läpi vainot, eivät välty niistä.

Ilmestyskirjan 7. luvussa Johannes näkee “suuren joukon, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä”, jotka “ovat tulleet siitä suuresta ahdistuksesta” (Ilm. 7:9, 14). Nämä eivät ole välttyneet ahdistukselta vaan käyneet sen läpi.

Ilmestyskirjan 13. luvussa kuvataan, kuinka pedolle “annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät” (13:7), ja korostetaan: “Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko” (13:10). Nämä kohdat viittaavat selvästi uskovien kokemaan vainoon, ei heidän tempaamiseen pois.

Ilmestyskirjan todistus on selvä: uskovat käyvät läpi ahdistuksen ajan ja monet heistä kärsivät marttyyrikuoleman uskonsa tähden. Tämä on täydellisessä ristiriidassa sen ajatuksen kanssa, että uskovat temmattaisiin pois ennen ahdistuksen aikaa.

7. Tempausopin teologiset ja käytännölliset ongelmat

Tempausoppi kohtaa vakavia teologisia ja käytännöllisiä ongelmia, jotka kyseenalaistavat sen paikkansapitävyyden ja hyödyllisyyden kristillisessä opetuksessa.

Ristiriita Raamatun kärsimysteologian kanssa

Koko Raamattu toistaa johdonmukaisesti viestiä, että kärsimys on olennainen osa kristillistä elämää, ei jotain vältettävää. Tämä opetus alkaa Kristuksesta itsestään:

“Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.” (Matt. 16:24-25)

Uusi testamentti jatkaa tätä teemaa apostolien opetuksissa:

“Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä.” (1. Piet. 4:12-13)

“Kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi.” (2. Tim. 3:12)

“Monet ahdistukset kohtaavat vanhurskasta, mutta Herra vapahtaa hänet niistä kaikista.” (Ps. 34:20)

Näiden ja lukuisten muiden raamatunkohtien valossa tempausoppi näyttäytyy perustavanlaatuisessa ristiriidassa Raamatun kärsimysteologian kanssa. Kristillinen toivo ei ole kärsimyksen välttämisessä vaan Jumalan läsnäolossa kärsimyksen keskellä ja lopullisessa vapautuksessa kärsimyksen tuolla puolen. Jumalan, siis Jeesuksen Kristuksen läsnäolo muuttaa olemustamme tavoilla, jotka eivät ole ihmisen käsitettävissä. Tavoilla, joka vie kärsimyksen pois, vaikka sitä kokisimmekin.

Seurakuntaa valmistautumattomuuteen jättävä vaikutus

Tempausopin vakavin ongelma on sen käytännöllinen vaikutus uskovien elämään: Opettamalla, että uskovat välttyvät ahdistuksen ajalta, se jättää seurakunnan valmistautumattomaksi tuleviin koettelemuksiin.

Historia todistaa, että kristityt ovat aina kokeneet vainoja eri puolilla maailmaa. Jos uskoville opetetaan, että he välttyvät ahdistuksen ajalta, mitä tapahtuu heidän uskolleen, kun he kuitenkin kohtaavat lopulta ahdistuksia? Tällainen opetus voi johtaa massiiviseen luopumukseen, kun odotukset ja todellisuus eivät kohtaa.

Jeesus varoitti selvästi opetuslapsiaan tulevista vainoista:

“Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden. Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan.” (Matt. 24:9-10)

Huomionarvoista tässä varoituksessa on maininta siitä, että “monet lankeavat pois” vainojen aikana. Tämä on täsmälleen se vaara, jonka tempausoppi luo jättäessään uskovat valmistautumattomiksi vainoihin. Kuten aikaisemmin on todettu: Jos uskomme Raamattuun Jumalan sanana, ei Jumala olisi ristiriidassa itse itsenssä kanssa. Jo pelkästään tämä Jeesuksen opetus kumoaa koko tempausopin hölynpölynä.

Historiallisen kontekstin sivuuttaminen

Tempausoppi sivuuttaa sen historiallisen tosiasian, että Jumala ei ole poistanut kansaansa kärsimyksestä kautta historian. Apostolien ajoista lähtien uskovat ovat kohdanneet marttyyrikuolemia uskonsa tähden. Pelkästään 1900-luvulla kristittyjen vainot surmasivat enemmän uskovia kuin kaikilla aiemmilla vuosisadoilla yhteensä. Tälläkin hetkellä yli 350 miljoonaa kristittyä asuu ns. korkeiden vainojen alueella ja päivittäin tapetaan uskonsa tähden lukuisia kristittyjä. Nämä ovat asioita, josta media ei pahemmin uutisoi, joka helpottaa tempausopin kannattajien pysymistä omassa kuplassaan. Olisi nimittäin hyvin egoistista ja itsekeskeistä ajatella, että jos joku kuolee uskonsa tähden, että häntä ei temmattaisi, kerta niin monia vainotaan. Todisteita tempausopin valheellisuudesta onkin jokaisen edessämme, jos uskallamme katsoa ja turvata Jeesukseen Kristukseen ainoana tienä ja totuutena.

Ajatus, että Jumala ottaisi uskovat pois juuri kun vainot pahenevat, ei ole sopusoinnussa Jumalan toimintatavan kanssa historiassa. Jumala ei ole pelastanut kansaansa kärsimykseltä vaan kärsimyksessä:

Daniel ei välttynyt joutumasta leijonien luolaan, mutta Jumala pelasti hänet siellä
Sadrak, Mesak ja Abed-Nego eivät välttyneet tuliselta pätsilta, mutta Jumala oli heidän kanssaan tulessa
Paavali ei välttynyt vainoilta, mutta julisti: “Minä voin kaikki hänen kauttansa, joka minua vahvistaa” (Fil. 4:13)

Keinotekoinen Israel-seurakunta -jaottelu

Tempausoppi perustuu dispensationalistiseen näkemykseen, joka tekee jyrkän eron Israelin ja seurakunnan välille. Tämä jaottelu on keinotekoinen ja vastoin Uuden testamentin opetusta.

Paavali opettaa selvästi, että Kristuksessa on “yksi uusi ihminen” (Ef. 2:15), ei kaksi erillistä pelastussuunnitelmaa. Hän kuvaa pakanoita, jotka ovat tulleet uskon kautta “oksastetuksi jaloon öljypuuhun” (Room. 11:17), ei erilliseksi puuksi.

Tämä keinotekoinen jaottelu johtaa myös “kahdessa vaiheessa” tapahtuvaan pelastusoppiin, jossa juutalaiset pelastetaan eri tavalla kuin pakanakristityt. Tällainen näkemys on vastoin Paavalin selkeää opetusta: “Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista… sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.” (Gal. 3:28)

8. Kärsimyksen teologia: Totuus ristin tiestä

Kristillisen uskon sydämessä ei ole pakotie kärsimyksestä vaan kärsimyksen syvällinen merkitys osana Jumalan pelastussuunnitelmaa. Kristuksen risti on tämän totuuden korkein ilmaus.

Kristuksen kärsimysesimerkki ja kutsu seuraamiseen

Kristus ei ainoastaan kärsinyt puolestamme, vaan asetti kärsimyksensä myös esimerkiksi seuraajilleen:

“Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä.” (1. Piet. 2:21)

Jeesuksen kutsu seuraamiseen on kutsu ristin tielle, ei pakotielle:

“Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” (Matt. 16:24)

Tämä kutsu ei ole kutsu masokismiin tai tarpeettomaan kärsimykseen, vaan kutsu tiedostaa, että totuuden puolesta eläminen tässä langenneessa maailmassa johtaa väistämättä vastustukseen. Kristus kehotti opetuslapsiaan: “Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.” (Joh. 16:33)

Kärsimyksen paradoksi kristillisessä elämässä

Kärsimyksen teologia sisältää paradoksin, joka on monille vaikea hyväksyä: juuri kärsimyksessä koetaan syvintä yhteyttä Kristuksen kanssa. Paavali ilmaisi tämän paradoksin elämänsä syvimpänä kaipuuna:

“Hänet minä tahdon tuntea ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimystensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta.” (Fil. 3:10)

Tässä on kärsimysteologian syvällinen kauneus: kun kristitty suostuu kantamaan ristiään, hän ei kanna sitä yksin. Kristus itse kantaa sen kristityn kanssa ja hänessä:

“Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa.” (Gal. 2:19-20)

Juuri kärsimyksessä kristitty kokee Kristuksen läsnäolon kaikkein voimakkaimmin. Ulkoinen tuska säilyy, mutta sisäinen taakka siirtyy Hänelle. Juuri tässä piilee todellinen vapautus: ei kärsimyksen välttämisessä, vaan Kristuksen kohtaamisessa kärsimyksen keskellä.

Marttyyrien todistus Jumalan uskollisuudesta kärsimyksessä

Kirkon historia on marttyyrien historiaa. Ensimmäisistä kristityistä nykyajan vainottuihin uskoviin, lukemattomat ovat antaneet henkensä Kristuksen tähden. Ilmestyskirja puhuu heistä voimakkaasti:

“Minä näin alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli… Ja heille kullekin annettiin pitkä valkoinen vaippa, ja heille sanottiin, että vielä vähän aikaa pysyisivät levollisina, kunnes oli täyttyvä myös heidän kanssapalvelijainsa ja veljiensä luku, joiden tuli joutua tapettaviksi niinkuin hekin.” (Ilm. 6:9-11)

Nämä pyhät “ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä” (Ilm. 7:14). Heidän todistuksensa on, että kärsimyksessä Kristus oli läsnä ja antoi voiman kestää jopa kuolemaan asti. Monet marttyyrit ovat kertoneet, kuinka keskellä suurinta tuskaa he kokivat yliluonnollista rauhaa ja iloa, joka on todistus siitä, että Kristus todella kantoi heidän kärsimyksensä.

9. Erottelun aika: Valmistautuminen totuudessa

Väärien oppien lisääntyessä on välttämätöntä valmistautua erottelun aikaan. Aito raamatullinen valmistautuminen lopun aikoihin ei ole pakotien etsimistä vaan hengellisen kestävyyden rakentamista.

Raamatun opetus uskon koettelemisesta

Raamattu opettaa selvästi, että todellinen usko koetellaan:

“että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan.” (1. Piet. 1:7)

Elämme nyt aikaa, jossa koko ihmiskuntaa siirretään kollektiivisesti kohti puimatannerta. Tämä aika edeltää aivan pian alkavaa erottelun aikaa, joka on juuri Pietarin kirjeen kuvailema koettelemus. Se ei ole rangaistus, vaan prosessi, jossa todellinen usko erottuu näennäisestä:

“Sillä tulee aika, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan he korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.” (2. Tim. 4:3-4)

Millainen uskomme koettelemus se olisi, jos uskovat tempaistaisiin pois ennen ahdistuksen aikaa? Se olisi vastoin Jumalan toimintatapaa kautta historian. Raamattu on täynnä kertomuksia pyhistä, jotka koeteltiin äärimmäisissä tilanteissa.

Kärsimyksessä kestäminen todellisen uskon merkkinä

Jeesus opetti selvästi, että juuri kärsimyksessä kestäminen osoittaa todellisen uskon:

“Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.” (Matt. 24:13)

“Te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.” (Matt. 10:22)

Tällainen kehotus kestävyyteen olisi merkityksetön, jos uskovat tempaistaisiin pois koettelemusten alussa. Päinvastoin, Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että juuri kestävyys ahdistuksessa osoittaa uskon aitouden:

“Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin, tietäen, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä. Ja kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon, että te olisitte täydelliset ja eheät ettekä missään puuttuvaiset.” (Jaak. 1:2-4)

Aito valmistautuminen lopun aikoihin ei ole tempauksen odottamista vaan hengellisen kestävyyden rakentamista. Tähän kuuluu:

Syvä juurtuminen Jumalan Sanaan: “Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.” (Ps. 119:105) Vain syvä juurtuminen Raamattuun suojaa meitä eksytyksiltä.
Päivittäinen itsensä kieltäminen: “Joka päivä minä kuolen.” (1. Kor. 15:31) Opettelemalla kuolemaan itsellemme pienissä asioissa, valmistaudumme suurempiin koettelemuksiin.
Kristus-keskeisen identiteetin rakentaminen: “Minulle elämä on Kristus, ja kuolema on voitto.” (Fil. 1:21) Kun identiteettimme on täysin Kristuksessa, mikään ulkoinen kärsimys ei voi tuhota meitä.
Yhteisöllinen valmistautuminen: “ja sitä enemmän, kuta enemmän näette päivän lähestyvän.” (Hepr. 10:25) Tarvitsemme toisiamme kestääksemme koettelemukset.
Valvominen ja rukous: “Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä.” (Luuk. 21:36)

Kristuksen lupaus vahvana pysyville

Vaikka kaikki Jeesuksen seuraajat kutsutaan kestämään ahdistuksen ajan, Kristus Jeesus ei jätä ketään yksin. Hän on antanut useita lupauksia, jotka vahvistavat meitä:

“Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20)

“Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.” (Joh. 10:27-28)

“Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:38-39)

Nämä lupaukset eivät ole lupauksia kärsimyksen välttämisestä, vaan Jumalan läsnäolosta kärsimyksen keskellä ja lopullisesta voitosta Kristuksessa. Jumalan läsnäolo kärsimyksen keskellä on niin voimallinen kokemus, että se ylittää kaiken inhimillisen kärsimyksen.

10. Ristin tie

Kristillinen toivo ei ole harhainen odotus kärsimyksen välttämisestä vaan varmuus siitä, että Kristus on voittanut maailman ja että lopulta kaikki kärsimys päättyy hänen paluussaan.

Raamatun todellinen lohdutus ei ole siinä, että välttäisimme kärsimyksen, vaan siinä, että Jumala on kanssamme kärsimyksessä:

“Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.” (Ps. 23:4)

“Kun käyt vetten läpi, olen minä sinun kanssasi, ja kun käyt virtojen läpi, eivät ne sinua upota; kun käyt tulen läpi, et sinä pala, eikä liekki sinua polta.” (Jes. 43:2)

Tässä on kristillisen toivon todellinen ydin. Jumala ei välttämättä poista kärsimystä, mutta hän on läsnä siinä, jolloin kärsimyksen uskovan kanssa jakaa itse Jeesus Kristus. Hän kantaa sen, mitä emme itse kykene, jolloin vaikeinkin kärsimys muuttuu lopulta kohtaamiseksi ainoan elävän Jumalan kanssa. Samalla tapahtuu perspektiivin muutos: Kun kovinkin kärsimys saa merkityksen toimia välineenä Jumalan todelliselle kohtaamiselle, menettää kärsimys merkityksensä, kun katseemme kohoaa Kristuksen valoon, armoon ja rakkauteen. Kristuksen risti ei ole vain pelastuksen väline, vaan myös lupaus siitä, että Jumala astuu kärsimykseemme ja kantaa sen kanssamme.

Kautta historian suurimmat kristilliset todistukset ovat tulleet niiltä, jotka ovat kokeneet Kristuksen läsnäolon keskellä äärimmäistä kärsimystä. Marttyyrien viimeiset sanat eivät ole olleet epätoivon huutoja vaan todistuksia Jumalan uskollisuudesta ja ilosta jopa kuoleman edessä.

Inhimillinen toivo, joka perustuu totuuteen eikä harhakuviin

Aitoa toivoa ei rakenneta harhakuviin pakotiestä, jota Raamattu ei lupaa. Todellinen toivo perustuu totuuteen, Jumalan lupauksiin ja hänen uskolliseen luonteeseensa:

“Toivossa tulee teidän iloita, ahdistuksessa olla kärsivällisiä, rukouksessa kestäviä.” (Room. 12:12)

Kristillinen toivo ei ole toivoa kärsimyksen poissaolosta, vaan toivoa kestävyydestä kärsimyksessä ja lopullisesta voitosta sen jälkeen. Se on toivoa, joka perustuu Kristukseen itsensä esimerkille, joka kesti ristin sen edessä olevan ilon tähden (Hepr. 12:2).

Tempausoppi tarjoaa väärän lohdutuksen, joka voi romahduttaa uskon, jos todellisuus osoittautuukin toisenlaiseksi. Todellinen toivo, joka perustuu Raamatun opetukseen kärsimyksen merkityksestä ja Jumalan läsnäolosta siinä, kestää myös silloin, kun kaikki muu pettää.

Lopullinen voitto Kristuksessa

Vaikka kristitty on kutsuttu kärsimyksen tielle, tämä tie ei pääty kärsimykseen vaan voittoon. Kristillinen usko huipentuu lopulliseen toivoon, jossa kaikki kärsimys päättyy ja Jumala itse pyyhkii pois kaikki kyyneleet:

“Minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet… Ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.” (Ilm. 21:1, 4)

Tämä näky uudesta taivaasta ja uudesta maasta on todellinen kristillinen toivo. Se ei ole pakotie nykyisestä maailmasta, vaan lupaus siitä, että Jumala uudistaa kaiken ja poistaa kaiken pahan ja kärsimyksen. Tämä toivo on ankkuroitu Kristuksen ylösnousemukseen, joka on jo nyt murtanut kuoleman vallan.

Kristitty voi kohdata kärsimyksen tietäen, että kärsimys ei ole lopullinen sana. Kristus on voittanut maailman, ja hänen seuraajansa ovat osallisia tästä voitosta:

“Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.” (Room. 8:37)

Kutsu kestävyyteen ja uskollisuuteen

Lopulta kysymys on uskollisuudesta Herralle Jeesukselle Kristukselle. Olemmeko valmiit seuraamaan häntä sinne, minne hän johtaa, vai etsimmekö omaa mukavuuttamme? Tunnistammeko hänen äänensä ja seuraamme häntä läpi ahdistuksen, vai annamme petollisten oppien eksyttää meidät?

Jeesuksen kutsu on selkeä:

Tänään meitä kutsutaan hylkäämään tempausopin tarjoama mukavuus ja valitsemaan ristin tie. Tie, jota Jeesus itse kulki ja jonka hän kutsuu seuraajiaan kulkemaan. Se on tie, joka kulkee kärsimyksen läpi kirkkauteen, ei sen ohi.

Valinnan edessä

Olemme nyt tutkineet tempausopin historiaa, sen leviämistä, raamatullista analyysia ja teologisia ongelmia. Olemme myös tarkastelleet vaihtoehtoista kärsimyksen teologiaa, joka on paljon lähempänä alkuperäistä kristillistä uskoa.

Lopulta jokaisen uskovan eteen asettuu valinta: Rakennetaanko usko tempausopin tarjoamalle mukavuudelle, joka lupaa pakotien kärsimyksestä, mutta jolla ei ole tukea Raamatun kokonaisuudessa tai kirkon historiassa? Vai rakennetaanko usko Kristuksen esimerkille ja opetukselle, joka kutsuu kantamaan ristiä ja seuraamaan häntä läpi kärsimyksen voittoon, tapahtuipa maailmassa mitä tahansa?

Valinnan vaikutukset ulottuvat syvemmälle kuin vain teologisiin näkemyksiin. Ne määrittävät, miten valmistaudut tulevaan, miten kohtaat nykyiset vaikeudet ja miten todistat Kristuksesta maailmalle.

Vääriä opetuksia tulee ja menee kautta kirkon historian, mutta Kristuksen kutsu pysyy samana: “Seuraa minua.” Kulkekaamme siis uskollisesti hänen jäljissään, ottaen vastaan ristin tietäen, että sen takana odottaa ylösnousemuksen kirkkaus.

“Joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.” (Matt. 24:13)